Hyviä uutisia

Katolisesta uskosta tuskin löytyy enemmän kiistaa, pahennusta ja väärinymmärrystä aiheuttanutta oppia kuin aneet. Suurimmalle osalle aneet tarkoittavat keskiajalla vallinnutta käytäntöä syntien anteeksiannon ostamisesta, ja jotkut ehkä luulevat aneiden jo poistuneen kirkon opetuksesta. Kumpikaan näistä luuloista ei ole totta, ja tässä artikkelissa selvitämmekin, mitä aneet todella ovat ja mitä ne eivät ole, osoitamme niiden syvän raamatullisuuden ja vastaamme yleisimpiin väärinkäsityksiin.

Mikä on ane?

Ensin on syytä määritellä ane eli lievitys. Trenton kirkolliskokouksen mukaan ane on ”syyllisyyden puolesta jo poispyyhittyjen syntien ajallisesta rangaistuksesta Jumalan edessä saatu vapautus, jonka oikein asennoitunut kristitty saa määrätyillä ehdoilla kirkon avulla”. Aneet ovat osa katolisen kirkon erehtymätöntä opetusta, mikä tarkoittaa, että pysyäkseen kirkon yhteydessä katolilainen ei voi olla uskomatta niihin. Trenton kirkolliskokous tuomitsi anatemalla ne, jotka sanovat, että aneet ovat hyödyttömiä tai että kirkolla ei valtaa antaa niitä.

Ymmärtääksemme, mistä tässä opissa on oikein kyse, meidän on tunnettava seuraavat periaatteet, joihin aneet perustuvat. Synnistä seuraa synnintekijälle syyllisyys ja rangaistus. Rangaistukset ovat ikuisia ja ajallisia. Kun synti annetaan anteeksi, syyllisyys ja ikuinen rangaistus poistuvat, mutta ajalliset rangaistukset jäävät. Ajalliset rangaistukset kärsitään maanpäällisessä elämässä tai kuoleman jälkeen kiirastulessa, ellei Jumala poista niitä. Jumala voi poistaa ajallisia rangaistuksia sekä eläviltä että kuolleilta kirkon kautta Kristuksen ja pyhien ansioiden tähden.

1. Synnistä seuraa syyllisyys ja rangaistus

Kun ihminen tekee syntiä, hän tulee syylliseksi rikoksesta Jumalaa vastaan. Raamattu kuvaa syyllisiä sielujamme värittyneiksi ja likaisiksi Jumalan edessä. Syyllisyydestä vapautunutta sielua Raamattu kuvaa puhtaaksi pestyksi ja valkoiseksi: ”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.” (Jes. 1:18) ”Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden. Pese minut puhtaaksi rikoksestani ja anna lankeemukseni anteeksi.” (Ps. 51:3–4) Syyllisyyden lisäksi synnistä seuraa rangaistus: ”Minä, Herra, vaadin maailman tilille pahuudestaan ja jumalattomat synneistään.” (Jes. 13:11) ”tilinteon päivänä …minä rankaisen… synnistä” (2. Moos. 32:34).

2. Rangaistukset ovat ikuisia ja ajallisia

Raamattu osoittaa, että on kuolemansyntejä ja lieviä syntejä: ”on… syntiä, joka johtaa kuolemaan… mutta sellaistakin syntiä on, joka ei johda kuolemaan” (1. Joh. 5:16–17). Kuolemansynti riistää meiltä yhteyden Jumalaan ja johtaa ikuiseen rangaistukseen, lievä synti vahingoittaa yhteyttämme Jumalaan, mutta ei johda ikuiseen rangaistukseen. Sekä kuolemansynneistä että lievistä synneistä seuraa ajallisia rangaistuksia. Raamattu todistaa sekä ikuisista että ajallisista rangaistuksista:

”Ja niin he lähtevät… iankaikkiseen rangaistukseen” (Matt. 25:46) “Jos ette tarkoin noudata tähän kirjaan kirjoitetun lain määräyksiä ettekä kunnioita Herran, Jumalanne, suurta ja pelottavaa nimeä, Herra saattaa teidät ja teidän jälkeläisenne kärsimään ankarista ja pitkällisistä vitsauksista ja pahoista, parantumattomista sairauksista. Hän tuo teille taas kaikki Egyptin taudit, joita pelkäätte, ja tartuttaa ne teihin.” (5. Moos. 28:58–60) Jälkimmäisen sitaatin rangaistukset eivät ole ikuisia vaan ajallisia, sillä vitsaukset ja taudit loppuvat. Raamattu on täynnä vastaavia esimerkkejä. Jo perisynnistä seurasi monia ajallisia rangaistuksia kuten synnytystuskat ja työn vaivalloisuus (ks. 1. Moos. 3).

3. Ajalliset rangaistukset jäävät, kun synti annetaan anteeksi

”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi”. (1. Joh. 1:9) Syyllisyyden puolesta anteeksiannetusta synnistä jää kuitenkin ajallinen rangaistus – aivan kuin aitaan lyöty ja siitä poistettu naula jättää kuitenkin aitaan kolon. Raamattu todistaa tästä esimerkiksi Daavidin aviorikoksen tapauksessa: ”Silloin Daavid sanoi Natanille: ’Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.’ Natan vastasi: ’Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla. Mutta koska olet tällä teolla rikkonut pahasti Herraa vastaan, niin sinulle syntynyt poika kuolee.’” (2. Sam. 12:13–14) Jumala antoi Daavidin synnin anteeksi, mutta synnistä jäi ajallisia rangaistuksia (onnettomuus, vaimojen menetys ja pojan kuolema – ks. 2. Sam. 12:7–14).

Katuva juoppo saa varmasti syntinsä anteeksi, mutta viinan vaikutukset jäävät vaivaamaan hänen ruumistaan – petetyn puolison sisään jää haava, vaikka hän antaisikin syrjähypyn anteeksi. Vaikka protestantit kieltävät usein ajallisten rangaistusten jäämisen, he myöntävät sen käytännössä – esimerkiksi silloin, kun he (aivan oikein) vaativat varastetun tavaran palauttamista. Varastettu auto on palautettava – pelkkä anteeksipyyntö ei riitä. Jumalan (sen enempää kuin ihmisenkään) anteeksiantoon ei kuulu oikeutta pitää varastettua tavaraa!

4. Ajalliset rangaistukset kärsitään maan päällä tai kiirastulessa

Kristitty hyvittää ajalliset rangaistukset ottamalla ne vastaan armona, sietämällä kärsivällisesti kärsimyksiä ja koettelemuksia sekä tekemällä laupeuden tekoja. Jos kuoleman hetkellä pelastuneella ihmisellä on kuitenkin vielä hyvitettävää (anteeksiantamattomia lieviä syntejä tai anteeksiannettujen vakavien syntien ajallisia rangaistuksia), hän puhdistuu niistä kiirastulessa, sillä taivaaseen ei päästetä mitään epäpuhdasta (Ilm. 21:27).

Tällainen kielenkäyttö puistattaa usein protestantteja ja saa heidät syyttämään katolilaisia siitä, että he eivät luota pelastuksensa suhteen Kristuksen täydellisen riittoisaan ristinkuolemaan. Tämä väärinkäsitys johtuu ikuisten ja ajallisten rangaistusten sekoittamisesta. Protestantit saavatkin huomata itse Raamatun käyttävän samanlaista kieltä.

Ajallisten rangaistusten kärsimisestä Paavali sanoo: ”Nyt iloitsen saadessani kärsiä teidän hyväksenne. Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on kirkko.” (Kol. 1:24) Laupeuden teoista Raamattu opettaa: ”Laupeus ja uskollisuus sovittavat synnin” (Sananl. 16:6). Tässä on kyse synnin ajallisten seuraamusten sovituksesta, sillä vain Kristus voi sovittaa synnin ikuiset seuraamukset. Jos ihminen ei kuitenkaan maan päällä onnistu hyvittämään ajallisia rangaistuksiaan, hänen on puhdistuttava kiirastulessa. Paavalin sanoin hän ”pelastuu, mutta kuin tulen läpi” (1. Kor. 3:14).

5. Jumala voi poistaa tai vähentää ihmisen ajallisia rangaistuksia lahjana toisen ihmisen ansioiden tähden

Matteuksen evankeliumi kertoo meille, kuinka Jeesus paransi halvaantuneen nähtyään hänen ystäviensä uskon (Matt. 9:1–8). Jumala vähensi Salomon syntien aiheuttamia ajallisia rangaistuksia Daavidin ansiosta. Herra sanoi Salomolle: “Sinä et ole pitänyt kunniassa liittoani etkä määräyksiä, jotka sinulle annoin. Sen tähden minä repäisen rikki valtakuntasi ja annan sen palvelijallesi. Isäsi Daavidin vuoksi minä en kuitenkaan tee sitä sinun elinaikanasi, minä riistän sen poikasi kädestä. En myöskään riistä pojaltasi koko valtakuntaa, vaan jätän hänelle yhden heimon palvelijani Daavidin ja valitsemani kaupungin, Jerusalemin tähden.” (1. Kun. 11:11–13)

6. Jumala poistaa tai vähentää ajallisia rangaistuksia kirkon avulla

Jeesus antoi kirkolleen vallan sitoa ja vapauttaa: ”Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.” (Matt. 18:18) Aneopin ydin on, että Jumala käyttää kirkkoa poistamaan ajallisia rangaistuksia. Kirkon jäsenet ymmärsivät tämän ensin ripin sakramentin yhteydessä. Alusta asti ripin yhteydessä annettiin katumustöitä, koska kirkko ymmärsi ihmisen tarpeen hyvittää syntien ajallisia rangaistuksia. Katumustyöt olivat usein rankkoja. Vakavista synneistä saattoi saada vuosia kestäviä katumustöitä. Kirkko tunnusti, että katuvat syntiset voisivat saada lievityksen (eli aneen) katumusaikaansa tekemällä hurskauden ja laupeuden tekoja, jotka osoittivat surua synnistä ja halua hyvittää se. Näin aneista tuli Kristuksen ja pyhien ansioiden aarteistosta ammentavan kirkon lahja katuvalle syntiselle.

7. Jumala voi poistaa ajallisen rangaistuksen kuolleilta lahjana elävien uskovaisten ansioiden tähden

Alusta asti kirkko tunnusti kuolleiden puolesta rukoilemisen hyödyllisyyden. Tämä tarkoitti, että rukoiltiin Jumalalta kiirastulessa olevan sielun ajallisen rangaistuksen vähentämistä tai poistamista. Tämän takia kirkko opettaa, että aneita voi hankkia joko itselleen tai ne voi osoittaa kuolleiden hyväksi. 2. Makkabilaiskirja kertoo meille kuolleiden puolesta rukoilemisen hyödyllisyydestä. ”Juudas ja hänen väkensä tulivat noutamaan taistelussa kaatuneiden ruumiit…he löysivät jokaiselta kuolleelta… taikaesineitä, jotka… laki kieltää juutalaisilta… Sitten he kääntyivät rukoukseen anoen, että synti, joka oli tapahtunut, pyyhittäisiin kokonaan pois.” (2. Makk. 12:39, 40, 42)

Sanat ”pyyhittäisiin kokonaan pois” viittaavat synnin ajalliseen rangaistukseen, sillä jakeessa 45 sanotaan, että Juudas otti näiden kuolleiden miesten tapauksessa huomioon, ”että hurskaasti kuolleita odottaa mitä ihanin armopaikka” – hän siis uskoi heidän kuolleen hurskaasti eikä kuolemansynnin tilassa. Heillä ei siis ollut ikuisia rangaistuksia kärsittävänään, joten tässä täytyy olla kyse ajallisista rangaistuksista. ”Siitä syystä hän toimitti sovitusuhrin kuolleitten puolesta, että he vapautuisivat synnistänsä.” (2. Makk. 12:45) Juudas ei pelkästään rukoillut kuolleiden puolesta, vaan toimitti heidän puolestaan vanhan lain mukaisen sovitusuhrin. Samoin me voimme toimittaa uuden liiton sovitusuhrin, pyhän messun, kuolleiden puolesta.

Millaisia aneita on olemassa ja miten aneen voi hankkia?

Aneet ovat joko täydellisiä tai osittaisia. Täydellinen ane vapauttaa kokonaan kiirastulessa odottavasta ajallisesta rangaistuksesta, kun taas osittainen ane vähentää sitä. Osittaiset aneet määriteltiin ennen päivinä, esimerkiksi ”300 päivän lievennys”. ”Päivät” kuitenkin hämmensivät ihmisiä ja saivat heidät ajattelemaan, että kiirastulessa aika toimisi kuten maan päällä ja että osittaiset aneet vähentäisivät mekaanisesti kiirastuliaikaa tietyllä määrällä päiviä. Itse asiassa ”300 päivän lievennys” tarkoitti, että aneen saaja vapautuisi siitä määrittelemättömästä ajallisesta rangaistuksesta, joka vastasi 300 päivää kestävää katumustyötä. Tämän sekaannusmahdollisuuden takia paavi Paavali VI muutti käytännön, ja nykyään puhutaan vain täydellisistä ja osittaisista aneista.

Aneiden saaminen edellyttää tiettyjen ehtojen täyttymistä ja tekojen suorittamista. Täydellisen tai osittaisen aneen saamiseksi on välttämätöntä, että uskova on armon tilassa. Täydellinen ane voidaan saada korkeintaan kerran päivässä. Sen saamiseksi uskovan täytyy olla sisäisesti täydellisesti irrottautunut kaikesta synnistä. Hänen täytyy tunnustaa syntinsä ripin sakramentissa, vastaanottaa pyhä eukaristia ja rukoilla paavin rukoustarkoitusten puolesta. Näiden ehtojen puitteissa uskovan on suoritettava aneteko. Alla olevassa listassa on joitain esimerkkejä helposti suoritettavissa olevista aneteoista.

· Viiden ruusukon salaisuuden rukoilemisesta kirkossa, kappelissa, perheyhteisössä tai uskonnollisessa yhteisössä saa täydellisen aneen. Muissa tilanteissa siitä saa osittaisen aneen.
· Ristin tien rukoilemisesta kirkossa tai kappelissa saa täydellisen aneen.
· Osittaisen aneen saa Jumalan sanan ansaitsemalla kunnioituksella ja hartaudella suoritetusta Raamatun lukemisesta. Jos lukeminen kestää vähintään puoli tuntia, ane on täydellinen.
· Hartaasti tehdystä henkisestä kommuuniosta saa osittaisen aneen.
· Osittaisen aneen saa, kun viettää hartaasti aikaa mietiskelevässä mielen rukouksessa.
· Osittaisen aneen saa hartaasta ristinmerkin tekemisestä (lausuen sanat ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.”)
· Osittaisen aneen saa katumushengessä tehdystä mortifikaatiosta.
· Osittaisen aneen saa uskon ja laupeuden hengessä suoritetusta apua tarvitsevien palvelemisesta.

Entä raha?

Tässä vaiheessa jotkut saattavat ihmetellä, ettei näin pitkässä ja perusteellisessa aneopin selityksessä ole mainittu vielä kertaakaan rahaa. Itse asiassa rahalla ei ollut sijaa aneopin kehityksessä (kirkko ei kehittänyt aneita rikastuakseen, vaan ne saivat alkunsa ripin sakramentin ja siihen liittyvien uskontotuuksien ulottuvuuksien mietiskelystä ja soveltamisesta), eikä nykyäänkään raha liity aneisiin millään tavalla. Keskiajalla kuitenkin raha – tai pikemminkin almujen antaminen – liittyi aneisiin. Almujen paikka oli yhtenä edellä listatuista aneteoista, eikä tässä ollut periaatteessa mitään vikaa, sillä almujen antaminen on Jeesuksen tunnustama laupeuden teko.

Kun Roomaan haluttiin rakentaa Pietarin kirkko, paavi julisti aneen niille, jotka antaisivat kirkolle rahaa tähän projektiin. On helppo kuvitella, että tässä vaiheessa mukaan alkoi hiipiä väärinkäytöksiä ja väärinymmärryksiä (”Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa”), joiden takia Luther aloitti reforminsa. On huomattava, ettei Luther kuitenkaan kieltänyt aneiden todellisuutta. Kuuluisissa 95 teesissään Luther julistaa: ”Se, joka kieltää apostolisen aneen todellisuuden, olkoon tuomittu ja kirottu.” (Teesi 72) Paavi Pius V lopetti rahaan sidotut aneet vuonna 1567 ja todisti näin kirkon huolesta siitä, ettei aneita käytettäisi väärin.

Jos kirkolla on kyky poistaa ihmisten ajalliset rangaistukset, miksei se tee niin ja tyhjennä kiirastulta kokonaan?

Jumala itse asetti ajalliset rangaistukset pätevistä syistä (jotta oppisimme korjaamaan aiheuttamamme vahingot, jotta oppisimme olemaan tottelevaisempia jne.), eikä kirkolla ole oikeutta toimia Jumalan tahtoa vastaan ja yrittää tehdä niistä lopun kokonaan. Jos ajallisten rangaistusten puute olisi ollut Jumalan tahto, ajallisia rangaistuksia ei olisi. Kirkko ei myöskään voi poistaa kaikkia ajallisia rangaistuksia siksi, että niiden poistaminen riippuu niitä kärsivien ihmisten asennoitumisesta. Katumusta ja uskoa tarvitaan samalla lailla ajallisten kuin ikuistenkin rangaistusten poistamiseen. Kirkko ei myöskään voi tyhjentää kiirastulta siksi, että kiirastulessa olevat sielut eivät ole enää maanpäällisen kirkon vallan alla. Kuolleille osoitetut aneet tarjotaan Jumalalle rukouksina pyytäen, että Jumala vähentäisi heidän rangaistustaan.

Eivätkö aneet kopioi tai tee tyhjäksi Kristuksen työtä? Eikö olisi parempi luottaa hänen ristinkuolemansa täydellisen riittoisaan sovitustyöhön?

Aneiden raamatullisista perusteista huolimatta monet kritisoivat aneita ja väittävät, että aneet tekevät meistä itsemme pelastajia ja yrittävät korvata Kristuksen sovitustyön. Nämä väärinkäsitykset johtuvat siitä, ettei ymmärretä aneiden luonnetta eikä sitä, miten me tulemme osallisiksi Kristuksen sovitustyöstä.

Vain Kristus voi sovittaa syntiemme ikuiset rangaistukset, sillä vain ääretön Jumala voi maksaa syntiemme äärettömän velan. Olemme saaneet kaiken Jumalalta, emmekä siksi voi maksaa hänelle ääretöntä velkaamme. Jos olemme velkaa ystävällemme, emme voi hyvittää sitä häneltä varastamillamme rahoilla (vrt. Ps. 49:8–9). Tämä ei tarkoita, ettemmekö voisi hyvittää syntiemme ajallisia seuraamuksia. Jos varastamme ystävältämme rahaa, voimme palauttaa rahat. Jos tuhoamme naapurimme ruohonleikkurin, voimme ostaa hänelle uuden. Kuten olemme nähneet, aneet eivät päde ikuisiin vaan ajallisiin rangaistuksiin.

Huomasimme myös Raamatun osoittavan, että ajalliset rangaistukset voivat jäädä synnin anteeksiantamisen jälkeen ja että Jumala voi poistaa ne palkintona niille, jotka ovat miellyttäneet häntä. Koska Raamattu todistaa tästä, aneiden ei voida sanoa lisäävän Jumalan pelastustyöhön mitään eikä vähentävän siitä. Aneet ovat Jumalan työtä meissä – tiedämme Raamatusta, että pelastumisemme on prosessi, että meidän on tehtävä työtä sen eteen ja että loppujen lopuksi Jumala saa meissä aikaan tämän työn (Fil. 2:12–13). Aneiden kieltäminen olisi Jumalan meissä toteuttaman työn arvokkuuden kieltämistä.