Arkisto kohteelle elokuu 2010

Sukupuolineutraali avioliitto: dialogi

elokuu 30, 2010

Katolinen Paavali-kirjastakin tuttu Empolin Apologeetti (EA) tekee paluun ja käy keskusteluun suomalaisen bussikuskin Matti Meikäläisen (MM) kanssa kuumasta poliittisesta aiheesta: sukupuolineutraali avioliitto. EA ja MM ovat bussipysäkillä ja MM päivittelee itsekseen.

MM: Perkele näitä pellejä fanaatikkofundamentalistihomofobeja…
EA: Anteeksi, saanko kysyä, mikä noin kismittää?
MM: No perkele kun pitäisi päättää politiikasta mutta kun jotkut keskiaikaiset urpot sekoittavat kaiken vähemmistövihaurputuksellaan, ei päästä talousasioissa mihinkään kun pitää kestää näitä skinejä.
EA: Tarkoittanet viimeaikaista keskustelua sukupuolineutraalista avioliitosta? Eikö se ole ihan asiallinen keskustelunaihe, onhan perhe yhteiskunnan perussolu…?

MM: No joo mutta mä en vaan saa päähäni että miten jotkut voi vielä 2000-luvulla olla niin suvaitsemattomia muita kohtaan, kieltää vähemmistöltä oikeudet samaan kuin muilla… älytöntä touhua.
EA: Mutta entäs jos kyse ei olekaan suvaitsemattomuudesta vaan asioiden olemuksesta ja määrittelystä? Eihän se olisi suvaitsemattomuutta, jos kieltäisi vastasyntyneeltä eläkkeen tai eläkeläiseltä lapsilisän… Avioliiton on perinteisesti ajateltu tarkoittavan miehen ja naisen liittoa, ja tällä oletuksella sukupuolineutraali avioliitto olisi yhtä ristiriitainen käsite kuin naimisissa oleva poikamies.
MM: Perinteisesti? Juuri tota mä tarkotan, siis älä ny sano mulle että säki uskot vaan sokeesti joihinki antiikin traditioihin ja Raamatun myytteihin? Ihan ku maailmassa ei ois tapahtunu mitään kehitystä!

EA: Raamattuun ja traditioon uskon, mutten kylläkään sokeesti. Minusta Jeesus osoitti suurta moraalista kehittyneisyyttä vaatiessaan puolisoilta elinikäistä uskollisuutta toisilleen ja opettaessaan avioliiton tarkoittavan sitä, että mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi. Tätä oppia kun vertaa nykysuomalaisten seksuaaliseen käyttäytymiseen, jota voi seurata esim. City-lehden tai Suomi 24:n keskustelupalstoilla, tulee kyllä pakosti houkutus ajatella, että naimisasioissa kehitys on kulkenut alamäkeen.
MM: No joo en minäkään kannata uskottomuutta enkä sellaista, mutta kyllähän nyt hyvänen aika nykyihminen tajuaa että homoilla on samat oikeudet suhteeseensa kuin heteroillakin. Suvaitsevaisuus ja tasa-arvo nyt ainakin ovat kehittyneet noista ajoista, vai haluatko orjuuden ja inkvisitionkin takaisin?

EA: No ei, ihmisarvosta olen kyllä samaa mieltä, mutta kysymys onkin edelleen avioliiton luonteesta eikä pelkästä suhteiden suvaitsemisesta. Onhan teillä jo rekisteröidyt parisuhteet homoseksuaaleille, eikö se muka riitä? Miehet eivät yksinkertaisesti voi mennä keskenään “naimisiin”, sillä se, joka “naidaan”, on “nainen”. Kieltäkin pitäisi samalla muuttaa ja alkaa puhua “miemisestä” tai “miehisiin” menosta!
MM: (naurun ja kiroilun sekoitusta…) No mutta eikös me ihmiset saada päättää tasan siitä mikskä me mitäkin kutsutaan ja mitä avioliitto meinaa. Ei me voida ikuisiksi ajoiksi juuttua muinaisajan määritelmiin.

EA: Jos avioliittoa ei määrittele Jumala, niin määrittelyt jäävät vahvimpien ja enemmistön käsiin. Enemmistö taas ei takaa sitä, että käytäntö on oikea. Vielä 40 vuotta sitten homoliittojen kannatus oli minimaalista. Mitä jos 40 vuoden päästä polygamian tai lapsiavioliiton kannattajat ovatkin enemmistössä?
MM: No ei kai nyt sentään. Ei homoutta voi verrata pedofiliaan eikä moniavioisuuteen, kyllä vastuullisuus ja uskollisuus täytyy säilyttää.

EA: Tuosta hyvästä sinut saatettaisiin pedofiili- ja polygamistipiireissä leimata suvaitsemattomaksi fundamentalistiksi. Huomaatko, kuinka suhteellisia nämä määritelmät ovat? Tälläkin hetkellä maailmassa on ihmisiä, joiden mielestä eläimen naiminen tai sammuneen naiminen ovat moraalisesti neutraaleja tekoja. Ja sopiihan se maailmankatsomukseen, jonka mukaan kaikki on lopulta pelkkää materiaa ja atomimassaa. Ei siinä ole sijaa vastuulle eikä uskollisuudelle. Ne ovat vain illuusioita.
MM: Niin no ehkä minulla tosiaan on joitain kristillisiä arvovaikutteita. Kyllä minäkin kai Jumalaan uskon, en minä nyt pelkkää atomisössöä ole, muutenhan ei olisi mitään järkeä edes keskustella mistään, omat ajatuksetkin kun olisivat pelkkää illuusiota. Kuulin tästä juuri jonkun luennon jossain…

EA: Juuri niin! Mutta täytyy etsiä johdonmukaisuutta. Kristillinen maailmankatsomus tarjoaa pohjan järkevälle ajattelulle ja vastuulliselle moraalille, mutta se määrittelee myös avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Kaikki me olemme Aadamin ja Eevan lapsia, eikä yhtäkään meistä olisi syntynyt ilman miestä ja naista. Avioliiton tarkoitus on taata suvun jatkuminen ja vanhempien sitoutuminen toisiinsa ja lasten kasvatukseen. Avioliiton merkityksen muuttaminen vesittäisi tämän ja vahingoittaisi perheideaalia entisestään…
MM: No pitää miettiä tuota. Aatami ja Eeva-sadut eivät oikein uppoa, mutta kyllä kunnon koti olla pitää. Toisaalta kyllä homoillakin siihen on mielestäni oikeus. Mutta ehkä tosiaan voisi pitää termit erillään selkeyden vuoksi. Tuo miehisiin meno jäi kyllä huvittamaan. Viroksikin muuten “vaimo” on “naine”… (bussikuskikavereilta opittua)… kai se sitä tosiaan meinaa, että naimisiin voi mennä vain vaimon eli naisen kanssa. Perkele, en mä tiedä. Jätetään poliitikkojen mietittäväksi nää jutut.

EA: Jos nyt kuitenkin vielä harkitsisit omaa kantaasi Jumalan edessä, johon sanoit uskovasi, sillä luulisi hänelläkin jonkin mielipiteen olevan…
MM: Älä ny jaksa, mistä mä muka Jumalan äänen kuulisin, ei se mulle mitään vastaa vaikka kuinka taivaaseen kurkottelisin…

EA: Hah, tiedätkös, viimeksi juttelin juuri Paavalin kanssa… (siis mulla on aikakone)… ja se sano just sopivasti tähän: “Älä kysy sydämessäsi: Kuka voi nousta taivaaseen?” — nimittäin tuomaan Kristusta maan päälle — tai: “Kuka voi laskeutua syvyyksiin?” — nimittäin noutamaan Kristusta ylös kuolleista. Mitä siis on sanottu? — Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi… (Room. 10:6-8)
MM: Mitä toi muka sit niinku on meinaavinaan?
EA: Kristus tulee todella läsnäolevaksi sydämeesi sanan kautta, tämän sanan, jota sinulle tässä ja nyt puhun, jos vain haluat ottaa sen vastaan: Kristus, Jumalan Sana, jonka kautta kaikki on luotu, ja ihminen hänen kuvakseen, hän joka on Jumala, synnin ja kuoleman voittaja ja kaikkialla läsnä oleva… hän antaa jokaisen sykkeen sydämellesi ja kaipaa tulla sen Herraksi, sillä hänen oma sydämensä on sen vuoksi puhkaistu. Hän on totuus, joka sinut vapauttaa, elämä, joka nostaa sinut ylös.
Uskotko tämän?
MM: …

Sananen seksuaalimoraalista

elokuu 23, 2010

[Julkaisenpa täälläkin Turkulaiseen kirjoittamani mielipidekirjoituksen seksuaalimoraalista.]

Turkulainen 21.7. uutisoi huolestuttavasti sekä sukupuolitautien että seksuaalirikosten lisääntymisestä viime aikoina. Yhtä paljon huolestuttaa kuitenkin se, että seurausten takana vaikuttavia syitä ei yleensä uskalleta kutsua niiden oikeilla nimillä. On aika aloittaa avoin keskustelu asiasta.

Esimerkiksi sukupuolitautien tapauksessa raportoidaan, että suuri osa tartunnoista saadaan miesten välisessä seksissä sekä ennen kaikkea ulkomaanmatkoilta, Thaimaasta ja Venäjältä. Eikö tämä herätä kysymystä siitä, että tilastojen ja lääketieteen takana on ennen kaikkea moraalinen ongelma?

Seksuaalirikoksien tapauksessa yhteiskunnallamme on vielä selkeä moraalitaju – poliisikin saa sanoa, että sammuneen makaaminen on ”erityisen moitittavaa”. Homoseksi, vapaa seksi ja ehkäisy ovat kuitenkin muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana joko tabuiksi, neutraaleiksi tai jopa suositelluiksi asioiksi.

Tilastot puhuvat kuitenkin perinteisen moraalin puolesta. Erikoislääkäri Eija Hiltunen-Backin mukaan tärkein sekstitautien ehkäisy ”on edelleen kondomi”. Erikoislääkäri ei kerro, että kondomi ei poista vaan ainoastaan vähentää tartuntariskiä. Kondominkin kanssa voi siis saada tartunnan. Jos tämä olisi ihmisille selvää, ottaisivatko he riskin yhtä hanakkaasti?

Todellisuudessa tärkein ehkäisymenetelmä on pidättäytyminen vääränlaisista seksisuhteista. Testien sijaan tarvitaan moraalikasvatusta. Jos ihminen pidättäytyy seksistä ennen sitoumusta ja pysyy sitoumuksen jälkeen uskollisena yhdelle partnerille, ei taudeista tarvitse huolehtia. Vaikka kyseessä olisikin harvoin toteutuva ideaali, ei ideaalia saa hylätä väärinkäytösten takia.

Olisi kiva tuntea

elokuu 16, 2010

Aina välillä törmään “sattumalta” ihmisiin, jotka osoittautuvatkin blogini lukijoiksi ja “yksipuolisiksi tutuiksi”. Viimeksi juuri eilen. Niinpä tulikin mieleeni, että kutsun teitä kaikkia “yksipuolisia tuttuja” esittäytymään ja ottamaan yhteyttä, joko lyhyesti tämän postauksen kommenttiruutuun tai sähköpostitse blogin oikeassa reunassa ilmoitettuun gmail-osoitteeseen.

Kerro itsestäsi, kuka olet ja missä asut, minkä ikäinen olet ja kuinka kauan olet blogia seurannut. Miten törmäsit blogiin, mitä pidät sen sisällöstä, mitä uskontoa itse edustat? Mitä muita mietteitä sinulla on elämästä, mitä muita harrastuksia, mielenkiintoisia sukulaisia tai ammatteja tai mitä mieleen tuleekaan. Odotan yhteydenottojanne täynnä mielenkiintoa. Tapaamisetkin ovat mahdollisia syyskuun aikana, lokakuussa lähden todennäköisesti vaihtoon Krakovaan loppuvuodeksi.

Jehovan todistajat ja Jumalan nimi

elokuu 9, 2010

Jehovan todistajat ovat taas viime aikoina olleet liikkeellä Jumalan nimen tematiikan inspiroimana (Vartiotorni kirjoitti aiheesta hiljattain). Eräs veljeäni lähestynyt Jehovan todistaja oli kysellyt, oliko veljeni koskaan ajatellut, että Jumalalla on nimi. Vastaus “Joo, Jeesus Kristus Nasaretilainen” oli hiljentänyt todistajan ja lähettänyt hänet saman tien pois. Tässä kirjoituksessa tarkastelen tematiikkaa hieman syvemmin.

Tärkeimmät raamatunkohdat

Jos veljeni olisi ollut avoimempi kuulemaan todistajan todisteluja, hän olisi varmasti saanut eteensä tietyt raamatunkohdat. Yleisesti tiedetään Jumalan ilmoittaneen itsensä Vanhassa testamentissa nimellä JHWH - lausutaan se sitten Jahve tai Jehova, se on toissijaista. Kysymys on siitä, tulisiko kristittyjen käyttää tätä nimeä Jumalasta puhuttaessa.

Jehovan todistajien suosikkikohdat ovat Matt. 6:9 ja Joh. 17:6. Näissä Jeesus opettaa rukoilemaan: “pyhitetty olkoon sinun nimesi” ja kertoo ilmoittaneensa opetuslapsilleen Jumalan nimen. Näiden kohtien perusteella Jehovan todistajat päättelevät, että Jeesus opetti opetuslapsiaan kutsumaan Jumalaa Jehovaksi. Jos tämä argumentti menee läpi, on seuraava askel sen tajuaminen, että vain Vartiotorni tottelee tätä opetusta. Siitä ei olekaan enää pitkä matka Jehovan todistajaksi.

Todistavatko nämä raamatunkohdat kuitenkaan sitä, mitä todistajat haluaisivat niiden todistavan? Oliko Jeesuksen julkisen toiminnan ja opetuksen sisältö todella seuraavanlainen: “Tietäkäähän, että Jumalan nimi on Jehova!” Päinvastoin, evankeliumeissa ei ole jälkeäkään siitä, että Jeesus olisi opettanut juutalaisia tuntemaan Jumalan oikean nimen (hehän tunsivat sen jo muutenkin!). Hän ei kehottanut heitä käyttämään tätä nimeä enemmän ja rohkeammin.

Itse asiassa juutalaiset eivät Jeesuksen aikaan käyttänyt sanaa JHWH lainkaan, he kunnioittivat (“pyhittivät”) sitä niin ahkerasti, etteivät uskaltaneet lausua sitä ääneen. Sen sijaan he korvasivat sen kiertoilmauksilla kuten Adonai (Herrani) tai Ha-Shem (Nimi). “Nimi” tarkoitti siis yksinkertaisesti Jumalaa. Näin ymmärrämme, että Jeesus oikeastaan liittyikin tähän juutalaiseen traditioon, kun hän puhui Jumalan nimestä.

Millä nimellä kristityt tuntevat Jumalan?

Kristityt eivät toki kiellä JHWH:n olevan Vanhassa testamentissa ilmoitettu Jumalan nimi. Se paljastaa meille Jumalan olemuksen (“Minä olen se joka olen”), mutta Uusi testamentti paljastaa meille jotain enemmän - Jumalan persoonan. Jeesus opettaa rukoilemaan: “Isä meidän”. Jumala ei ole kristityille vain JHWH, Jumala, vaan “Isä”. “Isä” kertoo kuka Jumala on - hän on Isä, koska hänellä on ikuinen Poika. Tässä merkityksessä Jeesus ilmoitti meille Jumalan nimen - Jumalan itsensä.

Kun luemme evankeliumeita, saamme kuvan Jeesuksesta, joka opettaa Jumalan olevan Isä. Hän opettaa myös itse olevansa Poika. Erityisesti Johanneksen evankeliumi on täynnä Isä-Poika-kielenkäyttöä. Sen sijaan Johannes ei kerro Jeesuksen muistuttaneen Jehova-nimestä. Johannes ilmoittaa Jumalan olevan Isä ja Poika, ja he lähettävät vielä kaiken lisäksi Hengen, joka ilmoittaisi koko totuuden.

Kun siirrymme Hengen vuodatuksen jälkeisiin Apostolien tekoihin (5:41), huomaamme kristittyjen kärsivän “nimen” tähden. Tämä nimi on kuitenkin nyt Jeesuksen Kristuksen nimi. Pyhä Henki on totisesti ilmoittanut Pojan jumaluuden kirkolle, joka syntyi helluntaina. Jeesus itse opetti Jumalan antaneen nimensä hänelle (Joh. 17:11). Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus selvensi, että Jumalalla on yksi nimi, mutta sen jakavat kaikki kolme persoonaa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki (Matt. 28:19).

Tässä pyhässä nimessä meidät kastetaan, tällaisena me tunnemme Jumalan. Tämä on se kolmiyhteinen Jumala, jonka Jehovan todistajat kieltävät ja jonka yhteyteen meidän on heidät tuotava.

Luther ja kirkkoisät

elokuu 2, 2010

Sain jokin aika sitten luetuksi Kaarlo Arffmanin kirjan Sanan jäljet - kirkon historian merkitys Martti Lutherin teologiassa (Helsinki 1993). Poimin tässä siitä parhaita paloja ja hahmottelen kokonaiskuvaa ja pääproblematiikkaa.

Martin mieli muuttuu

Martti Luther oli aluksi hyvän katolilaisen tapaan sitä mieltä, että kirkkoisillä ja kirkon opettajilla on painava historiallinen auktoriteetti Jumalan ilmoittaman ja kirkon vastaanottaman totuuden määrittelyssä.

Tällä strategialla hän myös eteni paavikirkon kritiikissään - kirkkoisät eivät tunteneet paaviuden ylivaltaa vaan korostivat Raamatun auktoriteettia. (Arffman, 34-37)

Martin mielessä tapahtui kuitenkin käänne, kun hän joutui kuuluisaan väittelyyn paaviudesta Johannes Eckin kanssa. Luther joutui ensin myöntämään isien ristiriitaisuuden - Matt. 16:18 oli alusta asti selitetty kahdella tavalla.

Luther keksi valikoida isistä ne, jotka olivat ymmärtäneet Raamattua “oikein” - kuten Augustinus, Hieronymus, Beda ja Origenes. Kesäkuussa 1520 tapahtui kuitenkin selvä muutos siihen suuntaan, että isät jäivät taka-alalle Raamatun tieltä. Raamatun “selvän” sanan korostamista isiä vastaan hän kuitenkin perusteli isä Augustinuksella. (s. 38-58)

Pannabullan jälkeen

Paavin pannabullan jälkeen Lutherin kanta vain jyrkistyi - isien sanat olivat nyt vain ihmissanoja. Raamattu ja isät olivat vastakohtia toisilleen kuin valo ja pimeys. Luther sanoi jopa vihaavansa Nikaian isien homoousios-termiä ja sanoi areiolaisten olleen oikeassa vastustaessaan sitä. (s. 60-63)

Ei kuitenkaan kestänyt kauaakaan, kun reformaatio sai jo huomata Raamatun valon olevan liian himmeää ilman isiä ja kirkon historiaa. Reformaatioliike hajosi sisältäpäin kysymyksessä ehtoollisen merkityksestä ja olemuksesta.

Pian Saksan ja Sveitsin teologit ottivat toisistaan mittaa teologisessa taistelussa kirkkoisien ehtoollisopista. Ääni kellossa oli jälleen muuttunut - vanhojen pyhien isien leimaamista harhaoppisiksi ei voitu mitenkään hyväksyä. Luterilaisuus olikin nyt vain vanhakatolista uskoa (s. 86-88, 116)

Debatti sveitsiläisten kanssa johti suunnilleen samaan johtopäätökseen kuin debatti Eckin kanssa - sekä Raamattu että isät voitiin tulkita asiassa molempiin suuntiin. Luther päätyi jälleen tukeutumaan yksin “selvään” Raamatun sanaan jäädessään patristiikassa tappiolle. Uusia keskustelukumppaneita hän kuitenkin yritti jälleen vakuuttaa historialla. Vuonna 1529 hän hyväksyi taas Nikaian homoousios-sanan. (s. 121-147, 155)

Kastekiista ja loppuhuomiot

Vastaava kiista toistui kysymyksessä lapsikasteesta uudelleenkastajia vastaan. Luther korosti historiallisen argumentin merkittävyyttä. Kaikki opit oli pystyttävä todistamaan vanhan kirkon avulla, pyhä kirkko ei voisi erehtyä näin keskeisessä asiassa. (s. 160-171)

Tämän näkökulman painottaminen sai Lutherin sanomaan jopa, että paavikirkossa oli “kaikki kristillinen hyvyys” (alles Christlich gut). Näin hahmottuu Lutherin kaksijakoisuus ja ristiriitaisuus.

Kun Luther korosti jotain uutta ja antikatolista, kuten paaviuden kieltämistä tai vanhurkauttamisoppiaan, ja kun häntä vastustettiin isillä, hän vetosi “selvään” Raamattuun ja vastusti isiä ja heidän auktoriteettiaan.

Mutta kun Luther halusi puolustaa jotain vanhaa, perinteistä ja katolista, hän vetosi isiin ja vanhan kirkon todistukseen. Jumala ei olisi voinut johtaa kirkkoa harhaan pelastusta koskevissa kysymyksissä.

Molempiin näihin kantoihin törmää yhä nykyajan protestanttisuudessa. Toiset yrittävät osoittaa protestanttisuuden olevan vanhan kirkon oikeaa kristillisyyttä, toiset taas hylkäävät historian ja tradition yksin Raamattuun vedoten.

Molemmat kannat tulevat siis Lutherilta, mutta vain toinen voi kestää. Arffman, joka itse on luterilainen, huomaa toisen lähestymistavan mahdottomuuden: “miten Raamattu saattoi olla selvä ja luotettava, jos se ei ollut saanut edes yhtä ainoaa vanhan kirkon isistäkään ymmärtämään”, mistä kristinuskon ydinopeissa oli kysymys. (s. 153)


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 158 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: