Arkisto kohteelle joulukuu 2008

« Hyviä uutisia etusivu

Pyydän aneeksi…

joulukuu 29, 2008

Pyhän perheen juhlaa kun on juuri vietetty, on hyvä muistaa, että kirkko on Jumalan perhe ja siksi eri uskonkohdatkin selittyvät usein valaisevasti perheanalogioilla. Tänään ajattelin yritää selittää yhtä vaikeimmista opeista, nimittäin aneita (ja kiirastulta), perhekontekstin avulla. Suomenkielen sana ane on etymologisesti yhteydessä sanaan anteeksi, ja anteeksipyyntöhän on perheissä mitä välttämättömin taito. Seuraavassa esitän lyhyen viisikohtaisen vertauksen selittääkseni, mikä funktio aneella oikeasti kuului/kuuluu/kuuluisi olla.

1. Poika tekee vakavan vääryyden, josta Isä on uhannut vakavalla rangaistuksella, ja Isä vihastuu. Äiti kuitenkin tulee väliin ja lepyttää Isän. Vakavaksi vääryydeksi voidaan ajatella vaikka Isän julkista häpäisemistä, siskon tappamista tms. Vakava rangaistus voisi olla perheestä erottaminen tai kunniamurha. Tämä vastaa synnin tilaa ja siitä seuraavaa helvettiä ylipäänsä. Isä on Jumala, Poika on ihminen. Sitten tulee kuitenkin sovitus. Äiti on Kristus, joka sovittaa ihmisen Jumalan kanssa. Äiti saa Isän antamaan pojalleen anteeksi, kunhan poika lupaa tästedes olla tekemättä vääryyksiään.

2. Poika temppuilee taas - hän ei tottele Isää ja siivoa kotia, vaan lähtee ulos juhlimaan. Äiti saa Isän olemaan armollinen - kun poika tulee kotiin, hän joutuu jäämään ulos, kunnes osoittaa katumusta. Tämä vastaa kasteen jälkeen tehtyä vakavaa syntiä, joiden anteeksiantamiseksi on olemassa ripin tai parannuksen sakramentti. Pojan pitää katua päästäkseen takaisin perheen yhteyteen. Oletamme, että hän katuu ja Isä ottaa hänet takaisin kotiin. Mutta asia ei jää tähän.

3. Isä käskee Poikaa hyvittämään vääryytensä siivoamalla talon heti samana päivänä viikon kotiarestin uhalla. Parannuksen sakramentissa annetaan hyvitysteko, joka ei liity synnin syyllisyyden ja ikuisen rangaistuksen poistoon (poika on jo päässyt kotiin eikä häntä heitetä ulos) vaan synnin ajallisiin seuraamuksiin (likaisen huoneen siivous). Hyvitysteko kertoo tosi katumuksesta ja poistaa ajalliset rangaistukset.

4. Poika ei jaksa siivota kotia, koska on väsynyt juhlimisen jälkeen. Poika joutuu viikoksi arestiin. Tämä vastaa kiirastulta, jossa kärsitään hyvittämättömät ajalliset rangaistukset vakavista synneistä (tai anteeksiantamattomat lievät synnit- Isä saattaa passittaa pojan päivän arestiin siskon kiusaamisesta). Kun poika on kärsinyt rangaistuksensa ja “puhdistunut”, hän pääsee perheen täyteen yhteyteen. Samoin kiirastulesta päästään aina lopulta taivaaseen.

5. Veljen ansioiden tähden poika vapautuu ajallisesta rangaistuksesta, kunhan täyttää tietyt ehdot. Velipoika tulee kotiin ja näyttää kympin todistustaan. Isä päättää antaa pojan toivoa jotain palkinnoksi. Veli pyytää palkinnoksi pojan vapauttamista arestista, jos hän lupaaa siivota ainakin oman huoneen heti aamulla ja olla enää ikinä tekemättä pahojaan kotona. Isä suostuu. Tämä vastaa anetta, jossa kirkko ammentaa ansioiden aarreaitastaan ja jakaa lievityksiä ajallisista rangaistuksista. Ane voi olla joko osittainen tai täydellinen, ja se on nimenomaan vaihtoehto ajallisen rangaistuksen hyvittämiselle hyvitysteolla tai kärsimiselle kiirastulessa. Pojan ei lopulta tarvitse siivota kotia eikä mennä arestiin. Aneeseen liittyy kuitenkin aneteko ja pyrkimys synnistä irtautumiseen (lievityksen ehdot).

Lopuksi

Harva analogia on täydellinen, eikä yllä olevaa pidä lukea täydellisenä esityksenä katolisesta Jumala-kuvasta tai sovitusnäkemyksestä tms. Jokaisen kohdan tarkoituksena on havainnollistaa tiettyjä perustotuuksia ja niiden paikkaa Jumalan pelastustaloudessa. Tärkeintä on havaita, että kohta 5 on hyvin kaukana kohdasta 1, myös kohdasta 2, ja niitä erottaa monimutkainen välivaiheiden sarja. Tämä on tärkeää siksi, että aneista puhuttaessa jatkuvasti esitetään, että aneiden tarkoitus olisi hoitaa kohtien 1 tai 2 kaltaisia tehtäviä. Lyhyesti tiivistettynä sarja menee siis seuraavasti: 1. synti, sovitus, kääntymys. 2. Lankeemus ja parannus. 3. Ajallinen rangaistus ja sen hyvitys. 4. Kiirastuli ja ajallisen rangaistuksen vaihtoehtoinen hyvitys. 5. Ane eli ajallisen rangaistuksen lievitys.

Kategoriat: Pelastus

Kommentit: 5 kommenttia

Syntyi Neitsyt Mariasta…

joulukuu 22, 2008

Näin joulun alla on varmasti hyvä keskittyä vähän tarkemminkin Inkarnaation suureen ihmeeseen ja siihen tiiviisti liittyvään opinkohtaan neitseestäsyntymisestä. Uskontunnustuksessa lausumme, “joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta”. Mutta onko oikeasti uskottava(a), että Jeesus syntyi neitsyestä? Tämä jos jokin uskonkappale on viime vuosisatoina joutunut “tieteellisen” kritiikin hampaisiin epähistoriallisena ja epätieteellisenä satuna. Seuraavassa käyn lyhyesti läpi painavimmat vasta-argumentit ja vastaukset niihin.

Historiallis-kriittinen vastalause

Historiallis-kriittinen raamatuntutkimus on esittänyt, että neitseestäsyntyminen ei kuulunut aitoon ja alkuperäiseen kristinuskoon, joka oli vain kokemusta ylösnousseesta Kristuksesta. Varhaisin säilynyt lähde Jeesuksen elämästä, Markuksen evankeliumi, ei tiedä mitään ihmeellisestä syntymästä vaan alkaa suoraan Jeesuksen aikuisuudesta. Varhaisimmat kristilliset lähteet muuten, Paavalin kirjeet, eivät myöskään anna minkäänlaista teologista tai historiallista arvoa tai edes mainintaa oletetulle ihmeelliselle sikiämiselle.

Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit, jotka ensimmäisinä kertovat neitseestäsyntymisestä, ovat selvästi myöhäisempiä (80-90-luvun) dokumentteja, ja niiden kertomukset neitseestäsyntymisestä ovat keskenään auttamattomasti ristiriidassa. Matteuksella Jeesus syntyy betlehemiläiselle parille, Luukaksella nasaretilaiselle. Matteuksella itämaan tietäjät tulevat palvomaan lasta, Luukaksella paimenet saavat ilosanoman. Matteuksella lapsi viedään Egyptiin pakoon Herodeksen joukkomurhaa, Luukkaalla lapsi ympärileikataan ja viedään temppeliin ja sitten takaisin kotikaupunki Nasaretiin. Luukas kertoo verollepanosta, jota ei oikeasti ollut, tai oli aivan eri vuonna, Matteus ei siitä tiedä. Lisäksi huomautetaan, että tarinoissa on selvästi jo sadunomaisia elementtejä, kaikenlaisia ihmeitä.

Näyttää siltä, että koko neitseestäsyntyminen on keksitty muka toteuttamaan Jesajan profetia, johon Matteus viittaa. Jesaja ennusti “neitsyen” tulevan raskaaksi ja synnyttävän Pojan. Mutta kyseessä on käännösvirhe, sillä Jes. 7:14:n alkuperäiskielinen heprealainen sana alma merkitsee vain nuorta naista eikä neitsyttä. Sana neitsyt on otettu kreikankielisestä käännöksestä parthenos, joten koko satu perustuu väärinkäsitykseen. Jotkut lisäisivät, että ei-kristilliset historialliset lähteet kertovat Jeesuksen olleen roomalaisen sotilaan (Pantheran) siittämä. Tämän vahvistaisivat Kelsos ja juutalainen Talmud.

Historiallis-kristillinen vastaus

Kristittyjen on varottava uskomasta eksegeettejä, jotka vakuuttelevat, ettei tämä vie pohjaa kristinuskolta, uskon maailma on oma maailmansa eikä sillä ole niin väliä, tapahtuivatko nämä asiat oikeasti historiassa - hengellistetään, ikuistetaan, eksistentialisoidaan, tms., neitseestäsyntyminen sopivaksi tähän aikaan. Ei, kristinusko nojaa uskontunnustukseen, jonka mukaan Sana tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja syntyi Neitsyt Mariasta. Jos Jumala ei tullut ihmiseksi, ei ihmiselläkään ole pääsyä Jumalan luo. Jos Jeesus ei ollut Israelin Jumalan Inkarnaatio, kristinusko on kaikki vuosisadat ollut väärässä ydinuskomuksestaan, voimme unohtaa koko jutun ja etsiä totuutta muualta.

Ensin on tajuttava, että liberaalieksegeettien näkemykset, vaikkakin tunnetuimpia, eivät ole ainoita eivätkä edes välttämättä uskottavimpia. On mahdollista pysyä uskollisena sekä perinteiselle kristinuskolle että parhaille historiallisen tutkimuksen periaatteille. Seuraavassa hahmottelen hieman historiallista historiallis-kriittis-kriittistä vastausta yllä esitetyn tapaisiin argumentteihin.

Jos aloitetaan Paavalin kirjeistä, voimme lähteä liikkeelle myös päinvastaiselta kannalta: Paavali ei koskaan viittaa siihen, että Jeesuksella olisi ollut maanpäällinen isä, että hän olisi ollut Joosefin tai kenenkään muun miehen poika. Jeesus on “naisesta syntynyt” kontekstissa, jossa “Jumala lähetti Poikansa” (Gal. 4:4). Jeesuksen “vanhemmat” ovat tässä siis Ikuinen Isä Jumala, joka “ajan täyttyessä” lähettää Poikansa syntymään naisesta. Vastaavanlaisia kohtia ovat Fil. 2:6-9, 2. Kor. 8:9 - Jeesus tuli itse taivaasta köyhäksi ihmiseksi. Tämä on siis varhaisin mahdollinen historiallinen tulkinta, ja se näyttää tukevan ainakin epäsuorasti neitseestäsyntymistä.

Matteus ja Luukas

Evankeliumien ikä ei suinkaan ole yksiselitteinen kysymys. On olemassa paljon perusteellista tutkimusta sen puolesta, että Matteus olisi Markusta varhaisempi ja myös sen puolesta, että Matteus ja Luukas olisivat peräisin 50-luvulta eikä 80-90-luvuilta. Tämä lisää suuresti joulukertomusten uskottavuutta, sillä enää ei voida väittää myyttien ehtineen kerääntyä todellisen historian päälle, kun kerran ollaan vielä selvästi ensimmäisen kristillisen sukupolven elinajassa. Luukas on saanut tietonsa suoraan Marialta (Luuk. 1:1-4, Ap.t. 1:14), jonka kokemukseen kertomus perustuu. Luukkaan kautta myös Paavali on voinut tietää Mariasta ja neitseestäsyntymisestä (Ap.t. 15-28).

Mitä Matteuksen ja Luukkaan väitettyihin ristiriitoihin tulee, ei pidä vain hyväksyä liberaalieksegeettien sanaa, että näitä kertomuksia on “mahdotonta harmonisoida keskenään”, kun tosiasiassa ne on moneen kertaan harmonisoitu. Tarvitsee vain etsiä käsiinsä konservatiivisia evankeliumien harmonioita. Lisäksi on pantava merkille, että kertomusten ydinfaktat ovat kertomuksissa samat. Kummassakin evankeliumissa puhutaan Jeesuksen neitseellisestä sikiämisestä, kihlaparista Mariasta ja Joosefista, enkelin ilmestyksestä, Juudean Betlehemistä Jeesuksen syntymäpaikkana, Joosefin kuulumisesta Daavidin sukuun, Herodes-kuninkaasta Palestiinan hallitsijana sekä Nasaretin kaupungista Jeesuksen varsinaisena lapsuuskaupunkina. Historioitsijat ja oikeustuomarit tietävät, että vaikka todistukset usein eroavat yksityiskohdissa, takana piilee historiallinen todellisuus, jota on turha kiistää varsinkaan siinä missä todistukset täsmäävät (kuten ihmeellinen sikiäminen tässä tapauksessa).

Juutalaiset ynnä muut

Mitä Jesajaan, Kelsokseen ja Talmudiin tulee, tässä antikristillinen argumentaatio on heikoimmillaan. Vaikka sana alma tarkoittaakin nuorta naista, se tarkoittaa nimenomaan naimatonta neitoa, eli juutalaisessa kontekstissa luonnollisesti oletuksellisesti juuri neitsyttä. Kreikkalainen käännös eli Septuaginta vain vahvistaa tämän, sillä se osoittaa parthenos-käännöksellään, että juutalaiset ennen Kristusta ymmärsivät jakeen puhuvan nimenomaan neitsyestä.

Kelsoksen ja Talmudin todistukset taas ovat peräisin paljon myöhemmältä ajalta kuin Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit, n. 200 vuotta tapahtumien jälkeiseltä ajalta, kauan silminnäkijöiden ja asianomaisten ajan jälkeen. On siis puhtaan historiallisesti paljon uskottavampaa luottaa mitä todennäköisimmin Marian kanssa keskustelleen lääkäri Luukkaan huolelliseen raporttiin kuin sukupolvia myöhempään tarkoituksellisen antikristilliseen materiaaliin (Kelsos, Talmud).

Ainoa todellinene este neitseestäsyntymisen uskomiselle olisi naturalistinen tai deistinen tms. alkuolettamus, jonka mukaan Jumala ei voisi puuttua maailmanmenoon. Jos kuitenkin hyväksytään ajatus Jumalan kaikkivaltiudesta, maailman luomisesta, ylösnousemuksesta - tai mistä tahansa edellämainituista, neitseestäsyntymisen ihme ei ole teologisesti eikä tieteellisesti lainkaan mahdotonta uskoa. Se ei mene järkeä vastaan, vaikka se varmasti ylittääkin järjen. Se ei myöskään mene luontoa vastaan, vaikka se ylittää luonnon. Näihin sanoihin haluan toivottaa kaikille lukijoille yliluonnollisen iloista Jumalamme Inkarnaation muistojuhlaa. Joh. 1:14.

Kategoriat: Jumala ja Jeesus, Maria ja pyhät, Raamattu ja traditio

Kommentit: 2 kommenttia

Matteuksen joulukertomuksen historiallisuudesta

joulukuu 15, 2008

Helsingin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan professori Lars Aejmelaeus on tunnettu lausunnoistaan joulukertomusten fiktiivisyydestä. Hän edustaa hyvin laajasti hyväksyttyä “tieteellistä” näkemystä, jonka mukaan Jeesuksen neitseestäsyntymisellä ei voi olla historiallista perustaa. Monien tutkijoiden mukaan Matteuksen evankeliumin joulukertomus, luvut 1-2, ovat mainio esimerkki siitä, että evankelistan tarkoitus ei ollut kirjoittaa historiaa vaan teologista selitystä.

Aejmelaeus kirjoittaa: “Koko Uuden testamentin aineistossa ei missään olla niin lähellä satua kuin juuri näissä kuvauksissa. Satu on kuitenkin ehkä harhaanjohtava nimitys. Legenda sopii paremmin joulukertomusten määrittelyyn. Sillä tarkoitetaan uskonnollista, tarunomaisia piirteitä sisältävää epähistoriallista kertomusta, jonka tarkoituksena on vahvistaa kuulijoita hengellisesti, innostaa heitä hurskaaseen elämäntapaan tai selventää jotakin uskonopin yksityiskohtaa. Joulukertomuksissa pyritään selvittämään Jeesuksen olemusta ja merkitystä.”

Katolinen vastaus

Kirkko on kuitenkin eri mieltä. Tämä on sanottava painokkaasti: katolilainen ei ole vapaa hyväksymään “tieteellisiä näkemyksiä” ja muokkaamaan uskoa sen mukaan sillä verukkeella, että tiede ja usko puhuvat eri asioista tai että ne eivät voi olla ristiriidassa. On hyvää tiedettä, joka nojaa Jumalan totuuteen, ja huonoa tiedettä, joka pelaa jumalattomilla ennakko-olettamuksilla.

Kirkon näkemys on selvä: evankeliumit tallettavat luotettavasti Jeesuksen historian (Dei Verbum 19). Paavillinen raamattukomissio tutki Matt. 1-2:n tapauksen vuonna 1911, kun modernit epäilyt olivat saaneet monet jättämään perinteisen näkemyksen. Punnittuaan perinteiset ja uudemmat tulkinnat komissio totesi, ettei historiallista autenttisuutta ole syytä kyseenalaistaa.

Historiallisuuden puolesta

Ignatius Catholic Study Bible: The Gospel of Matthew (Hahn&Mitch 2000, 20) hahmottelee vastauksen modernin historiallis-kriittisen tutkimuksen väitteille. Ensin huomautetaan, että Matt. 1-2 ei ole tyyliltään midrashia (joksi sitä usein väitetään), juutalaista Vanhan testamentin tulkintaa tai kommentointia, jossa tarinat perustuvat VT:n kertomuksiin mutta lisäävät kaikenlaisia fiktiivisiä elementtejä mukaan. Matteus ei midrashin tavoin perustu Vanhaan testamenttiin vaan kertoo kokonaan uuden tarinan, joka pysyisi koossa ilman VT:n sitaattejakin. VT valaisee tarinan merkitystä, ei toisinpäin.

Toiseksi Matteus näkee Jeesukseen liittyvät tapahtumat VT:n täyttymyksenä. Jos nämä tapahtumat eivät olisi historiallisia, Kirjoitukset eivät oikeasti olisi koskaan toteutuneet ja Matteus vain pettäisi itseään ja lukijoitaan. Ei ole uskottavaa että Matteus keksisi tapahtumat, ikään kuin Jeesus olisi toteuttanut VT:n. Tällöinhän hän olisi varmastikin seurannut lainaamiaan tekstejä tarkemmin, Jeesus olisi esim. saanut kaksi lahjaa kuninkailta eikä kolmea lahjaa persialaisilta tähtitieteilijöiltä (Ps. 72:10, Jes. 60:3-6).

Kolmanneksi on huomattava, että Matteus siteeraa kovin epätavallisia tekstejä: Jes. 7:14, Hoos. 11:1 ja Jer. 31:5 koskivat alun perin aivan muita tapahtumia kuin Messiaan tuloa. Matt. 2:23:n viittaus VT:n tekstiin nasaretilaisesta on vähintäänkin epäselvä. Matteus ei siis kokoa selvimpiä VT:n Messias-ennustuksia aivan kuin ne olisivat edeltä kertoneet Jeesuksen lapsuusvuosien tarinan. Se, että Matteus käyttää epäselviä tekstejä, kertoo siitä, että historia ohjaa hänen tarinaansa, ei Vanha testamentti.

Neljänneksi on pantava merkille, että Matt. 1-2 sopii Raamatun ulkopuolelta tunnettuun aikalaishistoriaan. Pyhän perheen pako Egyptiin sopii siihen, että Egyptissä oli suuria juutalaisia yhteisöjä. Idän viisaat miehet sopivat tietoomme siitä, että persialaiset olivat kiinnostuneita tähtitieteestä. Samoin tiedämme muista lähteistä, että Herodes oli luonteeltaan juuri niin julma kuin Matt. 2 antaa ymmärtää. Hänen tiedetään murhanneen monia vihamiesepäiltyjä, jopa perheenjäseniä, joten lapsien murhauttaminen sopisi kuvaan.

Lopuksi

Matteus käyttää Vanhaa testamenttia tarinansa vahvistuksena, ei perustana. Hän haluaa lukijan näkevän Jeesuksen ensimmäiset vuodet tositapahtumina, joihin oikeat henkilöt vaikuttivat. Matteukselle Jeesus on avain Vanhaan testamenttiin, ja hänen tulemisensa avaa uuden pelastushistoriallisen vaiheen ja täyttää kaikki Jumalan lupaukset. Matt. 1-2:n historiallinen luotettavuus on siis yhtenevä sekä katolisen tradition että terveiden historian- ja raamatuntutkimuksen periaatteiden kanssa.

Kategoriat: Raamattu ja traditio

Kommentit: Ole ensimmäinen kommentoija

Lyhyt Inkarnaation historiallinen puolustus

joulukuu 8, 2008

Luin joskus puolisen vuotta sitten kirjan, jossa neljä henkilöä väittelivät pluralismista, inklusivismista ja eksklusivismista eli siitä, ovatko eri uskonnot kenties samansuuntaisesti erilaisia teitä kohti samaa päämäärää vai onko vain yksi uskonto tosi ja pelastava, vai onko kenties niin, että yksi on tosi ja sisältää pelastuksen täyteyden, kun taas totuuden ja pelastavankin totuuden aineksia olisi myös muualla.

Kuuluisa pluralisti John Hick esitti kirjassa selvästi ja ytimekkäästi pluralistisen kannan vahvat perustelut. Eri uskontojen edustajat näyttävät olevan moraalisesti suurin piirtein samanlaisia, monet uskonnot voivat tehdä ihmisestä paremman, kaikissa uskonnoissa on sekä hyviä että pahoja. Ratkaisevaksi kysymykseksi kristinuskon kohdalla nousee Inkarnaatio. Jotta pluralistinen systeemi näet saataisiin toimimaan, on Inkarnaatio määriteltävä uudestaan symbolisesti, koska jos ainoa tosi Jumala oikeasti tuli ainutkertaisesti ihmiseksi Jeesuksessa, niin silloinhan luonnollisesti kristinusko olisi suvereenisti muiden uskontojen yläpuolella ainoana “Jumalan tienä” muita “ihmisten teitä” vastaan.

Inkarnaation historiallisuus

Kaikki riippuu siis siitä, tuliko Jumala oikeasti ihmiseksi Jeesuksessa vai ei. Hick vetoaa luonnollisesti monien raamatuntutkijoiden mielipiteisiin, joiden mukaan Inkarnaatio on kristinuskossa myöhäinen teologinen tulkinta eikä historiallisen Jeesuksen oma opetus. Täten se ei varsinaisesti ole historiallisesti totta vaan myöhempi uskonnollinen kaunistelu. Haaste on vakava ja aihe laaja, enkä ehdi kuin raapaista pintaa.

Tavallinen kristitty uskoo Inkarnaatioon todennäköisesti sillä perusteella, että Johannes kirjoittaa Alussa olleen Sanan tulleen lihaksi (Joh. 1:14). Tai kenties siksi, että Jeesuksen ylösnousemus todistaa hänen sanomansa todeksi ja hänen sanomaansa kuului, että hän on taivaasta tullut Jumala (useat kohdat Johanneksen evankeliumissa). Tai heikoimmillaan vain siksi, että kirkko/pappi/katekismus/uskontunnustus on niin opettanut.

Hickin kaltaisen kaverin edessä tällainen kristitty kalpenee pian, kun kuulee, että Johanneksen evankeliumia pidetään yleisesti myöhäisenä (n. 90-100 jKr) uskon värittämänä dokumenttina, jolla ei ole historiallista arvoa juuri lainkaan. Joh. 20:31 toteaa evankeliumin tarkoitukseksi uskon, eikä Johanneksen Jeesus sovi lainkaan häntä varhaisempien (n. 70 Jkr) synoptikkojen Matt. Mark. ja Luuk. Jeesukseen. Varhaisin eli Markus ei edes tunne tarinaa Jeesuksen neitseellisestä sikiämisestä. Vaikka Jumala olisikin herättänyt Jeesuksen, ehkä kyseessä oli profeetan tai vanhurskaan miehen taivaaseen ottaminen. Pluralismille jää siis hyvin tilaa.

Inkarnaation puolustus

Kirjoitan tämän vain lyhyeksi johdatukseksi, jotta kristityt alkaisivat miettiä uskonsa historiallisia perusteita ja luottaisivat siihen, että sellaiset löytyvät kyllä. Tienviittana sanoisin, että Inkarnaation puolustuksen täytyy lähteä liikkeelle Paavalin kirjeistä, sillä ne ovat varhaisimpia kristillisen uskon dokumentteja. Filippiläiskirjeen kuuluisassa hymnissä, joka palautuu ajalle ennen Paavalia (siis kenties 30-40-luvuille), Jeesuksen kerrotaan olleen ensin Jumalan muodossa ja tulleen sitten ihmiseksi (Fil. 2:6-7).

Mistä ihmeestä juutalaiset olivat saaneet päähänsä uskoa jotain näin järisyttävää? Mielestäni paras historiallinen selitys on se, että Jeesus todella oli antanut eläessään ymmärtää olevansa ihmiseksi tullut Jumala. Synoptikoilta tällaisia lausuntoja löytyy tarpeeksi, jotta Johanneksen lausunnotkin tulisivat uskottaviksi. Jeesus on enemmän kuin temppeli (Jumalan asuinsija! Mikä on sitä suurempi? Jumala itse!), Jeesus antaa synnit anteeksi, jne. Kun nyt Jumala herätti kuolleista tällaista sanomaa julistaneen ihmisen, on hänen sanomansa jumalallisella ihmeellä vahvistettu julistettavaksi koko maailmalle: Jeesus Kristus on Herra! (Fil. 2:11)

Kategoriat: Jumala ja Jeesus

Kommentit: 1 kommentti

Daavidin valtakunta - Jumalan valtakunta

joulukuu 1, 2008

Adventtiaika on alkanut ja eilen kirkoissamme on veisattu Hoosiannaa ja kiitetty Daavidin Poikaa. Mutta kuten lapset joskus kysyvät, miten niin Daavidin Poika? Eikös Jeesus ollut Jumalan Poika? Niille, jotka eivät ole ehtineet tutustua 30-sivuiseen seminaarityöhöni kirkosta Jumalan valtakuntana, tiivistän tässä sen pääpiirteet ja toivon valaisevani hieman Daavidin merkitystä Jeesuksen ja kristinuskon ymmärtämisessä. Rivien välistä voi lukea tärkeitä apologeettisia pointteja.

Daavid, Daavidin poika ja Daavidin valtakunta

Vanhassa testamentissa Daavid on hyvin keskeinen mutta monesti unohdettu hahmo. Hänen nimensä esiintyy yli 300 kertaa Mooseksen nimeä useammin. Daavid oli Jumalan Israelille valitsema ja voitelema kuningas n. tuhat vuotta ennen Kristusta. Jumala teki liiton Daavidin kanssa huipennukseksi aiemmille liitoilleen Aadamin, Nooan, Abrahamin ja Mooseksen kanssa. Perhekunnista ja heimoista oltiin nyt siirrytty jo valtakunnan tasolle, eikä tosiaankaan minkään vähäpätöisen valtakunnan. Daavidin valtakunnan varhaiset ajat olivat Israelin kulta-aikaa.

Daavidin valtakunnan perusteksti on Natanin Daavidille osoittama profetia jakeissa 2. Sam. 7:11–16, jossa Jumala lupaa rakentaa Daavidille huoneen eli kuningashuoneen eli kuninkaallisen valtakunnan. Daavidin poika taas tulee rakentamaan Herralle huoneen eli temppelin, ja Daavidin pojan kuninkaallinen valtaistuin pysyisi iäti. Hän tulisi olemaan Jumalan poika, ja Jumala tulisi olemaan hänen isänsä. Tämä profetia täyttyi alustavasti Daavidin omassa pojassa Salomossa, joka rakensi Herralle mahtavan temppelin Jerusalemiin, josta tuli Israelin jumalanpalveluksen keskus.

Daavidin valtakunta JHWH:n valtakuntana

Daavidin valtakunta ei ollut pelkkä poliittinen järjestely. Daavid sanoi, että Jumala valitsi Salomon “istumaan Herran valtakunnan valtaistuimella ja hallitsemaan Israelia” (1. Aik. 28:5). Daavidin valtakunta oli itse Jumalan, JHWH:n, Herran, valtakunta. Mutta miltä tämä valtakunta näytti? Listaan seuraavassa 10 Daavidin valtakuntaa kuvaavaa ominaispiirrettä.

1) Valtakunnan kuningas oli Daavid ja myöhemmin hänen poikansa tai jälkeläisensä
2) Valtakunnan kuningas oli “Jumalan poika”
3) Valtakunnan kuningas oli voideltu, messias
4) Valtakunnan kuningas oli papillinen kuningas
5) Valtakunnan kuningatar oli kuninkaan äiti
6) Valtakunnan “pääministeri” oli kuninkaan hovin päällikkö
7) Valtakunta hallitsi Israelin 12 heimoa
8) Valtakunta hallitsi myös muita kansoja
9) Valtakunta liittyi erottamattomasti Jerusalemin temppeliin
10) Valtakunnan ensisijainen liturgia oli kiitosuhri, todah

Valtakunnan kriisi ja tulevaisuus

Salomon jälkeen valtakunnalle kävi kuitenkin köpelösti. Ihmissynnin takia se hajosi kahtia ja jakautui pohjoisen Israeliin ja etelän Juudaan. Asiat pahenivat entisestään, kun 700-luvulla eKr. assyrialaiset hyökkäsivät Israeliin ja 500-luvulla eKr. babylonialaiset Juudaan. Temppeli tuhottiin, kansa joutui pakkosiirtolaisuuteen, Jumalan valtakunnasta ei ollut enää jälkeäkään. Eikö Daavidin valtaistuimen pitänyt kestää ikuisesti?

Vastoinkäymisten keskellä profeetat nousivat yksi toisensa jälkeen julistamaan sanomaa Jumalan uskollisuudesta lupauksilleen ja suunnitelmasta palauttaa ja uudistaa Daavidin ikuinen valtakunta. Aamos kertoi Jumalan rakentavan uudelleen Daavidin sortuneen majan (Aam. 9:11), Jesaja ennusti tulevasta Pojasta ja siitä, että Daavidin valtaistuimella vallitsisi ikuinen rauha (Jes. 9:1-6). Jeremia lupasi Jumalan antavan Israelille kuninkaan Daavidin suvusta (Jer. 23:3-5, 30:8-9). Hesekiel ennusti Jumalan nostavan Daavidin jälleen Israelin paimeneksi (Hes. 34:23-24, 37:21-26). Samoja odotuksia heijastavat myös Qumranista löydetyt kirjoitukset, Salomon psalmit ja 4. Esran kirja.

Daavidin Poika ja valtakunta Uudessa testamentissa

Tätä taustaa vasten ymmärrämme aivan uudella tavalla, miksi Uusi testamentti alkaa sanoilla ”Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan… sukuluettelo” (Matt. 1:1). Matteus osoittaa Jeesuksen olevan Daavidin jälkeläinen pitkällä sukuluettelolla ja mainitsee sen jälkeen, että Jeesus syntyi Daavidin kaupungissa Betlehemissä ja on “juutalaisten kuningas” (Matt. 2:2). Jeesus on Jumalan Poika (Matt. 3:17) ja Daavidin Poika, joksi kansanjoukot hänet tunnistavat huutaessaan: ”Hoosianna, Daavidin Poika!” (Matt. 21:9) Markuksen mukaan ihmiset ymmärsivät Daavidin Pojan tuovan mukanaan myös Daavidin valtakunnan: ”Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa!” (Mark. 11:10)

Luukas kertoo enkelin luvanneen Marialle, että Jumala antaa Jeesukselle “hänen isänsä Daavidin valtaistuimen” ja että “hänen kuninkuudellaan ei ole loppua” (Luuk. 1:32-33). Jeesus on “Herran Voideltu” (Luuk. 2:26) eli Messias, ja hän antaa Isältään saamansa valtakunnan apostoleilleen, jotka saavat hallita Israelin 12 heimoa (Luuk. 22:29-30). Apostolien teoissa Jeesus palauttaa valtakunnan Israelille (Ap.t. 1:6) lähettämällä Pyhän Hengen synnyttämään kirkon, joka tulisi leviämään kaikille kansoille (Ap.t. 1:8, 2:1-11).

Tältä pohjalta voimme lähteä hahmottamaan Daavidin valtakunnan tunnusmerkkejä kirkosta:

1) Valtakunnan kuningas on Daavidin Poika (esim. Matt. 21:9)
2) Valtakunnan kuningas on Jumalan Poika (esim. Matt. 3:17)
3) Valtakunnan kuningas on Voideltu, Messias (esim. Luuk. 2:26)
4) Valtakunnan kuningas on papillinen kuningas (esim. Hepr. 5:5-6)
5) Valtakunnan kuningatar on kuninkaan äiti (esim. Matt. 2:11, Ilm. 12:1)
6) Valtakunnan “pääministeri” on kuninkaan hovin päällikkö (esim. Matt. 16:18-19)
7) Valtakunta hallitsee Israelin 12 heimoa (esim. Luuk. 22:29-30)
8) Valtakunta hallitsee myös muita kansoja (esim. Luuk. 2:32, 24:47)
9) Valtakunta liittyy erottamattomasti Jerusalemin temppeliin (esim. Joh. 2:19-21)
10) Valtakunnan ensisijainen liturgia on kiitosuhri, eukharistia (esim. Luuk. 22:19)

Kategoriat: Jumala ja Jeesus, Paavi ja kirkko

Kommentit: 2 kommenttia

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 158 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: