Tällä viikolla on vuorossa tuhdimpi annos teologiaa, jossa on toki apologeettisia ulottuvuuksiakin. Olen kirjoittanut 30-sivuisen teologisen seminaarityön aiheesta “Kirkko Jumalan valtakuntana”. Työn voi ladata ja lukea tästä. Odotan kommenttejanne!
Arkisto kohteelle helmikuu 2008
Kirkko Jumalan valtakuntana
helmikuu 25, 2008Origenes II
helmikuu 18, 2008Koska Origeneen kirjallinen tuotanto on niin laaja ja koska hänellä on joistain virheistään huolimatta paljon annettavanaan, kun tutkitaan apostolisen uskon jatkumoa suorassa ketjussa apostoleista eteenpäin kohti myöhäisempiä kirkkoisiä, omistamme hänelle vielä toisen osan. Tänään tutkimme Origeneen sakramenttiopetusta.
Kaste ja ehtoollinen
Kun “Jeesuksen nimeen”, “Herran Jeesuksen nimeen”, “Jeesuksen Kristuksen nimeen”, “Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen” yms. kastavat lahkot ja väärät opettajat lisääntyvät, on hyvä huomata varhaisten opettajien olleen perinteisellä kristillisellä kannalla, jossa kirkko vahvasti pysyy seuraten lähetyskäskyä (Matt. 28:19). Origenes opettaa, että “laillisen kasteen voi saada vain Kolminaisuuden nimessä…” (Roomalaiskirjeen kommentaari [v. 244 jälkeen] 5:8)
Mutta kenet tulee kastaa? Vainko uskonsa Kristukseen tietoisesti tunnustanut henkilö, vaiko myös uskoville syntyvät lapset? Origenes kertoo alkukirkon kannan: “Kirkko on saanut apostoleilta tavan antaa kaste myös lapsille. Sillä he, jotka olivat varustetut jumalallisten sakramenttien salaisuuksilla, tiesivät oikein hyvin, että kaikilla on synnynnäisiä synnin tahroja, jotka on pestävä pois vedellä ja hengellä.” (Roomalaiskirjeen kommentaari 5:9)
Perustelu näyttää olleen perisynti jo kauan ennen Augustinusta: “Jokainen sielu, joka syntyy lihaan, on pahuuden ja synnin likaama… kirkossa kaste annetaan syntien anteeksiantamiseksi, ja kirkon tavan mukaan kaste annetaan jopa vauvoille. Tosiaan, jos vauvoissa ei olisi mitään, mikä vaatisi syntien anteeksiannon… kasteen armo vaikuttaisi ylimääräiseltä.” (Saarnoja 3. Mooseksen kirjasta [v. 244 jälkeen], Saarna 8:3)
Origeneen sakramenttikäsitys on selvästi “katolis-luterilainen” eikä symbolinen, kuten vapaissa suunnissa: “Ennen oli olemassa kaste hämärällä tavalla, pilvessä ja meressä, nyt kuitenkin selvästi nähtävissä on uudestisyntyminen vedessä ja Hengessä. Ennen oli hämärällä tavalla mannaa ruokana, nyt kuitenkin selvästi nähtävissä on tosi ruoka, Jumalan Sanan liha, kuten hän itse sanoo: ‘Lihani on todellinen ruoka, ja vereni on todellinen juoma’.” (Saarnoja 4. Mooseksen kirjasta [v. 244 jälkeen], Saarna 7:2)
Origeneen sanat antavat vaikutelman siitä, että ehtoollisen uskottiin todella olevan Herran ruumis konsekraation perusteella eikä vain sitä nautittaessa: “Olet tottunut osallistumaan jumalallisiin salaisuuksiin, joten tiedät, kuinka otettuasi vastaan Herran ruumiin, pidät mahdollisimman tarkkaa huolta siitä, ettei yksikään murunen putoa ja ettei mitään pyhitetystä lahjasta katoaisi. Oikein pidät itseäsi syyllisenä, jos vähänkin siitä häviäisi huolimattomuuden takia.” (Saarnoja 2. Moos. kirjasta [v. 244 jälkeen], Saarna 13:3)
Rippi
Origenes tunsi selvästi tavan tunnustaa syntejä ihmisille, ei pelkästään suoraan Jumalalle: “Ole vain varovainen ja tarkkaavainen sen suhteen, kenelle tunnustat syntisi. Testaa ensin lääkäri, jolle olet paljastamassa sairautesi syyn.” (Saarnoja Psalmeista [v. 240-242], Ps. 37 [38], Saarna 2:6)
“Jos teemme tämän ja paljastamme syntimme ei vain Jumalalle vaan myös niille, jotka kykenevät parantamaan haavamme ja syntimme, niin syntimme pyyhkii pois hän, joka sanoi: ‘Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon.’ [Jes. 44:22]” (Saarnoja Luukkaan evankeliumista [n. v. 235], Saarna 17)
“Näiden lisäksi on seitsemäskin tapa [saada synnit anteeksi], vaikkakin vaikea ja työläs: syntien anteeksianto katumuksen kautta… kun hän ei kutistu siitä, että julistaa syntinsä Herran papille ja etsii lääkitystä, sen mukaan, joka sanoi: ‘Minä sanoin: “Tunnustan syntini Herralle.” Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan.’ [Ps. 32:5]” (Saarnoja 3. Mooseksen kirjasta [v. 244 jälkeen], Saarna 2:4)
Avioliitto ja selibaatti
Origeneelta löytyy myös hämmästyttävä ja äärimmäisen tärkeä todiste avioliiton sakramentin apostolisuudesta - alkukirkko ymmärsi avioliiton antavan aviopuolisoille erityisen armon: “Varmasti Jumala liittää kaksi yhteen, niin että kun hän naittaa naisen miehelle, ei enää ole kahta. Ja koska Jumala liittää heidät, tässä liittämisessä on myös armo heille, jotka Jumala liittää. Paavali tiesi tämän, ja hän sanoi, että juuri niin kuin pyhä selibaatti on armo, niin myös avioliitto on Jumalan sanan mukaan armo. Hän sanoo: ‘Soisin kaikkien elävän niin kuin itse elän. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen.’ [1. Kor. 7:7]” (Matteuksen evankeliumin kommentaari [v. 244 jälkeen] 14:16)
Kommentoidessaan Jeesuksen ja apostolien keskustelua Matteuksen evankeliumissa (19:10-12) sekä Jeesuksen opetusta siitä, että anovalle annetaan, Origenes opettaa seuraavasti selibaatista: “Vapahtaja… [opetti meille], että ehdoton siveys on Jumalan antama lahja, jota ei saa vain askeettisella harjoituksella, vaan sen antaa Jumala vastauksena rukoukseen… Jumala siis antaa hyvän lahjan, täydellisen puhtauden selibaatissa ja siveydessä niille, jotka pyytävät sitä häneltä koko sielulla ja uskossa sekä lakkaamattomin rukouksin.” (Matteuksen evankeliumin kommentaari 14:25)
Tämä on katolisen kirkon vastaus reformaattoreille ja heidän seuraajilleen myös Trenton kirkolliskokouksessa. Kirkkoa syytetään selibaatin pakottamisesta papeille, kun Raamattu sanoo sen olevan armolahja. Kirkko vastaa, että Jumala ei kiellä lahjaa siltä, joka sitä nöyrästi pyytää, eikä anna kiusauksen koitua vastustamattoman suureksi (1. Kor. 10:13).
Selibaatti oli kirkkoisien ja varhaisten kirkolliskokousten (esim. Kartago 300-400-lukujen vaihteessa) todistuksen mukaan aina ollut vaatimus pappeuteen ryhtyville naimisissa olleille miehille. Vaimot suostuivat luopumaan aviollisesta elämästään ja näin naimisissa olevista miehistä saattoi tulla pappeja. Vasta Trullon kirkolliskokous idässä vuonna 692 salli pappien aviolliset suhteet.
Baha’i
helmikuu 11, 2008Tällä kertaa tutustumme hieman Baha’i-uskontoon ja tutkimme sen perusperiaatteiden kestävyyttä. Baha’i-uskoa seuraa noin kuusi miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa (Baha’i korostaa olevansa kristinuskon jälkeen maantieteellisesti toiseksi levinnein uskonto maailmassa). Baha’i-uskon alkuvaiheet sijoittuvat 1800-luvun Persiaan, jossa ensin Siyyd Alí-Muhammad (1819–1850) otti käyttöönsä arvonimen Báb (‘portti’) ja ilmoitti hiukan Johannes Kastajan tapaan valmistavansa tietä “Hänelle, jonka Jumala on ilmaiseva”.
Mírzá Husayn`Alí (1817-1892) hyväksyi Bábin aseman ja otti myöhemmin käyttöönsä arvonimen Bahá’u’lláh (‘Jumalan kirkkaus’). 1860-luvulla hän julistautui Bábin ilmoittamaksi profeetaksi ja alkoi levittää opetustaan “rodulliset rajat ylittävästä kanssakäymisestä, sukupuolten tasa-arvon ja aseistariisunnan tapaisista sosiaalisista ongelmista aina perimmäisiin kysymyksiin ihmissielun sisäisestä elämästä” (Suomen Baha’i-yhteisö). Bahá-u-lláhin kuoltua uskonnon johdon otti hänen vuonna 1844 syntynyt poikansa `Abdu’l-Bahá.
Baha’i-uskon perusperiaatteita
Baha’i syntyi islamilaisessa kontekstissa mutta muodostui selvästi omaksi uskonnoksi. Baha’i tulkitsee uudelleen islamia (ja muitakin uskontoja) vähän samaan tapaan kuin islam tulkitsee uudelleen kristinuskoa ja kristinusko juutalaisuutta. Baha’i korostaa progressiivista ilmoitusta, tietynlaista kehitysoppia, mutta samalla ennen kaikkea uskontojen ykseyttä (samoin kuin ihmiskunnan ykseyttä ja uskonnon ja tieteen ykseyttä).
Baha’in mukaan Jumala on lähettänyt ihmiskunnalle ohjausta ja ilmoitusta eri aikoina ja eri paikoissa eri sanansaattajien välityksellä. Heihin kuuluvat ainakin Abraham, Buddha, Mooses, Zarathustra, Jeesus ja Muhammed sekä tietysti baha’in perustaja, joka ei kuitenkaan välttämättä ole lainkaan viimeinen Jumalan manifestaatio. Täydellistä listaa lähettiläistä ei kuitenkaan tunnu olevan - baha’i-uskoiset eivät tiedä tai ole yksimielisiä siitä, ketkä kaikki ovat olleet Jumalan profeettoja.
Tässä vaiheessa ulkopuolisen tutkijan mieleen nousee hyvin suuri joukko kysymyksiä. Miten ihmeessä buddhalaisuus, juutalaisuus, kristinusko ja islam sekä kenties muut idän uskonnot tai filosofiat (kungfutselaisuus yms.) mukamas voisivat olla yhtä - nehän uskovat ja opettavat täysin eri asioita ja pyrkivät aivan erilaisiin päämääriin.
Baha’i-yhteisö vastaa: “Kaikille uskonnoille yhteistä on niiden henkinen ydin lähimmäisen kunnioittamisesta ja rauhasta. Tämä osa uskontoa ei muutu uuden uskonnon ilmaantuessa. Kultainen sääntö löytyykin suurten uskontojen pyhistä kirjoituksista”. “Uskontojen henkiset periaatteet rauhasta ja lähimmäisen kunnioittamisesta säilyvät samana, mutta uuden uskonnon ilmaantuessa yhteiskunnalliset opetukset muuttuvat. Ne vastaavat ihmiskunnan kehityksen tarpeita kyseisenä aikana.”
Kestääkö perusta?
Baha’i on varmasti oikeassa siinä, että uskonnoille on ominaista ja olennaista kultainen sääntö ja että uuden uskon ilmaantuessa yhteiskunnalliset opit muuttuvat, mutta tässä sivuutetaan aivan perustavanlaatuinen huomio: baha’ita edeltävien suurten uskontojen ytimeen kuuluu myös paljon muuta kuin kultainen sääntö, ja nämä uskonkohdat aiheuttavat uskontojen välille syviä ja sovittamattomia olemuksellisia ristiriitoja.
Islam ja baha’i eivät ole muuttaneet vain kristinuskon yhteiskunnallisia opetuksia, vaan hylänneet uskontunnustuksen ydinkohtia, joista kristitty ei voisi ikimaailmassa tehdä kompromisseja: Pyhä Kolminaisuus, Jeesuksen ristinkuoleman universaali sovitusuhri, kasteen ja ehtoollisen vieton ja vastaanottamisen välttämättömyys, ilmoituksen täydellistyminen ja loppuminen Uudessa testamentissa, Jeesuksen paluu tuomitsemaan elävät ja kuolleet ikuiseen elämään tai kadotukseen.
Samaten islamiin kuuluu Jumalan ilmoitettuna totuutena oppi siitä, että Muhammed on “Jumalan sananjulistaja ja profeetoista viimeinen, heidän sinettinsä” (Suura 33:40). Islamin suuri perusperiaate on Jumalan ykseys ja profeettojen inhimillisyys, mutta kristinuskon Jeesus ja baha’in Bahá’u'lláh väittivät olevansa Jumala, joten vähintään yksi tai kaksi näistä on pahemman kerran väärässä. Islam ei tosin usko Jeesuksen väittäneen olevansa Jumala, eikä baha’i helposti kerro perustajansa väitteistä hänen jumaluudestaan vaan esittää hänet yhtenä monista inhimillisistä profeetoista.
Jo pelkkä islamin ja kristinuskon väite siitä, että vain yksi uskonto on Jumalan pelastavan ilmoituksen ja totuuden haltija, kumoaa baha’in väitteen uskontojen ykseydestä. Ei edes ole tarpeen mennä itään ja todeta buddhalaisuuden, kungfutselaisuuden ynnä muiden idän uskontojen olevan syvintä pohjaansa myöten erilaisia kuin lännen monoteistiset uskonnot.
Uskontoja on viime vuosisatoina ilmaantunut lisää ja lisää. Baha’i on yksi monista ja kohtaa saman ongelman kuin kaikki muutkin: kuka määrittelee totuuden, oikeat profeetat ja ilmoitukset, miksi juuri tätä uskontoa olisi uskottava? Miksei Joseph Smith ole tosi profeetta, vai onko hän? Vaikka olisikin houkuttelevaa sanoa, että kaikki uskonnot ovat samaa, todellisuudessa tämä väite vain lisää yhden uuden ja muiden kanssa ristiriitaisen väitteen uskontojen kentälle. Miksi siis uskoa baha’ita?
Juutalaisten varoittava esimerkki
Muslimien tavoin baha’i-uskovat viittaavat mielellään juutalaisten varoittavaan esimerkkiin puhuessaan kristittyjen kanssa lähetetystä mutta torjutusta Jumalan ilmoituksesta. Uskomme kaikki Jeesuksen olleen Messias, mutta juutalaiset eivät itse tunnistaneet häntä, vaikka Messias olikin juutalainen käsite. Kristinusko tulkitsi tätä käsitettä Jeesuksen opetuksen ja ylösnousemuksen valossa eri tavalla kuin 1. vuosisadan juutalaisuus ja oli mielestämme oikeassa.
Kun tästä ollaan samaa mieltä, miksei olisi mahdollista, että kristityt yhtä lailla jäisivät omien määritelmiensä sokeuttamina epäuskoisiksi uuden ja täydellisemmän ilmoituksen kohdatessa? Haaste on otettava vakavasti, mutta on silti hyvin vaikea nähdä, miten Muhammadin tai baha’i-uskon sanoma sopisi kristinuskon odotuksiin. Juutalaiset odottivat Messiasta, kristityt eivät koskaan odottaneet uutta profeettaa (ks. Luuk. 16:16, Matt. 28:18-20, Ilm. 2:8).
Tämän lisäksi ensimmäiset Jeesukseen uskovat olivat juutalaisia , jotka tunsivat kirjoituksensa ja odotuksensa ja huomasivat Jeesuksen täyttävän ne (lue Apostolien teot), kun taas ensimmäiset Muhammediin ja Bahá’u'lláhiin uskoneet eivät olleet kristittyjä eivätkä nämä uskonnot nousseet kristinuskon kontekstissa vaan jossain aivan muualla.
Jeesuksen toinen tuleminen?
Ainoa kiintopiste, johon baha’i-uskovaiset voivat viitata, on Jeesuksen toinen tuleminen - ehkä hän tuli “kuin varas yöllä” (vrt. 1. Tess. 5:2, Matt. 24:43-44), huomaamatta, toisessa persoonassa, kuten Johannes Kastajakin oli Elia, vaikkei ollutkaan Elia (Joh. 1:21, Matt. 11:14). Tämäkin väite on otettava vakavasti, mutta lopulta on todettava, ettei se mitenkään kestä - Raamatun kuvaukset Jeesuksen toisesta tulemisesta viittaavat sen äkillisyyteen ja yllättävyyteen (“kuin varas yöllä”), muttei suinkaan huomaamattomuuteen.
Jeesus tulee näkyvästi “tuomitsemaan elävät ja kuolleet”, kuten uskontunnustus sanoo. “Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” (Matt. 25:31-32,46)
Palvelija, joka ei tajunnut Herransa paluuta, saa heti ankaran tuomion: “Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen herransa tulee, hakkaa hänet kuoliaaksi ja tuomitsee hänet samaan paikkaan, jossa teeskentelijät ovat. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.” (Matt. 24:50-51) Viimeistä tuomiota ei kuitenkaan tapahtunut Baha’i-uskonnon perustamisen aikaan, eikä sen koommin maailmanloppuakaan. Ilmestyskirja, jonka teema on nimenomaan Jeesuksen tuleminen, ei mitenkään täyttynyt bahai’n syntyessä (ks. esim. Ilm. 21).
Lopuksi
Raamatun ja kristinuskon sisäinen olemus ja logiikka eivät millään tavalla salli eivätkä mahdollista Jeesuksen sisällyttämistä uuteen ilmoitukseen “yhdeksi monista” hyvistä opettajista tai profeetoista. Islam ja baha’i tunnustanevat, että Jumala ei voi valehdella - täten heidän olisi myös tunnustettava, ettei heidän uskonsa kanssa niin vahvasti ristiriidassa olevalla historiallisella kristinuskolla ole mitään tekemistä Jumalan ilmoituksen kanssa. Kuitenkin heidän oma uskonsa kertoo Jeesuksen perustaneen Jumalan ilmoitukseen perustuvan oikean uskonnon.
Jos Jumala ilmoitti jotain Jeesuksen kautta, hän ilmoitti kristillisen sanoman, joka sulkee pois islamin ja baha’i-uskon. Mistään islamilaisesta tai baha’i-uskoisesta Jeesuksesta ei ole mitään historiallisia todisteita - kaikki ensimmäisten kristittyjen kirjoitukset puhuvat vahvasti kristillistä kieltä. Käytössämme on Uusi testamentti, opetuslasten ja heidän opetuslastensa kirjoitukset ja uskontodistukset, ja nämä viestittävät meille selvän ja yksiselitteisen perussanoman.
Jeesus on toisaalta kirkon kulmakivi (1. Piet. 2:7, Ps. 118:22), toisaalta kompastuskivi, johon monet kaatuvat (1. Piet. 2:8, Jes. 8:14). Joko Jeesus on Jumalan lopullinen ilmoitus (Hepr. 1:2), Jumala itse (Hepr. 1:6-10), tai sitten hän ei ole mikään jumalallinen ilmoitus ollenkaan, vaan pelkkä satu tai valhe. Valinta on yksinkertainen ja ehdot on asetettu: joka uskoo evankeliumin ja kastetaan, pelastuu (Mark. 16:16).
Origenes
helmikuu 4, 2008Origenes (185-254) oli yksi merkittävimmistä varhaisen kristillisyyden ajattelijoista ja kirkollisista kirjoittajista. Häntä ei kutsuta pyhäksi, koska hän sai myöhemmin (kiistat nousivat kolmesti 300-500-luvuilla) harhaoppisen maineen, ja tästä syystä myös suuri osa hänen teoksistaan on kadonnut historiaan tai vääristynyt kopioitsijoiden käsissä. Kaikesta huolimatta Origenes pyrki aina katolisuuteen uskossaan ja oli hyvin suuri teologi ja valtavan ahkera kirjoittaja (kirkkoisien tiedonannot vaihtelevat kahdesta kuuteen tuhanteen kirjaan).
Origeneen aikana Aleksandrian koulukunta nousi huipullensa - Origenes oli koulun johtajana edellä käsitellyn Klemens Aleksandrialaisen seuraaja. Noin vuonna 212 Origenes matkasi Roomaan, jossa hän tutustui Hippolutys Roomalaiseen, jota käsittelimme ennen Klemensiä. Ketju kulkee siis näin: Jeesus-Johannes-Polykarpos-Ireneus-Hippolytus-Origenes. Tähän sopiikin, että aloitamme Origenes-sitaatit hänen perustavanlaatuisesta teoksestaan De Principiis, jossa hän edeltäjiensä tavoin painottaa apostolisen opin tärkeyttä.
Apostolisen uskon ydin - oppi Jumalasta
“Vaikka on monia, jotka uskovat pitäytyvänsä Kristuksen opetuksiin, jotkut kuitenkin ajattelevat toisin kuin heidän edeltäjänsä… Vain se on uskottava todeksi, joka ei ole millään tavoin poikkea kirkollisesta ja apostolisesta traditiosta.” (1, Alkupuhe, 2) Nämä sanat ovat tuskin koskaan olleet ajankohtaisempia kuin nykyään. Oikea oppi ei perustu omaan raamatuntulkintaan eikä omavalintaiseen lempiuskontoon, vaan apostoliseen traditioon. Alla seuraavat kolme sitaattia ovat kaikki kohdasta 1, Alkupuhe, 4:
“Tarkkaan määritellyt asiat, jotka apostolinen saarna on selvästi välittänyt eteenpäin, ovat nämä: ensinnäkin on yksi Jumala, joka loi ja järjesti kaikki asiat ja joka kutsui kaiken olemassaoloon, kun mitään ei ollut olemassa… ja että lopunaikoina tämä Jumala, aivan kuten hän oli profeettain kautta luvannut, lähetti Herran Jeesuksen Kristuksen…” Täten on täysin selvää, että ensimmäiset kristityt eivät varmasti olleet mormoneja. Yksi Jumala ja luominen ex nihilo olivat ensimmäinen ja perustavanlaatuinen osa apostolista opetusta.
Origenes erottelee määritellyt ja varmat apostoliset opit omista teologisista spekulaatioistaan. Pääsemme kurkistamaan opin kehitykseen ja siihen, miten tietyt perusasiat ovat eksplisiittisesti apostolisessa traditiossa ja täten ensimmäisille (ja myöhemmillekin!) kristityille luovuttamattomia, kun taas on paljon asioita, joita apostolit itse eivät määritelleet ja jotka kirkon on selvitettävä ilmoituksen perinpohjaisella ja harkitulla tutkimisella ja tulkinnalla.
“Toiseksi, että Jeesus Kristus itse… syntyi Isästä ennen kaikkia luotuja… tyhjensi itsensä ja tuli ihmiseksi. Vaikka hän oli Jumala, hän omaksui lihan, ja ihmiseksi tulleena hän pysyi… Jumalana. Hän otti ruumiimme kaltaisen ruumiin eroten meistä vain siten, että hän syntyi Neitsyestä ja Pyhästä Hengestä. Lisäksi Jeesus Kristus syntyi ja kärsi todella… totisesti nousi kuolleista, ja ylösnousemuksensa jälkeen hän keskusteli opetuslapsiensa kanssa, ja hänet otettiin ylös.” Jälleen oikeaa kristologiaa kauan ennen Nikeaa ja Khalkedonia.
“Kolmanneksi [apostolit] välittivät eteenpäin, että Pyhä Henki liittyy kunniassa ja arvokkuudessa Isään ja Poikaan. Hänen tapauksessaan ei kuitekaan ole selvästi eroteltu, onko hän syntynyt vai syntymätön tai edes sitä, kuuluisiko häntä pitää Jumalan Poikana, sillä nämä ovat kohtia, joissa on huolellisesti tutkittava pyhiä kirjoituksia… Ja kirkoissa opetetaan mitä selvimmin, että tämä Henki inspiroi kaikki pyhät miehet, profeetat ja apostolit, eikä ollut yhtä Henkeä muinaisissa miehissä ja toista niissä, jotka tulivat Kristuksen jälkeen.”
Tässä sitaatissa käy kauniisti ilmi toisaalta se, että kristityt uskoivat Kolminaisuuteen alusta asti (Origeneen usko ei selvästikään ole Jehovan todistajien, ykseyshelluntailaisten eikä mormonien uskoa), ja toisaalta se, että kristittyjen ymmärrys Kolminaisuudesta koki kehitysprosessin samoin kuin on käynyt monien muidenkin uskonkappaleiden suhteen (tuonpuoleinen, kirkon hierarkia, Marian asema, pyhäin yhteys, sakramentit jne). Samoin kuin 300-luvun kristitty ei olisi tuominnut sellaista kiirastuli- tai Maria-käsitystä, jonka kirkko nyt tuomitsee, ei Origenes olisi tuominnut nyt vääränä pidettyä oppia Pyhän Hengen syntymisestä.
Muita uskonkappaleita
“Näiden kohtien jälkeen opetetaan myös, että sielu, jolla on oma olemus ja elämä, palkitaan tästä maailmasta lähtemisensä jälkeen ansioidensa mukaan. Sen on määrä saada joko ikuisen elämän perintö ja autuus, jos sen teot ovat tämän tuottaneet, tai joutua ikuiseen tuleen ja rangaistuksiin, jos sen rikkomusten syyllisyys on tuonut sille tämän.” (1, Alkusanat, 5) Apostolit eivät siis opettaneet adventismia eivätkä tiettyjä protestanttisuuden muotoja, joissa teoilla ei ole mitään merkitystä ikuisen pelastuksen kannalta.
Rankempi isku oikeaoppiselle protestanttisuudelle tulee tämän jälkeen: “Tämäkin on selvästi määritelty kirkollisessa opetuksessa, että jokaisella järjellisellä sielulla on vapaa tahto ja valinta… Mistä seuraa myös, että emme ymmärrä olevamme välttämättömyyden alaisia… välttämättömyys ei pakota meitä toimimaan joko oikein tai väärin…” (1, Alkusanat, 5) Lutherin pääteos argumentoi päinvastaista, ja nämä Origeneen sanat vaikuttavatkin ratkaisevalta todisteelta protestanttisuuden epäapostolisuudesta.
Protestantteja ilahduttanee kuitenkin seuraava oppi, vaikkakin sen toisen osan Luther suoraan hylkäsi: “Lisäksi on kirkollista opetusta, että Jumalan Henki kirjoitti Raamatun ja että sen kirjoituksissa ei ole vain niiden ilmeistä merkitystä vaan myös toinen, joka karkaa monilta.” (1, Alkusanat, 8 )
Entäpä enkelit ja taivaan tähdet? Hauskuutensa lisäksi seuraava sitaatti muistuttaa siitä, ettei uskon talletus koske luonnontieteitä (vrt. Galileon tapaus ja Raamatun “vanhentunut maailmankuva”): “Tämäkin on kirkollisessa opetuksessa: että on Jumalan enkeleitä… mutta milloin heidät luotiin, tai mitä he ovat, tai miten he ovat olemassa, ei ole eroteltu tarpeeksi selvästi. Mitä taas tulee aurinkoon, kuuhun ja tähtiin ja siihen, ovatko ne eläviä olentoja vai elottomia, siitä ei ole selvää traditiota.” (1, Alkusanat, 10)
Viimeisimmät kommentit