Hyviä uutisia

Uuden perspektiivin ”neljäksi evankelistaksi” voitaisiin nimetä ruotsalainen luterilainen teologi ja piispa Krister Stendahl, amerikkalainen tutkija E.P. Sanders sekä durhamilaiset professori J.D.G. Dunn ja piispa N.T. Wright. Krister Stendahl, jota James Dunn on viime aikoina nimittänyt ”uuden perspektiivin isäksi”, julkaisi vuonna 1976 kirjan Paul among Jews and Gentiles, joka käännettiin ja täydennettiin seuraavana vuonna ruotsinkieliseksi Paulus bland judar och hedningar.

Stendahlin selitykset

Tässä kirjassa Stendahl haastaa perinteisen luterilaisen käsityksen Paavalin kääntymyksestä sekä vanhurskauttamisen ja lain luonteesta ja asemasta. Stendahlin mukaan väärinymmärrysten takana on ollut Paavalin tekstien abstrahointi ja siirtäminen pois alkuperäisestä kontekstista, jossa kysymys juutalaisten ja pakanoiden suhteesta oli avainasemassa. Stendahlin mukaan vanhurskauttamisessa on kyse nimenomaan siitä, että pakanat otetaan nyt Jumalan kansan jäseniksi – hän siteeraa perinteisiä ”uskonvanhurskauden” kohtia Room. 1:16-17 ja Room. 3:28-29 ja huomauttaa, että molemmissa kyse on juutalaisten ja pakanoiden tasaveroisuudesta.

Myös Gal. 3:24:n tulkinta mullistuu, kun otetaan huomioon alkuperäinen konteksti ja sanojen paidagogos eis Khriston oikea merkitys. Siinä missä luterilaisuus on tulkinnut lain vaativaksi opettajaksi, jonka edessä huomaamme epätäydellisyytemme ja joka täten johtaa meidät armollisen Kristuksen luo, Paavali tarkoitti lain olleen juutalaisten lastenvahti Kristuksen tuloon asti. Kun luterilainen tulkinta on edellyttänyt, että lailla on tehtävä ihmisen Kristuksen luo viemisessä, Paavalin päämäärä oli osoittaa päinvastoin pakanoiden vapaus laista ja suora pääsy Kristuksen luo ilman lain välivaihetta.

Tähän liittyy myös Room. 7:n tulkinta. Luterilaisuudessa tekstissä on nähty Paavalin ahdistunut omatunto ja simul iustus et peccator -oppi. Stendahl viittaa Fil. 3:6:n ja 1. Kor. 4:4:n vahvaan omaantuntoon ja sanoo, ettei Paavali ollut tietoinen mistään henkilökohtaisesta synnistä (seurakunnan vainoaminen on menneen ajan synti). Room. 7:ssä tarkoitus on puolustaa Tooran hyvyyttä ja vapauttaa omatunto vastuusta, sillä pahan ihmisessä tekee minän sijasta synti.

Sandersin saavutukset

Niin ikään vuonna 1977 julkaistiin – N.T. Wrightin kielikuvan mukaan – kopernikaanisen käännöksen aiheuttanut E.P. Sandersin Paul and Palestinian Judaism. Useimmin uuden perspektiivin alku sijoitetaan juuri tämän kirjan aiheuttamaan mullistukseen Paavali-tulkinnassa. Oikeastaan mullistus koski kuitenkin enemmän palestiinalaista juutalaisuutta ja vain epäsuorasti Paavalia.

Tutkittuaan juutalaisia tekstejä Sanders päätteli, että luterilainen Paavali-tutkimus oli vääristellyt juutalaisuutta kuvaamalla sen ahdasmieliseksi lakiuskonnoksi, jossa pelastus yritettiin ansaita käskyjen ja sääntöjen noudattamisella. Tätä vastaan Paavali olisi sitten saarnannut pelastusta yksin uskosta ja yksin armosta.

Sandersin mukaan juutalaisuus oli armouskonto, jossa Jumalan ymmärrettiin vapaasti valinneen Israelin liittokansakseen. Lain noudattaminen oli vastaus tähän armolliseen kutsuun. Tätä Sanders kutsui liittonomiskiksi (covenantal nomism). Lain teoilla ei yritetty ansaita pääsyä liittoon, vaan niitä tehtiin liitossa pysymiseksi (getting in vs. staying in).

Jos juutalaisuus oli armouskonto, miksi Paavali sitten taisteli sitä vastaan? Nythän Paavalin teologia, jossa teot seuraavat armoa, vaikuttaa samalta kuin juutalaisuus. Sanders vastaa, että ainoa asia, joka Paavalin mielestä oli lopulta vialla juutalaisuudessa, oli se, että se ei ollut kristinuskoa.

Paavali oli siis löytänyt lääkkeen ensin ja päätellyt sairaudet vasta sen jälkeen – Kristus oli pelastus ja ratkaisu ongelmiin, siispä juutalaisuuden täytyi olla ongelmallista (from solution to plight). Tämä periaate antoi sysäyksen suomalaisille Paavali-kriitikoille Räisäselle ja hänen oppilaalleen Kuulalle, jotka viljelivät Sandersin ajatuksen puhtaaksi soveltamalla sitä paljon laajemmin Paavalin teologiana kuin Sanders.

Dunnin tuumaukset

James D.G. Dunn tunnetaan uuden perspektiivin kenties kuuluisimpana edustajana ja puolustajana. Dunn lanseerasi termin The New Perspective vuonna 1982 pitämässään luennossa. Hiljattain julkaisemassaan artikkelissa Dunn kertoo ”kääntymyksestään” uuteen perspektiiviin. Tärkeässä roolissa oli luonnollisesti Sandersin kirjan lukeminen. Dunn ei kuitenkaan ollut tyytyväinen Sandersin ja Räisäsen from solution to plight -selitykseen.

Hän pohti ja etsi vastausta kysymykseen, mitä Paavali todella vastusti aikansa juutalaisuudessa. Uudet tekstilöydöt edesauttoivat Dunnin päätelmää: ”lain teot”, joita Paavali kritisoi, eivät olleet moraalilain hyviä tekoja, vaan juutalaisia seremonialakeja kuten ympärileikkaus, sapatti ja ruokasäädökset, jotka toimivat tietynlaisina erottavina merkkeinä juutalaisten ja pakanoiden välillä (boundary markers).

Paavali kritisoi siis juutalaisten nationalismia, liiton rajoittamista Israeliin, kun se oikeasti oli tarkoitettu kaikille kansoille Kristuksessa. Kristus rikkoo kaikki etniset ja rituaaliset rajat – pelkkä usko riittää Jumalan kansaan kuulumiseen. Tästä seuraa Dunnille myös se, että kristillisetkään rituaalit kuten kaste ja ehtoollinen eivät saa olla identiteettimerkkejä tai rajanvetorituaaleja, vaan kaikkien uskovien pitäisi hyväksyä toisensa.

Wrightin evankeliumi

N.T. Wright paljastaa uusimmassa kirjassaan Dunnin huomauttaneen hänelle kerran, että Wright oli varsinainen The New Perspective -termin keksijä. Wright seuraa Sandersin kopernikaanista käännettä juutalaisuuden liittonomismin suhteen ja Dunnin näkemystä lain teoista seremoniallisina säädöksinä, mutta hän esittää omanlaisensa näkemyksen ongelmasta, johon Paavalin evankeliumi vastasi. Wrightin mukaan suuri osa palestiinalaisista juutalaisista Paavalin aikaan ajatteli olevansa edelleen eksiilissä, vieraan vallan alla. Roomalaiset olivat yhtä huono vaihtoehto kuin babylonialaiset – Daavidin poika ei istunut valtaistuimella, Jumala ei asunut Siionilla. Israel oli yhä Deuteronomiumin liittokirousten alla.

Paavalin evankeliumi vastaa tähän ongelmaan: Jeesus on Daavidin poika, Israelin Messias, joka on korotettu koko maailman kuninkaaksi (Room. 1:2–4). Paavalin evankeliumi ei ole sanoma vanhurskauttamisesta yksin uskosta, vaan julistus Jeesuksesta kuninkaana, joka on voittanut synnin ja kuoleman kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan ja näin osoittanut Israelin Jumalan olevan ainoa tosi Jumala, joka on uskollinen liitolleen, jonka hän teki Abrahamin kanssa.

Tämä evankeliumi kylläkin johtaa ihmisten pelastumiseen ja vanhurskauttamiseen, jotka Wright erottelee termeinä seuraavasti: pelastus on synnin ja kuoleman vallasta vapautumista, vanhurskauttaminen on oikeudellinen julistus siitä, kuka kuuluu Jumalan liittoperheeseen. Wright erottelee uskosta vanhurskauttamisen tässä ajassa (Room. 3) lopullisesta vanhurskauttamisesta, joka ottaa huomioon koko elämän ja perustuu tekoihin (Room. 2). Uskosta vanhurskailla on kuitenkin vakuutus lopullisesta vanhurskauttamisestaan.

Suomen Timot

Uusi perspektiivi on saanut paljon vaihtoehtoja ja kriitikoita eri puolilta akateemista maailmaa. Suomalaisista tutkijoista Timo Eskola ja Timo Laato ovat kiinnittäneet huomiota teodikean ongelmaan ja antropologiaan. Eskolan mukaan palestiinalaisessa juutalaisuudessa pohdittiin jatkuvasti Jumalan oikeudenmukaisuuden ongelmaa ja etsittiin Tooran pitämisestä vastausta siihen, kenet Jumala lopulta vanhurskauttaa. Paavali vastasi Jumalan langettaneen oikeudenmukaisen tuomion Jeesuksessa ja vastanneen näin ongelmaan vanhurskauttamalla jokaisen, joka uskoo Jeesukseen.

Laaton mukaan juutalainen antropologia oli optimistisempaa kuin Paavalin, palestiinalainen juutalaisuus oli synergististä, kun taas Paavalin teologiassa synergismille ei ole tilaa. Turmeltunut ihminen ei kykene lain noudattamiseen, joten pelastuksen on tultava kokonaan ihmisen ulkopuolelta, Jumalasta.

Vanhaa ja uutta

Stephen Westerholm argumentoi laajasti ”luterilaisen” Paavalin puolesta osoittamalla dikaiosyne-sanueen olevan vapaa liittoteologian kahleista. Hän tulkitsee Paavalin vaativan kaikilta ”tavallista” vanhurskautta eli moraalista lain pitämistä, mutta koska yksikään ei ole näin vanhurskas, tarvitaan ”epätavallinen” vanhurskaus, jonka saa lahjaksi Kristukselta tulevana vieraana vanhurskautena.

Krister Stendahlia kritisoinutta oppi-isäänsä Ernst Käsemannia seuraten Tübingenin luterilaisen koulukunnan johtohahmo Peter Stulmacher kritisoi uutta perspektiiviä korostamalla vanhurskauttamisen ja Jumalan vanhurskauden olevan vahvasti soteriologisia termejä, jotka kuvaavat viimeistä tuomiota ja Jumalan pelastavia tekoja. Stulmacher ei ole tyytyväinen uuden perspektiivin Room. 3:n tulkintaan. Hänestä siinä on kyse Jumalan tuomioistuimen edessä kestämisestä.

Myös reformoidut teologit ovat kritisoineet uutta perspektiiviä keskeisissä kohdissa. Seyoon Kim on haastanut Dunnin Paavalin teologian alkuperästä ja kehittymisestä argumentoiden Damaskos-tapahtuman ensisijaisuuden puolesta. Dunn kokee tulleensa tässä kiistassa pahasti väärinymmärretyksi useaan otteeseen. C.E.B. Cranfield haastoi Dunnin käsityksen lain teoista ja sai nähtävästi Dunnin muokkaamaan käsitystään niin, että uusimmassa tuotannossaan Dunn myöntää lain tekojen kattavan kaikki Tooran tekemiseen kohdistuvat vaatimukset. Thomas Schreinerkin on puolustanut laajasti vanhaa reformoitua perspektiiviä.

Reformoitu pastori John Piper kirjoitti kokonaisen kirjan vastaukseksi N.T. Wrightille vanhurskauttamiseen liittyvistä kysymyksistä. Piperin mukaan Jumalan vanhurskaus on Jumalan huoli omasta kirkkaudestaan, hänen horjumaton sitoumus itseensä, ei siis liittouskollisuus, joka on vain Jumalan vanhurskauden yksi ilmenemismuoto tai seuraus. Piperin mukaan vanhurskauttaminen on evankeliumin ytimessä (Ap.t. 13:37) ja todella pelastava tapahtuma (Room. 5:1). Piper puolustaa myös tunnustuksellista protestanttista oppia Kristuksen vanhurskauden (eli aktiivisen ja passiivisen kuuliaisuuden) forenssisesta imputaatiosta eli hyväksilukemisesta syntiselle.

Dunn ja Wright ovat vastanneet kritiikkiin painottamalla, että uusi perspektiivi ei ole mikään oppijärjestelmä, josta sen edustajat olisivat yhtä mieltä ja jota he haluaisivat puolustaa. Molemmat sanovat kannattavansa reformaation perusajatusta. He haluavat kuitenkin ottaa tosissaan viime aikoina tehdyt löydöt kuten liittoteologian ja ekklesiologian keskeisyyden. Vanha ja uusi perspektiivi kulkevat usein käsi kädessä Paavalin teksteissä – Jeesuksen pelastustyö vastaa sekä ihmisen synnin että kansojen hajanaisuuden ongelmaan, se korjaa 1. Moos. 3:n ja 1. Moos. 11:n samalla kertaa. Monet tunnustukselliset protestanttiset teologit ovat sanoneet samaa – on yhdistettävä vanhaa ja uutta.