Paastonaika alkoi taas tuhkakeskiviikon liturgialla, jossa saimme jälleen kuulla kirkon kehotuksen katumukseen ja kääntymykseen. Itse asiassa kirkko toisti vain Jeesuksen (Mark. 1:15) sanat: “Kääntykää ja uskokaa evankeliumi.” Tämänpäiväisessä postauksessa haluaisin keskittyä evankeliumiin palaamisen ekumeenisiin implikaatioihin.
Ekumeeninen kääntymys
Katolilaisen on kohdattava se tosiasia, että katolinen kirkko teki noin puoli vuosisataa sitten täyskäännöksen suhteessaan ekumeniaan. Ainakin minua itseäni se kehottaa kääntymykseen. Riittää, kun vertaa esim. Trenton tai Vatikaanin I konsiilin dekreettejä Vatikaanin II konsiilin dekreetteihin (erit. Unitatis redintegratio) tai paavi Pius XI:n ensyklikaa Mortalium animos ja Johannes Paavali II:n ensyklikaa Ut unum sint.
Täyskäännös on totaalinen eikä se rajoitu käytäntöön vaan pitää sisällään myös dogmatiikan. Trenton konsiilin mukaan kukaan ei voi tulla vanhurskaaksi uskomatta Trenton vanhurskauttamisoppiin. Vatikaani I julistaa anateeman kaikille, jotka eivät hyväksy määritelmää paavin erehtymättömyydestä. Pius XI:n mukaan jokainen Kristuksen oma uskoo samalla uskolla Marian tahrattomuuden ja paavin erehtymättömyyden kuin Kolminaisuuden ja Inkarnaationkin. Hän tuomitsee ajatuksen dogmaattisen totuuden suhteellisuudesta aikaan.
Vatikaani II:n Unitatis redintegratio (UR) tekee sen, mihin Jeesus ja tuhkakeskiviikko kehottavat: kääntykää ja uskokaa evankeliumi. UR:n mukaan kaikki kristityt yhdessä toivovat, että “maailma kääntyisi evankeliumiin ja siten pelastuisi Jumalan kunniaksi”. UR ei vaadi katolisten dogmien horjumatonta uskomista vaan vapauttaa nykyään elävät, ei-katolisiin yhteisöihin syntyneet kristityt hajaannuksen syyllisyydestä:
“Kuitenkin nämä kristityt, tultuaan vanhurskautetuiksi uskosta kasteessa, tulevat liitetyiksi Kristuksen ruumiiseen. Siksi heillä on täysi oikeus kantaa kristityn kunnianimeä, ja syystä katolisen Kirkon lapset tunnustavat heidät veljiksi Herrassa.”
Siinä missä yhdenkin dogmin kieltäminen tai paavin alaisuuteen kuulumattomuus ennen Vatikaanin II konsiilia merkitsi armon elämän ja Pyhän Hengen menettämistä tai puutetta, Vatikaani II tunnustaa: “Sitä paitsi monia ja vieläpä tärkeitä niistä aineksista ja tekijöistä, jotka yhdessä antavat Kirkolle kasvun ja elämän, saattaa esiintyä myös katolisen Kirkon näkyvien rajojen ulkopuolella, nimittäin kirjoitettu Jumalan sana, armon elämä, usko, toivo ja rakkaus sekä muita Pyhän Hengen sisäisiä lahjoja ja näkyviä aineksia.”
UR menee vielä pidemmälle: pyhät toimitukset ei-katolisissa yhteisöissä “pystyvät epäilemättä todella synnyttämään armon elämää… ja niitä on pidettävä välineinä, jotka avaavat pääsyn pelastuksen yhteyteen”. Jopa itse ei-katoliset yhteisöt “eivät suinkaan ole vailla painoa ja merkitystä pelastuksen salaisuudessa”, sillä “Henki ei näet ole kieltäytynyt käyttämästä niitä pelastuksen välineinä”.
Apologia ekumenian puolesta
Itse otan tämän paastonajan kehotuksen kääntymykseen vakavasti. Nimittäin tähän asti olen pitkälti ajatellut prekonsiliaarisesti ja antiekumeenisesti, Pius XI:n tavoin siteerannut raamatunkohtia, jotka tuomitsevat väärin opettavat ja uskovat ja samaistanut sitten apostolisen opin myöhäisiin katolisiin dogmiin ja apostolisen ajan harhaoppiset esim. protestantteihin.
Kirkko tajusi jo 1960-luvulla sen, minkä olen itse vasta alkanut tajuta hiljattain. “Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä.” (2. Kor. 4:5) Paavalia ei kiinnostanut, kuka evankeliumia julistaa ja mistä motiiveista, kunhan julistaa, sillä evankeliumi Kristuksesta pelastaa (Fil. 1:15-18, Room. 1:2,16, 1. Kor. 15:2).
Jokin aika sitten messussa luettu lukukappale sai minut ymmärtämään, kuinka ekumeeninen itse Jeesus on: Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.” Mutta Jeesus vastasi: “Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. (Mark. 9:38-40)
Opetuslapsille, samoin kuin prekonsiliaariselle katolisuudelle, tärkeää ja jopa välttämätöntä on se, että kristitty “kuuluu meihin”. Jeesus asettuu tätä mentaliteettia vastaan ja sanoo, että hänen nimessään toimivat ovat puolellamme, vaikka eivät kuuluisikaan meihin. Kuinka kauniisti kirkko sisäistikään tämän sanoman Vatikaanin II konsiilissa. “Missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellänsä.” (Matt. 18:20) Tähän ei tarvita dogmatiikkaa.
Jatkopohdintaa
Väärinkäsitysten välttämiseksi on ensin todettava, ettei yllä sanottu merkitse kaiken dogmaattisen totuuden relativisointia. On edelleen olemassa sellaista kuin harhaoppi (kuten Katekismus edelleen toteaa, ilmoitetun totuuden kieltäminen), vaikka onkin jo vaikeampaa tarkkaan kategorisoida joku harhaoppiseksi (mikä on varmastikin ihan hyvä, sillä Jumalalle tuomion on kuuluttava). Monet erityisen katoliset opit ovat yhä tärkeitä, ja niistä on syytä pitää kiinni, vaikkei ehkä enää niin herkästi anateemojen uhalla.
Toinen vaikea kysymys on kirkon suhde omaan erehtymättömyyteensä. Toisaalta Katekismus opettaa yhä ekumeenisten konsiilien ja paavien doktrinaalista erehtymättömyyttä, toisaalta käytännössä opetetaan myös päinvastaista kuin prekonsiliaarinen erehtymättömäksi oletettu kirkko-oppi ja dogmatiikka vaatisi. Tämän ratkomiseen tarvitaan ehkä Vatikaanin III kirkolliskokous.
Paavi Benedictus XVI uudessa kirjassaan Maailman valo pitää hyvänä sen pohtimista, mikä kristinuskossa on olennaista. Hän pitää mahdollisena sitä, että aikoinaan luovuttamattomina pidetyt asiat olisivat sittenkin toissijaisia ja aikasidonnaisia. Sillä välin, kun vielä pohdimme, paavi kehottaa palaamaan evankeliumiin.
Tässä on nykyisen paavimme suuruus: hän ei julista muuta kuin apostolit, hän palauttaa meidät 30-luvulle Paavalin julistamaan evankeliumiin Kristuksesta ja hänen välittämäänsä traditioon eukaristiasta, jossa Kristuksen uhri on läsnä ja saamme ikään kuin syödä evankeliumin. Paavi on siis loistavana esimerkkinä Jeesuksen, Paavalin, kirkon paastoliturgian ja Vatikaani II:n hengestä: kääntykää, palatkaa evankeliumiin.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Viimeisimmät kommentit