Petri Paavolan perusteet, osa I

Kesämenojen takia viikkoja on päässyt kulumaan ilman postauksia, joten nyt on syytä ottaa kiinni ja viedä eteenpäin karismaattisuustutkiskelua tutustumalla helluntailaisuuden/karismaattisuuden synnyttämään antikatolisuuteen. Adventistien ja Jehovan todistajien ohella helluntailaiset/karismaattiset piirit lienevät Suomessa suotuisinta maaperää katolisvastaisuudelle. Monet eivät kuitenkaan ole tuoneet tuntemuksiaan julki, syystä tai toisesta.

Petri Paavola on kuitenkin poikkeus. Hän on ilmaissut nettisivuillaan vahvat katolisvastaiset tuntemuksensa useissa artikkeleissa. Saatavilla olevat biografiset tiedot eivät ole kovin laajat, mutta tietojeni mukaan Paavola on eronnut helluntailaisuudesta ja toimii itsenäisenä karismaatikkona, pitää sapattia pyhäpäivänä ja kastaa ihmisiä Herran Jeesuksen nimeen. Tässä artikkelisarjassa vastaan Paavolan katolisuutta vastaan esittämiin argumentteihin tai syytöksiin.

Yleisiä huomioita

Paavolalla on sama erikoinen ongelma kuin monilla karismaattisista tai vapaiden suuntien seurakunnista peräisin olevilla kristityillä. Häneltä puuttuu kyky ilmaista asioita perustellusti, ytimekkäästi ja johdonmukaisesti, niin että moniin asioihin vastaaminen käy hyvin vaikeaksi, kun ei oikein tiedä, mistä asiaan voisi tarttua.

Paavolan kirjoitukset ovat pitkiä litanioita ilman selvää kappalerakennetta, raamatunkohtia runsaasti siteerattuna ilman sen syvempää analyysiä, tekstiä tekstin perään ilman viitteitä, toteamuksia ilman perusteita, paljon alleviivauksia, lihavointeja ja huutomerkkejä, vähän sisältöä.

Tämän lisäksi Paavola tekee jatkuvasti aivan perustavanlaatuisia virheitä. Sekä hänen tietonsa katolisuudesta että hänen argumenttiensa logiikka ovat vakavasti puutteellisia. On syytä kysyä, kuinka tosissaan pitäisi ottaa karismaattisen kristillisyyden kritiikki, jos sen pääargumentit vääristelisivät karismaattista kristillisyyttä ja perustuisivat aivan epäolennaisiin raamatullisiin huomioihin.

Esimerkiksi: ”Karismaatikot palvovat Raamatun lehtiä ja uskovat Raamatun antavan vastauksen jokaiseen mahdolliseen kysymykseen”, ”he luulevat musiikin tekevän ihmisestä pyhän”, ”he ovat pahoja, kun he kokouksissaan kaatuvat taaksepäin, koska pahat Jeesuksen vangitsijatkin kaatuivat taaksepäin”. Suurin piirtein samalla tasolla liikkuvat monet Paavolan argumentit katolisuutta vastaan.

Kun Paavola kirjoittaa katolisuuden ja ”väärän karismaattisuuden” yhteydestä, hän perustaa kirjoituksensa adventistien julkaisuun, Leo Melleriin ja Chick Publicationsiin, joka on ehkä vähiten vakavasti otettava antikatolinen julkaisija Yhdysvalloissa (argumentit tyyliä ”Vatikaanissa on iso tietokone, jossa on kaikkien protestanttien nimet, jotta katolinen kirkko voisi vainota heitä”).

Mitä on ajateltava karismaattisesta antikatolisuudesta, jos sen kiinnostus todenmukaisuutta kohtaan on näin vähäistä? Eikö Paavolan ja kumppanien tulisi ensin ottaa selvää parhaasta mahdollisesta katolisesta teologiasta ja raamatullisesta apologetiikasta, ja ehkä sitten kritisoida sitä, jos se vieläkin vaikuttaa harhaoppiselta? Tosiasiassa he tuskin ovat koskaan lukeneet raamatullista katolista puolustusta opeista, joita he kritisoivat - sen sijaan he perustavat tietonsa toissijaisiin antikatolisiin lähteisiin.

Koska tämänkaltainen materiaali on kuitenkin monien helluntaitaustaisten ennakkoluulojen takana, se ansaitsee perusteellisen käsittelyn ja vastauksen, vaikka moniin esitettyihin argumentteihin onkin jo vastattu tämän sivuston pysyvissä artikkeleissa. Seuraavissa osissa perehdytään Paavolan esittämiin konkreettisiin syytöksiin katolista kirkkoa vastaan.

Explore posts in the same categories: Antikatolisuus

9 kommenttia : “Petri Paavolan perusteet, osa I”

  1. petri Says:

    Kuka olet joka kirjoitit tämän tekstin ? Missä on lisää sinun kirjoituksia ? Petri

  2. lovetar80 Says:

    Miksi annat väärän todistuksen lähimmäisestäsi Emil?

    Tsekkaa Paavolan katolisen kirkon tekstin lähdeluetteloa!

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/Katolisen_kirkon_ja_paavin_viran_juuret.html

    Ton sivun lähdeluettelo on;

    Raamattu 33/38
    King James Version (1611)
    Katolinen katekismus 1953
    Leo Meller: Vatikaani profetiassa
    Juhani Aitomaa: Uusi viini juovuttaa
    Alexander Hislop: The Two Babylons
    Keijo Lindeman: Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys
    Estlander-Hietakari: Jokamiehen maailmanhistoria
    Uuras Saaranivaara: Jumalan kansan pyhä Raamattu 1993
    Merril F. Unger: Raamatun lukijan käsikirja
    Lauri Pohjanpää: Pyhien saatto kautta aikain
    John Gill’s: Expositor
    Online Bible Hebrew and Greek lexicon

    http://www.catholic.fi/
    http://www.vatican.va/archive/catechism/ccc_toc.htm
    http://www.vatican.va/holy_father/john_paul_ii/encyclicals/documents/hf_jp-ii_enc_25051995_ut-unum-sint_en.html
    http://www.biblebelievers.com/bennett/bennett_papacy-islam.html
    http://koti.phnet.fi/petripaavola/Katolinen_kirkko
    http://koti.phnet.fi/petripaavola/Roomankirkonkuvia
    http://koti.phnet.fi/petripaavola/ekumeeninen_eksytys
    http://koti.phnet.fi/petripaavola/UudenTestamentinKaanon.html
    http://koti.phnet.fi/petripaavola/Vesikaste_Raamatun_opetuksen_valossa
    http://koti.phnet.fi/petripaavola/Seurakunta%20vai%20kirkko
    http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamattu%20ja%20katekismus
    http://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/judaica/ejud_0002_0003_0_01851.html
    http://www.sullivan-county.com/news/mine/timeline.htm
    http://www.irishcentral.com/news/Leading-Priest-calls-for-bishops-to-resign-over-Murphy-Report-78084927.html?showAll=y
    http://www.dailycatholic.org/history/3ecumen1.htm
    dailycatholic.org/history/7ecumen1.htm#Anathemas%20concerning%20holy%20images
    http://www.catholic.org/saints/anglpray.php
    http://www.newadvent.org/cathen/03449a.htm
    http://katolinen.net/?page_id=733
    http://katolinen.net/?page_id=729

    Ihan pätevät lähteet. Raamatusta katolisen kirkon omiin lähteisiin.

    • Emil Anton Says:

      Kiitos listasta, päätelköön jokainen itse lähteiden pätevyyden:) Raamattu ja kat. kirkon omat lähteet tietysti ok, mutta noi muut… well.

    • Lotta Says:

      Lähteistä tieteellisestä tasosta kommentoisin:

      Hislop,

      Ralph Woodrow, joka kirjoitti Hislopin teoksen pohjalta uuden tutkimuksen “ Babylon Mystery Religion”, on myöntänyt asiaa lisää tutkittuaan, että nämä varhaisen kristillisyyden ja Babylonin suorat opilliset yhteneväisyydet olivat mielikuvituksen tuotetta, eivät tiedettä ja vetäneensä teoksen pois mynnistä

      http://www.ralphwoodrow.org/books/pages/babylon-mystery.html
      Web of Trust

      Estlander-Hietakari,’
      Estlander kirjoitti 1900-luvun alussa historiankirjoja mm. oppikoulun alaluokille. Hietakari uudisti nämä yhdeksi laitokseksi 1940-luvulla. Syntyi mukava historiallinen lukukirja, jonka minäkin oppikoulun alaluokilla luin, tosin vapaa-aikana viihdelukemistona.

      Leo Meller,
      Amerikkalaisen raamattukoulun käynyt toimittaja.

  3. telssu Says:

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/jesuiitat.html

    Aika raju ja kiusallinen paljastus katolisen kirkon jesuiitoista. Miksi kuulut murhajärjestöön?

    Nim. Hessen Frankfurt

  4. Beede Says:

    Paavolan teksti voi olla vajavaista, mutta hän pysyy totuudessa eikä vääristele mitään. Et pysty todistamaan kaikkia hänen esille tuomiaan katolisen uskonnon antikristillisiä piirteitä vääräksi todistukseksi.

  5. Timo Huttunen Says:

    Kun ihmisiä ollaan, niin julistajat kuin muutkin, niin kaikistahan löytyy moitittavaa jos ruvetaan hiuksia halkomaan.
    Pääasia lienee kuitenkin että meillä on julistajia, jotka pitävät yllä pelastavaa Evankeliumia.
    Ei nyt liiaksi takerruttaisi pikkuseikkoihin, vaan päteydytään olennaisiin.
    Kiitos Jumalalle, että meillä on vielä julistajien joukko, joka ylläpitää Sanan totuutta, niinkuin nyt Petri Paavola, ym ym.

  6. Honkanen Says:

    Kyllä Petri putuu tottakin. Ei kaikki ole valjetta edes Jehovan todistajissa. Petri on kuitenkin varsin arokanttinen, ja ruotii turhanpäiväisesti mitä vain ehtii. Tulee kysymys, käykö Petri vakituisessa työssä, vaan kerääkö hän kolehtia kannattajiltaan.

    Minä pidän Petriä uskovaisena, mutta en opettajana.

    Parempi olisi vain voittaa ihmisiä Jeesuksella, ja lopettaa perätön routiminen, joka perustuu vain yksipuoliseen, ja harhauttiviin väitteisiin, ainakin suuremmassa määrin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 450 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: