Hyviä uutisia

Käsitys “yhtenäisestä”, “yhdestä” tai “yhteisestä” kirkosta ennen vuotta 1054 on parhaillaan yksinkertaistus ja pahimmillaan harha. Kristinuskon erilaisia tulkintoja on ollut tarjolla alusta saakka, ja erot muodostuivat kirkko(j)a jakaviksi jo aivan alussa.

Kiista kristinuskon todellisesta sisällöstä kukoisti jo ajanlaskumme toisella vuosisadalla, kun vastakkain olivat kirkkoisät ja gnostilaiset. Perinteisesti kaikki kristityt ovat olleet yhtä mieltä siitä, että gnostilaisuus oli epäkristillinen harha.

Gnostilaisuuden sisällöstä

Gnostilaisuuden sisältö paljastaa, miksi kukaan Raamattuun ja Kolminaisuuteen uskova nykykristitty ei voi pitää gnostilaisuutta todellisena kristinuskona. Gnostilaiset uskoivat kaikenlaisiin aioneihin ja emanaatioihin, joista lopulta tuli Demiurgi, Luoja-Jumala. Sen sijaan Kristuksen Isä oli toinen Jumala kuin Vanhan testamentin Luoja-Jumala.

Ihmiset ovat syntymänsä perusteella kolmessa ryhmässä, fyysiset, psyykkiset ja pneumaattiset. Ensimmäiset eivät voi pelastua, toisiin kuuluvat tavalliset kirkon jäsenet, ja heillä on vapaus valita, kolmanteen taas kirkon valaistuneet eliittijäsenet eli pelastuvat gnostilaiset.

Gnostilaisilla oli ylimääräinen salainen sakramentti, “lunastus”, heillä oli väitettyä salaista tietoa apostoleilta (jonka mukaan Luoja-Jumala ei ollut Jeesuksen Isä), he väheksyivät ruumiillisuutta ja sallivat sen takia tavallisilta kristityiltä kiellettyjä moraalittomuuksia.

Valheellinen tieto

Gnostilaisuus tulee kreikan sanasta gnosis, joka tarkoittaa tietoa. Jo 2. kirje Timoteukselle kirjoittaa valheellisesti “tiedoksi” kutsuttua oppia vastaan. Toisen vuosisadan lopulla kirkkoisä Irenaeus sai tästä inspiraation viisiosaisen antignostilaisen teoksensa nimeen.

Irenaeus oli apostoli Johanneksen opetuslapsen piispa Polykarpoksen opetuslapsi. Hän tukeutui argumentaatiossaan aiempien kristittyjen kuten Klemens Roomalaisen, Ignatios Antiokialaisen, Hermaan ja Justinos Marttyyrin kirjoituksiin.

Olen valmistelemassa tutkimussuunnitelmaa väitöskirjaa varten Irenaeuksen argumentaatiosta gnostilaisia vastaan ja erityisesti Paavali-tulkinnan osuudesta tässä kiistassa. Jo tässä varhaisessa vaiheessa kiistasta on paljastunut erikoisia yksityiskohtia.

Protestanttisuuden paluu - minne?

Protestantismi esitti jo varhaisessa vaiheessa olevansa paluu varhaisen kirkon todelliseen katoliseen uskoon, kirkkoisien uskoon, ensimmäisten “yhteisen kirkon ajan” konsiilien uskoon, joka oli turmeltu keskiajalla.

Gnostilaiskiistan tutkiminen on kuitenkin paljastanut mielenkiintoisia yhtymäkohtia nimenomaan gnostilaisuuden ja protestantismin välillä. Onko protestantismi sittenkin paluuta gnostilaisuuteen eikä kirkkoisiin?

Jos protestantit ovat katolisen kirkon kanssa samaa mieltä siitä, että kirkkoisät olivat oikeassa ja gnostilaiset väärässä, kuinka he voivat oikeuttaa olemassaolonsa, jos kirkkoisien argumentit gnostilaisia vastaan ovatkin yhtä lailla argumentteja heitä itseään vastaan?

Esimerkkejä

Tämän alustavan teesin tarjoan tässä vaiheessa vain mietittäväksi muutaman esimerkin kera. Ensiksi Marcionin eräs pääajatus oli tiukka lain ja evankeliumin erottaminen - samoin Luther - kun taas Irenaeus puolusti vahvasti lain ja evankeliumin ykseyttä.

Toiseksi gnostilaisten näkemys kirkosta oli hengellinen, kun taas kirkkoisien argumentti oli jatkuvasti näkyvän kirkon ykseys, apostolinen traditio, piispojen suksessio, presbyteerien auktoriteetti. Gnostilaisten tavoin protestantit nostivat uskomuksensa näkyvää hierarkiaa vastaan.

Gnostilaisten näkemys pneumaattisten pelastusvarmuudesta muistuttaa myös kalvinistista ja myöhemmin evankelikaalista “kerran pelastettu, aina pelastettu” -oppia. Tähän liittyy negatiivinen kuva pahasta luomakunnasta ja materiasta, jolla on seurauksia sakramentologiaan.

Ignatios ja Irenaeus puolustivat Kristuksen ja uskovien ruumiillista ylösnousemusta ja linkittivät tähän eukaristian, jossa Kristus antaa meille ruumiinsa syötävksi lupauksena ylösnousemuselämästä.

Jos siirrytään tunnustuksellisesta ajasta nykyaikaan, on protestanttisuus mennyt yhä enemmän gnostilaiseen suuntaan. Gnostilaiset nimittäin sallivat naisten toimia pyhissä viroissaan, kun taas Tertullianus vastusti tätä kiivaasti. Ja jos kerran ruumiin teot eivät voi vaikuttaa kielteisesti hengen pelastukseen, homoaktitkin ovat suotavia.

Mietinnän paikka

Siltä varalta, että gnostilaisuus alkaisi jotakuta kristittyä tässä vaiheessa viehättää, on muistettava, että gnostilaiset kielsivät Kristuksen kärsineen ja kuolleen ristillä. Heidän mukaansa Kristus nauroi taivaassa, kun tyhmät kristityt luulivat tapettua Jeesusta Kristukseksi.

Monet nykytutkijat yrittävät selittää gnostilaisuuden olleen vain vaihtoehtoinen kristillisyyden muoto. Termeistä oikeaoppisuus, harhaoppi ja gnostilaisuus halutaan luopua. Ei haluta tunnustaa, että apostolit oikeasti opettivat ja auktorisoivat tiettyjä henkilöitä.

Gnostilaisuus tekee paluuta. Suomeenkin on perustettu gnostilaisuuden seura - gnosis.fi. Islamilaiset apologeetat ovat innostuneet gnostilaisista yrittäessään todistaa alkuperäisten kristtityjen kieltäneen Jeesuksen ristinkuoleman. Da Vinci-koodi herkuttelee gnostilaisuudella kirkkoa vastaan.

Kristityillä on mietinnän paikka. Katolilaisilla ei ole mitään pelättävää, mutta faktat on tunnettava. Protestanttien sopii miettiä tarkkaan, kummalla puolella he todella ovat ja haluavat olla - kirkkoisien vai gnostilaisten. Gnosista vastaan kun tehoaa ainoastaan katolinen lääke.