Hyviä uutisia

Yksi kiivaimmin keskustelluista ja toisaalta myös useimmin väärinymmärretyistä kirkon moraaliopetuksista on kristillinen käsitys homoseksuaalisuudesta. Tässä artikkelissa perehdymme tarkemmin kirkon opetukseen ja sen syihin tutkimalla kysymystä sekä jumalallisesta että inhimillisestä näkökulmasta.

Mikä on syntiä ja mikä ei – taipumuksen ja teon ero

Yleinen väärinkäsitys on, että katolinen kirkko syrjii tai vihaa homoja ja tuomitsee homoseksuaalisuuden synniksi vanhojen raamatullisten ennakkoluulojen perusteella, jotka nykyaikaiset tietomme ovat osoittaneet vääriksi. Todellisuudessa katolinen kirkko opettaa, että niitä miehiä ja naisia, joilla on syvään juurtuneita homoseksuaalisia taipumuksia, tulee kohdella kunnioittavasti ja myötätuntoisesti. Heidän suhteensa on vältettävä kaikkea epäoikeudenmukaista syrjintää. (Katolisen kirkon katekismus [KKK] 2358)

Jos siis homoseksuaalisuudella tarkoitetaan taipumusta tuntea vetovoimaa samaan sukupuoleen, homoseksuaalisuus sinänsä ei ole synti, eikä kirkko vihaa homoja vaan rakastaa heitä kuten muitakin Jumalan lapsia. Myöskään Raamattu ei koskaan tuomitse homoseksuaalisuutta taipumuksena. Nykytiede ei ole lopullisesti selvittänyt homoseksuaalisuuden varsinaista alkuperää – suureksi osaksi homoutta pidetään edelleen kysymysmerkkinä.

Synti tulee kuvaan vasta siinä tapauksessa, jos kaksi miestä tai kaksi naista alkaa käyttää toistensa ruumiita seksuaalisten halujen tyydyttämiseen. Homoseksuaaliset aktit (kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen välinen seksi) ovat luonnollisen ja jumalallisen lain vastaisia eikä niitä voida missään tapauksessa hyväksyä (KKK 2357).

Katolinen kirkko opettaa, että homot on kutsuttu siveyteen siinä missä muutkin naimattomat kristityt ja että he voivat itsensä hillitsemisen hyveen sekä sakramenttien ja rukouksen armon kautta pyrkiä kristilliseen täydellisyyteen (2359). Itse asiassa voidaan jopa ajatella, että pappien ja sääntökuntalaisten tavoin homoilla on muita kristittyjä korkeampi kutsumus antautua kokonaan Jumalan ja lähimmäisten iloiseen palvelemiseen ja rakastamiseen. Heidän taipumuksensa antaa heille erityisen mahdollisuuden osoittaa sankarillista hyveellisyyttä ja kristillistä uhrautumista.

Jumalan ilmoitus

Homojen korkea kutsumus on mahdollisesti nähtävissä Jeesuksen avioliittoa ja naimattomuutta koskevassa opetuksessa. Kun Jeesus oli kieltänyt avioeron, opetuslapset huudahtivat: “Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin.” (Matt. 19:10) Jeesus vastasi: “Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon.” (Matt. 19:11–12)

Jeesus antaa ymmärtää, että naimattomuuden osa on ”annettu”, eli se on lahja Jumalalta. Hän toteaa naimattomuuden suositeltavuuden sanoilla: ”Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon”. Jeesuksen kuvauksessa naimattomuuteen kutsutuista pistää kuitenkin erityisesti silmään maininta ihmisistä, ”jotka äitinsä kohdusta saakka ovat olleet avioliittoon kelpaamattomia”. Jeesuksen sanoista voitaneen ymmärtää, että on ihmisiä, joiden homouden Jumala on alusta asti sallinut ja tarkoittanut korkeaksi kutsumukseksi. Kuten Paavali sanoo, ”tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen” (Room. 8:28).

Raamattu tekee kuitenkin harvinaisen selväksi, että homoseksuaaliset aktit ovat vakavia rikkomuksia Jumalan lakia vastaan ja että ne sulkevat ihmisen pois Jumalan valtakunnasta. ”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät aviorikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet…” (1. Kor. 6:9) Paavali käyttää tässä kreikankielistä ilmaisua, joka muistuttaa kovasti Vanhan testamentin (kreikankielisen Septuaginta-käännöksen) kieltoa: ”Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko.” (3. Moos. 18:22)

Raamatun varoituksen valossa on selvää, ettei kristitty voi luulla itsensä eikä kenenkään muunkaan voivan elää homoseksuaalisessa suhteessa ja silti päästä turvallisesti taivaaseen. Mutta eikö Jumala ole rakastava, hyvä ja anteeksiantava? Kyllä on, mutta anteeksisaaminen edellyttää anteeksipyyntöä eli katumusta. Niille, jotka kuvittelevat, että synnin ja armon välillä ei tarvitse valita vaan että synnissä elämistä voi jatkaa ja silti pysyä Jumalan suosiossa, Raamattu on osoittanut sanansa:

”Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen? Mutta sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se kohtaa sinut vihan päivänä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki. Silloin Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan.” (Room. 2:4–6)

Kristityn ei tulisi yrittää pakottaa homoja muuttumaan heteroiksi, mutta jos homot elävät homoseksuaalisessa parisuhteessa, uskovilla on kristillisen rakkauden velvollisuus johdattaa syntiset totuuteen ja anteeksiantoon. Kuten Paavali kirjoitti korinttilaisille aiemmin siteeratun varoituksensa jälkeen: ”Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.” (1. Kor. 6:11) Jumala haluaa armossaan pyhittää ja pelastaa pahimmatkin syntiset.

Luonnonlain ilmoitus

Kristityt eivät saa moraalisia ohjeitaan mistään mielivaltaisesta sääntökokoelmasta, vaan jumalallinen moraalilaki vain vahvistaa ihmisen sydämeen kirjoitetun luonnonlain, joka kertoo meille luonnostaan joidenkin asioiden olevan moraalisesti vääriä. Ihmiset kaikissa yhteiskunnissa kaikkina aikoina uskonnosta riippumatta voivat intuitiivisesti tietää, että esimerkiksi murhaaminen, valehteleminen ja varastaminen ovat vääriä tekoja.

Ihmisten pahuuden vaikutuksesta tietoisuus tästä laista on kuitenkin usein sumentunut – juutalaisia vihaava tai ihmisuhreja ja kannibalismia tukeva yhteiskunta saattaa helposti saada siihen syntyvät lapset uskomaan näiden asioiden oikeellisuuteen. Meidän on kysyttävä, missä asioissa oma yhteiskuntamme on kenties johtanut meitä harhaan.

Lienee turvallista sanoa, että ihminen tietää intuitiivisesti seksuaalisuuden olevan tarkoitettu suvun jatkamiseen. Luonnonlaki ilmoittaa, että seksi kuuluu miehen ja naisen väliseen suhteeseen, joka on kykenevä tuottamaan uutta elämää. Ymmärrämme myös luonnostaan, että normaalitilanteessa miehen ja naisen on sekä lasten että toistensa hyvinvoinnin kannalta tarkoitus pysyä yhdessä eikä erota.

Juuri tätä tarkoittaa katolisen kirkon opetus siitä, että seksi kuuluu vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon – se ei ole mitään ihmisluontoon lisättyä tai sitä rajoittavaa säännöstelyä, vaan sen toteamista ja määrittelemistä. Luonnonlain rikkomisen seuraukset ovat aina inhimillisestikin vahingollisia, kuten ihmiskokemus osoittaa.

Joku saattaisi vastustaa, että onhan homouskin luonnollista, kun sitä kerran esiintyy luonnossa. Usein myös vedotaan homojen rakkauteen – jos he kerran rakastavat toisiaan, mikseivät he voisi solmia suhdetta keskenään aivan kuin heteroparitkin? Seksin luonnollisuudella ei tarkoiteta sitä, että tietynlaista seksiä esiintyy luonnossa, vaan sitä, mikä seksin luonnollinen (alkuperäinen, varsinainen, olennainen) tarkoitus on. Jos homosuhteet halutaan hyväksyä, on samaa järkeilyä seuraten hyväksyttävä myös insesti (perheensisäiset seksisuhteet) sekä ihmisten ja eläinten välinen seksi, koska niitäkin esiintyy. Silti ihminen tietää luonnostaan, että nämä suhteet ovat vääristyneitä. Sama pätee rakkauteen – isän ja tyttären välinen rakkaus ei oikeuta heidän välistä seksisuhdetta, eikä ihmisen rakkaus eläintä kohtaan oikeuta eläimiin sekaantumista. Siispä rakkauteen vetoaminen ei ratkaise mitään.

Intuitiivinen ensireaktiomme homoseksiin on kielteinen – tiedämme, että näin sen ei vain kuulu olla. Kahdella töpselillä ei saa mitään toimimaan sen paremmin kuin kahdella pistorasiallakaan – mutta töpseli ja pistorasia yhdessä saavat sähkön kulkemaan. Voimme sydämessämme olevaa intuitiivista ymmärrystä tarkastelemalla tulla siihen tulokseen, että yhteiskuntamme on aivopessyt meidät suvaitsemaan moraalista vääryyttä. Mitä jos yhteiskunta alkaisi vahvasti puolustaa kannibalismia, juutalaisvihaa tai eläimiin sekaantumista? Harva meistä suostuu uskomaan, että yhteiskunnan hyväksyntä tekee näistä asioista oikeita. Meidän ei pidä tehdä moraalisia ratkaisuja yhteiskunnan muotiarvojen perusteella, vaan luonnonlain (ja uskovien tapauksessa jumalallisen lain) antaman valon mahdollistamalla järkeilyllä ja harkinnalla.

Tilastotietojen vahvistus

Kuten kaikissa muissakin seksuaalimoraalia koskevissa kysymyksissä, erilaiset tieteelliset tutkimukset ovat vahvistaneet kirkon viisauden. Tilastot kertovat esimerkiksi, että homot yrittävät itsemurhaa 14 kertaa todennäköisemmin kuin heterot. 30 vuotta sitten tämä yritettiin selittää sillä, että homot ovat niin syrjittyjä yhteiskunnassa, että he tekevät itsemurhia ahdistuksesta ja huonosta itsetunnosta. Lukemat ovat kuitenkin säilyneet ällistyttävissä korkeuksissaan siitäkin huolimatta, että nyky-yhteiskunnassamme homoliittojen suvaitseminen on pikemminkin sääntö eikä poikkeus.

Homojen keskimääräinen elinikä on 38 vuotta – puolet vähemmän kuin muiden! Tämä johtuu pääasiassa itsemurhista ja homoseksin välityksellä leviävästä tappavasta Aids-epidemiasta. Vain 2 prosenttia homoista elää yli 65-vuoden ikäiseksi (ainakaan kristillisesti elävien homojen ei tarvitse pelätä Aidsia eikä itsemurhaa – heidän elinikänsä lienee muun yhteiskunnan tasolla).

Tutkimukset ovat myös yksi toisensa jälkeen osoittaneet, että taipumustensa mukaan elävillä homoilla on heteroja enemmän sosiaalisia ongelmia, masennusta, käyttäytymishäiriöitä, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä, alkoholismia ja huumeiden käyttöä, levottomuutta ja psykiatrisen hoidon tarvetta. Homomiehillä on taipumusta syöpään (erityisesti anaalisyöpään, jota ei esiinny lähes lainkaan heteromiehillä) ja erittäin lukuisiin sukupuolitauteihin.

Homomiehet ovat erityisen alttiita sukupuolitaudeille pääasiassa heidän vapaiden sukupuolisuhteidensa (promiskuiteetin) takia. Erään sanfranciscolaisen tutkimuksen mukaan 43 prosentilla homomiehistä oli ollut yli 500 seksipartneria. 79 % heidän seksikumppaneistaan oli heille tuntemattomia, ja vain kolmella prosentilla oli ollut alle kymmenen partneria. Peräsuolta ei ole tarkoitettu yhdyntään – se on hyvin herkkä repeämiselle ja verenvuodolle, ja siksi se levittää sukupuolitauteja erittäin tehokkaasti.

Suurin osa homomiehiä koskevista ongelmista pätee myös lesboihin. Näitä ovat esimerkiksi taipumukset itsemurhaan, huumeiden käyttöön sekä psykiatrisiin häiriöihin. Erään suuren tutkimuksen mukaan 42 prosentilla lesboista oli ollut yli kymmenen seksipartneria, joista monet olivat vieraita.

Tilastot puhuvat selkeää kieltä. Jos homoseksi on hyvää ja luonnollista ja se tyydyttää homoseksuaalisten ihmisten tarpeet, mistä on peräisin heidän tarpeensa etsiä niin useita tuntemattomia seksikumppaneita? Lukuisat seksikumppanit kertovat sitoutumiskyvyttömyydestä, joten on syytä olettaa, että homoseksin perustalle ei ole hyviä edellytyksiä muodostaa tasapainoisia perhesuhteita.

Entä jos kuitenkin kaksi homoa haluaa sitoutua ja adoptoida lapsia? Tilastotietoa on vähän, mutta se, mitä on tutkittu, antaa syytä huoleen. Lapset, jotka kasvavat perheissä, joissa yksi vanhemmista ei ole biologinen vanhempi, kärsivät perheväkivallasta moninkertaisesti muihin verrattuna. Homoperheissä kasvaneilla lapsilla on havaittu sekaannusta sukupuoliroolien suhteen, ja näissä perheissä on tavallista selvästi enemmän insestitapauksia. Tiedämme myös, että molempien biologisten vanhempien kasvattamat lapset ovat selvästi onnellisempia ja terveempiä kuin muunlaisissa perheissä kasvaneet lapset. He menestyvät paremmin koulussa, työssä ja avioliitossa sekä kärsivät pienemmällä todennäköisyydellä köyhyyden, rikollisuuden tai useiden vapaiden seksisuhteiden haitoista.

Sukupuolia on syystä kaksi, ja ne ovat syystä erilaisia. Lapset tarvitsevat sekä äitiä että isää, sillä he oppivat heiltä eri asioita. Isillä on enemmän taipumusta leikkiä lasten kanssa aktiivisesti, kun taas äidit ovat enemmän taipuvaisia ”pitämään huolta” ja hoitamaan kodin käytännönasioita. Äidit vastaavat usein suoraan lasten tarpeisiin, kun taas isät pitävät kiinni objektiivisista oikean ja väärän säännöistä. Lapset tarvitsevat kumpaakin. Äidit painottavat lasten turvallisuudentunnetta, isät taas riskinottoa ja kilpailukykyä. Äidit palvelevat enemmän lasten välittömien tarpeiden täyttymistä, kun taas isät pyrkivät pikemminkin lasten pitkän tähtäimen itsenäisyyteen. Isän esimerkki perheessä on välttämätön, jotta pojat oppisivat kunnioittamaan naisia ja tytöt saavuttaisivat terveen itsetunnon.

Kaiken kaikkiaan perhe on suuri yhteiskunnallinen hyvinvointikysymys, ei vain yksityisasia. Jos yhteiskunnallisesti haitalliset epäluonnolliset yhdistelmät sallitaan ja nostetaan avioliiton rinnalle, pitäisi minkä tahansa ryhmien saada mennä naimisiin. Miksei rakkauteen vedoten sallittaisi saman tien kolmen tai neljän naisen tai miehen ryhmän avioliittoa – tai veljen ja siskon, isän ja tyttären, naisen ja koiran, pojan ja pelikoneen? Kun raja kerran ylitetään, rajaa ei enää ole.

Lopuksi

Yhteiskuntamme käy kamppailua elämästä ja arvoista, emmekä voi jäädä sivustakatsojiksi. Aiommeko tukea liikettä, joka haluaa nostaa homoliitot avioliiton rinnalle, vai haluammeko tunnustaa ja korjata viimeisten vuosikymmenien aikana ”suvaitsevaisuudellamme” aiheuttamamme virheet? Valinta ei ole vaikea. Avioliiton on tarkoitus olla uskollinen, kestävä ja hedelmällinen. Todelliset avioliitot johtavat todistetusti onnellisiin ja terveisiin perheisiin. Homosuhteet eivät pärjää avioliitolle missään mainituista kategorioista, mutta ennen kaikkea homoavioliitot tyhjentäisivät avioliiton merkityksestään, mikä puolestaan vähentäisi avioliiton arvostusta ja lisäisi avosuhteiden tuomia lukuisia yhteiskunnallisia ongelmia.

Koska homoseksuaaliset aktit ovat moraalisesti vääriä ja aina vahingollisia sekä homoille itselleen että avioliiton instituutiolle ja yhteiskunnalle, meidän ei tulisi millään tavoin tukea homoseksuaalista elämäntapaa eikä kampanjaa homoavioliittojen sallimiseksi. Yhteiskunnalla on paljon menetettävää homoavioliittojen laillistamisessa, eikä homoilla ole asiassa mitään voitettavaa. Voitettavaa homoilla kuitenkin on – nimittäin se kuolema, johon homoseksuaalinen elämäntapa johtaa, ja se maailma, joka tätä kuoleman kulttuuria edistää. Tämän voiton tarjoaa Kristus, joka puhdistaa synnistä ja antaa uuden elämän. ”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.” (Fil. 1:21) ”Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.” (1. Joh. 5:4)