Jeesuksen ylösnousemus

Kristinuskosta tekee ainutlaatuisen kaikkien uskontojen joukossa se, että se perustuu olennaisesti historialliseen tapahtumaan. Suurin osa muista uskonnoista on lähinnä ideologioita, jotka voisivat olla olemassa ilman inhimillisiä perustajiaankin, kun taas kristinusko olisi yhtä tyhjän kanssa ilman Kristuksen todellista, ruumiillista, historiallista ylösnousemusta.

Koska kristinusko perustuu uskoon todellisessa maailmassa tapahtuneeseen ihmeeseen, sen totuuden puolesta voidaan esittää historiallisia todisteita, ja jos täten päädytään kristinuskon totuuteen, osoittautuvat muut uskonnot epätosiksi siinä määrin kuin ne ovat kristinuskon kanssa ristiriidassa. Tässä artikkelissa kutsumme ja haastamme jokaisen lukijan päättelemään totuuden Jeesuksen ylösnousemuksesta historiallisen todistusaineiston perusteella ja tekemään johtopäätöstensä mukaisen uskonratkaisun.

Historialliset faktat ja niiden selittäminen

Haasteen lähtökohta perustuu kahteen kiistattomaan faktaan, jotka jokaisen kilpailevan teorian olisi pystyttävä parhaiten selittämään. Nämä tosiasiat ovat: 1. Uuden testamentin tekstien olemassaolo ja 2. kristinuskon olemassaolo. Joudumme tässä artikkelissa vain raapaisemaan todistusaineiston pintaa esittelemällä lyhyesti Uuteen testamenttiin sisältyvän ylösnousemuksen kannalta olennaisen aineiston, joka koostuu seuraavista viidestä tapahtumasta:

1. Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja kuolema (Matt. 27:35–50, Mark. 15:25–37, Luuk. 23:32–46, Joh. 19:23–30, 1. Kor. 15:3), 2. Jeesuksen kunniallinen hautaaminen (Matt. 27:57–60, Mark. 15:43–46, Luuk. 23:50–53, Joh. 19:38–42, 1. Kor. 15:4), 3. tyhjän haudan löytyminen (Matt. 28:1–8, Mark. 16:1–7, Luuk. 24:1–8, Joh. 20:1–10, 1. Kor. 15:4–5) 4. Jeesuksen kuolemanjälkeiset ilmestykset (Matt. 28:9–10,16-17, Mark. 16:12–14, Luuk. 24:13–15,34–43, Joh. 20:14–29, 1. Kor. 15:5–8) sekä 5. kristinuskon synty (Joh. 20:8,19–29, Ap.t. 2). Yksikään näistä tapahtumista ei itsessään ole yliluonnollinen, ja ne kaikki ovat todistusaineiston valossa historiallisia faktoja vähintään yhtä varmasti kuin mikään muu antiikin historian tapahtuma. Kysymys kuuluukin, kuinka nämä faktat parhaiten selitetään.

Sekä Uusi testamentti että kristinusko julistaa Jeesuksen nousseen kuolleista (Matt. 28:6, Mark. 16:6, Luuk. 24:7, Ap.t. 2:32, 1. Kor. 15:5), kun taas ylösnousemuksen kieltäjät ovat ehdottaneet lähinnä neljää vaihtoehtoista ratkaisua tapahtumien kululle. Nämä ovat: 1. Uuden testamentin kertomukset ylösnousemuksesta ovat myyttejä tai legendoja eikä niitä ole tarkoitettu historialliseksi totuudeksi, 2. Uuden testamentin tekstit ja kristinusko ovat osa suurta valhetta tai salaliittoa ihmisten hämäämiseksi, 3. Jeesus ei oikeasti noussut kuolleista, vaan opetuslapset näkivät näkyjä ja harhautuivat luulemaan ylösnousemusta todeksi, ja 4. Jeesus ei oikeasti kuollut ristillä vaan toipui haudassaan ja pystyi täten ilmestymään opetuslapsille.

Jos pystymme historiallisin perustein osoittamaan, että ylösnousemususkon kieltävät ja luonnollista selitystä tarjoavat kilpailevat teoriat ovat selvästi epäuskottavampia kuin usko Kristuksen ylösnousemukseen, on kristinuskon hyväksymiseen on pätevä syy. Käymme läpi kilpailevat teoriat järjestyksessä vaikeimmasta ja suosituimmasta vähiten uskottavaan ja kumoamme ne osoittamalla jokaisen kohdalla kolme ylitsepääsemätöntä syytä, joiden vuoksi kukin ylösnousemuksen kieltävä selitysmalli on mahdoton.

Myytti?

Valitettavan useat (jopa raamatun-)oppineet ja vielä useammat tavalliset matti meikäläiset pitävät Uuden testamentin kirjoituksia pelkkinä satuina, myytteinä, legendoina. Vaikka tämä teoria on kovin suosittu ihmeet kieltävässä relativistisessa yhteiskunnassamme, se ontuu pahan kerran historiallisten faktojen valossa ja epäonnistuu täydellisesti yrityksessään selittää Uuden testamentin tekstit sekä kristinuskon synnyn ja olemassaolon. Tähän on useampia syitä, joista käymme seuraavassa yksityiskohtaisemmin läpi kolme tärkeintä.

Ensinnäkin Uuden testamentin kirjoittajat ilmaisivat selvin sanoin, että heidän uskonsa ei perustu myytteihin vaan silmin nähtyyn todellisuuteen ja että heidän tarkoituksenaan on kirjoittaa luotettavaa historiaa. Pietari kirjoitti: ”Emmehän me, silloin kun saatoimme teidän tietoonne Herramme Jeesuksen Kristuksen voiman ja tulemisen, olleet lähteneet seuraamaan mitään ovelasti sepitettyjä taruja, vaan olimme omin silmin saaneet nähdä hänen jumalallisen suuruutensa.” (2. Piet. 1:16)

Luukas aloitti evankeliuminsa seuraavasti: ”Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista, sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita, niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus, että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu. (Luuk. 1:1–4)

Johannes puolestaan kirjoitti evankeliuminsa päätteeksi: ”Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava.” (Joh. 21:24) Sama apostoli aloitti ensimmäisen kirjeensä seuraavasti: ”Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme” (1. Joh. 1:1). Jos näiden tekstien kirjoittajat puhuivat totta, on hyväksyttävä kristillinen selitys ylösnousemuksesta, jos taas ei, on joko pääteltävä heidän valehdelleen tai tulleen huijatuksi, mikä taas johtaa meidät joko salaliitto-, hallusinaatio- tai näennäisen kuoleman teoriaan. Myyttiteoria ei tule kysymykseenkään.

Toiseksi on huomattava, että ylösnousemuksesta kertovien evankeliumien tyylilaji on hyvin kaukana myyteille ominaisesta satumaisesta kerronnasta. Lähimmät vertailukohdat evankeliumeille löytyvät muinaisista elämäkerroista eikä suinkaan myyteistä. Kuka tahansa huomaa evankeliumeja lukiessaan, että niihin sisältyy lukuisia historiallisia aikaan, paikkaan ja tapahtumiin liittyviä yksityiskohtia, joilla ei ole mitään merkitystä kristinuskon kannalta ja jotka selittyvät vain sillä, että kirjoittajat kertoivat todellisista historiallisista kokemuksista.

Ainoa syy sivuuttaa evankeliumit myytteinä on etukäteisolettamus, että ihmeitä ei voi oikeasti tapahtua. Ihmeettömästä tai epähistoriallisesta (kokonaan keksitystä) Jeesuksesta ei kuitenkaan ole mitään historiallisia todisteita (kristinuskon varhaiset vastustajat eivät koskaan vedonneet siihen, että evankeliumit ovat myyttejä tai että Jeesusta ei koskaan ollutkaan).

Kolmanneksi on mainittava ehkä tärkein myyttiteorian kumoava tekijä, nimittäin ajan puute. Koska synoptiset evankeliumit (Matteus, Markus, Luukas) voidaan perustellusti sijoittaa kirjoitusajankohdaltaan viimeistään 50- ja 60-luvuille (Markuksen kertomus Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta saattaa olla peräisin jopa aivan Jeesuksen kuolemaa seuranneilta vuosilta), jäi evankeliumien kuvaamien tapahtumien (v. 30 tai 33) ja evankeliumien kirjoittamisen väliin korkeintaan vain muutama vuosikymmen.

Samaten Paavalin kirjeet, jotka sisältävät uskon evankeliumien väitteisiin ylösnousemuksesta, ovat varmasti peräisin ensimmäisen vuosisadan puolivälin tienoilta. Myytit Jeesuksesta eivät mitenkään olisi voineet kehittyä näin lyhyessä ajassa, sillä todelliset tapahtumat olivat vielä elossa olevan sukupolven muistissa. Myyttien kehittymiseen vaaditaan aina useita sukupolvia – kukaan ei ole vielä pystynyt osoittamaan maailmanhistoriasta ainoatakaan esimerkkiä kenenkään henkilön ympärille kasvaneesta suuresta myytistä tai legendasta, joka olisi ollut yleisesti uskottu 30 vuotta kyseisen henkilön kuoleman jälkeen.

Salaliitto?

Rahvaan tasolla yleinen ja kiehtova mutta raamatuntutkijoiden ja historioitsijoiden täysin hylkäämä salaliittoteoria kaatuu maalaisjärjen ja historian kuorman alle. On syytä mainita ainakin seuraavat kolme huomiota, jotka osoittavat ylösnousemusvalheen mahdottomuuden.

Ensiksi on täysin mieletöntä olettaa, että 12 tavallisen juutalaisen joukko pystyi höynäyttämään kaikki vihollisensa valheellaan. Apostolien vastustajat, sekä juutalaiset että roomalaiset, olisivat olleet sekä halukkaita että kykeneviä paljastamaan huijauksen, mutta kukaan ei koskaan pystynyt osoittamaan, mitä oikeasti oli tapahtunut. Apostolit eivät olisi voineet saarnata ylösnousemusta sen väitetyllä tapahtumapaikalla Jerusalemissa vain viikkoja ylösnousemuksen jälkeen, jos ylösnousemus ei olisi ollut totta – Jeesuksen ruumiin esiin tuominen olisi lopettanut huijauksen lyhyeen.

Apostolit eivät myöskään olisi pystyneet vierittämään jättimäistä kiveä vartioidun haudan edestä, ja vaikka vartijat olisivat olleet unessa, opetuslapset eivät olisi onnistuneet varastamaan Jeesuksen ruumista herättämättä vartijoita. Kuka voi rehellisesti uskoa, että muutaman juutalaisen valheeseen perustuva liike voitti kaikki juutalaiset auktoriteetit ja itse Rooman valtakunnan sodassa, jossa vain vastapuoli hyökkäsi ja tappoi, kun taas kristityt antautuivat tapettaviksi?

Toiseksi salaliittoteoria ei ole moraalisesti uskottava. Apostolit olivat hartaita juutalaisia ja myöhemmin vilpittömiä kristittyjä (1. Joh. 1–7, 1. Kor. 15:1–10) eikä katalia kieroilijoita. Heidän uskontonsa kielsi valehtelun (2. Moos. 20:16) ja he julistivat sanomaa pyhästä elämästä ja osoittivat sitä itse esimerkillisesti. Apostolien rehellisyyden osoittaa myös ns. nolojen kohtien säilyttäminen Uuden testamentin teksteissä. Jos kyseessä olisi ollut salaliitto, apostolit eivät olisi jättäneet ylösnousemuskertomuksiin niin monia näennäisiä ristiriitoja ja eroavaisuuksia eivätkä he olisi säilyttäneet Jeesuksen sanomisia, jotka näyttävät virheellisiltä tai ristiriitaisilta alkukirkon uskon kanssa (esim. Mark. 13:30,32, 15:34).

Evankeliumit kertovat myös naisten löytäneen Jeesuksen haudan tyhjänä, mikä on tarinan luotettavuuden kannalta hyvin merkittävää, sillä Jeesuksen aikaisessa juutalaisuudessa naisen todistus oli käytännössä täysin mitätön. Jos siis tarina ylösnousemuksesta ei olisi ollut aito ja evankeliumien kirjoittajat olisivat halunneet sille uskottavuutta, he olisivat varmasti asettaneet miehiä tyhjän haudan todistajiksi.

Kolmanneksi salaliittoteorialle ei voinut olla mitään järkeenkäypää motiivia. On absurdia kuvitella, että yksi apostoleista keksi tarinan Jeesuksen ylösnousemuksesta ja vakuutti muut lähtemään juoneen mukaan, sillä he eivät saattaneet saavuttaa valheella mitään. Ensimmäiset kristityt saivat palkaksi uskostaan vihaa, panettelua, vainoa, vankeutta ja kidutusta. Heidän päänsä katkaistiin, heidät ristiinnaulittiin ja syötettiin leijonille – ei kovin imarteleva motiivi valheelle. Tärkein huomio on kuitenkin se, että apostolit ja ensimmäiset kristityt olivat poikkeuksetta valmiina kuolemaan uskonsa puolesta, mikä selittyy vain sillä, että he todella uskoivat Jeesuksen nousseen kuolleista. Mikään ei todista vilpittömyyttä tehokkaammin kuin marttyyrikuolema.

Hallusinaatio?

Joskus esitetään, että apostolit näkivät uskonnollisessa innokkuudessaan näkyjä Jeesuksesta ja harhautuivat täten luulemaan hänen nousseen kuolleista. Tämäkin teoria kaatuu useisiin heikkouksiin, jotka psykologiset ja historialliset argumentit paljastavat.

Ensinnäkään hallusinaatioteoria ei yksinkertaisesti sovi Jeesuksen ilmestyksiin. Jeesus ilmestyi ruumiillisena olentona, jota saattoi koskettaa ja joka söi apostolien edessä ollutta konkreettista ruokaa (Luuk. 24:39–43) – todellinen ruoka ei katoa mielessä olevan hallusinaation suuhun. Tämän lisäksi hallusinaatiot ovat yksityisiä, kun taas Jeesus ei ilmestynyt vain yhdelle henkilölle vaan useille ja eri aikoina – kerran jopa 500 ihmiselle yhtaikaa, joista Paavalin kirjoitushetkellä monet olivat vielä elossa (1. Kor. 15:5–8).

Hallusinaatiot tapahtuvat yleensä vain kerran, paitsi mielisairaille ja huumatuille, kun taas Jeesus ilmestyi useaan otteeseen täysin terveille ja tavallisille ihmisille (Joh. 20:19–21:14). Hallusinaatiot kestävät useimmiten vain hetken – Jeesuksen ilmestykset jatkuivat 40 päivän ajan (Ap.t. 1:3). Hallusinaatiot tulevat ihmisen sisältä eivätkä sisällä uutta tietoa – Jeesus sanoi uusia ja yllättäviä asioita ja puhui kuten todellinen ihminen (Joh. 20:23, Ap.t. 1:4). Jos nämä Uuden testamentin tiedot kielletään, palataan salaliitto- tai myyttiteorian ongelmiin.

Toiseksi hallusinaatioteoria ei selitä opetuslasten uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen. Juutalaisuudessa ei ollut minkäänlaista käsitystä yksityisestä ruumiillisesta ylösnousemuksesta. Kun Jeesus sanoi Martalle hänen veljensä nousevan kuolleista, Martta vastasi: ”Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.” (Joh. 11:24) Juutalaisille ylösnousemus merkitsi maailmanlopun tapahtumaa ja se tulisi olemaan yleinen ylösnousemus – apostolit eivät mitenkään olisi voineet keksiä Jeesuksen ylösnousemusta juutalaisista vaikutuksista tai ennustuksista, koska kristillinen käsitys Messiaan ylösnousemuksesta puuttui niistä täysin.

Kun Jeesus puhui etukäteen kuolemastaan, hänelle vastattiin: ”Me olemme laista oppineet, että Messias pysyy ikuisesti. Kuinka voit sanoa, että Ihmisen Poika on korotettava?” (Joh. 12:34) Jeesuksen näkeminen hallusinaatioissa hänen kuolemansa jälkeen olisi korkeintaan saanut apostolit uskomaan, että hänet on siirretty taivaaseen tai Abrahamin huomaan (2. Kun. 2:11, Luuk. 16:22) odottamaan maailmanlopun ylösnousemusta. Vain todellinen ylösnousemus selittää heidän uskonsa ylösnousemukseen.

Kolmanneksi hallusinaatioteoria ei selitä tyhjää hautaa. Juutalaiset olisivat helposti voineet lopettaa apostolien haaveet lyhyeen osoittamalla Jeesuksen ruumiin olevan edelleen haudassa. Hallusinaatioteoria tarvitsee tyhjän haudan selittääkseen rinnalleen vielä toisen teorian kaikkine sen mukana tulevine ongelmineen. Jeesuksen ylösnousemus on kuitenkin paljon yksinkertaisempi ja todistusaineiston paremmin selittävä teoria, joten historiallisen metodin näkökulmasta sitä tulisi pitää uskottavampana selityksenä tapahtumille.

Näennäinen kuolema?

Joidenkin epäilijöiden ehdottama teoria väittää, ettei Jeesus oikeasti kuollut ristillä – opetuslapset vain luulivat niin. Jeesus saattoi täten ilmestyä opetuslapsille ja panna alulle uskon ylösnousemukseen. Tämä teoria kaatuu kuitenkin omaan mahdottomuuteensa useissa kohdissa.

Ensinnäkään Jeesus ei mitenkään voinut selvitä ristiinnaulitsemisesta. Roomalaiset olivat hyvin tarkkoja teloitustensa suorittamisessa – Rooman laki rankaisi sotilaita, jotka päästivät kuolemanrangaistuksen saaneen rikollisen pakenemaan elävänä, joten sotilaat pitivät hyvän huolen siitä, että teloitettavat kuolivat. Silminnäkijä Johannes kertoo sotilaan iskeneen keihään Jeesuksen kylkeen, jolloin siitä tuli verta ja vettä (Joh. 19:34–35). Lääketieteilijät vahvistavat tämän tarkoittavan Jeesuksen keuhkojen romahtaneen niin, että Jeesus oli kuollut tukehtumiseen.

Jeesus myös käärittiin liinoihin ja haudattiin (Joh. 19:38–42) – jos hän olisi ollut elossa, se olisi varmasti huomattu käärimisvaiheessa eikä häntä olisi haudattu, jos toipumisesta olisi ollut pienintäkään toivoa. Jos evankeliumien todistus Jeesuksen kuolemasta torjutaan, palataan jälleen aiempien teorioiden ratkaisemattomiin ongelmiin.

Toiseksi on syytä kysyä, olettaen Jeesuksen ihmeellisesti selvinneen ristiinnaulitsemisesta, miten kuoleman partaalle kidutettu voimaton mies saattoi vierittää pois haudan suulla olleen jättimäisen sinetöidyn kiven ja ohittaa vartijat (Matt. 27:59,66)? Samoin voidaan kysyä, mihin Jeesus lopulta katosi elävän ruumiinsa kanssa. Hän oli ollut kovin kuuluisa ennen kuolemaansa, mutta missään historiassa ei ole jälkeäkään siitä, mihin Jeesus olisi mennyt tai missä hän olisi lopullisesti kuollut, ellei hän kuollut ja astunut taivaaseen evankeliumien kertoman mukaan. Miksei kukaan osoittanut kristinuskon kumoamiseksi Jeesuksen todellista olinpaikkaa – miksei kukaan koskaan osoittanut Jeesuksen lopulta kuolleen ruumiin sijaintia?

Kolmanneksi on ymmärrettävä, ettei tämä teoria mitenkään selittäisi kristinuskon syntyä. Puolikuolleen verille hakatun miehen ilmestyminen apostoleille ei varmasti olisi aiheuttanut uskoa synnin ja kuoleman voittaneeseen taivaalliseen kunniaan nousseeseen Herraan. Pikemminkin apostolit olisivat hankkineet Jeesukselle lääkkeitä tai sideharsoja ja käskeneet häntä lepäämään. Evankeliumien mukaan kuitenkin jopa epäilevä Tuomas tuli Jeesuksen nähdessään uskomaan hänen herruuteensa ja jumaluuteensa (Joh. 20:19–29). Jos evankeliumien todistus kiistetään, palataan jälleen myytti- tai salaliittoteorian ongelmiin.

Loppulause

Jeesuksen kuolema, hänen kunniakas hautaamisensa, tyhjän haudan löytyminen, Jeesuksen kuolemanjälkeiset ilmestymiset sekä kristinuskon alku ovat historiallisesti vähintään yhtä varmoja faktoja kuin mikään muu tapahtuma muinaisessa historiassa. Vain Jeesuksen todellinen ruumiillinen ylösnousemus kunniakkaaseen ikuiseen elämään selittää kaikki nämä historialliset faktat tyydyttävästi – kaikki muut teoriat jäävät kauas uskottavasta selityksestä. Jeesuksen ylösnousemuksen kieltäminen merkitsisi poikkeuksen tekemistä historiallisen tutkimuksen vilpittömyydessä sekä uskonnollisessa rehellisyydessä.

Ainoa syy Kristuksen ylösnousemuksen kieltämiseen näyttää olevan vailla oikeutusta oleva ennakko-olettamus siitä, että ihmeitä ei voi tapahtua tai että Jumala ei voi puuttua asioiden luonnolliseen kulkuun. Jokaisen on katsottava sydämeensä ja kysyttävä, miksei olisi valmis ottamaan vastaan tätä ainutlaatuista toivoa ikuisesta elämästä ja kirkkaudesta – toivoa, joka ei perustu ihmisten omaan onnellisuuden etsintään tai toiveikkuuteen, vaan siihen, että itse Ylösnousemus ja Elämä on etsinyt ihmistä ja astunut ihmishistoriaan toiveikkaana siitä, että hänen kutsuunsa vastataan. ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11:25)


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 257 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: