Hyviä uutisia

Abortti on varmasti tärkein yhteiskuntaamme koskeva moraalinen kysymys, mutta se on esillä aivan liian vähän. Harvat ovat koskaan kuulleet tai ymmärtäneet aborttia vastustavan ja elämää puolustavan kannan järisyttäviä perusteita. Jos abortissa todella tapetaan ihmisyksilö, olemme syyllistymässä historian suurimpaan ja julmimpaan joukkomurhaan. Jos tämä on totta, kenelläkään ei ole oikeutta katsoa viattomien massamurhaa sivusta nostamatta ääntään heidän puolestaan. Yhdelläkään meistä ei ole varaa olla antamatta itseään taistoon syyttömien puolesta. Tässä artikkelissa tutustumme erilaisiin aborttiin liittyviin faktoihin ja argumentteihin.

Milloin ihmiselämä alkaa? Onko abortti murha?

Kun kyseessä on tavallinen, vilpitön ihminen, oikeastaan vain yhdellä kysymyksellä on aborttikeskustelussa ratkaiseva merkitys. Tämä kysymys koskee ihmiselämän alkamishetkeä, sillä suurimmalle osalle ihmisistä on ilmiselvää, että syyttömän ihmiselämän tappaminen on väärin. Jos voidaan osoittaa, että abortin kohde on aina jo alkunsa saanut ihminen, rehellisyyden nimissä aborttia on ehdottomasti vastustettava.

Niin nurinkurista ja traagista kuin se onkin, keskeisin kysymys aborttikeskustelussa on myös helpoin kysymys. Sen vastaus on yleisesti tieteen tiedossa, mutta sen todellisuus piilotetaan harhaanjohtavien termien taakse. Ihmiselämä alkaa sikiämisen hetkellä – tämä on kiistaton tosiasia. Kun munasolu hedelmöittyy, syntyy uusi, geneettisesti täydellinen ja ainutkertainen ihmisyksilö. Sikiämisen hetkellä kaikki silmien, hiusten ja ihon väriä myöten on määritelty.

Hedelmöitynyt munasolu eli tsygootti alkaa itsestään jakautua ja kasvaa huimaa vauhtia, ja kaikki tapahtuu sisältäpäin – tsygootti ei tarvitse enää mitään ulkopuolista tullakseen ihmiseksi (ruoka ei tee ihmisestä ihmistä). Alusta asti kyseessä on olemukseltaan täysin valmis (vaikkei vielä täydellisesti kehittynyt) ihminen. Hedelmöittyminen on kuin alkuräjähdys, jossa ainutlaatuinen ja ennennäkemätön elämä yhtäkkiä saa alkunsa ja rupeaa kasvamaan räjähdysmäisesti.

Seitsemässä viikossa (ennen kuin nainen useimmiten edes tietää olevansa raskaana) uudella lapsella on jo kaikki aikuisen sisäelimet eriasteisissa kehitysvaiheissa. Hänen sydämensä lyö ja hänellä on aivotoimintaa. Kymmenenteen viikkoon mennessä kaikki elimet toimivat. Vauvalla on kädet, jalat, sormet, kynnet, varpaat, pää, suu – hän osaa jo tehdä erilaisia ilmeitäkin muiden taitojen kuten nielaisemisen, peukalon imemisen ja kuperkeikan tekemisen lisäksi.

Tämä kaikki tapahtuu siis kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Tämän jälkeen mitään uutta ei enää kehity tai ala toimia naisen kohdussa. Lapsi vain kasvaa ja odottaa pääsyään kohdun ulkopuolelle. Kaikesta tästä huolimatta tässä vaiheessa käytännössä kuka tahansa nainen voi päättää tehdä abortin, ja näitä abortteja kutsutaan vielä ”aikaisiksi”.

Jokainen abortti lopettaa vauvan sydämen ja aivojen toiminnan. Jokainen abortti on äidin ja lääkärien vapaa ja tahallinen teko. Jokaisessa abortissa uhri on viaton. Mikä on nimeltään tila, jossa ihmisen sydän ei enää lyö eikä aivoissa enää ole toimintaa? Kuolema. Mitä on kuoleman tahallinen aiheuttaminen? Tappamista. Mikä on kyseessä, jos tappaminen kohdistuu viattomaan henkilöön? Murha.

Jos abortti sallitaan, on loogisesti sallittava myös kaikenlaisten muidenkin ihmisryhmien murha. Syntymätöntä lasta ei nimittäin erota syntyneestä lapsesta muu kuin koko, kehitysvaihe, ympäristö ja riippuvuusaste, eikä mikään näistä tee ihmisestä ihmistä (3-vuotias ei ole vähemmän ihminen kuin 30-vuotias, sairaalapotilas ei ole vähemmän ihminen kuin muutkaan, hoitoavusta riippuvainen vanhus ei ole vähemmän ihminen kuin muut ihmiset). Itse asiassa ei ole yllätys, että viime aikoina abortin vaikutusvaltaisimmat kannattajat ovat äänekkäästi suosineet myös mm. ei-haluttujen lasten, kehitysvammaisten ja juutalaisten surmaamista (esim. natsit, Margaret Sanger, Peter Singer).

Abortti on niin selvästi mitä julmin ja karmein murha, että abortin puolustajat tai ns. neutraalit lähteet yrittävät lähes poikkeuksetta kääntää huomion pois lapsesta. Abortista puhuttaessa ja kirjoitettaessa käytetään sanoja kuten ”raskausmateriaali” (suom. lapsi t. vauva), ”raskauden keskeytys”, ”kohdun tyhjentäminen” (suom. lapsen t. vauvan tappaminen ja poistaminen äidin kohdusta) jne. Lapsen tappamisen sijasta keskustelu käännetään monesti naisten oikeuksiin.

Naisten oikeudet

Yksi yleisimmistä argumenteista abortin puolesta on, että jokaisella naisella tulisi olla oikeus päättää, mitä hän haluaa oman ruumiinsa kanssa tehdä. Tässä pähkähullussa väitteessä on vähintään kaksi valtavaa virhettä.

Ensinnäkin, vaikka naisella olisikin oikeus ruumiiseensa, abortissa ei ole kyse naisen ruumiista vaan lapsen ruumiista. Vauva ei ole naisen ruumista (odottava nainen ei ole kahdeksanraajainen), vaan naisen ruumiissa. Jos jokaisella tulee olla oikeus päättää omasta ruumiistaan, miksei abortoitavan lapsen anneta päättää hänen oman ruumiinsa kohtalosta?

Toiseksi pitäisi olla päivänselvää, ettei kenelläkään ole oikeutta tehdä ruumiinsa kanssa sitä, mitä huvittaa – varsinkaan silloin, kun kyseessä on toisen ihmisen henki. Onko raiskaus oikeutettava sillä perusteella, että miehen tulee saada tehdä ruumiillaan sitä, mitä tahtoo? Entä insesti, perheväkivalta, pankkiryöstö, huumeiden käyttö, prostituutio tai muut rikokset – eikö sääntö enää pädekään? Samat esimerkit pätevät väitteeseen naisen oikeudesta ”yksityisyyteen”.

Ihmiset tunnustavat syntymättömän lapsen arvon ja ihmisyyden, kun esimerkiksi alkoholia tai huumeita käyttäviä raskaana olevia äitejä paheksutaan. Käsittämättömän ristiriitaisesti siis ajatellaan, että edellä mainituissa tapauksissa tehdään väärin, kun taas lapsensa abortoivan naisen ratkaisua pitää kunnioittaa.

On kyllä totta, että abortissa on kysymys naisten oikeuksista. Miljoonilta naisilta nimittäin riistetään vuosittain oikeus elämään (kaikista oikeuksista ensimmäinen) – arviolta 46 miljoonasta maailmassa vuosittain suoritetusta abortista (n. kolme lasta joka toinen sekunti) monet kohdistuvat tarkoituksellisesti tuleviin naisiin (joista siis ei koskaan tule naisia), sillä pojat ovat yhteiskunnassa suositumpia tai hyödyllisempiä (esim. Kiina, Intia). Tämän lisäksi abortin mahdollisuus alentaa naisen arvoa miehen silmissä – suurimmat abortin kannattajat eivät ole naisia vaan sinkkumiehiä. Vastuun ja velvollisuuksien sijasta abortti tarjoaa miehille huolettoman (seksi)elämän mahdollisuuden.

Naisten oikeuksista on kyse myös silloin, kun heille ei kerrota abortin haittavaikutuksista. Useat tutkimukset ovat todistaneet, että abortti lisää rintasyövän riskiä, hedelmättömyyttä, ennenaikaisia syntymiä, lapsikuolleisuutta, kehitysvamman riskiä tulevissa lapsissa ja kohdun ulkopuolisia raskauksia. Psykologisia vaikutuksia ovat mm. raskaat syyllisyydentunteet, masennus, seksiongelmat (haluttomuus ja jopa vastenmielisyys, intimiteetin puute, avioliiton ulkopuoliset suhteet) ja huumeiden, alkoholinkäytön sekä äitien itsemurhien lisääntyminen.

Kun siis väitetään, että abortti on luonnollista tai että se on vain leikkaus muiden joukossa, voidaan kysyä, miksi ihmiset eivät reagoi samalla tavalla esimerkiksi umpilisäkkeensä menettämiseen. Miksi kolmasosa syövästä parannetuista potilaista ei kadu leikkaustaan kahden kuukauden kuluttua? Miksi painajaiset eivät vaivaa olkapääleikkauksen jälkeen?

Raiskaus ja hengenvaara

Usein abortin puolustajat nostavat esiin naisen aseman ja abortin hyväksyttävyyden, kun kyseessä on raiskaus tai insesti. Vähättelemättä näiden tapausten vakavuutta on todettava, että tämä taktiikka on harhaanjohtava, sillä nämä poikkeustapaukset eivät suinkaan ole asian ydin (joka on se, että siinnyt lapsi on ihminen eikä ihmistä ole lupa murhata), abortin oikeutus ei suinkaan perustu näihin poikkeuksiin eikä aborteissa ole lähes koskaan kyse näistä tapauksista (vuonna 2004 yli 11 000 Suomessa tehdystä abortista vain 6 tehtiin tämänkaltaisista syistä).

Kaikesta huolimatta asia on tärkeä ja sitä on syytä käsitellä. Abortin oikeutus raiskauksen perusteella ei loogisesti ajateltuna todista muuta kuin sen, että argumentin esittäjä ei todella ole ymmärtänyt sikiön olevan ihminen. Niin kamala asia kuin raiskaus onkin, se ei ole mitään verrattuna murhaan, jossa viattomalta ihmiseltä riistetään elämä.

Miksi syyttömän lapsen pitäisi maksaa elämällään hänen isänsä rikoksesta? Abortti ei mitenkään kosta raiskaajalle – se vain tappaa lapsen. Abortti ei mitenkään tee olemattomaksi jo tapahtunutta raiskausta eikä sen muistoa – se vain tappaa lapsen. Pahaan ei kuulu vastata suuremmalla pahalla, se vain pahentaa asiaa. Itse asiassa on todettu, että naiset kärsivät kauemmin abortin kuin sitä edeltäneen raiskauksen traumasta.

Usein vedotaan myös heti kättelyssä tapauksiin, joissa raskaus vaarantaa äidin hengen. Nämä tapaukset ovat jälleen marginaalisia (n. 0,4 % aborteista) – ensin tulisi keskittyä 90 prosenttiin aborteista, jotka tehdään ”sosiaalisista” (suom. mistä tahansa) syistä. On kuitenkin harvoja tapauksia, joissa syntymättömän lapsen kuolema on (kuten aina) valitettava ja traaginen mutta ei suoranaisesti moraalilain vastainen.

Jos esimerkiksi kohdun ulkopuolisen raskauden tai äidin nopeasti leviävän syövän takia naisen hengen pelastavan leikkauksen sivuvaikutus on sikiön kuolema, ei voida muuta kuin pelastaa pelastettavissa oleva henki. Tällöin ei syyllistytä lapsen murhaan, vaan pelastetaan henki, vaikkakin ennalta nähty surullinen sivuvaikutus on lapsen kuolema. Abortti ei kuitenkaan ole koskaan sallittu, vaikka epäiltäisiin raskauden koituvan äidille vaaralliseksi.

Vammaiset ja ei-halutut lapset

Abortti yritetään usein oikeuttaa myös vammaisten tai ei-haluttujen lasten tapauksissa. Ajatellaan, että koska heidän elämänsä tulisi olemaan onnetonta ja koska vanhemmille koituu heistä liiallista rasitetta, on parempi abortoida heidät. Tämän ajattelutavan julmuus on ällistyttävä – vahvemmat päättävät, että heikompien elämä ei ole yhtä arvokasta – sama tapahtui, kun valkoiset päättivät mustien ja natsit juutalaisten vähempiarvoisuudesta ja riistivät heiltä ihmisoikeudet.

Kun vammaisilta kysytään, olisiko heidät mieluummin pitänyt abortoida, vastaus on selvä – he pitävät kysymystä naurettavana – totta kai he haluavat elää! Ei-haluttujen lasten ongelma ratkaistaan haluamalla eikä tappamalla lapsia! On myös syytä muistaa, että äiti voi aina synnyttää lapsen ja antaa hänet adoptoitavaksi, ellei hän todella voi tai halua kasvattaa lasta. Monet hedelmättömät pariskunnat palavat halusta saada kasvattaa lapsia, mutta adoptiojonot ovat pitkät ja kotimaisia adoptiolapsia on hyvin vähän. Samaan aikaan tuhansia vauvoja tapetaan abortissa.

Vaikka adoptio on vaikea ratkaisu, se on verrattomasti aborttia parempi: se antaa lapselle mahdollisuuden elämään – onnelliseen elämään. Se suo onnen myös perheelle, joka lapsen adoptoi. Samoin adoptioon päätynyt äiti saa onnen täten aiheuttamastaan onnesta, ja hän voi halutessaan pitää yhteyttä adoptioperheeseen ja lapseensa. Naisia pitäisi rohkaista tähän sankarilliseen ratkaisuun, ja heitä tulisi tukea heidän raskausaikanaan.

Erityisesti teinien tapauksessa huomio kiinnittyy joskus häpeään, jonka avioliiton ulkopuolinen ”vahinkoraskaus” voisi nuorelle äidille aiheuttaa. Jälleen ystävien ja perheen tulisi aina tukea päätöstä olla tekemättä aborttia, ja vaikka itse teko (vastuuton seksisuhde) olisi tuomittava, ratkaisu synnyttää lapsi on erittäin kunnioitettava, ja teiniäiti ansaitsee pilkan tai halveksunnan sijasta suuren arvostuksen siitä, että hän ei päätynyt hankkiutumaan eroon lapsesta helppoa tietä.

Joskus abortin väitetään vähentävän lasten pahoinpitelyä. Tämä argumentti muistuttaa väitettä siitä, että ehkäisyn käyttö vähentää abortteja. Ajatellaan, että jos ei-haluttu lapsi synnytetään, häntä ei yhtä suurella todennäköisyydellä kohdella hyvin, joten abortit ovat hyödyllisiä. Samoin väitetään, että aborteilta vältyttäisiin, jos ihmiset käyttäisivät johdonmukaisemmin ehkäisyä. Molemmat väitteet on todistettu tilastotutkimuksilla lopullisesti valheellisiksi.

Itse asiassa asian laita on päinvastainen. Ehkäisynkäytön mentaliteetti on lapsensaannin vastainen, joten jos hedelmöittyminen vahingossa kuitenkin tapahtuu, on abortti luonnollinen varasuunnitelma. Kaikkialla kaikkina aikoina ehkäisyn lisääntyminen on lisännyt myös abortteja. Samoin lapsenvastainen ajattelutapa saa abortin tehneet äidit turvautumaan herkemmin väkivaltaan, kun elämä lapsen kanssa käy vaikeaksi.

Tämän mentaliteetin mukaan äidillä oli oikeus päättää lapsen elämästä. Äiti teki lapselle palveluksen synnyttäessään hänet – lapsi on äidille velkaa. Kun lapsi käy hermoille, äidin on helppo ajatella (vaikkakin ehkä alitajuisesti), että hän olisi voinut tehdä abortin. Jos aiemmin olisi ollut oikeutettua tappaa lapsi, ei voi olla kovin iso asia kurittaa lasta väkivaltaisesti.

Elämän alku ja arvo

Yleinen vastaväite abortin puolesta on se, että sikiön elämä on vain potentiaalista eikä varsinaista ihmiselämää ja siksi sillä ei ole itsessään mitään arvoa. Kun kuitenkin näkee abortin jälkeensä jättämiä kuolleen vauvan ruumiinosia ja palauttaa mieleensä sikiön sydän- ja aivokäyrät sekä kasvuvauhdin, käy hyvin selväksi, että kyseessä oli todellinen ihmiselämä. Kyseessä on väärä termi – sikiö on ihmisyksilö, jolla on potentiaalia eikä potentiaalinen ihmisyksilö. Ei-ihminen ei voisi kasvaa siksi, mitä se ei itse ole. On oltava ihminen voidakseen kasvattaa itselleen ihmisaivot.

Mitä varhaisimpiin vaiheisiin tulee, tsygoottia, alkiota ja sikiötä kutsutaan usein vain soluiksi tai solukasaksi – ja sellaiseltahan ihminen alussa näyttääkin. Täten ajatellaan, että tiedottoman ja tunteettoman solukasan tappaminen ei voi olla väärin, sillä kyseessä ei vielä ole ihmishenkilö – alkio ei tee mitään persoonallista. Henkilö ei kuitenkaan ole henkilö siksi, että hän kykenee persoonallisiin tekoihin kaikkina hetkinä vaan siksi, että hänellä on luonnollinen kyky persoonallisten tekojen tekemiseksi. Epätietoisuus, järjettömyys tms. oikeuttaisivat abortin lisäksi myös vauvojen, koomassa tai unessa olevien ihmisten sekä joidenkin sairaiden ja vanhusten tappamisen.

Yritykset tehdä lapsen elämästä merkityksellistä muista hetkistä kuin hedelmöittymisestä lähtien ovat toivottomia. Joskus ihmisen arvon ajatellaan alkavan siitä hetkestä, jonka jälkeen hän voi selviytyä hengissä, mutta tämä on suhteellista. Lapsi, joka tietyn kuukausimäärän jälkeen voi selviytyä hengissä tänään Suomessa, ei pystyisi siihen Aasiassa tai Afrikassa – eikä se olisi onnistunut 100 vuotta sitten. Tarkoittaako tämä sitä, että ihmisyys alkaa tätä nykyä aiemmin?

On myös hyvin selvää, ettei lapsen elämä ala vasta syntymästä. Syntymässä lapsi ei tule (äidistä) riippuvaisesta riippumattomaksi, sillä jo keskosina syntyneet lapset voivat selvitä hengissä laitteiden avulla, kun taas toisaalta vauva ei selviä hengissä syntymän jälkeen, jos häntä ei hoideta. Tämä on puhdasta maalaisjärkeä – syntymässä lapsi vain siirtyy kohdusta ulos maailmaan.

Viimeinen hullunkurinen vastaväite koskee siittiösoluja ja munasoluja. Eikö siittiösolukin ole ihmisen alku? Eivätkö lukemattomat siittiösolujen kuolemat ole yhtä traagisia kuin abortti? Todellisuudessa ero on valtava – siittiösolu ei ole ihminen, sikiö on. Siittiösolu ei voi itsestään kasvaa ihmiseksi, tsygootti voi (ja kasvaakin, ellei tapahdu keskenmenoa eikä sitä tapeta abortilla). Munasolu tarvitsee siittiösolun hedelmöittyäkseen ja kasvaakseen ihmiseksi, tsygootti ei tarvitse enää mitään uutta ulkopuolelta.

Usein ”vapaan valinnan” puolustajat ottavat skeptisen kannan ja väittävät yksinkertaisesti, ettei kukaan voi tietää, milloin ihmisestä tulee ihminen ja että jokaisella tulisi olla oikeus tehdä oma päätöksensä eikä muiden tulisi sitä tuomita. Skeptisyys kuitenkin kääntyy loogisesti aborttia vastaan: jos emme ole varmoja, onko kyseessä ihminen, emme tietenkään päädy tappamaan sitä (tai häntä)! Saammeko ampua pusikkoon, jos siellä saattaa olla ihminen, mutta emme ole asiasta varmoja?

Jotkut yrittävät ottaa näennäisen sovittelevan kannan ja sanoa vastustavansa aborttia mutta puoltavansa silti lakia, joka sallii abortin. Tällainen kaksinaismoraali ei ole lähellekään riittävää. Mitä tulisi ajatella ihmisestä, joka vastustaa raiskausta mutta puoltaa raiskauksen sallivaa lakia? Jokaisen elämää arvostavan ihmisen velvollisuus on toimia abortin kieltämisen puolesta. Abortteja tehtäisiin varmasti silti laittomastikin, mutta pitäisikö huumekauppa sallia siksi, että sitä harjoitetaan kuitenkin?

Kristillinen näkökulma

Raamattu tekee harvinaisen selväksi, että kristinusko ei ole millään tavalla sovitettavissa aborttia puoltavan näkemyksen kanssa. Jumala loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen (1. Moos. 1:26–27), ja Jeesus sanoi olevansa muihin ihmisiin kohdistuvien tekojemme perimmäinen kohde (Matt. 25:40,45). Kun kysytään, missä Jumala on, kun hänen lapsiaan näin julmasti murhataan, vastaus kuuluu, että hän on abortoivien naisten kohduissa kaikissa tapettavissa uhreissa. Toisaalta hän on myös meissä ja haluaa toimia kauttamme tämän kauheuden lopettamiseksi.

Raamattu osoittaa selvästi, että ihmiselämä alkaa jo äidin kohdussa, jokainen ihminen on ainutlaatuinen Jumalan luoma sielu, suuri ihme (Jes. 44:2, Jer. 1:5, Ps. 139:13–14). Johannes Kastaja hypähti ilosta ja täyttyi Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdussa (Luuk. 1:41,44). Jeesus opetti kultaisen säännön: “Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” (Luuk. 6:31) Logiikka on yksinkertainen: koska emme haluaisi, että olisimme itse joutuneet abortoiduksi jo ennen syntymäämme, emme myöskään saa puoltaa emmekä tehdä aborttia.

Raamattu kieltää viattoman ihmiselämän tappamisen (ks. esim. 2. Moos. 20:13, 5. Moos. 19:10), mutta erityisen vakava rikos oli lasten murhaaminen (ks. esim. 3. Moos. 18:21, 21:1–5, 5. Moos. 12:31). Raamatusta ja atsteekkien historiasta tiedämme, että muinaiset kansat ovat ajatelleet, että syntyneiden lapsien elävältä uhraaminen äärimmäisen raa’asti on täysin normaali ja jopa hyvä asia. Ajattelemme noiden kansojen olleen käsittämättömän pahoja, mutta samalla suoritamme vielä suurempaa joukkomurhaa uhraamalla jatkuvasti miljoonia lapsia itsekkyyden jumalalle.

Jumala, joka loi sekä abortin tehneet äidit että heidän lapsensa puhtaasta hyvyydestään, kärsii luonnollisesti tästä mitä loukkaavimmasta synnistä. Juuri tästä syystä abortin tehneiden äitien ei pitäisi heittäytyä epätoivoon – lapsen lisäksi myös Jeesus on jo kärsinyt ja kuollut tämän pahuuden takia ja sen voittamiseksi. Nainen voi aiheuttaa itselleen ja Jumalalle yhä enemmän kärsimystä tuomitsemalla itsensä arvottomaksi – tai hän voi tunnustaa sen totuuden, että Jumala haluaa ja voi kääntää kaiken vielä hyväksi. Kaksi elämää on jo uhrattu – jääköön kaksi nyt ilman kolmatta.

Raamattu anoo ja opettaa: ”Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:20–21) Anteeksianto ei merkitse synnin väheksymistä – Jeesus tunnusti aviorikkojan synnin vakavuuden. Anteeksianto merkitsee, että Jumala ei tuomitse meitä siitä, mistä meidät kuuluisi tuomita (Joh. 8:11).

Jumalan anteeksiannon suuruus on siinä, että synnin vakavuudesta huolimatta Jumala on valmis pyyhkimään sen pois, jos syntinen vain siihen suostuu: ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:9) Tämä ei anna lupaa uuteen syntiin, vaan saa meidät itkemään entistä pahuuttamme ja haluamaan korvata sen uudella elämällä. Abortin tehnyt nainen, sen suorittanut lääkäri, sen sallinut tai siihen rohkaissut poikaystävä tai aviomies kuulkoon Jeesuksen sanat: ”En minä sinua tuomitse. Mene, äläkä enää syntiä tee.” (vrt. Joh. 8:11)

Näiden sanojen rohkaisemana meidän on syytä lähteä yhdessä Jumalan armon kanssa optimistiseen taistoon elämän puolesta – viattomien lasten puolesta. Järjestäkäämme hengellistä apua abortin tehneille ja sitä katuville, jakakaamme tietoa abortista, järjestäkäämme rauhallisia mutta mieleenpainuvia mielenosoituksia (kun sanoma on jo levinnyt tarpeeksi vakuuttavan suurille ihmisjoukoille), antakaamme ihmisille mahdollisuus nähdä joukkomurhan uhrien kuvia, jotta he heräisivät asian todellisuuteen. Jos äiti voi tappaa lapsensa, mikä enää estää meitä tappamasta toisiamme? Ei ole mitään aborttia suurempaa ja ilmiselvempää vääryyttä. Meidän on aika avata yhteiskuntamme silmät.