Hyviä uutisia

Neitsyt Maria ja hänen asemansa lienee paaviuden ohella suurin protestantteja katolisuudesta erottava tekijä. Katolinen hartaus Mariaa kohtaan tuntuu protestanteista usein liialliselta. Heidän mukaansa opit mm. Marian synnittömyydestä, ikuisesta neitsyydestä ja taivaaseen ottamisesta ovat Raamatun vastaisia, eivätkä he siksi usko niitä. Tässä artikkelissa tutkimme viittä totuutta Mariasta ja osoitamme hänen asemansa raamatullisuuden.

Maria – ikuinen neitsyt

”Neitsyt” on Marian varhaisin ja tunnetuin attribuutti, joten käsittelemme ensin oppia Marian ikuisesta neitsyydestä. Katolinen kirkko opettaa Marian säilyttäneen neitsyytensä elämänsä loppuun asti huolimatta Jeesuksen synnyttämisestä ja avioliitostaan Joosefin kanssa. Kaikki kristityt uskovat Jeesuksen neitseelliseen sikiämiseen (Luuk. 1:34–35), jonka apostolinen uskontunnustus toteaa sanoin ”sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta”, mutta protestantit eivät useimmiten pidä Mariaa ikuisena neitsyenä vaan uskovat hänen saaneen myöhemmin muita lapsia Joosefin kanssa.

Apostolisen uskontunnustuksen Marialle antama attribuutti ”neitsyt” on kuitenkin ratkaisevassa asemassa, sillä apostolisen uskontunnustuksen syntyessä Maria ei enää olisi ollut neitsyt, jos hän olisi saanut Joosefin kanssa muita lapsia. Protestantit ajattelevat sanan ”neitsyt” viittaavan vain siihen, että Maria oli neitsyt synnyttäessään Jeesuksen. He siteeraavat Raamattua osoittaakseen, että Jeesuksella oli veljiä (esim. Matt. 12:46, 13:55) ja viittaavat usein kahteen muuhun evankeliumin kohtaan: ”[Joosef] ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan” (Matt. 1:25) ja ”[Maria] synnytti pojan, esikoisensa” (Luuk. 2:7).

Nämä näennäiset ristiriidat Marian ikuisen neitsyyden kanssa johtuvat kielellisistä väärinkäsityksistä. Raamatussa ”veli” on hyvin laajamerkityksinen sukulaissuhdetta merkitsevä sana, joka voi tarkoittaa esimerkiksi serkkua tai setää. Esimerkiksi Abram kutsui Lootia veljekseen, vaikka hän oli oikeasti Abramin veljenpoika (1. Moos. 13:8, 12:5). Raamatun tietoja vertaillen voidaan osoittaa, etteivät Jeesuksen mainitut ”veljet” olleet Marian ja Joosefin lapsia (Gal. 1:18–19, Matt. 10:2–3, Joh. 19:25, Matt. 27:56).

Matteuksen ilmaisu ”ennen kuin” on kreikaksi heos hou (ennen kuin, kunnes, saakka, asti) eikä se välttämättä tarkoita, että kyseessä oleva asia olisi muuttunut myöhemmin. Muita Raamatussa esiintyviä kohtia, joissa heos hou ei käännä toimintaa päinvastaiseksi lauseessa käsitellyn ajan jälkeen ovat mm. Ps. 72:7 ja 112:8. Mitä taas esikoisuuteen tulee, jokainen juutalaiseen perheeseen ensimmäisenä syntynyt lapsi oli ”esikoinen” riippumatta siitä, tuliko perheeseen muita lapsia vai ei. Juutalaiset vanhemmat tuskin odottivat toisen lapsen syntymään asti voidakseen suorittaa esikoisen pyhittämisen (2. Moos. 13:2).

Itse asiassa Maria itse todistaa Raamatussa valastaan pysyä ikuisesti neitsyenä. Kun enkeli Gabriel ilmoittaa Marian tulevan raskaaksi, Maria kysyy: “Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.” (Luuk. 1:34) Marian sanat ”Minähän olen koskematon” osoittavat, että Maria tiesi, miten raskaaksi tullaan. Jos Maria siis olisi aikonut elää sukupuolielämää Joosefin kanssa, Maria ei olisi ihmetellyt sitä, miten hänen raskautensa olisi mahdollista. Ainoa sopiva selitys Marian hämmästelyyn on se, että Maria oli vannonut Jumalalle pysyvänsä iäti neitsyenä, eikä siksi ymmärtänyt, miten hän tulisi raskaaksi. Koko kristillinen traditio tukee tätä ajatusta. Monista historiallisista lähteistä on osoitettavissa, että kristityt ovat aina uskoneet Marian olleen ikuinen neitsyt.

300–400 lukujen vaihteessa kirkkoisät puolustivat Marian ikuista neitsyyttä harhaoppisia vastaan mm. osoittamalla, että profeetta Hesekielin sanat temppelin portista viittasivat Marian kohtuun, jonka kautta itse Herra tuli maailmaan. “Tämä portti pysyy suljettuna. Sitä ei ole lupa avata, eikä kukaan saa kulkea siitä. Herra, Israelin Jumala, on tullut siitä temppeliin, ja siksi se pysyy suljettuna.” (Hes. 44:2) Oppi määriteltiin virallisesti paikallisessa paavin hyväksymässä lateraanikonsiilissa vuonna 649, jolloin kirkko oli vielä jakautumaton.

Maria – uusi Eeva

Marian neitseellisyys ja kuuliaisuus johtivat ensimmäiset kristityt näkemään hänet uutena Eevana, kuten pian huomaamme. Ymmärtääksemme käsitteen “uusi Eeva” meidän on kuitenkin ensiksi ymmärrettävä Jeesuksen rooli uutena Aadamina. Paavali kirjoittaa: ”Aadam oli esikuva siitä, joka oli tuleva… Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi… Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita.” (Room. 5:14–19, ks. myös 1. Kor. 15:21–22, 45–49) Samalla lailla Eeva uskoi paholaista, muutti suunnitelmansa ja toi täten synnin maailmaan, kun taas Maria uskoi enkeliä, muutti suunnitelmansa ja toi täten pelastuksen maailmaan.

Toiseksi meidän on nähtävä 1. Mooseksen kirjan tapahtumien pelastushistoriallinen yhteys Johanneksen evankeliumiin. Sekä Aadamia että Jeesusta koeteltiin puutarhassa (Aadamia Eedenissä, Jeesusta Getsemanessa: 1. Moos. 3:1–5 ja Joh. 18:1). Sekä Aadamin että Jeesuksen kuolemaan liittyi oleellisesti puu (Aadamin hedelmä-, Jeesuksen ristinpuu: 1. Moos. 3:6–7 ja Joh. 19:17–18). Aadam oli ennen hengellistä kuolemaansa (syntiä) alasti puun äärellä, Jeesus riisuttiin vaatteistaan ennen hänen kuolemaansa (1. Moos. 2:25 ja Joh. 19:23–24). Sekä Aadam että Jeesus vaipuivat (kuolon)uneen, jotta heidän kyljestään voisi tulla uutta elämää (1. Moos. 2:21–22 ja Joh. 19:34).

Tässä valossa Marian rooli pelastushistoriassa tulee selvästi esille. Johannes, jonka kanssa Maria eli Jeesuksen kuoleman jälkeen, mainitsee Jeesuksen äidin heti kertomuksensa alussa Kaanan häissä sekä aivan Jeesuksen elämän lopun hetkillä – ristin juurella. Molemmissa kohdissa Jeesus puhuttelee Mariaa ensituntumalta kummallisesti. Hän käyttää sanaa ”nainen”. Ei siis ”äiti” eikä edes ”Maria”, vaan ”nainen”. Jeesuksen sananvalinta ei suinkaan ole osoitus siitä, ettei Mariaa tulisi kunnioittaa (Jeesus täytti käskyt täydellisesti – myös neljännen), vaan sillä on jälleen yhteys 1. Mooseksen kirjaan.

”Nainen” oli nimi, jonka Aadam antoi Eevalle (1. Moos. 2:23). Jeesus ja Johannes antavat meidän ymmärtää, että Maria on uusi Eeva. Eevasta tuli kaikkien ihmisten kantaäiti (1. Moos. 3:20), Mariasta tuli kaikkien Jeesuksen seuraajien äiti (Joh. 19:27). Eeva antoi Aadamille kielletyn puun hedelmän (1. Moos. 3:6), Maria antoi uudelle Aadamille, Jeesukselle, kohtunsa hedelmän – ihmisluonnon (Luuk. 1:42). Eeva sai Eedenissä Aadamin tekemään ensimmäisen synnin (1. Moos. 3) – Maria, uusi Eeva, sai Kaanassa Jeesuksen tekemään ensimmäisen ihmetekonsa (Joh. 2).

Johannes muistuttaa meitä 1. Mooseksen kirjasta ja uudesta Eevasta vaikuttavalla tavalla vielä Ilmestyskirjassa. Kun käärme (heprean sana voi tarkoittaa myös lohikäärmettä) vietteli aikojen alussa Eevan syntiin, Jumala sanoi käärmeelle: ”Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille” (1. Moos. 3:15). Ilmestyskirjassa nainen ja käärme palaavat näyttämölle: ”Taivaalla näkyi suuri tunnusmerkki: nainen, jolla oli pukunaan aurinko… oli raskaana… suuri tulipunainen lohikäärme… asettui synnyttävän naisen eteen nielaistakseen lapsen heti kun se syntyy… Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla… Taivaassa syttyi sota… Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan… Lohikäärme… kärsi tappion” (Ilm. 12:1-8).

Rautaisella sauvalla kansoja paimentava poika on viittaus messiaaniseen psalmiin, joka ennustaa Jumalan Pojan tulon (Ps. 2:7–9). Tuo poika, Messias, on Jeesus – ja hänen äitinsä on Maria. Marian ”suku” (Jeesus) murskasi Saatanan, kuten Jumala aikojen alussa ennusti. Näin Marian asema uutena Eevana on läsnä sekä Johanneksen evankeliumin että koko Raamatun alussa ja lopussa.

Justinus Marttyyrin Dialogi Tryfon kanssa toisen vuosisadan puolivälin tienoilta paljastaa meille ensimmäisten kristittyjen ymmärryksen Mariasta uutena Eevana: ”Eeva oli turmeltumaton neitsyt, joka otti vastaan käärmeen sanan ja synnytti tottelemattomuuden ja kuoleman. Neitsyt Maria sitä vastoin sai uskon ja ilon, kun enkeli Gabriel ilmoitti hänelle, että Herran Henki on tuleva hänen ylleen ja korkeimman voima on varjostava hänet… Neitsyt Marian kautta on syntynyt tämä, josta olemme osoittaneet niin monien kirjoitusten puhuvan. Hänen kauttaan Jumala tuhoaa käärmeen sekä sen kaltaisiksi tulleet enkelit ja ihmiset, mutta vapauttaa kuolemasta ne, jotka katuvat syntejään ja uskovat häneen.” (100:5)

Ireneus Lyonilainen, jolle Johanneksen opetuslapsi Polykarpos Smyrnalainen välitti kristinuskon, kirjoitti toisen vuosisadan lopulla: ”Huomaamme siis Neitsyt Marian olleen tottelevainen, kun hän sanoi: ’Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.’ Eeva taas oli tottelematon, hän ei totellut ollessaan yhä neitsyt. Niin kuin hän, joka oli silloin vielä neitsyt, vaikka Aadam oli hänen miehensä, niin myös Maria oli kihlattu miehelle mutta kuitenkin neitsyt. Hän sai tottelevaisuudellaan aikaan hänen oman ja koko ihmiskunnan pelastuksen. Näin Eevan tottelemattomuuden solmun avasi Marian tottelevaisuus. Minkä neitsyt Eeva sitoi epäuskollaan, Neitsyt Maria avasi uskollaan.” (Harhaoppeja vastaan 3:22:24)

Maria – uusi liiton arkki

Maria ei ole vain uusi Eeva – Vanha testamentti täyttyy hänessä usealla tavalla. Marian asema uutena liiton arkkina esitetään Raamatussa hyvin vaikuttavalla tavalla. Liiton arkki oli muinaisen Israelin pyhin esine. Se oli tehty akasiapuusta ja päällystetty kullalla sekä sisältä että ulkoa (2. Moos. 25:10–11), jotta se olisi arvollinen sisältämään Jumalan Moosekselle antamat kymmenen käskyn lain taulut. Salomon temppelissä arkki sijaitsi pyhimmässä osassa, johon ylipappi sai mennä vain kerran vuodessa. Arkissa oli taulujen lisäksi kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva (Hepr. 9:4). Noin vuonna 587 eKr. profeetta Jeremia piilotti arkin säilyttääkseen sen koskemattomana, kun babylonialaiset valloittajat tulivat tuhoamaan temppelin (2. Makk. 2:5–8). Kukaan ei tuntenut arkin piilopaikkaa. Jeesuksen aikana se oli ollut kadoksissa jo 600 vuotta. Uudelleenrakennetusta Jerusalemin temppelistä puuttui siis sen pyhin esine.

Tätä taustaa vasten voimme kuvitella Ilmestyskirjan ensimmäisten lukijoiden ajatuksia ja tunteita, kun he lukivat Johanneksen nähneen liiton arkin. Arkki ilmestyy Ilmestyskirjassa seitsemännen torvensoiton jälkeen (11:5), mikä muistuttaa Jerikon valloituksesta. Jumala oli käskenyt kansaansa ottamaan liiton arkin mukaan taisteluun suojelemaan heitä, ja seitsemänä päivänä arkin edellä kulkeneet seitsemän pappia puhalsivat torviinsa kierrettyään Jerikon seitsemän kertaa (Joos. 6:13–15). Johannes kirjoittaa näystään dramaattisesti: ”Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita.” (Ilm. 11:19)

Vuosituhannen jymyuutinen on käsillä – lukija haluaa tietää asiasta kaiken – mutta Ilmestyskirjan 11. luku loppuu tässä kuin seinään. Raamattu jaettiin kuitenkin osiin vasta keskiajalla – Johanneksen teksti on alun perin yhtä jatkuvaa kerrontaa. 11. luvun päätös valmisteli lukijaa 12. luvun alkua varten, joten voimme lukea nämä jakeet yhtenä tapahtumana: ”Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita. Taivaalla näkyi suuri tunnusmerkki: nainen, jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä.” (Ilm. 11:19–12:1) Tämä nainen synnyttää pojan, joka paimentaa maailman kansoja rautaisella sauvalla, ja taivaassa syttyy sota (ks. Ilm. 12:5,7).

Palaset loksahtavat kohdalleen. Vanhan liiton arkki sisälsi Aaronin (muinaisen papin) sauvan, uuden liiton arkki sisälsi ikuisen Papin (Hep. 5:4–6), Pojan, joka paimentaa maailman kansoja rautaisella sauvalla. Vanhan liiton arkki sisälsi mannaa, taivaallista leipää (2. Moos. 16:4,15), uuden liiton arkki kantoi kohdussaan taivaasta tulleen ikuisen elämän leivän (Joh. 6:48–50). Vanhan liiton arkki sisälsi Jumalan kirjoitetun sanan, uuden liiton arkki synnytti Jumalan lihaksi tulleen Sanan (Joh. 1:14). Israel taisteli vanhan liiton arkin läsnäolossa (Joos. 6:13–17), uusi taivaallinen Israel käy hengellistä sotaa uuden liiton arkin läsnäolossa (Ilm. 12:1–17).

Pyhä Henki antaa meille arvokkaita vihjeitä Marian asemasta uuden liiton arkkina Johanneksen lisäksi Luukkaan välityksellä. 2. Mooseksen kirja kertoo meille, että liiton arkki asetettiin telttamajaan (2. Moos. 40:21), ja että kun Mooses oli saanut työn päätökseen ”pilvi peitti pyhäkköteltan ja Herran kirkkaus täytti telttamajan” (2. Moos. 40:34). Luukas kertoo enkelin sanoneen Marialle jotain hyvin samantapaista: “Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan.” (Luuk. 1:35) 2. Samuelin kirjan kertomuksessa vanhan liiton arkista ja Luukkaan kertomuksessa Marian vierailusta Elisabetin luona on vielä hämmästyttävämpiä yhtäläisyyksiä.

Arkki matkasi Juudan vuoriseudulla Obed-Edomin taloon (2. Sam. 6:1–11), Maria matkasi Juudan vuoriseudulla sijaitsevaan Elisabetin ja Sakariaan taloon (Luuk 1:39). Daavid tanssi ja hyppi arkin läsnäolossa papin vaatteissa (2. Sam. 6:14,16), papillisesta suvusta tullut Johannes Kastaja hypähti äitinsä kohdussa Marian läsnäolossa (Luuk. 1:5,41). Daavid sanoi: “Kuinka Herran arkki voi tulla minun luokseni?” (2. Sam. 6:9), Elisabet sanoi: ”Kuinka minä saan sen kunnian, että Herran äiti tulee luokseni?” (Luuk. 1:43)

Daavid huusi riemusta arkin läsnäolossa (2. Sam. 6:15), Elisabet huudahti siunauksensa kovalla äänellä Marian läsnäolossa (Luuk. 1:42). Arkki jäi Obed-Edomin taloon kolmeksi kuukaudeksi (2. Sam. 6:11), Maria jäi Elisabetin luokse kolmeksi kuukaudeksi (Luuk. 1:56). Arkki palasi lopulta kotiinsa ja päätyi Jerusalemin temppeliin, missä Jumalan kirkkaus ilmeni (2. Sam. 6:12; 1. Kun. 8:1–11), Maria palasi lopulta kotiinsa ja päätyi tuomaan lihaksi tulleen Jumalan Jerusalemin temppeliin (Luuk. 1:56; 2:22). Näin Raamattu osoittaa selvästi, että Maria on uusi liiton arkki. Tällä täytyy olla kristityn elämässä hyvin käytännöllisiä seurauksia, sillä jos vanhan liiton arkki oli äärimmäisen keskeinen juutalaisten jumalanpalveluselämässä, on myös Marian oltava äärimmäisen keskeinen kristityn hartauselämässä.

Perisynnitön sikiäminen

Paavi Pius IX määritteli erehtymättömästi vuonna 1854 Marian tahrattoman eli perisynnittömän sikiämisen Jumalan ilmoittamaksi dogmiksi. Kirkko opettaa, että Kristuksen ansioiden tähden Neitsyt Maria on sikiämisensä ensimmäisestä hetkestä alkaen tullut varjelluksi kaikesta perisynnin tahrasta ja että hän ei elämänsä aikana koskaan langennut syntiin.

Yleisimmät vastalauseet perisynnitöntä sikiämistä vastaan ovat Paavalin lausahdus ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden” (Room. 3:23–24) ja Marian kiitosvirren kohta ”minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani” (Luuk. 1:47), sillä vain syntinen tarvitsee vapahtajaa.

Paavalin toteamuksen voi tulkita kolmella tavalla: 1) kaikki ihmiset ovat tehneet henkilökohtaista syntiä, 2) kaikki ihmiset ovat perisynnin alla, 3) kaikki ihmiset = kaikki, paitsi poikkeustapaukset, joiden erityiseen mainitsemiseen Paavalilla ei ollut asiayhteydessä syytä. Ensimmäinen tulkinta ei voi olla oikea, koska esimerkiksi ennen syntymäänsä tai vauvaiässä kuolleet lapset eivät ole voineet tehdä henkilökohtaista syntiä, sillä se vaatii tietoista ja vapaata pahan valintaa.

Toinen tulkinta on lauseen järkevyyden kannalta mahdollisempi, mutta Paavalin sanat eivät ole ”kaikki ovat perisynnin alla”, vaan ”kaikki ovat tehneet syntiä”, eikä perisynti ole jokaisen ihmisen teko, vaan armon ja pyhyyden puute, johon jokainen syntyy. Vaikka Paavali olisikin tarkoittanut perisyntiä, tunnemme kuitenkin Marian lisäksi toisenkin poikkeuksellisen ihmisen: Jeesus. Paavali ei sanonut ”paitsi Jeesus”, joten on täysin mahdollista, että lauseeseen sisältyy Mariankin poikkeavuus. Siispä päädymme kolmanteen tulkintaan, sillä kuten huomasimme, sääntöön on tosiaankin poikkeuksia, eikä niiden luetteleminen asiayhteydessä ollut tarpeellista. Ristiriita on vain näennäinen.

Mitä Marian kiitosvirteen tulee, Mariakin kyllä tarvitsi vapahtajaa. Hän vain sai erityisenä lahjana Jumalan armon ja vapahduksen ennen synnin alaiseksi tulemista ja ennen Kristuksen lunastustyötä eikä niiden jälkeen, kuten me muut. Mariahan kutsui Jumalaa Vapahtajakseen kiitosvirressään, jonka hän lausui Jeesuksen vielä ollessa hänen kohdussaan – Jumala oli vapahtanut hänet jo ennen Kristuksen ristinkuolemaa ja ylösnousemusta, jo Marian sikiämisen hetkellä. Enkeli Gabriel tuntuu olevan samoilla linjoilla tervehtiessään Mariaa sanalla ”armoitettu” (Luuk. 1:28) jo kauan ennen kuin Jeesus hankki ihmiskunnalle armon lunastustyöllään.

Kreikan sana kecharitomene (armoitettu) on perfektimuoto, joka merkitsee täydellisesti loppuun suoritettua toimintaa, jolla on jatkuvia vaikutuksia nykyajassa. Latina ja sen jälkeen monet muut kielet, joista tällainen muoto puuttuu, ovat kääntäneet tervehdyksen sanoin ”täynnä armoa”. Kuinka Maria olisi voinut olla täynnä armoa tai täydellisesti armoitettu, jos hänessä olisi ollut pieninkin synnin tahra? Enkeli toisti vielä hetken kuluttua: ”Jumala on suonut sinulle armonsa”. (Luuk. 1:30) Jumala soi Marialle armonsa etukäteen, jotta hänestä tulisi arvollinen asuinsija ihmiseksi tulleelle, äärettömän puhtaalle, tahrattomalle ja täydelliselle Jumalalle. Maria on “naisista siunatuin” (Luuk. 1:42), siis jopa Eevaa siunatumpi, ja Eevahan oli perisynnitön.

Marian perisynnitön sikiäminen ei ole katolisen kirkon keksintö 1800-luvulta. Kun kirkko julistaa tietyn uskonopin erehtymättömäksi ja sitovaksi totuudeksi, se ei lisää evankeliumiin mitään uutta, vaan vahvistaa jonkun tietyn totuuden kuuluvan Jeesuksessa täyttyneeseen Jumalan ilmoitukseen, jonka apostolit välittivät tuleville sukupolville. Marian perisynnittömyydestä ja kristittyjen uskosta siihen on hyvin varhaisia todisteita.

Ensimmäisellä vuosisadalla kirjoitettu kristillinen runoteos toteaa: ”Siispä Neitsyt tuli äidiksi suurin armoin. Ja hän synnytti Pojan, mutta ilman kipua, koska se ei tapahtunut tarkoituksettomasti. Eikä hän etsinyt kätilöä…” (Salomon oodit 19) Synnytyksen kivuttomuus todistaa Marian olleen perisynnitön, sillä tiedämme, että synnytystuskat ovat perisynnin seuraus (1. Moos. 3:16).

Jakautumattoman kirkon ajoilta on todisteita sekä idän että lännen kirkkoisien uskosta Marian synnittömyyteen. 240-luvulla Origenes saarnasi: “Tämä ainosyntyisen Jumalan neitseellinen äiti on nimeltään Maria… [hän on] täysin tahraton…” (Saarna 1) 300-luvun puolivälissä pyhä Efraim Syyrialainen antoi Marialle mm. seuraavat nimet: Täysin Puhdas, Tahraton, Likaantumaton, Saastumaton, Turmeltumaton ja Koskematon (Nisibialaisia hymnejä 27:8).

300-luvun loppupuolella pyhä Ambrosius Milanolainen kirjoitti: ”Maria, neitsyt, joka ei ole vain saastumaton, vaan jonka armo teki koskemattomaksi, vapaaksi kaikesta synnin tahrasta.” (Kommentaari Psalmiin 118 22:30) 400-luvun alussa pyhä Augustinus puolusti voimakkain sanoin Marian synnittömyyttä. Kaikki ovat tehneet syntiä, hän kirjoitti, ”paitsi pyhä Neitsyt Maria, jonka suhteen en toivo minkäänlaisen synteihin liittyvän kysymyksen nousevan” (Luonto ja armo 36:45). Tahrattoman sikiämisen juhlaa vietettiin Syyriassa jo 400-luvulla ja Italiassa 600-luvulla.

Juhla poistettiin kalentereista teologisten erimielisyyksien vuoksi (esim. 1200-luvulla dominikaanit kuten pyhä Tuomas Akvinolainen ja fransiskanit kuten pyhä Bonaventura väittelivät siitä, oliko Maria synnitön synnyinhetkestä vai sikiämisestä lähtien – protestanttinen ajatus Marian syntisyydestä ei koskaan ollut edes vaihtoehto), mutta 1477 se palasi kalenteriin ja 1708 kyseisestä juhlapyhästä tuli kirkossa maailmanlaajuinen. Marian ilmestyminen pikkutytölle Ranskan Lourdesissa nimellä ”Tahraton sikiäminen” vuonna 1858 ja ilmestymispaikalla myöhemmin tapahtuneet lukuisat tieteellisesti selittämättömät parantumisihmeet ovat toimineet Jumalan sinettinä opin totuudelle.

Taivaaseen ottaminen

Paavi Pius XII määritteli Marian taivaaseen ottamisen dogmin erehtymättömästi vuonna 1950. Kirkko opettaa, että Marian maanpäällisen elämän päätyttyä Jumala otti hänet ruumiineen ja sieluineen taivaaseen Kristuksen ansioiden tähden.

Marian ruumiillinen taivaaseen ottaminen on looginen seuraus perisynnittömästä sikiämisestä, sillä kuolema on synnin palkka (Room. 6:23). Maria ei astunut taivaaseen kuten Jeesus, vaan hänet otettiin taivaaseen Jumalan voimalla, kuten jotkut vanhan liiton pyhät (Matt. 27:52–53, 2. Kun. 2:11). Vahva todiste Marian taivaaseen ottamisesta on se, etteivät mitkään varhaiset tekstit mainitse hänen ruumistaan tai pyhäinjäännöksiään eikä mikään kaupunki väitä pitävänsä niitä hallussaan.

Tämä on ristiriidassa ensimmäisten kristittyjen pyhimyshartauden kanssa. Apostolien ja marttyyrien ruumiit ja pyhäinjäännökset kerättiin aina huolellisesti talteen ja niitä kunnioitettiin ja kunnioitetaan yhä hartaasti. Marian ruumiista ei kuitenkaan ole jälkeäkään, vaikka hän oli Jeesuksen äitinä tärkein kirkon jäsen. Näyttää siltä, ettei mitään ruumista tai luita ollut kerättävinä, ja ihmiset tiesivät sen.

700-luvulla Johannes Damaskolainen kirjoitti, että vuoden 451 kirkolliskokouksessa keisari pyysi Jerusalemin patriarkkaa tuomaan Marian pyhäinjäännökset Konstantinopoliin. Tähän patriarkka vastasi, että ”Maria oli kuollut apostolien läsnä ollessa, mutta että hänen hautansa… löytyi tyhjänä, mistä apostolit päättelivät, että ruumis oli otettu taivaaseen.” (Saarna kuolonuneen nukkumisesta, 96) Viimeistään jo 300-luvulta (todennäköisesti jopa 200-luvulta) lähtien on säilynyt useita Marian taivaaseen ottamista kuvaavia apokryfisiä tekstejä mm. etiopian, koptin, kreikan ja latinan kielillä. Nämä fiktiiviset kertomukset eivät ole historiallisesti luotettavia tekstejä, mutta ne todistavat laajalle levinneestä varhaisten kristittyjen uskosta Marian taivaaseen ottamiseen.

Myös jotkut jakamattoman kirkon kirkkoisistä, teologeista ja piispoista kirjoittivat taivaaseen ottamisesta. Heihin kuuluvat mm. 300-luvulla pyhä Epifanius Salamislainen, 500-luvulla pyhä Gregorius Toursilainen, Theoteknos Liviaslainen ja Timoteus Jerusalemilainen. Kuolonuneen nukkumisen (kuten taivaaseen ottamista idän kirkossa kutsutaan) juhlapyhää vietettiin idässä mitä todennäköisimmin jo 300-luvulla, ja viimeistään 600-luvulla se oli levinnyt laajalti koko kirkkoon. Ensimmäisten seitsemän vuosisadan ajalta ei ole säilynyt merkkiäkään siitä, että yksikään kristitty olisi kyseenalaistanut tai vastustanut Marian taivaaseen ottamista.

Myös Marian lukuisat ruumiilliset ilmestykset mm. Guadalupessa, Lourdesissa ja Fatimassa sekä ilmestyksiin liittyvät tieteen ymmärryksen ylittävät ihmeet todistavat Marian taivaaseen ottamisen puolesta. Tämän kaiken lisäksi Raamatun todistus ruumiineen taivaassa olevasta Jeesuksen äidistä (Ilm. 12:1,5) sekä Pietariin ja hänen seuraajiensa uskoon nojaavan kirkon erehtymätön opetus (Matt. 16:18–19) eivät jätä kristitylle sijaa tämän uskontotuuden epäilemiseen.

Lopullinen avain sekä tahrattoman sikiämisen että taivaaseen ottamisen raamatullisuuden ymmärtämiseen lienee kuitenkin Marian asema uutena Eevana ja uutena liiton arkkina. 1. Mooseksen kirjassa esiintyy kolme hahmoa, jotka johtavat ihmiskunnan synnin alle: Aadam, Eeva ja langennut enkeli eli paholainen (käärme). Vastaavasti Ilmestyskirjassa esiintyy kolme hahmoa, jotka johtavat ihmiskunnan pois synnin alta: Jeesus, Maria ja arkkienkeli Mikael. Jälkimmäiset ovat ilmiselvästi edellisiä korkea-arvoisempia. Jos siis Eeva luotiin ilman perisyntiä ja uusi Eeva on häntä korkeampi, ei Maria voinut olla perisynnin alla.

Aadam ja Eeva tekivät syntiä, uusi Aadam ja uusi Eeva eivät. Aadam ja Eeva palasivat maan tomuksi, kun taas uusi Aadam ja uusi Eeva ovat kirkastettuine ruumiineen taivaan kunniassa. 2. Mooseksen kirja taas kertoo meille, kuinka Jumala antoi Moosekselle tarkat ohjeet liiton arkin rakentamiseksi. Mooses toistaa vielä nämä ohjeet sananmukaisesti painottaakseen asian tärkeyttä (ks. 2. Moos. 25–30, 35–40). Jos Jumala halusi vanhan liiton arkin olevan mahdollisimman täydellinen ja virheetön, jotta se olisi Jumalan kirjoitetun sanan kantamisen arvoinen, kuinka pyhäksi, täydelliseksi ja virheettömäksi Jumala halusikaan tehdä Marian, joka kantaisi sisällään Jumalan lihaksi tullutta Sanaa!

Lopuksi on vielä syytä siteerata kaunista Vanhan testamentin tekstiä, jonka merkitys saa täyttymyksensä uudessa liitossa Herran Jeesuksen ja hänen taivaaseen astumisensa sekä uuden liiton arkin Marian ja hänen taivaaseen ottamisensa valossa: ”Nouse, Herra, leposijaasi, sinä ja sinun väkevyytesi arkki.” (Ps. 132:8)