Arkisto kohteelle elokuu 2011

Rakkaus ja vastuu, osa 1

elokuu 29, 2011

Olen vihdoin alkanut lukea Karol Wojtyłan eli myöhemmän paavi Johannes Paavali II:n vuonna 1960 julkaistua kirjaa Rakkaus ja vastuu (puol. Miłość i odpowiedzialność, engl. Love and Responsibility). Koska kirjaa ei ainakaan vielä ole saatavilla suomeksi, on syytä tiivistää sen tärkeimpiä ajatuksia.

Kirjan tarkoituksena on selittää ja puolustaa katolista seksuaalimoraalia järjen ja filosofian keinoin. Teoksen perustan loivat monet retket ja keskustelut nuorten ja opiskelijoiden kanssa sekä Wojtyłan personalistinen filosofia.

Personalismi ja utilitarismi

Personalismi on kirjassa jatkuvasti esillä, ja Wojtyła muotoileekin siinä ns. personalistisen normin. Yksinkertaisimmillaan personalismi tarkoittaa sitä, että ymmärretään ihmisten olevan persoonia, henkilöitä. Persoonana ihminen eroaa materiaalisesta maailmasta ja myös eläinmaailmasta, vain ihmisellä on sisäinen elämä, joka on kiinnostunut hyvyydestä, totuudesta ja rakkaudesta.

Tästä seuraa personalistinen normi, jonka mukaan ihmispersoonaa ei saa käyttää välineenä, vaan häntä kuuluu rakastaa. Personalismi tarjoaa pohjan evankeliumin käskylle rakastaa, ja personalistinen normi voidaankin tietyssä mielessä jopa samaistaa rakkaudenkäskyyn.

Wojtyła kritisoi utilitarismia päinvastaisena ja virheellisenä näkemyksenä. Sen mukaan on käyttäydyttävä niin, että mahdollisimman moni saisi mahdollisimman paljon hyötyä, joka nähdään mielihyvänä. Tämä johtaa ihmiskäsitykseen, jonka mukaan toiset ihmiset ovat välineitä mielihyvän saavuttamiseksi. Utilitarismi ei tarjoa kestävää pohjaa käskylle rakastaa toista.

Sukupuolivietti

Seuraavaksi Wojtyła analysoi sukupuoliviettiä. Hän asettaa sen vankasti personalistisen ihmiskäsityksen yhteyteen: sukupuolivietti on nähtävä osana yksilöä. Ihmisillä sukupuoliviettiä on tarkasteltava aivan eri lailla kuin eläimillä, sillä ihmisillä se on alisteinen tahdolle.

Wojtyła huomauttaa, että sukupuolivietti liittyy tiiviisti ihmissuvun jatkumiseen ja olemassaoloon, joten sillä on eksistentiaalinen ulottuvuus. Täten täyden kuvan sukupuolivietistä voi saada vain filosofian avulla, siihen ei riitä biologia.

Koska sukupuolivietti liittyy ihmisten olemassaoloon, sen on alistuttava periaatteille, jotka pätevät ihmispersooniin. Sitä ei siis saa käyttää irrallaan rakkaudesta eikä varsinkaan sitä vastaan. Uskonnollinen tulkinta lisää, että Jumala kaiken Luojana on asettanut sukupuolivietin ihmiseen, jotta ihminen voisi osallistua hänen luomistyöhönsä.

Hylättäviä tulkintoja

Wojtyła esittelee ja hylkää sekä ns. rigoristisen että ns. libidistisen tulkinnan sukupuolivietistä.

Rigoristisen tulkinnan mukaan toista ihmistä voi käyttää jälkikasvun saamiseen, mutta sukupuoliyhdynnästä nauttiminen on pahaa. Libidistisen tulkinnan mukaan taas nautinto on sukupuolivietin päätarkoitus, kun taas jälkikasvun saaminen on täysin toissijaista.

Wojtyłan mukaan molemmat ylläolevat tulkinnat ovat utilitaristisia ja käyttävät ihmispersoonaa välineenä. Rigoristit käyttävät ihmistä välineenä jälkikasvun saamiseen, libidistit nautinnon saamiseen.

Loppuhuomiot

Loppuhuomioissa Wojtyła liittyy kirkon perinteiseen määritelmään avioliiton päämääristä: jälkikasvun saaminen (procreatio), molemminpuolinen apu (mutuum adiutorium) sekä vastalääke haureudelle (remedium concupiscentiae), juuri tässä tärkeysjärjestyksessä. Ihmisten olemassaolo on tärkeintä, sitten aviopuolisoiden kokonaisvaltainen yhteiselämä, sitten heidän sukupuolielämänsä.

Wojtyła varoittaa rakkauden samaistamista toiseen avioliiton päämäärään. Wojtyłan mukaan kaikkien kolmen päämäärän lähteenä tulisi olla rakkaus, ja nimenomaan rakkaus hyveenä. Rakkautta ei saa erottaa jälkikasvun saamisesta eikä alistaa sille.

Toisaalta jälkikasvun saamisen keinotekoinen eliminointi tekee Wojtyłan mukaan vääryyttä sukupuoliyhdynnän spontaanisuudelle ja syvyydelle. Sitäkin enemmän tähän johtavat aviopuolison parhaan huomiotta ja ymmärryksettä jättäminen.

Näin päättyy tiivistelmä Rakkaus ja vastuu -kirjan ensimmäisestä luvusta. Seuraava luku analysoi tarkemmin rakkautta ja sen eri muotoja.

Seppo A. Teinosen kääntymys

elokuu 22, 2011

Olen pitkään halunnut kirjoittaa artikkelin Seppo A. Teinosen (1924-1995), suuren edesmenneen Helsingin yliopiston dogmatiikan professorin kääntymyksestä. Nyt löysin uudestaan arkistoistani harvinaisen mielenkiintoisen dokumentin, kopion espanjankielisestä artikkelista Palabra-lehdessä (276, VI-1988(320)), jossa Teinonen kertoo katolilaiseksi tulemisestaan espanjalaiselle Opus Dein papille.

Artikkelin otsikko on “Miksi Suomen huomattavin luterilainen teologi tuli katolilaiseksi”. Siinä hän paljastaa näkökulmia, joita hän ei yhtä suorasanaisesti sanonut suomalaiselle medialle antamissaan haastatteluissa.

Artikkeli selittää aluksi Teinosen kääntymyksen poikkeuksellisuuden: Suomessa oli tuolloin vain muutama tuhat katolilaista; katolisuuteen kääntyminen oli historiallisista syistä erittäin harvinaista. Lisäksi kääntyminen oli äärimmäisen merkityksellinen, sillä tuolloiset luterilaiset piispat ja pastorit sekä uskonnonopettajat kautta maan olivat hänen entisiä oppilaitaan.

Suomi ja luterilaisuus

Teinonen aloittaa kertomalla Suomen uskonnollisesta tilanteesta ja selittää, että reformaatio Suomessa oli poliittinen ja taloudellinen ratkaisu. Oppi muuttui hitaasti eivätkä ihmiset huomanneet eroa. Nykyään erot ovat kuitenkin suuret, myös luterilaisuuden sisällä.

“Minun mielestäni pohjoismaiset luterilaiset kirkot ovat ainoat autenttiset: ne ovat ainoat, joilla on muodollisesti - alleviivaan: muodollisesti - apostolinen suksessio ja jotka säilyttävät samat kirjat uskon kaanonista.”

Suomen evankelis-luterilainen kirkko oli haastattelun alla juuri vihkinyt ensimmäiset naispappinsa. “Se oli tragedia, se oli jo liikaa minulle. Vaimonikin on teologi eikä hän tietenkään ole halunnut koskaan pappisvihkimystä. Sitä ei ole Pyhissä Kirjoituksissa, Traditio ei koskaan ole hyväksynyt sitä, siltä puuttuu kaikki tuki.”

Katolisuuden kutsu

Teinonen osallistui Vatikaanin II konsiiliin tarkkailijajäsenenä. “Vatikaani II:n jälkeen opetin tiedekunnassa vain katolista teologiaa, ja olin ainoa dogmatiikan professori Suomessa… Kuka tietää, onko minun kääntymykseni muiden kääntymysten alku?”

Teinonen luettelee kääntymyksensä syiksi konsiilin lisäksi teologisen kirjallisuuden sekä ihmiset, teologit ja piispat, jotka hän oppi tuntemaan katolisessa kirkossa. “Mutta tärkein on pyhä messu. En voi elää ilman pyhää messua ja päivittäistä kommuuniota. Kristillinen elämä on pyhä messu, se on kaiken kristillisen elämän lähde.”

Protestanttisuus on Teinosen mielestä niin uusi ilmiö kirkon historiassa, ettei se kiinnosta häntä: “Sola Scriptura on mahdoton. Ensin oli Traditio ja ensin kirkko… On mahdotonta tulkita autenttisesti Uutta Testamenttia Tradition ulkopuolella, kirkon ulkopuolella. Näin sanoin jo 30 vuotta sitten, kun olin luterilainen.”

Paavius ei tuottanut Teinoselle minkäänlaista ongelmaa: “Sen perustus on Pyhissä Kirjoituksissa. Jopa luterilainen professori Oscar Cullman kirjoitti 30 vuotta sitten kirjan ‘Petrus’, jonka mukaan pyhällä Pietarilla oli johtoasema apostolien joukossa. Vatikaani II:n opetus on hyvin yksinkertainen, en ymmärrä, miksi tästä opista pitäisi väitellä. Se on oikea oppi, hyvin selvä ja käytännöllinen, ja se elää kirkossa joka päivä.”

Teologin työ

Teinonen oli äärimmäisen tuottelias kirjoittaja ja kääntäjä. “Joka vuosi olen kirjoittanut kaksi kirjaa seuraamalla hyvin yksinkertaista metodia: nousen kello neljä aamulla - joka päivä, poikkeuksetta. Kahdella sivulla päivässä yltää yli 700 sivuun vuodessa. Kello neljän ja yhdeksän välillä aamulla olen aina kirjoittanut, mutta nyt eläkkeellä olen yhdeksän jälkeen vapaa: voin kalastaa, viljellä, tehdä mitä lystään.”

Teinonen pitää tärkeimpinä teoksinaan katolisia klassikoita, joista hän mainitsee mm. pyhien Teresan, Fransiskuksen, Bonaventuran, Ignatius de Loyolan sekä autuaan Ramon Lullin tekstit. Teinonen ennusti aivan oikein: “Nämä kirjat elävät kuolemanikin jälkeen, mutta teologiset tutkimukseni eivät ole tärkeitä.”

“Miksi käännyin? Jos elää näiden pyhimysten kanssa, ei voi jäädä luterilaiseksi. Luterilaiset piispat olivat hyvin huolissaan kääntymyksestäni, mutta minä sanoin: ‘Älä ajattele rajoittuneesti. - Tee sydämestäsi avara, kunnes siitä tulee maailmanlaajuinen, katolinen’, Tie-kirjan ensimmäisen luvun kohdan mukaisesti. Ja nyt kaikki tuo on minun: pyhä in spe Josemaría Escrivá, pyhä Tuomas, autuas Ramon Lull, pyhä Teresa, pyhä Ignatius, pyhä Fransiskus… kaikki he ovat minun.”

Ylläoleva viittaus Tie-kirjaan on Opus Dein perustajan, lopulta vuonna 2002 pyhäksi julistetun Josemaría Escrivá de Balaguerin pääteoksen seitsemäs mietiskelykohta. Teinonen käänsi tuon saman pyhimyksen kirjan “Jumalan ystäviä” suomen kielelle yhden pesetan symboliseen hintaan.

Haastattelun lopussa Teinonen lupaa vielä kirjoittaa kirjan kääntymyksestään joskus vuosien kuluttua. Lisäksi hän kertoo käyvänsä keskusteluja Helsingin tuolloisen piispan Paul Verschurenin kanssa katolisen pappisvihkimyksen mahdollisuudesta. Valitettavasti suuri teologi ehti kuolla ennen näiden haaveiden toteutumista.

D’oh

elokuu 15, 2011

Tänään en keksi mitään apologeettista kirjoitettavaa.

Katolisten seurakuntien nettisivut

elokuu 8, 2011

Tänään ajattelin postata hieman kevyemmän postauksen ja julistaa epävirallisen voittajan epävirallisessa kilpailussa parhaasta katolisen seurakunnan nettisivusta Suomessa. Seurakuntia on 7: Henrik, Maria, Birgitta, Risti, Olavi, Ursula ja Perhe (Helsinkix2, Turku, Tampere, Jyväskylä, Kouvola, Oulu).

Katedraaliseurakunta Henrikin kotisivut ovat ulkoasultaan hienot. Etusivulla pyörii kauniita kuvia, ja yhteystiedot sekä valikko ovat selvästi näkyvissä. Jo etusivu kuitenkin paljastaa, että sivut ovat pahasti vanhentuneet: Isä Donbosco on nykyään Oulussa, isä Guy taivaassa. Jos klikkaa “Ohjelma”, saa tietoa joulukuun messuista.

Pyhän Marian seurakunnan nettisivut puolestaan eivät tee suurta vaikutusta ulkoasullaan, mutta tiedot ovat hyvin ajan tasalla. Sama pätee Ursulaan, jonka (tosin epävirallisten) kotisivujen ulkoasu lähentelee suorastaan järkyttävää. Birgitan seurakunnan sivut ovat uudistuneet ulkoasultaan, mielestäni entistä selvästi heikompaan suuntaan. Päivitettyä kausiohjelmaa ei ole, ainoastaan vakituinen viikko-ohjelma.

Ristin seurakunnan nettisivusto on niin ikään uudistunut, tällä kertaa ehdottomasti hyvään suuntaan. Tyylikäs ulkoasu suorastaan kutsuu tutustumaan seurakunnan tarjontaan, jota on verrattaen runsaasti. Ohjelma on ajan tasalla, mutta kirjoitusvirheet kuten “Viikkon-Ohjelma” häiritsevät hieman. Erityiskiitoksen ansaitsevat sisällökkäät tekstit sakramenteista ja surusta. Paljon sisältöä on myös vielä “tulossa”.

Pyhän Olavin seurakunnan kotisivut on myös (Luojan kiitos!) uudistettu uuteen ulkoasuun viime vuosien aikana, ja tulos on komea, ehkä kaikista komein. Kausiohjelma on ajankohtainen, mutta muuten sisällössä olisi toivomisen varaa: “Kirkon elämä” -osiossa on mielivaltaisen satunnaisia juttuja sieltä täältä ja paljon puutteita: esim. alaotsikko “Usko” ei sisällä yhtään mitään!

Pyhän Perheen seurakunnalla on ulkoasultaan perussiistit kotisivut, josta löytyy yleispätevä messuohjelma. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sivua ei kovin ahkerasti päivitetä: kirkkoherraksi on yhä merkitty isä Melvin, ja “Tapahtumat”-osio kertoo vuodesta 2010, joka sekin on tyhjää täynnä. Lisäksi kirjoitusvirheet kuten “rippitiläisuus” häiritsevät.

Palkinnot

Julistan täten epävirallisesti kolmae parasta katolisen seurakunnan nettisivua. Pronssisija menee Helsingin Marian seurakunnan sivuille. Vaikka ulkoasu ei ole paras mahdollinen, se on silti selkeä ja asiallinen. Vaikka uskon sisällöstä ei ole paljon tietoa, on sivuilla tietoa kirkon taiteesta ja linkkejä seurakunnan alueen muuhun katoliseen elämään. Yhteystiedot ovat selvästi esillä muutaman tärkeän informaatiopalasen kera.

Hopeasijalle pääsee Jyväskylän Pyhän Olavin seurakunnan nettisivu. Ulkoasu on upea, ohjelma on ajan tasalla. Nämä riittävät hopeasijaan. Yhteystiedot ovat helposti löydettävissä. Puutteena sisällön hajanaisuus, mutta sivuahan voi kehittää ja täydentää.

Kultamitali ja vuoden 2011 parhaan katolisen seurakunnan kotisivun titteli menee Tampereelle Pyhän Ristin seurakunnalle. Sivusto on esteettisesti puoleensavetävä ja selkeästi järjestelty. Ohjelma on ajan tasalla. Käytännöllisten tietojen lisäksi mukana on syvällisempää tietoa seurakunnan hengellisestä elämästä kiinnostuneille. Näyttää myös siltä, että sivusto on yhä paranemassa, sillä jotkin osiot ovat vasta työn alla.

Loppuyhteenvetona voisi sanoa, että yhtään täydellistä sivustoa ei löytynyt ja että paljon on vielä toivomisen varaa Suomen katolisten seurakuntien kotisivujen suhteen. Silti valonpilkahduksia on, eikä toivoa ole syytä menettää. Ehkä tämä artikkeli voisi toimia herätteenä tietokoneasioista tietäville seurakuntalaisille ympäri Suomen: tehkää jotain ja varmistakaa, että teidän seurakuntanne on mitaleilla ensi vuonna!

Mietteitä Norjan murhatragediasta

elokuu 1, 2011

Norjan tragedia lienee koskettanut itse kutakin viimeisen viikon aikana. Olen viime vuosien aikana ollut useamman kerran Oslon keskustassa, eikä kukaan voinut ennustaa, minä päivänä pommi pamahtaisi. Norja oli myös ensimmäinen maa, johon tein itsenäisen ulkomaanmatkan (10 vuotta sitten), joten se on minullekin erityisen läheinen.

Kristinuskon puolestapuhujalle oli tietysti kivuliasta huomioida, että media ilmoitti murhamiehen edustavan fundamentalistista kristillisyyttä tai äärikristillisyyttä. Jokin tässä tiedonannossa mättää, jos vähääkään tuntee kristillistä fundamentalismia. Uskoinkin heti, että jotkut ajattelevat kristityt ottaisivat asiasta selvää ja valottaisivat hieman murhaajan ideologisia taustoja suurelle yleisölle.

Puolustuspuheenvuoroja

Näin tosiaan kävi onneksi Suomessakin suorastaan välittömästi, eikä jokaisen tarvitse erikseen lukea murhaajan 1500-sivuista manifestia päästäkseen perille terroristin mahdollisesta kristillisyydestä. Maanantaina 25.7 eli tasan viikko sitten kolme suomalaista kristinuskon puolustajaa, Soili Haverinen, Juha Ahvio ja Pasi Turunen kirjoittivat asiasta terävät puheenvuoronsa.

Haverinen huomauttaa äärikristityn olevan Kristusta äärimmäisesti seuraava ihminen ja varoittaa murhaajan ideologian yhdistämisestä suomalaisiin herätysliikkeisiin yhteisen nimikkeen verukkeella. Ahvio osoittaa, että murhaaja tunnustautui manifestissaan kristityksi vain kulttuurisesti, ei uskonnollisesti. Turunen rakentaa Haverisen ja Ahvion analyyseille ja muistuttaa, että juuri kirkko tarjosi norjalaisille lohdun ja kokoontumispaikan tragedian keskellä.

Norjan murhaaja liitettiin myös konservatismiin ja äärioikeistolaisuuteen. Samoin kuin “äärikristillisyyttä” on käytetty harhaanjohtavana linkkinä murhaajan ja herätysliikkeiden välillä, näillä kahdella termillä terroriteot on yhdistetty Perussuomalaisiin. 26.7. oli Timo Soinin blogikommentin vuoro. Soini tuomitsee ja suree pahuutta mutta uskoo ja kehottaa hyvään.

Väittelyistä välittämiseen

Keskustelua on käyty vilkkaasti myös Facebookissa ja muilla internetfoorumeilla. Muutama huomionarvoinen silmiini osunut kommentti on jakamisen arvoinen. Ensinnäkin on vältettävä liian helppoja vastauksia. On helppoa kieltää murhaajan olleen mikään kristitty, mutta silti hänen ajattelussaan kristinusko tarjosi kulttuurisen ja ideologisen pohjan hänen teoilleen. Pitää kysyä, mitkä kristinuskon ainekset ovat tähän johtaneet.

Ajatus vienee meidät keskiajalle, kirkon ja valtion suhteeseen, Vanhan testamentin käyttöön kirkossa, ajallisen ja ikuisen kuoleman välisen suhteen problematiikkaan yksilön ja yhteiskunnan elämässä. Voisi varmasti hyvällä syyllä argumentoida, että tarvitaan valistunutta teologiaa (joka esimerkiksi tajuaa, etteivät Jeesus ja apostolit käyttäneet Vanhaa testamenttia oikeuttaakseen sotatoimia ideologisia vihollisia vastaan) sekä modernia kirkon ja valtion välistä etäisyyttä.

Toisaalta Turusen mukaan Norjan murhaaja halveksi valistusta edeltävää naiivia kristinuskoa ja kannatti sen valistunutta versiota. Tuleekin mieleen, että miehen tekoihin päästäisiin paljon loogisemmin liberaaleista lähtökohdista kuin fundamentalistikristillisistä. Jos nimittäin vaikkapa homoseksikiellot voidaan sivuuttaa ja Raamatusta valikoida itseä puhuttelevia aineksia oman elämän rakentamiseksi, samalla logiikalla voidaan sivuuttaa myös murhakiellot ja rauhansanoma, jos niin sattuu miellyttämään.

Kuten näkyy, kaikessa on puolensa, eikä asia ole yksinkertainen. Tätä tekstiä ei ole syytä lukea hyökkäyksenä eikä oikeastaan puolustuksenakaan. Tarkoitukseni oli esitellä tämän blogin aihepiirin kannalta kiinnostavia puheenvuoroja ja ajatuksia Norjan tragediasta.

Mutta tragedia on tragedia. Toinen tärkeä Facebook-kommentti huomioi, että pitää varoa tragedian muuttamista pelkäksi keinoksi puolustaa omaa ideologiaansa tai hyökätä toista vastaan. On syytä surra, rukoilla, osoittaa tukea, voittaa paha hyvällä. Eilen Helsingissä marssi suuri hiljaisuuden rikkomisen mielenosoitus vihaa vastaan. Yksi saaren selviytyjistä totesi jo kuuluisiksi tullein sanoin: “Jos yksi ihminen pystyy näyttämään näin paljon vihaa, ajatelkaa kuinka paljon rakkautta me kaikki voimme näyttää yhdessä.”


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 158 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: