Hyviä uutisia

Tänään meillä on taas hyviä uutisia! Laaja yhteiskristillinen maailmankatsomuskampanja on pyörähtänyt käyntiin, ja näkyvänä merkkinä siitä on ilmestynyt teemalehti nimeltä Dialogos – usko ja tiede maailmankatsomusten torilla. Lehti on visuaalisesti upea ja sisällöltään sekä helposti lähestyttävä että täyttä asiaa. Kustantajan sivuilla voi nähdä lehden esikatseluversion.

Lehden julkaisijoiden joukko on kirjava. Aakkosjärjestyksessä ensimmäisenä on Academicum Catholicum ry (AC), jonka varapuheenjohtajana olen itse ollut mukana projektissa. Kontribuoin lehteen artikkelin suvaitsevaisuudesta, josta pian lisää. AC osallistuu lehden lisäksi kampanjaan maailmankatsomusaiheisilla kevätluennoillaan.

Aakkosjärjestyksessä viimeisenä on Veritas Forum Finland, joka järjestää maalis-huhtikuun aikana kiertueen nimeltä Maailmankatsomukset puntarissa. Kiertueen ohjelmaan voi tutustua tästä. Se huipentuu huhtikuun loppuun, kun Suomeen saapuu Richard Dawkinsinkin kanssa useampaan otteeseen väitellyt John Lennox.

Dialogos-lehdestä on julkaistu jo esittelypostaus Areiopagi.fi-sivustolla. Suosittelen lukemaan sen aluksi, sillä tämä artikkelini välttelee tahallaan niitä aiheita ja tietoja, jotka Areiopagilla on jo tuotu julki. Tarkoitukseni on referoida lehteä ja poimia sieltä sisällöllisiä herkkupaloja niin, että lukijat kiinnostuisivat lehden hankkimisesta ja levittämisestä.

Vainio ja Visala

Uskonnonfilosofinen tehokaksikko Olli-Pekka Vainio ja Aku Visala, joiden kirjoituksiin voi törmätä niin Hyvejohtajuus.fi:ssä kuin Areiopagi.fi:ssäkin, esittävät Dialogoksessakin mainioita ja joskus visaisia ajatuksiaan Lari Launosen hienosti haastattelemina ja kuvaamina. Heti lehden alussa erimielisyyden problematiikkaa tutkinut Vainio pohtii maailmankatsomuksellisia erimielisyyksiä.

Vaikka maailmankatsomuksiamme ohjaavatkin usein tunteemme ja kokemuksemme, ”ankeaan” kulttuurirelativismiin ei tarvitse sortua. Maailmankatsomuksia pohdittaessa on syytä harjoittaa älyllisiä hyveitä. Jääräpää ei muuta mieltään, vaikka kaikki todisteet puhuisivat vastaan, löperö taas muuttaa mieltään tuulen muuttaessa suuntaansa.

Toisinajattelijoiden mustamaalaaminen ja vähättely ovat alhaisia kikkoja, mutta käännyttäminen on suoranainen velvollisuus: ”Jos ajattelen, että jokin asia on totta, pyrin luonnollisesti vakuuttamaan asiasta myös toisia.” Kaikkia erimielisyyksiä ei koskaan poisteta, mutta on hyödyllistä ja jopa välttämätöntä osata olla tekemisissä toisinajattelevien kanssa ja kuunnella heitä.

Vainion tavoin myös Aku Visala saa puhua omasta erikoisalastaan. Hän on tutkinut uskonnonfilosofina kognitiivista uskontotiedettä, jossa pyritään selittämään uskonnollista uskoa luonnollisilla syillä kuten aivotoiminnalla. Vaikka tällainen tutkimus voi tarjota haasteita uskolle, sen ei suinkaan tarvitse johtaa uskosta luopumiseen.

”Uskonnolliset uskomukset eivät ole outoja, vaikeita, epäloogisia tai jotakin muuta, vaan koko ihmislajin ’peruskauraa’. Jos uskonto on luonnollista (…) on vaikeaa väittää jumalauskon olevan irrationaalista tai hullua.” Lisäksi kognitiivinen tutkimus selittää vain yleisluontoista uskoa, ei esimerkiksi sitä, miksi vain kristityt uskovat kolminaisuuteen.

Suvaitsevaisuus ja suvaitsemattomuus

Markus Korri kontribuoi lehteen William Lane Craigin Valveilla-kirjan esittelyn lisäksi Os Guinnesin haastattelun ihmisoikeuksista. Kirjailija ja sosiaalikriitikko Guinness toteaa, että kristityillä on ollut ”keskeinen ja äärimmäisen vaikutusvaltainen osa ihmisoikeuksien vallankumouksessa”.

Guinness käsittelee myös suvaitsevaisuuden teemaa, josta oma artikkelini seuraavalla aukeamalla jatkaa. Guinness toteaa, että 1700-luvun lempisana suvaitsevaisuus on toki parempi kuin vastakohtansa eli suvaitsemattomuus, mutta se on silti riittämätön eikä suinkaan paras käsite omantunnonvapauden takaamiseksi.

”Suvaitsevaisuudesta on nykyään tullut uskonto niille, jotka eivät usko mihinkään ja vaativat samaa myös muilta.” Parempi termi olisi ”omantunnonvapauden kunnioittaminen”. Oikeus uskoa mihin vain ei ole yhtä kuin se, että jokainen uskomus on yhtä oikeassa. Voimme olla vapaassa yhteiskunnassa toisten kanssa vahvasti eri mieltä, kuitenkin sivistyneesti ja pakottamatta.

Omassa artikkelissani esitän samassa hengessä, että kristinusko on enemmän kuin suvaitsevaista, se kun (ainakin nykyään) kunnioittaa toisinajattelevien omantunnonvapautta. Vapaus ei kuitenkaan ole itseisarvo, vaan sen mukana tulee velvollisuuksia, sitä pitää käyttää oikein. Pahoja tekoja ei tietenkään tarvitse suvaitsevaisuuden nimissä hyväksyä. Raja tulee jokaisella joka tapauksessa jossain vastaan.

Artikkelin toinen osa käsittelee uskonnollisten totuusväittämien mahdollista suvaitsemattomuutta. Näennäisen suvaitsevaiset ja nöyrät lauseet kuten ”kaikki uskonnot ovat yhtä hyviä, kukaan ei tiedä totuutta” paljastuvat lopulta sisäisesti ristiriitaisiksi ja ylimielisiksi. Käteen jää vain oma tietämättömyys, ja sen hedelmänä kenties oikea nöyryys, mutta laiskuuteen se ei saa johtaa: ei muuta kuin totuutta etsimään!

Areiopagi ja apologeetat

Areiopagi.fi julkaisi jo ennakkoon Veli-Matti Kärkkäisen erinomaisen artikkelin Jumala-puheen mielekkyydestä, joten siitä ei tässä sen enempää. Areiopagilta voi lukea niin ikään fysiikan tutkijan Vesa Palosen artikkelin kosmisesta hienosäädöstä.

Dialogos-lehdessä esiintyvät myös kenties Suomen suurimmat apologeetat eli melkein pyhä kolminaisuus professori Tapio Puolimatka, dosentti Timo Eskola ja raamatunopettajaradiotoimittajateologikirjailija Pasi Turunen.

Tapio Puolimatka on elementissään myytinmurtajana. Kyytiä saavat väitteet kristinuskon taantumuksellisuudesta, luomisuskon mahdottomuudesta Darwinin jälkeen ja uskonnon totalitaarisesta luonteesta. Kristinusko oli sekä tieteellisen vallankumouksen että ihmisoikeuksien moottorina, eikä Darwinin teoria mitenkään kajoa maailman luomiseen eikä edes elämän syntyyn.

Timo Eskola on omassa elementissään kirjoittaessaan historian Jeesuksesta tai pikemminkin Jeesus-tutkimuksesta ja sen historiasta. Mihin Jeesus varsinaisesti pyrki? Eskola seuraa mm. katolista Jeesus-tutkijaa Brant Pitreä ja toteaa, että Jeesus Daavidin poikana väitti rakentavansa uuden temppelin elävistä kivistä: ”Se on pelastettujen seurakunta, joka elää anteeksiantamuksesta.”

Pasi Turunen on kuin onkin elementissään kirjoittaessaan helvetistä. Melko viisaasti Turunen toteaa, että helvettioppi ei ole ”esimerkiksi lastenkasvatuksen menetelmä” vaan kuuluu ”käsiteltäväksi aikuisten maailmassa”. Sitä ei myöskään voi käsitellä Raamatulle vieraasta jumala- ja ihmiskuvasta käsin.

Turusen sovitusoppi haiskahtaa tosin hieman kalvinistiselta, kun hän kirjoittaa Jeesuksen kantaneen ”kaikkien häneen turvaavien koko tuomion” ja kantaneen rangaistuksen ”jokaisen häneen uskovan puolesta”. Jospa apologeettisen kolminaisuuden lisäksi saisimme kasaan vielä kalvinistisen kolminaisuuden…

Ahvio ja Sivonen

Sellainenhan saadaan, kun iloiseen joukkoon lisätään Turusen Patmos-kollega ja Helsingin yliopiston dogmatiikan dosentti Juha Ahvio sekä Espoon kotikirkon baptistipastori Mikko Sivonen. Mielenkiintoista asiaa näiltäkin kavereilta: Ahvio kirjoittaa postmodernismista ja Sivonen maailman menosta.

Ahvio hahmottelee kunnon dogmaatikkona postmodernismin antia jumalaopin, antropologian, kristologian, soteriologian, ekklesiologian ja eskatologian kannalta. Vertailukohtana on klassisen kristillisen edustajana Nikaian uskontunnustus, jolla Ahvio tarkoittaa Nikealais-konstantinopolilaista credoa.

Ehkä mielenkiintoisimpana esimerkkinä Ahvion analyysistä otettakoon esiin ekklesiologia: postmodernismi tekee entistä ymmärrettävämmäksi sen, että kirkko voi olla yksi ja silti ulkonaisesti hajanaiselta vaikuttava ja monimuotoinen. Postmodernismi kieltää kuitenkin kirkon olemukseen kuuluvan ”yleismaailmallisen hengellisen yhtenäisyyden ja armonvälineiden todellisen vaikuttavuuden”.

Kalvinistiset painotukset näkyvät ehkä selkeimmin antropologiassa, jossa Ahvio muistuttaa lankeemuksen aikaansaamasta hengellisestä kuolemasta ja syyllisyyden tilasta. ”Myös ihmisen tahtominen, ajattelu ja tunteet ovat turmeltuneet.” Postmodernismi taas väittää Ahvion näkökulmasta virheellisesti, ettei ihmisen tahtoa ”ohjaa mikään sisäsyntyinen välttämättömyys”. Tämä ilmaisee ”katkerasti kapinoivan langenneen ihmisen ’turhaa ajattelua'”.

Kolmas kalvinistiveli Mikko Sivonen kirjoittaa maailmanhistoriasta Jumalan draamana. Ihminen luotiin nauttimaan hyvästä maailmankaikkeudesta: ”Ei ole sattumaa, että kesäinen auringonnousu saa jokaisen sydämen toivorikkaaksi. Ei ole sattumaa, että monet pitävät marjojen keruusta, puiden hakkaamisesta, kukkien istuttamisesta tai mökin rakentamisesta.” Hyvä maailma on kuitenkin mennyt pilalle. Alkuperäinen luomakunta on rikki.

Kristilliseen maailmankatsomukseen kuuluu toivo ylösnousemuksesta ja luomakunnan lunastuksesta. Emme odota maailman tuhoa ja elämää ”tuolla jossain” vaan uutta taivasta ja uutta maata, jossa on suurempi ilo ja nautinto kuin uskallamme edes kuvitella. Elämme odottamisen vaihetta. Kristukseen liitetyt elävät jo nyt toivossa todeksi ylösnousemuselämää, vaikkakin vielä kovin puolinaisesti.

Reformoidun dogmatiikan siteeraamisen lisäksi Sivosen artikkelin kalvinistiset kaiut tulevat esiin mm. seuraavassa: ”Raamattu kertoo Jumalan vihan olevan koko synnin ja syntisyyden yllä (…) hän ei saata omaa nimeään pilkattavan (…) oikeudenmukaisuus tapahtuu joko Kristuksessa tai helvetissä.” Uudessa maailmassa ihminen palautetaan hyvään alkutilaan ja ”Luoja saa täyden kunnian”.

Tässä vaiheessa todettakoon varmuuden vuoksi, että kalvinismin maininnan funktio tässä artikkelissa ei suinkaan ole pejoratiivinen leimaaminen vaan jonkinlainen mielekäs ryhmittely. Dialogos-lehden kirjoittajien teologinen diversiteetti ja samalla perustavanlaatuinen yhteisen asian ajaminen on mielestäni kaunis merkki suomalaisesta yhteiskristillisyydestä. Seuraavaksi sitten helluntailaiset ja luterilaiset.

Helluntailaiset ja luterilaiset

Helluntaikirkkoon kuuluva Itä-Suomen yliopiston tutkija Harri Koskela kirjoittaa uskon ja järjenkäytön suhteesta. Hän käsittelee eri kantoja fideismistä (muuten hyvä, mutta Tertullianus ei koskaan sanonut ”Uskon, koska se on järjenvastaista”!) kovaan rationalismiin. Hän toteaa lopuksi, että usko ja järki täydentävät toisiaan eivätkä suinkaan sulje toisiaan pois.

Hyvä esimerkki käytännössä siitä, mitä Koskela on juuri esittänyt teoriassa, on toisen helluntailaisen juttu, nimittäin Åbo Akademin tutkijan Matti Kankaanniemen pohdiskelu tyhjän haudan äärellä. Hän esittää joukon mielenkiintoisia havaintoja mm. Matteuksen mainitsemien vartijoiden historiallisuudesta ja ylösnousemususkon synnystä.

Luterilaisista veljistä teoreettisemmalla usko-tiede-tasolla liikkuu diplomi-insinööri Miikka Niiranen, joka käsittelee neljää ratsastajaa. Ei suinkaan uuden ateismin neljää ratsumiestä vaan neljää suurta tiedemiestä kolmelta eri vuosisadalta. Robert Boyle, Leonhard Euler, Lordi Kelvin ja James Clerk Maxwell saivat kaikki kristinuskosta inspiraation ja pohjan tieteentekemiselleen.

Arkisempia aiheita luterilaisten leiristä pohtivat Ville Mäkipelto ja Soili Haverinen. Heidän artikkelinsa muodostavatkin mielenkiintoisen kokonaisuuden, kun Ville Mäkipelto kirjoittaa ruumiin teologiasta otsikolla ”Jumalallista seksiä” ja Soili Haverinen naisen asemasta hauskalla otsikolla ”Ylistän Herraa=alistan rouvaa?” Taas murtuvat myytit patriarkaalisesta ja seksikielteisestä kristinuskosta.

Lopuksi pari proffaa

Tietokonetekniikan professorin Timo D. Hämäläisen artikkeli tarttuu uskonasioihin mielenkiintoisesti tietokoneohjelmoinnin ja tekoälyn näkökulmasta. Itse en tajua näistä asioista juuri mitään, mutta sitäkin kiehtovampi juttu varmasti it-alan ihmisille tai muuten vain kotitekoisille tietokonenörteille.

Lopuksi on vielä mainittava toinen mielenkiintoinen professorismies, psykologi ja tietokirjailija Markku Ojanen, joka käsittelee uskon suhdetta terveyteen ja onnellisuuteen. Tutkimustulosten valossa uskontoon ja erityisesti kristinuskoon sitoutuminen vaikuttaa pääosin myönteisesti hyvinvointiin, onnellisuuteen ja yhteiskunnan kukoistukseen.

Ai niin. Lehdessä on myös pieni pakina. Sen nimi on ”Perunan tunteet”. Enempää en siitä kerro, muuten se menisi pilalle. Sinun pitää siis ostaa lehti. Tai saada se ilmaiseksi. AC jakaa lehteä tilaisuuksissaan ja mahdollisesti Helsingin katolisten seurakuntien kautta. Netistä lehteä voi tilata esim. Aikamedialta. Hop hop maailmankatsomuksia mullistamaan!

This entry was posted on 24.3.2014 at 00:01 and is filed under Ajankohtaista, Lehdet, Usko ja järki, Usko ja tiede, Uusi evankeliointi. You can subscribe via RSS 2.0 feed to this post's comments.

Avainsanat: apologetiikka, maailmankatsomuskampanja, suvaitsevaisuus, usko ja järki, usko ja tiede