Sain käytyä läpi Kari Kuulan teoksen Paholaisen biografia (Kirjapaja 2010), joka on eräänlainen jatko-osa aiempaan vastaavanlaiseen kirjaan nimeltä Helvetin historia (Kirjapaja 2006), jonka puolestaan luin vuosi sitten.
Kirjat seuraavat samaa kaavaa. Ensin käydään läpi kohteen esiintyminen (tai poissaolo) Vanhassa testamentissa, sitten Uudessa, sitten kirkkoisillä ja keskiajalla.
Taide- ja kirjallisuuskatsauksen jälkeen tullaan nykyteologiaan ja siihen, kuinka kyseiset opit on nähty ongelmallisiksi ja hylätty, joskin puolustajia yhä esiintyy.
Kuula esittelee ja sympatisoikin useita vaihtoehtoisia teorioita, mutta mitään hän ei lopulta totea lopulliseksi kannakseen eikä toista varmemmaksi totuudeksi.
Uskonnonhistoriaa - usko historiaa?
Kuula on malliesimerkki Helsingin teologisen tiedekunnan tavasta tutkia Raamattua. Se murentaa kertaheitolla tavallisen uskovaisen tavan ajatella Raamatusta.
Normikristitty ajattelee Raamatun olevan Jumalan sanaa ja ilmoitusta iäisistä totuuksista. No, hän lukee 1. Moos. 3:sta käärmeen houkutuksista paratiisissa ja lopuksi Ilm. 12:sta tuon käärmeen olevan Saatana.
Näin hän ajattelee turvallisin mielin, että Paholainen on aina ollut vaikuttamassa ihmishistoriassa, mikä tietysti sopii luontevasti uskon kokonaiskuvaan.
Sitten tulee kuula tällaisen uskon kalloon, kun Kuula ei tutkikaan Raamattua ilmoitustietona vaan materiaalina, josta voi rakentaa tietynlaisen uskonnonhistorian. Jälkimmäiset kirjat eivät siis valaisekaan sitä, mitä aiemmat tarkoittivat.
Kuula huomauttaa, että itse 1. Moos. 3 ei kerro käärmeen olevan mikään paholainen eikä langennut enkeli, vaan ainoastaan katalin eläin.
Itse asiassa koko Vanha testamentti ei tunne langennutta Saatanaa, vaan hän esiintyy ainoastaan muutaman kerran, ja silloinkin Jumalan uskollisena koettelijaenkelinä.
Vasta Vanhan ja Uuden testamentin väliaikana Paholainen alkaa muotoutua klassiseen muotoonsa, hän “irtisanoutuu taivaallisesta hovista ja ryhtyy yksityisyrittäjäksi” (s. 375). Lankeemus ei tapahtunutkaan aikojen alussa taivaassa, vaan vaikkapa 300-luvun eKr. juutalaisten mielissä.
Tämähän on järisyttävä näkökulma normikristitylle, ja se voi saada tieteellisyydellään uskon saman tien horjumaan. Ellei perinteinen usko tämän jälkeen ole pelkkää historiaa, niin ainakin se alkaa sympatisoida myös niin sanottuja liberaaleja.
Mahtava metodi?
Kuula menee siihen vanhaan helsinkiläiseen kuoppaan, jonka Sammeli Juntunen paljasti terävässä kirjassaan Kirkon raamattuteologiasta ja sen puutteesta (Kirjapaja 2010). Kuula näet paikantaa Raamatun merkityksen tekstin taakse rekonstruoituun uskonnonhistoriaan.
Raamattu ei siis ole Jumalan ilmoitusta eikä koko Raamatun (kaanonin) anneta kertoa koko tarinaa. Mitäs jos Jumala onkin olemassa ja on ohjannut historian ja Raamatun kulkua niin, että lopussa juoni ja henkilöt paljastuvat, kuten salapoliisiromaanissa?
Kuulan tyypillisen helsinkiläinen metodinen skitsofrenia tulee esiin jo johdannossa, jossa hän sanoo Paholaisen biografian voivan olla “vain esitys siitä, mitä ihmiset ovat sanoneet hänestä eri aikoina”, sillä meillä ei ole “mitään muuta tapaa tarkastella häntä” (s. 7).
Paitsi tietysti, jos Jumala on ilmoittanut hänestä oman näkökulmansa. Tämä olisi kristillinen näkökulma, ja juuri tässä tuleekin skitsofrenia - hetkeä myöhemmin Kuula toteaa, että kirjaa “kirjoittaa kristinuskoon sitoutunut tutkija” (s. 9).
Kuula julistautuu kristinuskoon sitoutuneeksi mutta valitsee silti “objektiivisen” kuvauksen eli antikristillisesti värittyneen oletuksen, jonka mukaan Jumala ei kerrokaan meille totuutta perimmäisistä asioista.
Kun on myynyt maailmankatsomuksensa ja asettunut itse sen viholliseksi, ei mielestäni ole kovin kummallista se, mitä Kuula itse kummaksuu: lopputulos on hämmennys.
“Kaiken tämän jälkeen, kumma kyllä, en edelleenkään osaa sanoa, mitä itse pohjimmiltani ajattelen Paholaisesta.” (s. 9) Kuulan kirjan jälkeen ei “lopulta sekään ole selvää, onko hän edes elossa” (s. 358).
Kaksi kuulaa
Paholainen ei poistu maailmasta eikä kirkosta uskonnonhistoriallisin asein. Haluaisin päättää tämän kirjoituksen kertomalla henkilöstä, joka ampui todellisia kuulia Paholaisen kalloon.
Isä Guy Barbier - rauha hänen sielulleen. Helsingin katolisen hiippakuntamme eksorkisti kuoli viikko sitten.
Sain kunnian nähdä isä Guyn useampaan otteeseen, tavata hänet henkilökohtaisesti pari kertaa ja myös ripittäytyä hänelle. Lisäksi tunnen ihmisiä, jotka ovat olleet läsnä hänen toimittamissaan eksorkismeissa.
Jotkut saattavat suhtautua pahoihin henkiin tai riivaukseen skeptisesti, koska Kuulankin mainitsema moderni maailmankatsomus ei enää näe rationaalista paikkaa Paholaiselle.
Psykopaatit eivät kuitenkaan ala yhtäkkiä ymmärtämään latinaa, vihkivesi ei polta heitä eivätkä he yhtäkkiä lennä paikaltaan paiskautuen huoneen toiselle puolelle. Kaikkea tätä ja paljon muuta tapahtui isä Guyn eksorkismeissa.
Silti isä Guy lausui minulle unohtumattomat sanat, kun kerran haastattelin häntä tarkoituksenani kirjoittaa vastaava kirja kuin Kuulan “Paholaisen biografia”.
“Saatana ei kiinnosta minua.” Minulla oli kädessäni kirja Saatanasta, halusin tietää lisää. Isä Guy käski panemaan kirjan pois ja lukemaan sen sijaan Raamatun tekstit Saatanasta ja keskittyä sitten Kristukseen, rukoukseen ja sakramentteihin.
Rippi on paljon tehokkaampi kuin eksorkismi, sillä se poistaa pahan sielusta, kun taas manaus vapauttaa ruumiin pahan hengen kontrollista. Isä Guy istuikin aina rippituolissa viimeiseen asti.
Evankeliumia mukaillen isä Guyn kokemus kertoi, että henget palaavat jo kerran vapautettuun entistä lukuisimpina takaisin, jos sielua ei hoideta sakramenttien armolla.
Rippi ja sitten eukaristinen elämä: siinä kaksi kuulaa, joilla pahasta saadaan riemuvoitto. Isä Guy sanoi kerran minulle, että Kristus on jo voittanut kapinoivan Saatanan, hänelle on muistutettava hänen paikastaan, häntä on käskettävä alistumaan ja pysymään siellä, minne lopulta ikuisuudeksi kuuluukin.
Lopuksi
Paholainen sai erävoiton isä Guyn kuollessa, mutta Kristus vei hänen sielunsa ja otti otteluvoiton. Kristus myös toivottavasti nostaa isä Guylle väkevän seuraajan.
Joka tapauksessa isä Guyn muisto ja opetukset jäävät, ennen kaikkea: “Saatana ei kiinnosta minua.” Ei siksi, että olisin välinpitämätön, vaan siksi, että Kristus on Herra.
Isä Guy Barbierin hautajaismessu vietetään Pyhän Henrikin katedraalissa (Pyhän Henrikin aukio 1) keskiviikkona 29.6. klo 11. Hänelle voi jättää jäähyväiset kirkossa klo 9-10.45 välisenä aikana.
Viimeisimmät kommentit