Jari Iivanaisen kotisivuilla on Suomen mittakaavassa laaja katolisuuskritiikki “Jeesus ja katoliset” (joka muuten pitäisi olla “Jeesus ja katolilaiset”). Iivanainen sijoittuu lähelle Petri Paavolaa, jota viimeksi tarkasteltiin, sillä molemmat linkittävät toisensa sivuille. Iivanaisen ensimmäiset 4 kirjoitusta ovat: “Sinä voit pelastua!”, “Löydä pelastusvarmuus”, “Oletko tyhmä neitsyt?” ja “Jeesus ja katoliset”, mikä itsessään kertoo jotain tasapaino-ongelmista, varsinkin, kun ollaan n. 10 000 katolilaisen Suomessa. Iivanainen ansaitsee kuitenkin vastauksen, joten käyn tässä läpi hänen pääargumenttinsa.
Luku 1. Maria.
Ei ole yllätys, että Iivanaisen ensimmäinen argumentti katolisuutta vastaan on Marian asema. Hän väittää Raamatun Marian ja katolisen kirkon kunnioittaman Marian olevan aivan eri henkilöitä. Ensin Iivanainen kritisoi Marian asemaa tienä pelastukseen. Hän siteeraa p. Alfonso Liguorin tekstejä Mariasta sekä paavi Pius IX:n lausuntoa, jonka mukaan Marian kautta on saatavissa kaikki armo, toivo ja pelastus. Tätä vastaan siteerataan raamatunkohtia Jeesuksesta ainoana tienä pelastukseen.
Iivanainen ei pyri ymmärtämään tai selittämään, kuinka katolisuus tulkitsee tekstit Marian asemasta pelastuksen tai armon välittäjänä. Kuten Vatikaanin II kirkolliskokous selittää, Marian asema ei ole Jeesuksesta irrallinen tai sen kanssa kilpaileva, vaan siihen nojautuva ja suuntautuva: Marian kautta on saatavissa armo ja pelastus siinä mielessä, että hänen kauttaan saamme Jeesuksen, jossa yksin on armo ja pelastus. Marian välittäjyydestä ja (Iivalaisenkin esittämistä) argumenteista sitä vastaan täällä.
Tämän jälkeen Iivanainen [tästedes JI] esittää perinteiset argumentit Marian tahrattomuutta ja taivaaseenottamista vastaan, joihin olen jo vastannut täällä. On huomattava, että hän sekoittaa taivaaseenottamisen taivaaseenastumiseen, jota kirkko ei Marian kohdalla opeta.
Tämän jälkeen seuraavat perinteiset argumentit Marian ikuista neitsyyttä vastaan, joihin on myös vastattu edellisessä linkissä. Sitten seuraavat perinteiset argumentit pyhille osoitettuja esirukouksia vastaan, joihin puolestaan on vastattu täällä.
Lopuksi kritisoidaan Marian asemaa taivaan kuningattarena viittauksilla Vanhan testamentin taivaan kuningattareen (Jer. 7:17-19) ja pakanallisiin jumalattariin (Ap.t. 19:27-28). Marian asema kuningattarena on perusteltu Raamatulla ensimmäisessä äsken annetuista linkeistä, mutta on lisättävä, että väärien taivaan kuningattarien olemassaolo ei tee tyhjäksi oikean taivaan kuningattaren olemassaoloa niin kuin epäjumalat eivät tee tyhjäksi tosi Jumalaa ja että Maria ei ole jumalatar. JI viittaa vielä pakanauskontojen äitihahmoihin, mutta samalla argumentilla voisi tuhota koko kristinuskon: koska pakanoillakin oli kuolevia ja ylösnousevia jumalia ja jumalan poikia, Jeesus on satua.
Luku 2. Messu.
Transsubstantiaatio- eli muuttumisoppia vastaan Iivanainen esittää seuraavat argumenttinsa: Jeesus ei sanonut ehtoollista asettaessaan “tämä on muuttunut” vaan “touto esti” eli “tämä edustaa, kuvastaa”. Tosiasiassa kreikan verbi ei ole “edustaa, kuvastaa” vaan “on”, ja jos leivältä näyttävä asia, joka oli Jeesuksen käsissä, “on” hänen ruumiinsa, silloin leipä lienee siksi muuttunut.
JI siteeraa sitten useita kohtia, joissa Jeesus puhuu vertauskuvallisesti, esim. “Minä olen ovi” (Joh. 10:9). Tällöin vertauskuva oli kuitenkin selvä, hänellä ei ollut oikeaa ovea mukanaan eikä hän julistanut tiettyä ovea itsekseen, ehtoollisessa hän taas todella otti leivän ja julisti sen ruumiikseen. Tämän lisäksi hän käski syömään ruumistaan (Joh. 6:48-58) eikä korjannut kirjaimellista ymmärrystä symbolisella. Tämän lisäksi on vielä koko alkukirkon yhteinen katolinen usko tästä asiasta.
Seuraavaksi JI sanoo, ettei muuttumista voinut tapahtua, koska Jeesus itse söi ja oli ruumiillisesti läsnä ja koska katolisissa messuissa leivän ei nähdä muuttuvan Jeesuksen ruumiiksi. Kuitenkin Augustinuksen mielestä Jeesus kantoi itseään käsissään - Jumalalle kaikki on mahdollista, ja transsubstantiaatio-oppi itsessään edellyttää aksidenssien eli leivän ominaisuuksien säilymisen!
Tämän jälkeen JI hyökkää messu-uhria vastaan perinteisillä argumenteilla “Se on täytetty” (Joh. 19:30)ja Heprealaiskirjeen sitaateilla sekä muistoateria-argumentilla. Hän ei selvästikään loppuun asti ymmärrä katolista messu-uhrioppia eikä ole lukenut katolisia raamatullisia vastauksia näihin argumentteihin, esim. täällä. Lisäisin, että Joh. 19:30 on moninaisesti ja katolisesti tulkittavissa: esim. vanhan liiton, pääsiäisaterian, Jeesuksen maanpäällisen elämäntehtävän tai kärsimyksen täyttymys. JI vastustaa vielä ehtoollisen asemaa pelastuksessa muttei käsittele lainkaan tätä opettavia jakeita (Joh. 6:53-54).
Luku 3. Paavius ja pappeus.
JI toistaa perinteisiä argumentteja paaviutta vastaan, mm. Pietari ei ollut kallio vaan pikkukivi ja Pietarilla ei ollut erityisasemaa. Toisin on osoitettu täällä ja täällä. Tämän jälkeen JI kritisoi kirkon itseymmärrystä ainoana oikeana kirkkona ja sanoo, ettei pelastus ole kirkossa vaan Jeesuksen persoonassa. Hän kuitenkin unohtaa kirkon olevan Kristuksen ruumis (Ef. 1, Kol. 1.), eikä ole päätä ilman ruumista. Tämän jälkeen kritisoidaan paavien syntejä ja moraalittomuutta, mikä ei tietenkään todista, etteikö Kristus olisi asettanut paaveja valtakuntansa vikaareiksi (Matt. 16:18-19). JI ottaa esille myös kysymyksen Pietarin Rooman-oleskelun raamatullisten todisteiden puutteesta, joka on käsitelty täällä.
Pappisselibaatti on luonnollisesti myös JI:n kritiikin kohteena. Se on riivaajien oppi - perusteena raamatunkohta, joka puhuu avioliiton kieltäneistä gnostilaisista, kun taas kirkko ei kiellä avioliittoa keltään. Pietari oli naimisissa - mutta hän sanoi jättäneensä “kaiken” Jeesuksen seuraamiseksi. Papeiksi otettiin “yhden vaimon miehiä” niin kuin lause on aina tulkittu eli niiden joukosta, joilla on ollut vain yksi vaimo. Pappeuteen siirtymisen yhteydessä yhdyselämä tuon vaimon kanssa kuitenkin aina loppui.
Lopuksi JI sanoo, ettei tähän asti käsiteltyjä oppeja ole Raamatussa, vaan traditiossa, jonka lisääminen Raamatun rinnalle on ollut suuri tragedia. JI tuskin on perehtynyt katoliseen raamatulliseen apologetiikkaan. Muutamiin JI:n esittämiin perinteisiin traditiovastaisiin argumentteihin on vastattu täällä.
Luku 4. Kiirastuli.
JI:n argumentit kiirastulta vastaan kulkevat seuraavasti: 1) Ryöväri pääsi suoraan paratiisiin (Luuk. 23:43) 2) Paavalin halu päästä suoraan Herran luo (Fil. 1:23, 2. Kor. 5:8) 3) 1. Kor. 3:15 ei puhu mistään kiirastulesta vaan palkan saamisesta 4) Kuoleman jälkeen tuomio, ei kiirastuli (Hepr. 9:27) 5) Jeesukseen uskovat eivät joudu tuomittaviksi (Room. 8:1, Joh. 3:18, 5:24) 6) Kaikki on jo täytetty, Kristus on sovittanut maailman synnit (esim. Joh. 19:30, 2. Kor. 5:19, 1. Joh. 2:2, Hepr. 7:25). 7) Kristitty on saanut kaikki syntinsä anteeksi (1. Joh. 1:7,9, Kol. 2:13 jne)
On erikoista, kuinka raamatullisesti monien mielestä “heikointa” suurta katolista oppia vastaan esitetyt raamatulliset argumentit ovat näin heikkoja. 1) “paratiisi” ei ollut taivas, jonne Jeesuskaan ei mennyt vielä 43 päivään, vaan tuonelan luonnollisen onnellisuuden paikka, jonne Lasaruskin meni, ja osa tuonelaa oli kiirastulen kaltainen, esim. 2. Makk. 12:42-46. Toiseksi jonkun suora taivaaseenmeno ei kerro mitään kiirastulen olemattomuudesta. Kolmanneksi ryöväri olisi voinut olla 23 tuntia kiirastulessa ja silti päästä “tänään” taivaaseen:)
2) Paavalin tahto päästä Herran luo ei liity mitenkään kiirastulen olemassaoloon - kuka tahansa hyvä kristitty haluaa päästä Herran luo kuollessaan. 3) JI ei selitä, miksi jakeeseen sisältyy maininta tulesta. 4) Kiirastuli seuraa henkilökohtaista tuomiota 5) Kiirastuli ei ole kadotustuomio vaan pelastuvien lopullisen pyhityksen paikka/tila. 6) Yksikään mainituista kohdista ei liity kiirastuleen mitenkään, kiirastuli ja sen myötä pelastuminen edellyttää Jeesuksen sovitustyötä. 7) Ensimmäinen edes jossain määrin harkittava argumentti. Kohdat eivät silti puhu tulevien syntien anteeksiantamisesta. Jeesushan opetti rukoilemaan “anna meille syntimme anteeksi”, mikä olisi turhaa, jos kaikki olisi jo annettu anteeksi. Kiirastulen puhdistus ei ole erillinen Jeesuksen verestä vaan sen hankkima.
Luku 6. Miten pelastutaan?
JI päättää kritiikkinsä soteriologiaan. Kirkko ei pelasta vaan Jeesus - jälleen kerran, kirkko on Kristuksen ruumis, joten Kristuksen armoa ei voi erottaa kirkosta. Ei sakramentit vaan usko - JI siteeraa lukuisia raamatunkohtia pelastuksesta uskon kautta - mutta jos uskoo, uskoo myös kohdat, jotka puhuvat pelastuksesta sakramenttien kautta, katso artikkelit kasteesta ja ripistä.
Entä “parhaansa tekeminen”? JI ei tietenkään vaivaudu siteeraamaan Trenton dekreettiä vanhurskauttamisesta vaan karikatyrisoi katolisen näkemyksen sanomalla, että “eräät” ajattelevat voivansa pelastua tekemällä parhaansa. Selitys katolisesta pelastusopista esim. täällä. JI syyllistyy yleiseen väärinkäsitykseen pelastuksen aikamuodoista. Lopuksi JI esittää hupaisan kritiikin paavin pelastuskäsityksestä tupakoinnin lopettamalla. Todellisuudessa kyse oli selvästikin aneeseen liittyvistä teoista, joiden paikka pelastusteologiassa on selvästi JI:lle täysin vieras. Aneista lisää täällä.
Lopuksi muutama sana JI:n lähteistä ja viitteistä. Paavolan tavoin JI ei ole (yhtä mahdollista katolisen Maria-kirjan poikkeusta lukuun ottamatta) ottanut tehtäväkseen etsiä parasta katolista apologetiikkaa, dogmatiikkaa tai raamatullista teologiaa kritisoidakseen kenties sitten väärinä pitämiään näkemyksiä. Sen sijaan hänen lähteinään toimivat pahamaineiset katolisvastaiset kirjat kuten Marian kolmet kasvot tai Boettnerin virheitä vilisevä Roman Catholicism. Saamme vielä jäädä odottamaan asiallista ja korkeatasoista teologista dialogia vapaiden suuntien katolisuuskriitikkojen kanssa.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Viimeisimmät kommentit