Hyviä uutisia

2 kommenttia : “Raamattu ja traditio”

1. Sakari Meinilä Sanoo:

   
   joulukuu 11, 2010 klo 14:13

   Artikkelisarjasi “Raamattu ja traditio” sisältää useita osia, joista nyt olen lukenut kolme, “Raamatun luotettavuus ja inspiraatio”, “Yksin Raamattu” ja “Opin kehittyminen”.

   Arvotan mielessäni nämä keskenään eri tavalla. (Arvioni tässä perustuu aika nopeasti mieleeni nouseviin ajatuksiin tekstistäsi. Mahdollisimman syväluotaava kommentointi veisi liikaa aikaa ja voimia, etenkin odottaessani vastaustasi aiheeseen Paavalin teologia/vanhurskauttamisoppi!).

   Raamatun luotettavuutta koskeva juttusi oli näistä mielestäni sikäli paras, että voin yhtyä moniin apologeettisiin (Raamatun luotettavuutta koskeviin älyllisiin) perusteisiin. Usein olen huomannut voivani yhtyä tämäntapaiseen argumentaatioon eri kristittillisten uskonsuuntausten kohdalla. Mainittakoon anglikaaniset C.S. Lewis ja John Stott, sekä katolinen Vittorio Messori(“Jeesus nasaretilaisen arvoitus”). Sijoitan nämä kategoriaan “uskon älyllinen puolustus”, josta paavali mainitsee, että “se mitä Jumalasta voidaan (pakanoiden keskuudessa) tietää on ilmeistä heidän keskuudessaan”. Osa uskon perusteluista on kaikille periaatteessa mmärrettäviä ja uskottaviakin. Tähän yleiseen tietoon Jumalasta perustuu myös kaikkien vastuu Hänen edessään (“…niin että he eivät voi millään itseänsä puolustaa”) Tässä on tärkeätä kristityn huomata, että tämä tieto ei kuitenkaan ole vielä pelastavaa. Lain tapaan se päivastoin, yksin ilman evankeliumia jäädessään, takerruttaa ihmistä yhä enemmän syntiin, vaikka sekin toisaalta myös lain tapaan tavallaan käänteisesti voi ajaa ihmistä kohti Kristuksen evankeliumin vastaanottamista. Näillä valmennettu ihminen ei siis vielä kelpaa Jumalalle, mutta ehkä on muokattu jollain tapaa otollisemmaksi vastaanottamaan armo Jeesuksessa Kristuksessa. (“Laki on kasvattaja Kristukseen”). Vähän vaikeaa ja ylimalkaisesti sanottua, mutta riittäköön tuosta Raamattu ja traditio -kokonaisuutesi ensimmäisestä osasta. Yksin Raamattu jaksoasi kommentoin myöhemmin.

   Vastaa
2. Sakari Meinilä Sanoo:

   
   helmikuu 11, 2011 klo 18:37

   Emil, Lupasin edellä kommentoida lisää tätä “Raamattu ja traditio” -kategoriaasi. Yllä aloitin Raamatun luotettavuutta koskeneen kirjoituksesi käsittelyllä, jossa näin yhtymäkohtia omaankin näkemykseeni. Käyn seuraavaksi läpi kirjoitustasi “Yksin Raamattu”. Tekstisi on voimakas hyökkäys ns. sola scriptura (yksin kirjoitukset)-käsitystä vastaan. Sanotkin sen tarkoitukseksi “osoittaa sola scripturan olevan epähistoriallinen, epälooginen, epäraamatullinen ja kristillisyydelle tuhoisa oppi”.

   Useat protestanttiset ryhmät tunnustavat sola scripturan ainakin muodollisesti. Itse olen luterilainen, joten en ota vastuuta noiden muiden suuntausten esittämistä ajatuksista sola scripturan suhteen tai muista opeista. Luther selittää uusien ryhmien synnyn sillä, että nähdessään evankeliumin jälleen nousevan ja puhtaan kirkon saavan yhä enemmän jalansijaa, paholainen synnyttää sen ympärille levottomuuksia ja väärää oppia opettavia lahkoja, joilla se yrittää peittää evankeliumin kirkkauden. Ne, jotka tästä hämmentyvät, hämmentyvät koska “eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen” - joka on juuri tuo vanha Raamatun evankeliumi oikein opetettuna eli kuten se Raamatussa lukee. Tämän voi jokainen todeta jo alkuseurakunnasta Apostolien tekojen perusteella, Johanneksen varoituksista antikristuksista, jotka lähtivät “heistä”, sekä Paavalin kirjeistä, joista näkyy että tuolloisesta, varmasti apostolisesta seurakunnasta varmasti apostolisine opettajineen, oli lähtevä raatelevia susia ja väärää puhetta puhuvia miehiä, jotka eksyttäisivät eivätkä lainkaan säästäisi Jumalan “lammaslaumaa”. Lutherin tulkinta tilanteesta on siis täysin realistinen ja UT:n esimerkin vahvistama. Tässä vastausta esittämääsi perusteeseen “protestanttien keskinäisistä ristiriidoista” heidän kuuluttamansa sola scriptura -opin epäillyttäväksi tekemiseksi.

   Kirjoitelmassasi on erinäisiä hyvin vahvoja väittämiä kuten “Sola scriptura on oppina täysin epähistoriallinen”, “Sola scriptura kaatuu omaan loogiseen mahdottomuuteensa”, “Raamattu ei missään kohdassa luettele, mitkä kirjat siihen kuuluvat? A i n o a vastaus tähän kysymykseen on apostolinen traditio” (Harv. SM). Voimakkaat väitteet tekevät tietysti kirjoituksesta mielenkiintoisenkin, eipähän ole kysymys ainakaan mistään suolattomasta lässytyksestä. Toisaalta vahvat väitteet johtavat monesti asioiden yksinkertaistamiseen, jolloin mukaan helposti pujahtaa vääriäkin yleistyksiä ja siis virheellisiä käsityksiä. Olkaamme siis varuillamme, kaikilla puolin aitausta!

   Kirjoituksesi on hyvin laaja joten nostan esille seuraavassa vain joitakin kohtia. Luterilaisena luonnollisesti kannatan sola scripturaa. Väitellessäni ja keskustellessan katolisten ym. kanssa sola scripturasta, olen havainnut miten sitä on ilmeisen vaikeaa käsittää oikein tai esittää oikeudenmukaisessa valaistuksessa ellei siihen ole paneutunut riittävästi tietyllä “hermeneuttisella suopeudella”. Voikin olla että myönteinen asenne auttaa suurempaan maltillisuuteen tässä, jolloin pystytään ehkä paremmin etsimään ahkerasti sola scripturan eri seuraamuksia sekä varomaan väärinkäsityksiä. Ehkä laajin asiassa käymäni debatti löytyy uskojarukousnetistä (http://uskojarukous.net/phpBB2/viewtopic.php?t=879&postdays=0&postorder=asc&start=0). Voi kannattaa tutustua, sillä siinä asiaa käsitellään mielestäni hyvin monipuolisesti.

   Seuraavassa E=Emil, V=minä.

   E “Tämän lisäksi suuri historiallinen ongelma sola scripturan uskottavuudelle on se, että apostolinen traditio tulee historiassa ennen Raamattua. Uusi testamentti on apostolisen tradition kirjallinen hedelmä. Kirkko synnytti Raamatun eikä päinvastoin. Raamattu on ollut olemassa nykymuodossaan vasta n. vuodesta 400 lähtien”.

   V. Tässä nähdäkseni sulatat perustelematta yhteen apostolien oman opetuksen ja myöhemmän kirkon opetuksen jota myös kutsut “apostoliseksi traditioksi”. Muuten en näe jaksossa järkeä. (Juuri tämä on ollut yksi vaikeus myös aiemmissa väittelyissäni katolisuuden edustajien kanssa: sanat ymmärretään tietyllä tavalla, toisin kuin luterilaisuudessa.)

   Synnyttikö kirkko siis Raamatun? Kyllä, jos esim. apostolit ja profeetat luetaan kirkkoon. Myöhempi kirkko ei kuitenkaan tällä perusteella “synnyttänyt Raamattua”, se kyllä tietyssä mielessä l ö y s i sen (siis UT:sta puhuttaessa) sieltä missä se ehkä hajallaan oli jo tätä ennen olemassa. Olivathan apostolit (tai joissakin tapauksissa heidän välitön lähipiirinsä, so. heidät tunteneet henkilöt) kirjoittaneet UT:n. Mutta lapsen teko on eri asia kuin lapsen löytäminen metsästä; lapsi on Jumalan tekoa, löytäminen ihmisen.

   Kuitenkin mainitusta “kokonaiskirkosta” vain osalle sitä on annettu erehtymättömyyden lupaus: juuri itselleen apostoleille ja profeetoille. Missä? Sanat “Te myös todistatte” (Joh. 15:27)jotka Jeesus sanoo rinnastaen tuon todistuksen Pyhän Hengen erehtymättömään todistukseen (Joh 15:26), lausuttiin juuri apostoleille, ei myöhemmälle kirkolle. Miksi niin, muka? No siksi että siihen liitettiin lisämääre ja ehto: “koska te olette alusta asti olleet minun kanssani” (Joh. 15:27). Kukaan Jeesuksen jälkeinen auktoriteetti ei siis voi vedota tällaiseen. Jo tämä sulkee viran jatkumon ulos ehdottomasta luotettavuudesta, sillä ehdoton luotettavuus on perusteltava varmalla Jumalan sanalla. Apostolien ja Jeesuksen omaa vääristymätöntä sanaa on vain kirjoituksissa, UT:ssä. Profeettojen vääristymätöntä sanaa on vain VT:ssä. Muu sana on testattava tällä auktoiteetilla jos se mielii esiintyä oikeana evankeliumin julistuksena. Miten yksinkertainen ja selvä periaate! Ja miten sitä vastaan hyökätäänkään!

   Lisäksi Paavali sanoo opettajien omasta joukkosta nousevan miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, “vetääkseen opetuslapset mukaansa” (Apt 20:30). Johannes taas myöntää että heidän joukostaan (jopa vielä vahvemmin: “meistä”!) lähti vääriä opettajia, joista oli käyvä ilmi että kaikki eivät pysyneet heidän opissaan(1.Joh. 2:19).

   On lisäksi muistettava että myös VT on Jumalan sanaa, ja se oli jo valmiina ennen UT:n syntyä. Siten alkukristityillä oli alusta asti se sama sana, josta Paavali puolestaan sanoo, että hänen opetuksensa ei ole minkään muun opettamista kuin mitä jo on ennustettu siellä (Apt 26:22). Vaikka paikallisilla alkusseurakunnilla ei maantieteellisistä syistä heti ollut kaikkia UT:n kirjoja käytössään (koska osa oli toisille seurakunnile kirjoitettua), oli heillä usein muutamia tai vaikka yksi jo valmiista apostolien kirjeistä. Heillä oli meihin nähden puolestaan se etu, että itse apostolit virheettömine opetuksineen olivat kiertämässä heidän keskuudessaan. Niinpä heillä oli sitä samaa apostolista varmaa opetusta käytössään, ehkä jopa paremminkin kuin meillä. Sen taas, minkä tässä menetämme, saamme takaisin tuon jo valmiin kirjoituskokonaisuutemme Uuden Testamentin täydellisyydellä. Näin syntyy eräänlainen tasapuolisuus meidän ja alkukirkon välillä.

   E: “protestantit eroavat keskenään huomattavasti elintärkeistä kysymyksistä kuten Kristuksen olemuksesta, pelastuksesta ja kasteen merkityksestä, ja näissä kysymyksissä virheelliset uskomukset ovat selvästi harhaoppeja.”

   V: Tämä syytös vetoaa tavallaan naapureidemme epäluotettavuuteen oman päämme menoksi, vaikka itse kärsimme eniten. Kukapa ei voisi sanoa samaa kaikista muista? “Luterilaisuus yksin on oikeassa, senhän huomaa jo siitäkin, että kaikki muut suuntaukset ovat keskenäänkin ristiitaisia.” Tokihan nuo muut luettelemasi ovat harhaoppeja. Mutta senhän jo itsekin toteamme.

   E: “Jeesus lupasi, että hänen paaviuden kalliolle perustamaansa kirkkoa eivät tuonelan portit voittaisi (Matt. 16:18.”

   V: “Paaviuden” ei taida löytyä alkutekstistä? “Tälle kalliolle” voisi tietysti viitata Pietariin (jota katoliset pitävät “ensimmäisenä paavina”), mutta Pietarihan on alkuperäinen apostoli, eikä tämä siten ole mikään ongelma luterilaiselta kannalta. On myös viitattu siihen että “tämä kallio” voisi pikemminkin tarkoittaa itse asiassa Pietarin t u n n u s t u s t a (“Sinä olet Kristus…”, Matt 16:16). Tähän sopii se tosiasia, että lähes tuossa tuokiossa Pietari tämän Jeesuksen hänelle antaman “arvonimen” jälkeen lankesi kauheaan harhaan ja jopa Kristuksen kieltämiseen. Tämän hän teki saatanan yllytyksestä vaatimalla Jeesusta luopumaan lunastajan tehtävästään (“Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko”, Matt. 16:22, kun Jeesus alkoi puhua pois menostaan, Matt 16:21).

   Jos paavius Pietarissa kirkon perustuksena olisi perustettu tuolla Kristuksen lausumalla kalliosta “jota tuonelan portit eivät voita”, olisi kirkko langennut jo samana päivänä ja Jeesuksen jo näin heti osoitettu erehtyneen. Mutta kun “tämä kallio” onkin tunnustus, ei Jeesus erehtynyt Pietarin mukana. Eihän Pietari tässä pysynyt tunnustuksessaan, vaan lankesi. Siispä tuonelan portit voittivat hänet tuolta erää. Jos taas Pietari olisi pitänyt kiinni aiemmasta tunnustuksestaan - että Jeesus on lihaan tullut Kristus - olisi tämä tunnustus kumonnut tuonelan porttien hyökkäyksen Vrt. 1.Joh:5:5: “Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?”. Jos taas myönnetään, että Pietari oli kyllä paradoksaalisesti kallio heikkoudestaan huolimatta, toteamme, että tämän paradoksaalisuuden vuoksi hän oli erehtyväinen, ja siis myös oikein sanoa hänelle: “Mene pois, saatana”. Näin kaiketi samassa tilanteessa myös Rooman piispalle joka on Pietaria vähäisempi.

   E: “Apostolit eivät selvästikään uskoneet sola scripturaan vaan välittivät opetuksiaan eteenpäin pääasiassa suullisesti”.

   V: Tässä on esimerkki tarpeettomasta vastakkainasettelusta. “Uskoa sola scripturaan” >< "Opettaa suullisesti". Ensiksikin: opettavathan vaikkapa luterilaiset myös ja jopa pääasiassa suullisesti vaikka uskovatkin sola scripturaan. Tässä ehkä häämöttää yksi noista edellä mainitsemistani väärinkäsityksistä. Emme saisi lainkaan puhua ääneen kristinuskoa tai evankeliumia, jos luotamme periaatteeseen "yksin kirjoitukset"? Eiväthän nämä kaksi sanaa ole muuta kuin iskevä tiivistelmä siitä, että kaikki opit, opettajat auktoriteetit jne. on alistettava Raamatulla tuomittaviksi (vrt. Hebr 4:12 Jumalan sanasta, että se on "ihmisen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija") siis arvioinnin mielessä. Hyvääkin voi tällöin paljastua, jopa kaikkikin jossain opetuksessa. Mutta se on kuitenkin voitava tarvittaessa todentaa Raattuun vertaamalla. Tätäkin voi käyttää vaikkapa vain tarvittaessa, kun huomataan esim. saarnaajasta että "mitäs tuo nyt tuossa höpisee, enpä ole ennen moista kuullut". Raamattu sitten ratkaisee, onko väärässä kuulija vai opettaja: "Ah, noinha tuossa sittenkin lukee. Kas un en ole ennen huomannut" tai "Apua, noinko asia UT:n mukaa meneekin! Voi voi, puhuinpas taitamattomasti! Ok, korjataan seuraavassa saarnassa." jne. '

   Suullinen apostolien opeus on tietysti ollut apostolista ja Jumalan sanaa. Ongelman ydin on siinä, että apostolit ovat kuolleet, ja heidän suullinen sanansa heidän mukanaan, sikäli kuin se ei ole taltioituna UT:ssä. Meillä on siis enää kirjallista apostolien sanaa, ja apostolisuus tätä nykyä siten merkiesee sopusointuisuutta tämän kirjallisen apostolisen sanan kanssa. Vertaa myös mitä sanon tästä samasta asiasta U&R-netissä: http://uskojarukous.net/phpBB2/viewtopic.php?p=33878&highlight=#33878

   Ok, paljon jää läpikäymättä, mutta se johtaisi mammuttimaiseen vastaukseen, joten lopetan tähän.

   Ystävällisesti
   Sakari Meinilä

   Vastaa

Vastaa Peruuta vastaus

Kirjoita kommenttisi tähän...

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Sähköpostiosoite (Vaaditaan) (Osoitetta ei koskaan julkaista)

Nimi (Vaaditaan)

Kotisivu

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. ( Log Out / Muuta )

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. ( Log Out / Muuta )

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. ( Log Out / Muuta )

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. ( Log Out / Muuta )

Peruuta

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Ilmoita uusista kommenteista sähköpostilla.