Viime vuonna sain blogille esiteltäväksi ja arvioitavaksi Aikamedian kustantaman 100% -lehden. Kyseessä on kristillisen mediakampanjan kertajulkaisu, vähän niin kuin edellisen vuoden Dialogos, mutta tällä kertaa asiantuntijoiden sijasta puhuvat uskovaiset nuoret.
Lehden lisäksi kampanjalle perustettiin nettisivu ja Facebook-sivu, jolla on julkaistu videoita joistakin voimakkaista kääntymyksistä. Aikamedian julkaisema lehti ei korosta tunnustuksellisuutta; Uskovaiset Nuoret -ryhmän inspiroimassa kokoelmassa on mukana ainakin helluntailaisia ja luterilaisia.
Lehden avaa taikurikollegani Miika Korkatin todistus. Se kuuluu siihen kiehtovaan genreen, jossa seurakuntaan ei-uskovana eksynyt tallaaja kuulee Jumalan selvän puhuttelun, menee profeetallisesta kehotuksesta lavalle rukoiltavaksi ja tulee uskoon. Mieletön ja ahdistunut elämä muuttuu uudenlaiseksi, toivontäyttämäksi elämäksi.
Uuden vuoden jälkeen onkin sopiva aika pohtia hieman sitä tosiasiaa, että elämme maailmassa, jossa tapahtuu uskomattomia uskoontuloja ja kokonaisvaltaisia kääntymyksiä uuteen, parempaan elämään. 100% -lehteä lukiessani tajusin, että tällaisten tarinoiden lukeminen voisi tehdä hyvää ihan kaikille. Vaikkei edes uskoisi Jumalaan, ei voine kieltää, etteivätkö nämä elämänmuutokset olisi asianomaisille ja koko maailmalle hyväksi. Jos masennuttaa, lue 100%.
Esimerkiksi Ronin tarina ”Kovat aineet vaihtuivat kovaan sanomaan” kertoo karua kieltään huumeiden, ryyppäämisen ja pikavippien hallitsemasta elämästä. Vanhan ystävän johdattamana Roni lähti seuraamaan Jeesusta, ja yhdessä he ovat perustaneet raja-aitoja murtavan kristillisen räp-/hiphopbändin nimeltä Immanuel. Ekumeenisesti huomionarvoista on mm. se, että ortodoksit ovat antaneet Immanuelin kuvata Jumalanmiehii Uspenskin katedraalissa.
Toinen vastaava tarina tulee Artulta, jonka elämä ennen uskoontuloa oli pilveä ja ryyppäämistä. Hengellisessä tilaisuudessa eräs mies ”kertoi rukouksessa minulle itsestäni asioita, joita en ollut koskaan kertonut kellekään”, ja Arttu tunsi, ”kuinka kaikki lika vain peseytyi pois minusta”. Rock-musiikista kiinnostunut Arttu kuuli myös profetian omasta albumista, ja Lupaus-albumi julkaistiinkin keväällä 2014. Siitä on Youtubessa kova näyte, ISIS-mielleyhtymällä evankelioiva Suljettu maa.
100%-lehti ei onneksi väitä, että kaikkien pitäisi kokea radikaali uskoontulo. Esimerkiksi sivulla 29 Jukka kertoo varttuneensa Jumalan kanssa koko elämänsä. Uskoon voi kasvaa ja Jumalan armoon voi luottaa riippumatta siitä, onko kokenut jotain suuria tunteita tai mullistuksia. Monet suuret kristityt ovat olleet tasaisessa uskossa lapsesta asti.
Toisaalta voimakkaat kääntymykset toimivat merkkeinä siitä, että kristinuskon kuvaama todellisuus ei ole pelkkää haihattelua vailla yhtymäkohtaa oikeaan elämään. Tuonpuoleinen voi murtautua tämänpuoleiseen väellä ja voimalla, ja se näyttää tekevän niin melko johdonmukaisella ja vakuuttavalla tavalla. Aivan eritaustaiset ihmiset tunnistavat saman Jeesuksen, joka puhuu toisaalta Raamatun sivuilla, toisaalta suoraan vaikkapa itsemurhaa harkitsevan korvaan.
Totta kai ongelmiakin jää. Jos Jumala on niin hyvä kuin nämä ihmiset vakuuttavat, miksi niin monet muut jäävät ilman apua ja armoa? Miksi niin monet jäävät huumeiden pauloihin, miksi Jumala ei estä heidän itsemurha-aikeitaan? Nämä ovat ikuisuuskysymyksiä, joihin emme helposti saa tyhjentävää vastausta. Mutta kolikon kääntöpuoli on joka tapauksessa se, että pahuuden ongelman lisäksi meillä on myös tämä ”hyvyyden ongelma”.
16-vuotiaana ensimmäisen aseellisen kioskiryöstönsä tehnyt Joni ajautui huumeisiin ja rikolliseen elämäntapaan, kunnes hän rukoili Jumalaa muuttamaan elämänsä suunnan. ”Tänään elän elämää, johon päihteet eivät kuulu. Elämäni on mielenkiintoisempaa kuin koskaan aiemmin. (…) Koen ihmeenä sen, että haluan kantaa rehellistä vastuuta omasta elämästäni. Enää ajatuksiani eivät täytä viha ja väkivalta, vaan välitän aidosti ihmisistä ilman, että tavoittelisin omaa etuani. Tällaista tekee Jumala.”
Voiko tällaisesta valittaa? Uskoontulot voi halutessaan yrittää psykologisoida, mutta joka tapauksessa kristinuskon kontekstissa tapahtuu voimakkaita ja epätavallisia asioita, jotka sekä vakuuttavat asianomaiset kristinuskon totuudesta että saavat aikaan positiivisia muutoksia heidän elämässään. Niin kuin uskoontulleen huume-Teron vanha koplakaveri totesi: ”Nyt kun sä oot uskossa, niin sun silmissä on elämää, sun puheessa on lämpöä ja susta hehkuu rakkaus.”
100%-lehden eräs hyvä puoli on se, että se ei jätä uskoontulokertomusten jälkeen lukijaa yksin, vaan ohjaa hänet seurakuntaan. Uuteen elämään syntymistä seuraa perheessä kasvaminen, ja seurakunta on Jumalan perhe (Ef. 2:19). Teologisesti monia asioita voisi tietysti kritisoida, mutta 100% ei ole Teologinen Aikakauskirja. Vaikka en muotoilisi kirkko-oppia samoin kuin Aikamedian ystävät, pidän hyvänä loppukaneettina kehotusta hyviin perhesuhteisiin muiden kirkkokuntien ”sukulaisten” kanssa.
”Meillä on oma koti, mutta voimme vierailla toisten seurakuntien tilaisuuksissa ja tapahtumissa kiitollisin mielin. (…) Tervetuloa Jumalan perheeseen. Tervetuloa kotiin.” (s. 61)
Viimeisimmät kommentit