Juuri matkalta palanneena en kykene pitkään kirjoitukseen, vaan liitän linkin hämmästyttävään uutiseen Amerikasta. Miss Californialta kysyttiin missifinaalissa homoavioliitosta ja hän vastasi hyvin asiallisesti uskonvakaumuksensa pohjalta, ja oi mikä kohu siitä nousi. Liitän myös kristillisen apologeetin (heh, kuten missi opetti, pitää rakastaa vihollisia, joten James Whitekin pääsee nyt blogilleni:D) kommentaarit.
Arkisto kohteelle huhtikuu 2009
Miss California puolustaa avioliittoa
huhtikuu 27, 2009Turhentuuko uskonpuhdistus? Osa 2: Leif Nummela.
huhtikuu 20, 2009Nyt on aika jatkaa Turhentuuko Uskonpuhdistus? -kirjan käsittelyä ja siirtyä toiseen artikkeliin, jonka nimi on “Palatkaamme Raamattuun eikä Roomaan”. Tässä Leif Nummelan artikkelissa kritisoidaan katolisuutta yleisesti tavallisimmista protestantteja ja katolilaisia erottavista opeista. Nummelan taustana on muutama vuosi lähetystyötä katolilaisten parissa Italiassa 80-luvulla. Hän on luterilainen teologian maisteri.
Mitä ajatella?
Nummelan artikkeli alkaa heti hieman ristiriitaisella tavalla. Ensin hän muistuttaa siitä, kuinka tärkeää “oikea” ja “raamatullinen” oppi on. Hän siteeraa mm. 2. Joh. 9-11, jossa hän antaa epäsuorasti ymmärtää, että katolilaiset ovat vailla Jumalaa eikä heitä saa toivottaa tervetulleiksi, ettei tulisi osalliseksi heidän synneistään. Pian tämän jälkeen Nummela kuitenkin sanoo katolisessa opissa olevan “paljon hyvää” ja siteeraa lähes kadehtien Katekismuksen oppeja avioliitosta ja -erosta, abortista ja homoudesta (s. 35-36).
Nummela kirjoittaa: “Edellä mainituissa sekä monissa muissa kysymyksissä meillä on paljon opittavaa katolisilta kristityiltä.” “Emme taistele katolisia veljiämme ja sisariamme vastaan… on syytä pitää mielessä, että kaikista kristillisistä kirkkokunnista, myös meidän luterilaisesta kirkostamme, löytyy hyvin paljon korjattavaa.” (s. 36-37) Suhtautuminen ekumeniaan ja kirkkoihin ailahtelee siis rajusti.
Raamatun asema
Nummela aloittaa perusteista - mihin kristillinen oppi perustuu? Hän väittää, että “kaikki kristilliset kirkkokunnat” ovat “vanhastaan” opettaneet Raamatun olevan kaiken kristillisen elämän ja opin ylin auktoriteetti. Yhtäkään perustelua hän ei kuitenkaan tarjoa tämän omituisen väitteen tueksi. Seuraavaksi Nummela väittää, että katolinen kirkko liitti Vanhaan testamenttiin seitsemän alun perin Raamatun ulkopuolista kirjaa vuonna 1546. Näiden kirjojen hylkäämiseksi hän luettelee 6 perustetta, joihin vastaan:
1. Jeesus ja Uuden testamentin kirjoittajat eivät koskaan lainaa näitä kirjoja Jumalan sanana niin kuin Vanhaa testamenttia. VT:n kaanon oli Jeesuksen aikaan vielä epäselvä eivätkä Jeesus ja apostolit lainaa monia luterilaiseenkaan Vanhaan testamenttiin kuuluvia kirjoja (kuten Saarnaajaa ja Laulujen laulua). Sen sijaan deuterokanonisiin kirjoihin löytyy Jeesukselta ja apostoleilta useampiakin viittauksia. Tämän lisäksi apostolit siteeraavat usein VT:n kreikankielistä Septuaginta-käännöstä, johon deuterokanoniset kirjat yleisesti ottaen kuuluivat.
2. Nämä kirjat eivät koskaan olleet osa juutalaisten Vanhan testamentin kaanonia. Juutalaiset sulkivat kaanoninsa vasta jälkeen Kristuksen, eikä heidän mielipiteillään tuolloin ole enää mitään sitovaa merkitystä kristittyjen uskon kannalta.
3. Kyseiset kirjat liitettiin kaanoniin vasta uskonpuhdistuksen aikoihin. Tämä väite ei kerta kaikkiaan pidä paikkaansa, tuolloin näiden kirjojen kanonisuus vain vahvistettiin, mutta lähes kaikki kirkkoisät pitivät näitä kirjoja Jumalan sanana, ja kaanonin määritelleet kirkolliskokoukset 300-luvun lopulla seurasivat pidempää kaanonia. Yksikään kristitty historiassa ei uskonut luterilaiseen kaanoniin ennen uskonpuhdistusta.
4. Kyseiset kirjat sisältävät harhaoppia. Niinkö? Kuka määrittelee harhaopin? Kenties asia onkin niin, että harhaoppiset halusivat nämä kirjat ulos kaanonistaan, koska eivät halunneet hyväksyä niiden opetusta. Varhaisen kristillisyyden mukaan harhaopin lopullisena tuomarina on paavin yhteydessä oleva kirkko.
5. Ne eivät ole kenenkään profeetan kirjoittamia. Tämä ei ole mikään peruste, sillä monet luterilaisen VT:n kirjatkaan eivät ole kenenkään profeetan kirjoittamia. Emme välttämättä lainkaan tunne joidenkin kirjojen kirjoittajia (Kuninkaiden kirjat, Aikakirjat?).
6. Ne eivät sisällä mitään aitoa profetiaa tai uusia totuuksia Messiaasta. Niinkö? Kuka tämän määrittelee? Entä Viisauden kirjan alkupuolen ihmeellisen osuvat ennustukset Jeesuksesta?
Vanhurskauttaminen ja kiirastuli
Nummela kritisoi katolista näkemystä siitä, että vanhurskauttaminen “ei ole pelkkä syntien anteeksiantamus, vaan myös pyhitys ja sisäisen ihmisen uudistus”. Tähän hän vastaa perinteisillä luterilaisilla argumenteilla pelastusvarmuudesta ja synnin mahdottomasta voimasta, mutta ei käsittele lainkaan Raamatun ja kirkkohistorian todistusta siitä, että vanhurskauttaminen on juuri sitä, mitä ko. Katekismuksen oppi sanoo. Nummela tyytyy vain vastapainoksi kuvailemaan “luterilais-raamatullista” pelastusoppiaan ilman mitään eksegeesiä.
Samassa yhteydessä Nummela hyökkää kiirastulta ja aneita vastaan. Hän siteeraa Katekismusta ja kommentoi: “On uskomatonta lukea tällaista tekstiä vuonna 1995… Raamatussa ei luonnollisestikaan ollut sanaakaan tällaisesta kuolleitten puolesta rukoilemisesta ennen kuin katolinen kirkko lisäsi siihen kirjoja, joissa siitä puhutaan.” (s. 41) Niin, paitsi jos asia olikin toisinpäin… Kuolleiden puolesta rukoileminen oli osa juutalaisuutta ennen Kristusta ja osa kristinuskoa hänen jälkeensä, ja jopa Luther puolsi sitä (tosin tietyin varauksin).
Nummela jatkaa: “Uskonpuhdistus vapautti puoli Eurooppaa näistä harhaopeista. Miksi nyt pitäisi kääntää kelloa 500 vuotta taaksepäin ja palata näihin oppeihin? Antoiko Jumala meille uskonpuhdistuksen turhaan? Ennen kuin tällaisista opeista sanoudutaan selkeästi irti ja palataan Raamattuun, yksikään Raamatun opetukset tunteva protestanttikristitty ei voi koskaan palata Rooman kirkkoon.” (s. 41)
Mietityttää vain, miksi Jumala ei antanut uskonpuhdistusta jo 500-luvulla, kun kirkossa yleisesti rukoiltiin kuolleiden puolesta, uskottiin kiirastuleen jne. Samoin mietityttää, miten Raamatun opetukset tuntevia katolilaisia ylipäänsä voi silti yhä edelleen olla olemassa. Esimerkiksi mariologiaa käsitellessään Nummela vain toteaa, ettei Raamattu sano mitään asiasta (samoin hän sanoo paaviudesta), vaikka katoliset raamattuteologit ovat kirjoittaneet näistä aiheista paksuja volyymeja toisensa perään pitkin vuosisatoja.
Todellinen ykseys
Kerta toisensa jälkeen Nummela ottaa oikeuden puhua “raamatullisesta” kristinuskosta, luterilaisuudesta, omasta tulkinnastaan, ja katolisten oppien epäraamatullisuudesta - tosin ilman mitään syviä perusteita. Hän sivuuttaa täysin sen iänikuisen protestanttien ongelman, että samoin väittävät toistensa kanssa aivan päinvastoin uskovat protestanttiset kirkkokunnat omasta opistaan. Tätä havainnollistaa Nummelan lopetus:
“Kaikkien kristittyjen todellinen yhteys löytyy, kun alistumme yhdessä Raamatun ehdottoman arvovallan alle ja turvaamme yksinomaan Kristukseen ikuisesti riittävänä vanhurskautenamme.” (s. 43) Niinkö? Kutsuuko Nummela kristittyjen todelliseksi yhteydeksi sitä, kun yksin Raamatun ehdottoman arvovallan alle alistuvat luterilaiset, helluntailaiset, metodistit, arminiolaiset, kalvinistit, baptistit, Church of Christ ja Brethren -kirkot ynnä muut lukemattomat “yksin Raamattu” -protestanttikirkot sulkevat toisensa pois kirkollisesta ja sakramentaalisesta yhteydestä väärien ja epäraamatullisten pelastusoppien ja käytäntöjen takia?
“Oman sielumme tähden ja siksi, että puhdas evankeliumi säilyisi keskuudessamme, palatkaamme Raamattuun eikä Roomaan.” (s. 43) Näin Nummela, mutta jospa asia olisikin niin, ettei Rooma olisikaan Raamatun vastakohta vaan uskollinen palvelija ja julistaja maailmassa, joka on asettanut sen tilalle omat valikoivat tulkintansa? Rooman kirkko on aina kautta vuosisatojen ollut kristittyjen todellisen ykseyden ja oikean uskon takeena. Sama jatkuu yhä edelleen tänäkin päivänä ja maailman loppuun asti.
Paavali ja Jeesuksen ylösnousemus
huhtikuu 13, 2009Toisena pääsiäispäivänä ei voi muuta kuin kirjoittaa toissaöisestä maailmanhistorian muuttaneesta tapahtumasta eli Jeesuksen ylösnousemuksesta. Paavalin 2000-vuotisjuhlavuonna en voi myöskään valita muuta perspektiiviä kuin Paavalin todistuksen, joka on kenties tärkein kaikista ylösnousemustodistuksista.
Miksi Paavali?
Miksi juuri Paavalin todistus Jeesuksen ylösnousemuksesta on niin merkittävä? Ensinnäkin siksi, että Paavali oli jotain aivan muuta kuin osa Jeesuksen alkuperäisiä opetuslapsia. Voitaisiin selitellä, että Jeesuksen opetuslapset keksivät Jeesuksen ylösnousemuksen, koska halusivat hänen kuolemansakin jälkeen uskoa häneen. Mutta Paavalin tapaus tuhoaa tällaiset spekulaatiot - Paavali ei kuulunut Jeesuksen seuraajiin vaan fariseuksiin, jotka eivät halunneet uskoa Jeesukseen. Tästä todistavat sekä Paavalin kirjeet että Apostolien teot, eikä mikään historiallinen lähde todista mistään muusta.
Silti tiedämme samoista historiallisista lähteistä - ensimmäisen vuosisadan teksteistä Paavalilta itseltään ja historioitsija Luukakselta, että Paavalille ilmestyi itse ylösnoussut Jeesus. Näin todella selittyy Paavalin kääntyminen kristinuskon kiivaimmaksi puolustajaksi ja levittäjäksi. Paavalin kirjeissä on lukuisia kohtia, joissa Paavali kertoo ilmestyksestä ja kutsustaan tulla kansojen apostoliksi. Näitä tekstejä ei pääse pakoon. Jos/kun ylösnousemus tuntuu epäuskottavalta, Paavali teksteineen ja todistuksineen pysyy eikä minnekään katoa maailmamme historiasta.
“Enkö ole apostoli? Enkö ole nähnyt Herraamme Jeesusta?” (1. Kor. 9:1) “Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt. Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.” (1. Kor. 15:8-9) “Olettehan kuulleet, kuinka minä aikoinani, kun elin juutalaisena, vainosin kiihkeästi Jumalan seurakuntaa ja yritin tuhota sen… Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä, näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä.” (Gal. 1:13,15-16)
Samasta vielä otteita alkukielellä… ο θεος ο αφορισας με εκ κοιλιας μητρος μου και καλεσας δια της χαριτος αυτου αποκαλυψαι τον υιον αυτου εν εμοι … ουκ ειμι αποστολος ουκ ειμι ελευθερος ουχι ιησουν χριστον τον κυριον ημων εωρακα… Nämä tekstit tulevat meille useiden muinaisten käsikirjoitusten välityksellä, ja ne on kirjoitettu vuoden 50 tienoilla, siis vain parikymmentä vuotta itse tapahtumien jälkeen. Näiden parinkymmenen vuoden aikana Paavali oli perustanut kyseisiä seurakuntia Galatiaan ja Korinttiin ja julistanut ylösnoussutta Messiasta ympäri maailmaa. Ylösnousemususko on siis luonnollisesti näitä kirjeitäkin vanhempi.
Traditio ylösnousseesta
1. Korinttilaiskirjeen alussa Paavali tiivistää pelastavan (1. Kor. 15:1-2) Tradition eli paradosiksen:
“Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa:
- Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi,
niin kuin oli kirjoitettu,
hänet haudattiin,
hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä,
niin kuin oli kirjoitettu,
ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.”
(1. Kor. 15:3-5)
Paavali-tutkijoiden mukaan Paavali sai tämän varhaisen uskontunnustuksen jo n. 5 vuotta Jeesuksen kuolinvuoden jälkeen, mikä osoittaa ylösnousemususkon palautuvan aivan varhaisimpaan kristinuskoon (mitä tukevat myös Apostolien tekojen kuvaukset apostolien saarnoista heti Jeesuksen kuolinvuodesta lähtien). Kyseessä ei siis ole myöhäisempi myytti, joka on kehittynyt sukupolvien vaihtuessa ja historiallisen aineksen unohtuessa, kuten niin monet vastaavat pakanalliset myytit ihmiseksi tulleista tai kuolleista nousseista jumalista. Kristinuskon sanoma on jotain aivan muuta kuin nuo ensisilmäykseltä samantuntuiset tarinat.
Julistus ylösnousseesta
Kun siis keskustellaan ylösnousemuksesta ei-uskovien kanssa, olisi virhe perustella Jeesuksen ylösnousemusta vetoamalla “Raamatun sanaan” ja sitten vuorostaan Raamatun luotettavuutta perustella “uskolla”, joka on Jumalan lahja. Jumala voi toki antaa uskon lahjan tahtomallaan tavalla, mutta emme todennäköisesti vakuuta kovinkaan monia puhumalla ei-kristityille kristillisin termein ja olettamuksin. Sen sijaan on mentävä historiaan ja tuotava sopivat kohdat (jotka toki sisältyvät Raamattuun, mutta suurella osalla Raamatusta ei ole mitään suoraa yhteyttä Jeesuksen ylösnousemukseen) esille historiallisina todistuksina ylösnousemuksesta.
Paavali itse vetosi kaiken julistuksensa todisteeksi Jeesuksen historialliseen ylösnousemukseen saarnatessaan sekä juutalaisille että pakanoille. Juutalaisille: “Kun he olivat toteuttaneet kaiken, mitä hänestä oli kirjoitettu, he ottivat hänet ristinpuulta ja panivat hautaan. Mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Hän ilmestyi sitten usean päivän aikana niille, jotka yhdessä hänen kanssaan olivat tulleet Galileasta Jerusalemiin. Nämä ovat nyt hänen todistajiaan, he todistavat hänestä Israelin kansalle.” (Ap.t. 13:29-31)
Pakanoille: “Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista.” (Ap.t. 17:30-31)
Meidän yhteiskunnallemme, joka on siinä mielessä juutalaisten ja pakanoiden sekoitus, että toisaalta uskontoomme kuuluvat Vanhan testamentin ennustukset mutta toisaalta suuri osa ei niitä tunne eikä ole lainkaan perillä pelastushistorian tapahtumista. Meille Paavali julistaisi varmasti jotain vastaavaa - kauan on meidän historiallista ja uskonnollista tietämättömyyttämme siedetty, mutta nyt on pelastuksen päivä, nyt on kääntymyksen hetki, sillä joskus koittaa vielä tuomio.
Kristuksen yhteydessä olevia Kristus ei kuitenkaan tuomitse, sillä hän on heidän puoltajansa Isän edessä: “Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus — mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta?” (Room. 8:34-35) Pysykäämme siis kuuliaisina Kristukselle, josta on tullut “kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaisia” (Hepr. 5:9).
Maria läpi vuosisatojen
huhtikuu 6, 2009Mariaa ei ole syytä muistella vain jouluna vaan myös pääsiäisenä: “Jeesuksen ristin luona [seisoi] hänen äitinsä…” (Joh. 19:25) Luin hiljattain arvostetun teologin Jaroslav Pelikanin kirjan Mary Through the Centuries (Yale University Press 1996, saatavilla Helmet-kirjastosta ainoana Pelikanin kirjana). Pelikan kääntyi luterilaisuudesta ortodoksisuuteen vuonna 1998 ja kuoli vuonna 2006. Hänen kirjansa Marian merkityksestä kulttuurin ja kristinuskon historiassa avasi useita mielenkiintoisia näkökulmia.
Opin kehityksestä
Pelikan aloittaa terävällä huomiolla opin kehityksestä. Hän kysyy, millä raamatullisilla ja opillisilla kriteereillä protestantti hyväksyy opin kehityksen Matt. 28:19:sta nikealais-konstantinopolilaisiin kolminaisuusmääritelmiin mutta torjuu Matt. 26:26:n tai Matt. 16:18:n kehityksen ja määritelmät transsubstantiaatiosta tai paaviudesta. Tämän Pelikan sanoo alkusoittona seuraaviin lukuihin, joissa hän käsittelee Marian merkityksen ja aseman kehittymistä.
Sivulla 15 Pelikan huomauttaa, että oli lyhyt askel soveltaa Aadam-Kristus-typologiaa Eevaan ja Mariaan: “Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita.” (Room. 5:19) Vaikka Uusi testamentti ei tätä askelta ottanut, varhaisimmat kirkkoisät jatkoivat siitä, mihin Paavali jäi. Irenaeus totesi reilut sata vuotta Paavalin jälkeen: “Eevan tuli palautua Mariassa, niin että neitsyt… tekisi tyhjäksi ja tuhoaisi neitseellisen tottelemattomuuden neitseellisellä tottelevaisuudella.” Irenaeus piti itseään apostoleilta saadun uskon eteenpäin antajana (s. 43).
Oppi toisesta Aadamista, joka oli “taivaallinen” toisin kuin “maallinen” ensimmäinen Aadam (ks. 1. Kor. 15:45-47) johti pian kuitenkin vaaralliseen doketismiin, jonka mukaan Kristus vain näytti ihmiseltä mutta oli oikeasti vain taivaallinen olento, joka ei saanut mitään ihmisluontoa Marialta vaan tuli hänen lävitseen kuin vesi putkesta. Tähän kristityt vastasivat korostamalla Jeesuksen tosi syntymää neitsyt Mariasta ja kuvaamalla Mariaa raskaana (s. 47-50).
Marian neitsyys ja muita typologioita
Vaikka Uudessa testamentissa oli suhteellisen vähän eksplisiittistä aineistoa Mariasta, oli varhaisilla kristityillä käytössään myös koko Vanha testamentti, johon he uskoivat Uuden testamentin kätkeytyvän. (s. 23) Samoin kuin Jeesuksesta, myös Mariasta saatettiin löytää typologioita, ennuskuvia. Jotkut näistä ovat löytäneet tiensä jo itse Raamattuun: Matteus siteeraa Jesajan ennustusta raskaaksi tulevasta neitsyestä. Kristityt päätyivät typologioiden oikeutukseen kiistassa markionilaisia ym. vastaan, jotka Vanhan testamentin kirjaimellisiin merkityksiin vedoten kielsivät sen tulevan kristittyjen Jumalalta.
Marian neitsyyteen löydettiin myös eksoottisempia viittauksia. Kirkkoisä Hieronymus tulkitsi Laulujen Laulun sulhasen ja morsiamen Jumalaksi ja Mariaksi (eikä tämä ole mikään epäoikeutettu tulkinta, jos Maria kerran on uusi Eeva ja uuden Aadamin, Jumal-ihmis-Kristuksen puoliso sekä Jumalan kansan perikuva). Siellä hän näki neitseellisessä Mariassa suljetun puutarhan ja sinetöidyn lähteen: hortus conclusus soror mea sponsa, hortus conclusus, fons signatus (4:12 Vulgatan mukaan, Pelikan s. 29).
Laulujen laulusta löytyy myös perusta Musta Madonna-teemalle: nigra sum sed formosa - “Minä olen musta, mutta ihana” (1:5 Vulgatan ja vanhan käännöksen mukaan). Lisäksi Mariasta, hyveellisestä naisesta, tuli vastaus Sananlaskujen lopun kysymykseen: mulierem fortem quis inveniet - Kelpo vaimon kuka löytää? (Sananl. 31:10 Vulgatan ja vanhan käännöksen mukaan) Samoin Mariassa nähtiin taivaan enkelten ylistyskuoron johtaja toisen Vanhan testamentin Marian mukaan: “Naisprofeetta Mirjam, Aaronin sisar, otti käteensä rummun, ja kaikki naiset seurasivat häntä tanssien ja rumpua lyöden. Mirjam viritti laulun: — Laulakaa ylistystä Herralle, hän on mahtava ja suuri: hevoset ja miehet hän mereen suisti!” (2. Moos. 15:20-21, Pelikan s. 25-28.)
Maria-dogmeista
Muutama mielenkiintoinen huomio Maria-oppeihin liittyen. Pelikan toteaa Theotokos-tittelin olevan saatavilla olevien tietojen valossa kristillinen termi, ei siis lainaus mistään pakanakulteista (s. 55). Marian neitsyyteen liittyen Pelikan kiinnitti (s. 29) ensimmäistä kertaa huomioni sellaiseen seikkaan, että evankelista Luukas, joka eniten painottaa Marian neitsyyttä (Luuk. 1:27, 34) ja joka lienee saanut tietoja suoraan Marialta (ks. Luuk. 1:1-4, Ap.t. 1:14), ei vastoin kaikkia muita evankelistoja mainitse Jeesuksen veljiä lainkaan. Hän näyttää olleen perillä Marian neitsyydestä ja halunneen välttää väärinymmärryksiä kirjoittaessaan kreikankieliselle yleisölle jättäessään maininnat veljistä pois.
Theotokoksen riemuvoitto liittyy mielenkiintoisella tavalla Efesoksen kaupunkiin. Jakeessa Ap.t. 19:28 efesolaiset vastustivat Paavalin lähetystyötä ja huusivat: “Suuri on efesolaisten Artemis!” Artemis oli äitijumalatar, epäjumala, joka sai väistyä todellisen Jumalan äidin tieltä, kun tuossa samaisessa kaupungissa vajaat 400 vuotta myöhemmin ekumeeninen kirkolliskokous julisti Marian totiseksi Jumalansynnyttäjäksi eli Theotokokseksi. (s. 56)
Tahrattomuudesta ja taivaaseen ottamisesta vielä muutama sana: jo Koraani puhuu tahrattomasta ja synnittömästä Mariasta (Suura 19:17-20, Pelikan s. 70-71). Jo 400-luvulla on vietetty “Marian muistoa” (tees Marias tee mneemee, s. 60-61), joka on todennäköisesti viitannut hänen taivaaseen pääsemisensä päivään.
Mater Dolorosa
Pyhällä viikolla on päätettävä Mariaa koskeva postaus mietiskelyyn Mariasta ristin juurella seisovana surujen äitinä. Puolanopiskelijana en voi olla lainaamatta Pelikanin siteeraamaa kaunista Henryk Góreckin 3. sinfonian sanoja, jotka vertaavat Mariaa poikansa kansannousussa menettäneeseen äitiin:
Kajze mi podzioł
mój syneczek miły
Pewnie go w powstaniu
ze wrogi zabiły
Runollinen käännökseni:
Oi mihin hän nyt meni /
rakas pieni poikani /
paha vihollinen varmaan /
vei kapinassa surmaan
Pelikanin (s. 127) antama käännös:
Where has he gone,
My dearest Son?
Perhaps during the uprising
The cruel enemy killed him.
Viimeisimmät kommentit