Hyviä uutisia

Miten kukaan 2000-luvulla elävä ihminen voi vastustaa ehkäisyä? Onhan yleisesti tiedossa oleva fakta, että vain kondomit suojaavat sukupuolitaudeilta – eikä kukaan täysjärkinen voi realistisesti vaatia kaikkia perheitä olemaan valmiina saamaan 15 lasta! Katolisen kirkon kielteinen kanta ehkäisyyn on monille käsittämätön. Sanooko Raamattu mitään ehkäisystä? Mitä moraalitonta vastuullisessa perheensuunnittelussa voi olla? Miksi kirkko ei herää ja muuta opetustaan?

Historiallinen näkökulma

Ehkäisy ei ole uusi ilmiö. Egyptistä löytyneet kääröt ovat paljastaneet ihmisten käyttäneen erilaisia ehkäisymenetelmiä jo lähes 4000 vuotta sitten. Näissä kääröissä kuvaillaan ehkäisytapoja, jotka olivat myöhemmin yleisessä käytössä pakanallisessa Rooman valtakunnassa apostolisella ajalla. Kristinuskon levitessä kristityt erottautuivat joukosta, koska he eivät suostuneet käyttämään ehkäisyä.

Varhaisista kristityistä erilaiset ehkäisymenetelmät tuomitsivat ainakin Klemens Aleksandrialainen (190-luvulla), Hippolytus Roomalainen (250-luvulla), Lactantius (300-luvulla) sekä Augustinus, joka kirjoitti vuonna 419: ”Oletan siis, että vaikka et makaa (vaimosi kanssa) jälkikasvun saamiseksi, et myöskään himon vuoksi yritä estää jälkikasvun saamista pahalla rukouksella tai pahalla teolla. Vaikka niitä, jotka tekevät näin, kutsutaan mieheksi ja vaimoksi, eivät he ole sitä. Heillä ei ole mitään avioliiton todellisuutta, vaan he peittävät häpeän kunniallisella nimellä. Joskus tämä himokas julmuus, tai julma himo, johtaa siihen, että he jopa tekevät steriiliysmyrkkyjä” (Avioliitto ja paha himo 1:15:17).

Kristillisen ajan jälkeen ehkäisy palasi taisteluareenalle voimallisesti 1900-luvun alkupuoliskolla. Termi ”syntyvyyden säätely” (birth control) on peräisin Margaret Sangerilta, jonka perustama American Birth Control League tunnetaan nykyään Yhdysvalloissa valtavana abortin ja ehkäisyn välittäjänä ja tukijana nimellä Planned Parenthood. Sanger vihasi kristinuskoa ja vaikutti suuresti yleiseen syntyvyyden säätelyn hyväksyntään yhteiskunnassa. Sangerin avioliiton- ja elämänvastaiset näkemykset pakottivat hänet pakenemaan Eurooppaan, missä hän oppi painottamaan ehkäisyn rotuhygieenisiä etuja. Hänen mielestään mielisairaat ja perinnöllisesti tai tarttuvasti sairaat tulisi steriloida.

Samaan aikaan Atlantin toisella puolella eräs saksalainen kirjoitti kirjaansa hyvin samantapaisia ajatuksia: ”Kenenkään sairaan tai heikon ihmisen ei pitäisi antaa saada lapsia”. Miehen nimi oli Adolf Hitler ja kirjan nimi oli Mein Kampf. Kyllä – Sangerin ja Natsipuolueen välillä on karmiva yhteys. Hitler ja hänen seuraajansa lukivat innokkaasti amerikkalaisia rotuhygieenikoita, joiden artikkeleita julkaistiin Sangerin lehdessä, ja vuonna 1933 Hitlerin konsultoima ja palkitsema natsi-ideologi Ernst Rüdin julkaisi Sangerin organisaation lehdessä artikkelin ”Rotuhygieeninen sterilisointi: kiireellinen tarve”.

Vielä vuoteen 1930 asti kaikki kristilliset kirkko- ja tunnustuskunnat olivat pitäneet kiinni ehdottomasta ehkäisykiellosta. Katolinen kirkko traditiotaan ja protestantit Lutherin, Calvinin ja muiden reformaattoreiden jyrkkiä ehkäisynvastaisia mielipiteitä seuraten kristillinen ajattelutapa oli Sangerin ja natsien anti-kristillisen ideologian vastakohta. Vuodesta 1930 alkaen tapahtui kuitenkin ällistyttävä käänne: ensin anglikaanit sallivat ehkäisyn joissain tapauksissa, myöhemmin kokonaan, ja pian joka ikinen protestanttinen tunnustuskunta oli jo seurannut perässä ja luopunut historiallisesta kristillisestä opetuksesta. Yhtäkkiä suuri osa kristikuntaa oli hyväksynyt ajattelutavan, jonka juuret eivät olleet Raamatussa eikä kristillisessä traditiossa, vaan kristinuskolle vihamielisessä, elämänvastaisessa, ateistisessa ja rasistisessa ideologiassa.

Myös katolinen kirkko otti kantaa ehkäisykysymykseen vuonna 1930. Silloin paavi Pius XI kirjoitti kiertokirjeen ”Casti Connubi” (Siveelliset aviopuolisot), jossa hän julisti, että kaikenlainen avioaktin (yhdynnän) elämää synnyttävän luonnollisen voiman tahallinen tyhjäksi tekeminen on rikkomus Jumalan lakia ja luonnonlakia vastaan ja että ne, jotka moiseen ryhtyvät, ovat syyllisiä raskaaseen syntiin.

Toinen ehkäisyn leviämisen aalto tuli 1960-luvulla, kun naisille tarkoitettu ehkäisypilleri tuli yleiseen käyttöön. Katolisen kirkon odotettiin vihdoin päivittävän opetustaan, kun paavi pyysi asiantuntijakomissiota tutkimaan ehkäisyn moraalisia ja terveydellisiä puolia. Paavi Paavali VI julkaisi lopulta kaikkia paitsi uskollisia katolilaisia yllättäneen tuomionsa kiertokirjeessä Humanae Vitae: ”Hylättävä on myös jokainen toimenpide, joka joko ennen aviollista yhtymistä, sen aikana tai sen johtaessa luonnollisiin seurauksiinsa pyrkii estämään elämän syntymisen, joko siihen tavoitteena pyrkien tai sitä välikappaleena johonkin muuhun käyttäen.” (HV 14)

Yhteiskunnallisen paineen, suuren enemmistön mielipiteen ja useiden kristillistenkin tunnustuskuntien ehkäisymyönteisyyden valossa on syytä kysyä, mikä ihme on pitänyt katolisen kirkon ainoana järjestönä, joka edelleen vastustaa ehkäisyä yhteiskunnassa kuuluvalla äänellä. Toisaalta voidaan myös ihmetellä sitä, miten on mahdollista, että ehkäisyä ei vastusta suuri joukko järjestöjä ja tunnustuskuntia, kun kerran sen juuret ovat todistetusti elämää ja kristinuskoa halveksivassa ajattelussa. Kuten Kristus, niin myös hänen kirkkonsa loistaa valona pimeydessä, eikä pimeys voi koskaan saada sitä valtaansa.

Raamatullinen näkökulma

Onko Raamatulla mitään sanottavaa ehkäisystä? Monet kristityt oikeuttavat ehkäisyn sanomalla, ettei Raamattu missään suoranaisesti kiellä sitä. Historiallisen juutalaisen ja kristillisen opetuksen valossa tiedämme, että ehkäisy oli Raamatun kirjoittajille ja heidän yhteisöilleen itsestään selvä vääryys, joten he eivät ehkä nähneet tarpeelliseksi erikseen luetella ja kieltää sen kaikkia eri muotoja. Tästä huolimatta Raamattu ei täysin vaikene asiasta – sekä Vanha että Uusi testamentti antavat syytä uskoa, että Raamattu kieltää ehkäisyn.

Vanha testamentti kertoo, kuinka Onan syyllistyi keskeytettyyn yhdyntään ja kuinka Jumala rankaisi häntä siitä kuolemalla: ”Silloin Juuda sanoi Onanille: ’Makaa veljesi lesken kanssa, täytä velvollisuutesi hänen lankonaan ja herätä eloon veljesi suku.’ Mutta Onan tiesi, ettei lasta pidettäisi hänen omanaan, ja aina kun hän makasi kälynsä kanssa, hän antoi siemenensä mennä maahan, ettei antaisi jälkeläisiä veljelleen. Herran silmissä hänen tekonsa oli paha, ja siksi Herra antoi hänenkin kuolla.” (1. Moos. 38:8–10)

Jotkut ovat yrittäneet selittää, että Onan syyllistyi pikemminkin siihen, että hän ei herättänyt eloon veljensä sukua. Rangaistus tästä teosta oli kuitenkin vain julkinen häpäisy, ei kuolema (5. Moos. 25:7–10). Sen sijaan kuolemalla rangaistiin Vanhan testamentin laissa poikkeuksetta niitä, jotka syyllistyivät sukupuoliyhdyntään, josta uuden elämän syntymisen mahdollisuus oli poissa. Näihin kuuluivat esimerkiksi homoseksuaaliset aktit (3. Moos. 20:13), miehen sekaantuminen eläimiin (3. Moos. 20:15), naisen ja eläimen parittelu (3. Moos. 20:16).

Psalmit antavat ymmärtää, kuinka vastakkaisia Jumalan ja yhteiskuntamme mielipiteet lastensaamisesta ovat: ”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa… Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa. Kuin nuolet soturin kädessä ovat nuorena saadut lapset. Onnellinen se mies, jonka viini on nuolia täynnä!” (Ps. 127:1,3–5)

”Talon rakentaminen” on perheen perustamisen symboli. Jos perhe ei perustu siihen, että lapset ovat aina tervetullut lahja ja siunaus Jumalalta, on vanhempien vaiva turhaa. Jumala ei ylistä onnelliseksi sitä, joka on taidokkaasti ehkäissyt liiat lapset pois, vaan sitä, jolla niitä on runsaaasti. Raamattu sanoo lasten olevan kuin nuolia soturin kädessä – kuka haluaisi lähteä sotaan mahdollisimman vähillä nuolilla? Yhteiskuntamme on elämän ja kuoleman kulttuurien välisessä sodassa, ja kristilliset lapset ovat lisäystä elämän ja rakkauden armeijaan – mitä enemmän, sen parempi.

Myös Uusi testamentti antaa mitä todennäköisimmin asiaan selvän kantansa. Paavalin kuolemansyntilistassa tuomionsa saa kreikankielinen sana pharmakeia (Gal. 5:20), joka merkitsi erilaisten juomien sekoitusta hämäriin tarkoitusperiin (”noituus”), joista eräs merkittävä tapaus oli nimenomaan raskauden ehkäiseminen. Kolmesta tapauksesta, joissa pharmakeia tuomitaan Uudessa testamentissa (Gal. 5:20, Ilm. 9:21, 21:8), asiayhteys on jokaisessa seksuaalinen moraalittomuus, ja kahdessa tapauksessa mainitaan lisäksi murhaaminen (Ilm. 9:21, 21:8).

Raamatun opetus avioliitosta on myös olennainen aiheemme kannalta. Avioliiton keksi itse Jumala, ja hän antoi sille kaksi päämäärää: lisääntymisen ja aviopuolisoiden yhtymisen. ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: “Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa…” (1. Moos. 1:27–28) ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:24)

Nykyihminen unelmoi seksistä, katsoo ja harrastaa sitä, puhuu siitä ja palvoo sitä, mutta harvoin jos koskaan pohtii sen merkitystä. Jokainen voi kuitenkin ymmärtää, että seksissä toteutuu kaksi luonnollista päämäärää: jälkikasvun tuottaminen ja aviopuolisoiden yhdistyminen (johon kuuluu rakkauden kasvu, nautinto ja tyydytys). Seksissä avioliiton päämäärät yhdistyvät konkreettisesti yhdeksi lihaksi, mutta ehkäisy pyrkii erottamaan nämä päämäärät toisistaan tuhoamalla elämää antavan voiman ja keskittymällä pelkkään nautinnon saamiseen. ”Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Mark. 10:9)

Raamattu osoittaa, että avioliiton ja seksin on tarkoitus kuvastaa Jumalan omaa rakkautta. Jumala loi ihmisen ”omaksi kuvakseen”, ja Jumala itse on rakkaus (1. Joh. 4:8). Kuten Pyhässä Kolminaisuudessa Isän ja Pojan välinen Rakkaus on niin tiivis, että se on itsessään elämää antava Persoona, Pyhä Henki, niin myös naisen ja miehen rakkaus kykenee tuottamaan uuden henkilön, antamaan uutta elämää. Avioliiton on myös tarkoitus kuvastaa Kristuksen ja kirkon välistä rakkautta ja liittoa (Ef. 5:25–33). Kun kerran avioliitto on luotu sekä Kolminaisuuden elämää antavan rakkauden että Kristuksen ja kirkon välisen suhteen kuvaksi, ei ehkäisyllä ole aviollisessa rakkaudessa mitään sijaa. Vai mitä ehkäisevää onkaan Jumalan ja Kristuksen rakkaudessa?

Ajatukset hermoille käyvistä meluavista lapsista, vanhempien suhdetta vaarantavista liikaa aikaa vievistä ylimääräisistä perheenjäsenistä, liian monen lapsen tuomista taloudellisista ongelmista tai muista helpoista ehkäisyn oikeuttavista tekosyistä eivät olleet Jumalan kansan huolena, vaikkei heillä ollut murto-osaakaan palkastamme, aikaa säästävistä kodinkoneistamme, lapsille suunnitelluista moninaisista ajanvietteistämme, jne.

Sen sijaan he ymmärsivät, mitä on rakkaus. ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä… ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa… Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” (1. Kor. 13:4,5,7) Ehkäisymentaliteetti on kärsimätön ja omaa etua etsivä, ja juuri sen takia rakkautta tuhoava, sillä rakkaus ei pelkää turhautumia eikä kärsimystä, vaan uskoo ja toivoo kaikessa.

Luonnonlaki, ehkäisy ja luonnollinen perhesuunnittelu

Jumalan laki ei ole mielivaltainen, vaan se vahvistaa luonnonlain, joka on jokaisen ihmisen sydämeen kirjoitettu hyvän pahasta erottava moraalinen intuitio. Ihminen voi kuitenkin vapaan tahtonsa takia valita väärin ja sumentaa ymmärryksensä oikeasta ja väärästä, ja harhaanjohdettu yhteiskunta johtaa helposti omat lapsensa samoihin virheisiin. Vaikka harva yhteiskunnassamme tänään suostuisi heti tunnustamaan sydämensä protestoivan ehkäisyä vastaan, ei ole liian uskaliasta väittää, että luonnonlaki todella todistaa ehkäisyn olevan moraalisesti väärin.

Kun lapset ensimmäistä kertaa saavat tietää, miten lapsia tehdään, he monesti päättelevät, että vanhemmat ovat olleet yhdynnässä yhtä monta kertaa kuin perheessä on lapsia ja hämmästyvät kuullessaan, että asian laita ei olekaan niin. Ihminen ymmärtää luonnostaan, että yhdyntä ja lasten saaminen kuuluvat yhteen, aivan kuten ruoka ja ravitseminen kuuluvat yhteen. Harvan on vaikea yhtyä toteamukseen, että seksillä on kaksi tarkoitusta: lisääntyminen ja yhdistäminen. Voimme maalaisjärkeämme käyttämällä tulla siihen tulokseen, että näitä luonnollisesti yhteen kuuluvia tekijöitä ei ole oikein erottaa tosistaan.

Yhdyntä eläimen kanssa, samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa, itsetyydytys, anaali- tai oraaliseksi, ja toisaalta kloonaus tai keinohedelmöitys koeputkessa tuntuvat kaikki ensi kuulemalta oudoilta ja luonnottomilta – ne vääristelevät tai niistä puuttuu jotain olennaista (ensimmäisestä ryhmästä hedelmällisyys, toisesta miehen ja naisen yhtyminen).

Jos samaa esimerkkiä sovelletaan ruokaan, voidaan vaivatta ymmärtää, että syömisestäkin saa seksin tavoin jonkinlaista nautintoa (hyvä maku, nälän tyydytys), mutta että syömisen pääasiallinen luonnollinen päämäärä on ihmisen ravitseminen (terveenä pitäminen ja kasvaminen). Koska meissä oleva luonnonlaki kertoo meille tämän, reagoimme intuitiivisesti kielteisesti ja oudoksuen, kun kuulemme, että muinaiset roomalaiset pitivät mässäilyjuhlia, joissa he ensin söivät itsensä täyteen, oksensivat sitten vatsansa tyhjäksi ja söivät lisää saadakseen ruuasta mahdollisimman paljon nautintoa. Samoin tunnistamme bulimian häiriöksi – se erottaa, minkä luonto on yhdistänyt.

Tarkoittaako tämä sitä, että joka ikisen yhdynnän tuloksena pitäisi saada lapsi? Saako siis yhdynnässä olla vain silloin, kun tiedetään, että sikiäminen voi todennäköisesti tapahtua? Ei suinkaan – luonto (tai Jumala) on säätänyt niin, että nainen voi tulla raskaaksi vain muutamana päivänä kuukaudessa. Emme useimmiten ruokaa syödessämme ajattele ravitsemista, vaan meidät vetää ruokapöydän ääreen halumme tyydyttää nälkämme (emme silti torju ravitsemista oksentamalla). Samoin yhdyntä on luvallista nautinnon saamiseksi, eikä mikään luonnonlaissa tai jumalallisessa laissa estä olemasta yhdynnässä naisen hedelmättöminä aikoina.

Entä jos on olemassa todella vakavia fyysisiä, psyykkisiä tai sosiaalisia syitä olla saamatta lasta tiettynä aikana? Katolinen kirkko ymmärtää tämän intuitiivisesta huolesta nousevan oikeutetun kysymyksen. Kirkko ei vaadi saamaan lapsia vain lastensaannin takia niin useita kuin suinkin mahdollista ottamatta huomioon mahdollisia perheen tilanteeseen raskaasti vaikuttavia tekijöitä. Paavi Paavali VI kirjoitti: ”kirkko opettaa, että aviopuolisoiden on luvallista ottaa huomioon elämää jatkavassa toiminnassa vaikuttavat luonnolliset vaiheet siten, että ainoastaan hedelmättömiä ajanjaksoja käytetään aviolliseen kanssakäymiseen, ja näin säädellä jälkeläisten syntymistä loukkaamatta mitenkään sitä moraaliopetusta, jonka olemme esittäneet.” (HV 16)

Hedelmättömien ajanjaksojen hyödyntäminen tuo useimmille mieleen kalenterirytmin, jota aiemmin käytettiin luonnolliseen syntyvyyden säätelyyn. Monesti tätä metodia ei edes mainita ehkäisykeinona, sillä sitä pidetään niin tehottomana ja epäluotettavana. Nykytekniikka on kuitenkin kehittänyt uusia metodeja, joiden varmuusprosentti ylittää lähes kaikki keinotekoiset ehkäisyvälineet. Luonnollinen perhesuunnittelu (Natural Family Planning eli NFP) on moraalisen hyväksyttävyytensä ja paremman toimivuutensa lisäksi terveellisempi ja halvempi keino säädellä syntyvyyttä kuin keinotekoinen ehkäisy. Lisätietoa NFP:stä tarjoaa mm. Couple to Couple League.

Apostoli Paavali kirjoitti: ”Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen.” (1. Kor. 7:5) NFP:n ansiosta pari, joka ei voi tiettynä aikana vakavista syistä saada lasta, voi yleisesti ottaen jatkaa yhdyselämäänsä (mikään laki ei vaadi heiltä täyttä pidättäytymistä), mutta samalla pidättäytyä yhdynnästä välillä perhe-elämän ja hengellisen elämän hyödyksi. NFP:tä käyttävät parit ovat tilastojen mukaan selvästi ehkäisyä käyttäviä pareja onnellisempia, ja heidän eroprosenttinsa on ällistyttävän alhaiset kaksi prosenttia, kun taas ehkäisyä käyttävistä pareista noin joka toinen päätyy eroon.

Ehkäisyn ja NFP:n hedelmät kertovat siitä, että myös puissa on eroa, että NFP on moraalisesti hyväksyttävä keino säädellä syntyvyyttä, kun taas ehkäisy ei ole. Mutta miten NFP loppujen lopuksi eroaa ehkäisystä, eikö molempien tarkoitus ole säädellä syntyvyyttä? Miksi katolinen kirkko sallii toisen ja kieltää toisen? Vastauksen saamiseksi on ymmärrettävä, ettei tekojen moraalinen arvo perustu vain tekojen tarkoitukseen, vaan myös keinoihin. Rahaa voi saada ansaitsemalla palkkaa tai ryöstämällä pankin – tarkoitus ei pyhitä keinoja. Paavi Paavali VI selitti: ”Näiden kahden tapauksen välillä on todellisuudessa huomattava ero: edellisessä aviopuolisot käyttävät oikeutetusti hyväkseen luonnon järjestystä, jälkimmäisessä he vastustavat sitä pyrkien välttämään elämän syntymisen järjestyksen luonnollista toteutumista.” (HV 16)

Ehkä ruokaesimerkkiin palaaminen helpottaa asian ymmärtämistä. Terveydellisistä syistä laihduttaminen voi olla hyvä asia. Tämän hyvän päämäärän voi saavuttaa joko kunnioittamalla syömiseen liittyvää luonnonlakia ja ryhtymällä dieetille (jolloin syödään, nautitaan ruuasta ja tullaan ravituiksi, vaikkakin vähemmän kuin muuten) tai hyökkäämällä luonnollista järjestystä vastaan ja oksentamalla syödyt lihottavat herkut ulos. Jokainen ymmärtää menetelmien moraalisen eron, vaikka päämäärä on sama. Ehkäisy hyökkää hedelmällistä yhdyntää vastaan muuttamalla sen hedelmättömäksi, kun taas NFP jättää jokaisen yhdynnän sellaiseksi kuin se jo luonnostaan on.

Sukupuolitaudit ja tilastot

Yleinen argumentti katolisen kirkon ehkäisykieltoa vastaan on Aids-epidemian leviäminen Afrikassa. Väitetään, että paavi on suurin yksittäinen syy miljoonien afrikkalaisten kuolemaan, koska hän on kieltänyt kondomit, jotka voisivat estää Aidsin leviämisen. ”Koska tyhmät afrikkalaiset tottelevat paavia ja harrastavat seksiä ilman kondomia, he saavat Aidsin ja levittävät sitä eteenpäin tappaen näin itsensä ja kumppaninsa.” Harva argumentti on yhtä laho ja absurdi kuin tämä, ja vielä harvempi yhtä laho ja absurdi argumentti on saavuttanut yhteiskunnassa yhtä yleisen hyväksynnän.

Ensimmäinen virhe edellä esitetyssä väitteessä on oletus siitä, että Aidsin saavat ja sitä levittävät afrikkalaiset tottelevat paavia. Itse asiassa asia on päinvastoin – ne afrikkalaiset, jotka tottelevat paavia, eivät harrasta seksiä ennen avioliittoa eivätkä kenenkään muun kuin aviopuolisonsa kanssa, joten juuri paavia tottelevat afrikkalaiset eivät leviä Aidsia.

Toinen virhe on olettamus, jonka mukaan kondomien jakaminen estäisi Aidsin leviämisen. Jälleen kerran totuus on päinvastainen – kun afrikkalaisille kerrotaan, että kondomit suojaavat Aidsilta, he luulevat voivansa harrastaa seksiä turvallisesti kenen kanssa tahansa. Kun sitten kondomeja ei käytetä oikein tai kun ne vuotavat tai repeävät (yhteensä n. 10 % käyttökerroista), seuraukset ovat kohtalokkaat.

Tilastotiedot ovat vahvistaneet, että katolisen kirkon opetus ei suinkaan ole Afrikan tuho, vaan ainoa toivo. Maissa, joissa on suurempi prosentti katolilaisia, Aids-lukemat ovat selvästi alemmat kuin vähemmän katolisissa maissa. Maat, jotka alkoivat jakaa kondomeja Aidsin estämiseksi, eivät ole saaneet tautia kuriin, vaan on käynyt päinvastoin: Aids-lukemat ovat näissä maissa kasvaneet entisestään. Vastaesimerkkinä on suurelta osalta katolinen Uganda, jossa alettiin vahvasti painottaa pidättäytymistä ja aviollista uskollisuutta. Vuonna 1990 Ugandan Aids-prosentti oli 30 %, josta se on sittemmin laskenut noin viidessätoista vuodessa kuuden prosentin tienoille.

Tilastotiedot kondomeista ja sukupuolitaudeista eivät koske vain afrikkalaisia, vaan myös meitä. Kondomeihin liittyvät valheet ja väärät tiedot ovat yhtä petollisia Euroopassa ja Amerikassa kuin Afrikassakin. Kouluissamme opetetaan yleisesti, että kondomit ja vain kondomit suojaavat sukupuolitaudeilta. Tämä on katastrofaalinen harha, joka on todistettavissa ja todistettu täysin vääräksi ja perättömäksi. Vaikka kondomia käytettäisiin joka ikisessä yhdynnässä oikein, voi silti saada papilloomaviruksen (suurin kohdunkaulan syövän aiheuttaja), kupan, tippurin, klamydian (kaikkien näiden tartunnan todennäköisyyttä kondomi vähentää vain korkeintaan puolella, eikä siis suinkaan luotettavan varmasti suojele tartunnalta) ja jopa HIV:n (riskin vähennys 85 %).

Näihin tilastoihin on lisättävä tutkimustulokset siitä, että hyvin harvat ihmiset onnistuvat käyttämään kondomia oikein jokaisessa yhdynnässä. Tilastojen mukaan vain 45 % pareista, joissa toisen tiedettiin olevan HIV-positiivinen, käyttivät kondomia johdonmukaisesti joka yhdynnässä. Nuoret tytöt, jotka ovat kaikista herkimpiä saamaan sukupuolitauteja, onnistuivat johdonmukaisessa kondominkäytössä vain 13-prosenttisesti. Jos kondominkäyttö ei ole täydellisen johdonmukaista (siis 100-prosenttista), siitä on hyvin vähän tai ei lainkaan hyötyä.

Kun otetaan huomioon, että kondomit epäonnistuvat raskauden ehkäisemisessä ensimmäisen käyttövuoden aikana noin 15-prosenttisesti, saadaan jonkinlainen kuva siitä, kuinka epäluotettavia kondomit ovat sukupuolitautien ehkäisemisessä (nainen voi tulla raskaaksi vain muutamana päivänä kuussa, kun taas tartunnan voi saada milloin tahansa). Kondomit eivät täytä niistä esitettyjä lupauksia, eikä kenenkään täysjärkisen pitäisi turvata niihin terveyttään ja elämäänsä.

Mitä taas ehkäisypillereihin ja muihin ehkäisyvälineisiin tulee, suurin osa niistä ei itse asiassa ehkäise raskautta vaan tappaa jo hedelmöittyneen uuden elämän alun. Hedelmöityksen hetkestä asti uuden henkilön DNA on määritelty – silmien väriä myöten uusi elämä on jo biologisesti valmis. Useat ehkäisyvälineet estävät jo hedelmöittyneen munasolun luonnollisen kehityskulun ja tappavat näin jo alkunsa saaneen ihmiselämän. Useat tutkimukset ovat myös todenneet ehkäisypillerien lisäävän rinta-, maksa- ja kohdunkaulan syövän riskiä.

Lienee tarpeetonta sanoa, että kaikilta edellä mainituilta ongelmilta vältyttäisiin esiaviollisella puhtaudella, aviollisella uskollisuudella ja ehkäisyvälineiden hylkäämisellä. Ihmiskokemus on jälleen osoittanut todeksi jumalallisen viisauden, jota katolinen kirkko on onneksemme väsymättä jaksanut opettaa vuosisadasta toiseen meidän päiviimme asti. Nyt tehtävämme on välittää tämä hyvä uutinen pimeydessä harhailevalle yhteiskunnalle. Kuten Mooses sanoi kansalleen, on meidän sanottava yhteiskunnallemme: ”Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää. Rakastakaa Herraa, Jumalaanne, totelkaa häntä ja pysykää hänelle uskollisina. Silloin te saatte elää…” (5. Moos. 30:19–20)