Arkisto kohteelle helmikuu 2014

« Hyviä uutisia home page

Scott Hahnin uusin

24.2.2014

Scott Hahn on yksi suosikkiteologeistani, ja hänen tuotantonsa on yksi suurimmista vaikuttajista koko tämän blogin takana. Vaikka hänen ajatuksiaan on esiintynyt ripoteltuna eri artikkeleissa siellä täällä, en ole juuri esitellyt hänen kirjojaan yksitellen. Tämä puute on pikku hiljaa korjattava.

Reilu vuosi sitten maintsin Scott Hahnin kääntymiskertomuksen Rome Sweet Home (RSH) jutussa Ex-evankelikaalien kääntymiskertomukset. Vuonna 1993 julkaistu RSH onkin Hahnin klassikko, se on esimerkiksi Amazonin ”kristillisen kirkkohistorian” bestsellerlistan 10. sijalla.

Hahn ja hänen ystävänsä Gerry Matatics (joka myöhemmin lipui sedevakantismiin) olivat 1980-luvun puolivälissä USA:n historian ensimmäiset kalvinistipastorit, jotka kääntyivät katolisuuteen. He aloittivat suoranaisen protestanttipastorikäännynnäisten lumivyöryn, ja nykyään pastorikäännynnäisiä on satoja, ja heillä on oma järjestökin nimeltään Coming Home Network.

Sittemmin Hahn on julkaissut kirjoja yhä kiihtyvällä tahdilla, ja hänestä on tullut yksi suosituimmista katolisista kirjoittajista ja puhujista. Arjessa Hahn toimii Franciscan University of Steubenvillen teologian professorina. Hän on perustanut myös apostolaatin nimeltä St. Paul Center for Biblical Theology, jonka missiona on auttaa katolilaisia lukemaan ja tuntemaan Raamattua.

Vuonna 2009 sain tilaisuuden osallistua henkilökohtaisesti Scott Hahnin ja hänen läheisten työtovereidensa Brant Pitren ja John Bergsman järjestämään konferenssiin Roomalaiskirjeestä Pennsylvaniassa, USA:ssa. Kyseisen konferenssin luennot on muuten juuri ladattu St. Paul Centerin nettisivuille audiokurssina kuunneltavaksi, suosittelen.

Pääsin myös käymään Hahnin kodissa ja näkemään hänen valtaisan kotikirjastonsa, joka kattaa kokonaisen kellarikerroksen ja sisältää kymmeniä tuhansia kirjoja. Sitä voi verrata Helsingin Studium Catholicumissa sijaitsevaan katoliseen kirjastoon. Hahnin lempiteologeihin kuuluvat mm. N.T. Wright, Matthias Scheeben ja Joseph Ratzinger, jolta Hahn sanoo oppineensa enemmän kuin keneltäkään muulta.

Hahnin uusin

Scott Hahnin uusimman kirjan nimi on Consuming the Word: The New Testament and the Eucharist in the Early Church. (Image 2013) Se on taattua Hahnia: kansantajuista teologiaa (Hahn sanoi joskus kirjoittavansa teini-ikäiset lapsensa mielessään), joka on kuitenkin hyvin dokumentoitua (viitteet kirjan lopussa) ja aina uusia näkökulmia avaavaa.

Tätä kirjoittaessani Amazonissa on tästä kirjasta 58 arviota, joista 46 antaa kirjalle täydet viisi tähteä (ja kymmenen antaa neljä tähteä). Hahn kirjoittaa hyvin persoonallisesti. Hänestä on vaikea olla tykkäämättä. Tämänkin kirjan hän aloittaa otsikkoon sopivalla omaelämäkerrallisella kertomuksella siitä, kuinka hän on itse ollut oikea kirja-ahmatti.

Syvemmälle itse asiaan päästään ensimmäisessä luvussa, jossa Hahn kiinnittää huomiota Hesekielin kirjan ja Ilmestyskirjan outoihin kohtiin, joissa Jumala käskee Hesekieliä/Johannesta syömään kirjakäärön. Syömään sanaa? Kirjan nimi ja kansi avaavat silmät sille, että me teemme liturgiassa juuri samaa: syömme Sanaa, lihaksi tullutta Sanaa.

Hahnin uutuuskirjan päälöytö on seuraava: Uusi testamentti oli sakramentti ennen kuin se oli dokumentti. ”Uusi testamentti” tulee latinasta (Novum testamentum), mutta latina oli käännös kreikan sanoista kainee diatheekee, uusi liitto. Latinassa ei ollut täsmällistä termiä, joka olisi ilmaissut raamatullista liittokäsitettä.

Kuten Hahn selittää jokaisessa kirjassaan, liitto ei merkinnyt pelkkää laillista sopimusta, vaan se loi perhesiteitä: esimerkiksi avioliitto ja adoptio ovat liittoja. Muinaisissa kulttuureissa, samoin Raamatussa, liiton solmimiseen liittyi useimmiten vala, uhri ja yhteinen ateria.

Vanhassa testamentissa puhutaan vain kerran ”uudesta liitosta”, jonka Jumala tekisi kansansa kanssa (Jer. 31:31). Vastaavasti Jeesus puhui ”uudesta liitosta” tai ”uudesta testamentista” vain kerran, ja hän teki niin asettaessaan eukaristian: ”tämä malja on uusi liitto minun veressäni”. Jeesuksen mukaan uusi testamentti on sakramentti, ei dokumentti.

Evankeliumi ja kaanon

Uuden testamentin seuraan pääsevät myös termit ”evankeliumi” ja ”kaanon”. Kaikki oppivat jo alakoulussa, että on neljä ”evankeliumia”, nimittäin Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen ”evankeliumit”. Silti itse Uuden testamentin kirjoissa ”evankeliumi” ei tarkoita kirjaa, vaan ”ilosanomaa”, ”hyvää uutista”, Kristusta itseään, ristiinnaulittua ja ylösnoussutta.

Kristus ei käskenyt apostoleitaan kirjoittamaan kirjoja, vaan saarnaamaan, opettamaan ja toimittamaan sakramentteja:  kastamaan, viettämään ehtoollista hänen muistokseen, antamaan anteeksi, voitelemaan sairaita, jne. Kristus ei jättänyt seuraajilleen kirjaa vaan kirkon: elävän yhteisön, jossa julistetaan Jumalan valtakuntaa ja syntien anteeksiantamista sekä toimitetaan sakramentteja.

Vasta vuosikymmenten saarnaamisen ja kirkollisen elämän jälkeen kirkko sai kirjallisia evankeliumeita, Justinoksen toisella vuosisadalla mainitsemia ”apostolien muistelmia”, joita luettiin sunnuntaijumalanpalveluksissa samoin kuin apostolien ja heidän työtovereidensa kirjeitä. Vasta toisen vuosisadan vaihtuessa kolmanneksi näitä kirjoituksia alettiin kutsua yhdessä ”Uudeksi testamentiksi”.

Vastaavasti termillä ”kaanon” ei alkukirkossa viitattu Raamatun kirjojen kokoelmaan vaan uskon/totuuden sääntöön (lat. regula fidei, kr. kanoon tees aletheias), jolla esimerkiksi Irenaeus ja Tertullianus tarkoittivat apostolisen opetuksen ydinkohtia (vrt. apostolinen uskontunnustus).

Vasta 300-400-lukujen vaihteessa Raamatun kirjakokoelmasta alettiin puhua ”kaanonina”. Kaanon tarkoitti mittatikkua, ja mittatikkuna sille, mikä sopi pyhien kirjoitusten kokoelmaan, oli liturgia ja apostolinen usko. Oliko tämä kirja kirkon uskon mukainen, oliko se apostolista perua, oliko sitä luettava liturgiassa, uuden liiton sakramentaalisen vieton yhteydessä? Lyhyesti sanottuna liturgia synnytti Raamatun.

Uusi testamentti ja kirkon oppi

Ennen evankeliumeita, Uutta testamenttia ja Raamattua oli siis evankeliumi ja sitä julistava ja todeksi elävä uuden liiton kirkko. Hahn hahmottelee uuden liiton kirkkoa Uuden testamentin sivuilta: Kristus lähetti apostolit, apostolit vihkivät kätteen päällepanemisella seuraajiaan, ja apostoliset isät jatkavat suorana linkkinä Uuden testamentin kirkkoa.

Kun Irenaeus argumentoi mm. ruumiin ylösnousemuksen kieltäneitä gnostilaisia vastaan, hän vetosi apostoliseen suksessioon ja eukaristiaan, uuden liiton sakramenttiin. Kun Areios kielsi Jeesuksen jumaluuden ja Raamatulle vieraan homoousios-termin vetoamalla Uuden testamentin dokumenttiin, pyhä Athanasios luki Uuden testamentin dokumenttia uuden liiton sakramentin valossa.

Kirkko palvoi liturgiassaan Jeesusta Jumalana. Rukouksen laki määräsi uskon lain silloin, kun ”yksin Raamattu” ei siihen pystynyt. Kuten Joseph Ratzinger on sanonut, kirkon dogmit eivät ole muuta kuin auktoritatiivisia Raamatun tulkintoja. Raamattu on kirkon kirja, se on syntynyt kirkon sydämessä, ja sen oikea käyttö johtaa aina takaisin kirkon helmaan, uuden liiton ytimeen, eukaristian äärelle.

Hahn omistaa myös yhden kokonaisen luvun Raamatun inspiraation ja virheettömyyden käsittelyyn. Hän korostaa Sanan nöyryyttä: Sana tulee alas ihmisten maailmaan ja todelliseen historiaan. Sana tuli Raamatuksi samoin kuin se tuli lihaksi: skandaalimaisen realistisesti, niin että ylpeät kautta aikain eivät ole pystyneet sitä hyväksymään. Kirjoitukset kantavat tässäkin suhteessa ristiinnaulitun Messiaan kuvaa.

Kaikkea tätä havainnollistaa kauniisti 300-luvulla eläneen Augustinuksen tarina. Augustinus oli ei-kristitty retoriikan opettaja, ja hän piti Raamattua melko alhaisena teoksena mm. sen epäelegantin kielen ja monien älyllisten ongelmien takia (kuten Vanhan testamentin barbaarimaiselta vaikuttava Jumala).

Milanossa Augustinus kohtasi kuitenkin Raamatun sen omalla ”kotikentällä”, nimittäin liturgiassa. Augustinus alkoi käydä joka sunnuntai piispa Ambrosiuksen messuissa kuuntelemassa, kuinka Raamatun vaikeat kohdat avautuivat. Augustinus vakuuttui Raamatun totuudesta ja sen vastustajien valheellisuudesta kuuntelemalla piispan liturgista julistusta.

Ambrosius jäi historiankirjoihin yhtenä lännen suurimmista kirkkoisistä, mutta Augustinuksesta tuli kenties kaikkein suurin. Teoksessaan Contra Academicos Augustinus kuvitteli dialogin itsensä ja akateemikkojen välille. Dialogin keskeyttää kahdesti ”meidän äitimme”, joka kehottaa väittelijöitä tulemaan sisälle ”syömään… ruoka on valmiina”.

Hahnin tulkinnan mukaan Augustinus antaa ymmärtää, että totuus ei löydy loputtomista väittelyistä, vaan kirkkoäidin pöydän äärestä. Hahn päättää kirjansa seuraaviin sanoihin: ”Elämme todeksi profeettojen ja näkijöiden unelmaa, elämme todeksi jumalallisen liiton lupausta, meille annetaan enkelten leipää joka kerta, kun saamme syödä Sanan.”

Kategoriat: Dogmihistoria, Kirjaesittelyt ja -arviot, Patristiikka, Raamattu ja traditio, Sakramentologia

Comments: 5 kommenttia

Poika joka palasi taivaasta

17.2.2014

Jatkan taivaskokemuskirjojen esittelyä, ja tällä kertaa vuorossa on Kevin & Alex Malarkeyn kirja Poika joka palasi taivaasta: Tosikertomus ihmeistä, enkeleistä ja tuonpuoleisesta elämästä (Kuva ja Sana). Samoin kuin kirjassa 90 minuuttia taivaassa, Kuva ja Sana on liittänyt suomenkielisen version loppuun myös lyhyen kotimaisen tarinan.

Kirja kuuluu samaan genreen kirjojen 90 minuuttia taivaassa ja Taivas on totta kanssa. Kyseessä on selvästi kristillinen taivaskokemus, joka on peräisin amerikkalaisen evankelikaalisuuden piiristä. Kevin ja hänen poikansa Alex Malarkey olivat matkalla kotiin jumalanpalveluksesta uudella kotipaikkakunnallaan, kun he joutuivat rajuun auto-onnettomuuteen.

Kevin-isä lensi autosta ulos ojaan, kun taas kuusivuotias Alex löytyi takapenkiltä kuolleen näköisenä. Hänen kallonsa oli käytännössä irronnut selkärangasta, ja se roikkui vain  ihon, lihasten ja jänteiden varassa. Paikalle kiiruhtaneet naapurit ja ensiapuhoitajat rukoilivat Alexin puolesta, ja yksi heistä ”profetoi” Alexin äidille sairaalan pihalla, että Alex jäisi henkiin.

Lääkärit pitivät Alexin selviämistä lähes mahdottomana, ja vaikka hän selviäisi, hän ei pystyisi koskaan itse hengittämään, puhumaan eikä liikuttamaan raajojaan. Alexin äiti reagoi uutisiin ”profetoimalla” lääkärille päin naamaa, että Alex paranee kokonaan ja että hän tulee tuomaan toivoa tuhansille.

Kooma-aika ja kuntoutus

Malarkeyn perhe ja ystävät leiriytyivät lastensairaalan teho-osastolle ja muuttivat sen suoranaiseksi seurakunnaksi. Sana Alexista levisi mm. nettisivujen kautta, ja ihmisiä virtasi rukoilemaan pojan puolesta. Sairaalan lääkärit olivat ihmeissään, ja toivo alkoi levitä teho-osastolla laajemminkin.

Aika oli Malarkeyn perheelle erittäin rankkaa, heillä oli neljä pientä lasta  hoidettavanaan ja suuri määrä taloudellisia ongelmia. Eräänä päivänä myrskyn kaatama puu oli tuhonnut heidän kotinsa katon. Läpi kirjan Kevinin isällä Williamilla oli tehokas lohdutusstrategia: maailmassa on monia, jotka olisivat onnellisia, jos tämä olisi heidän suurin ongelmansa.

Piti nähdä hyvät puolet. Oli siunaus, ettei kukaan ollut puun kaatuessa kotona, ja nyt perhe saa joka tapauksessa korjauksen tarpeessa olleen katon tilalle vakuutuksen maksaman uuden katon! Lisäksi luonto oli nyt karsinut heikot puut tieltä, joten tontti oli nyt turvallisempi ja perhe sai iloita jäljellä olevista vahvoista puista.

Taloudelliset ongelmat ratkesivat yksi toisensa jälkeen, usein ihmeellisillä tavoilla. Joku vain tunsi kutsua hoitaa kaikki perheen laskut, tai jossain joku seurakunta päätti kerätä kolehdin Malarkeyn perheen puolesta, tai sitten jokin taho suostui maksamaan kaikki Alexin tähtitieteelliset sairaalakulut.

Yhdessä vaiheessa lääkärit harkitsivat Alexille nastoilla kalloon kiinnitettävää niskatukea, joka voisi edistää pahimman vamma-alueen parantumista mutta joka tekisi normaalin niskan liikuttamisen mahdottomaksi. Vuorokautta ennen leikkauksen määräpäivää Alexin puolesta rukoilemassa ollut nainen koki enkelien tulleen huoneeseen palvelemaan Alexia.

Toisaalla toinen nainen sai näyn samasta asiasta. Hän maalasi näkemästään kuvan, ja siinä enkelit seisoivat Alexin vuoteen takana kädet hänen kaulansa päällä. Nainen lähetti kuvan Malarkeyn perheelle, joka näytti sen ällistyneelle rukoilijaystävälle. Lääkärit peruivat leikkauksen tarpeettomana, vaikka he eivät osanneet selittää, mitä oli tapahtunut.

Lopulta Alex heräsi koomasta, ja hän pääsi kuntoutukseen ja viimein kotiin. Sairaalaan piti kuitenkin vielä palata useamman kerran. Alex pystyi ensin kommunikoimaan vain silmillään ja suun ilmeillä, mutta pikku hiljaa hän alkoi jälleen oppia puhumaan. Hän oli äärimmäisen päättäväinen ja toiveikas vaikeasta vammautumisesta huolimatta, ja hän sai jopa lääkärit ottamaan magneettikuvan pehmoleluistaan.

Taivastarina

Kun Alex pystyi puhumaan, hän kertoi äidilleen siitä, mitä hänelle oli onnettomuuden jälkeen tapahtunut. ”Jeesus tuli hakemaan minut autosta ja piti minua lähellään koko ajan. Olin kehoni yläpuolella ja katselin, miten minua yritettiin elvyttää. Jeesus puhui minulle koko ajan ja sanoi, että selviäisin kyllä, joten minua ei yhtään pelottanut.”

Alex oli nähnyt, kuinka enkelit olivat kantaneet hänen isänsä pois autosta ja kuinka hän oli herättyään huutanut Alexin nimeä ja soittanut puhelun vaimolleen Bethille eli Alexin äidille. ”Inhimillisesti katsottuna Alex ei pystynyt tietämään tätä asiaa mitenkään.”

Alex kertoo kirjassa taivaasta ja enkeleistä lyhyissä luvuissa aina vuorotellen Kevinin kirjoittamien päälukujen jälkeen. Ensimmäisessä puheenvuorossaan hän kertoo, että hän kulki kirkkaan tunnelin läpi, jossa soi ”surkeaa musiikkia”. Sitten hän pääsi taivaaseen, jonka voimakkaasta musiikista hän piti kovasti.

Kun Kevin kertoi Alexille Piperin kirjasta, Alex totesi, ettei mies ollut käynyt taivaassa. Hän oli ollut vain porttien ulkopuolella. Kevin vahvisti Piperin sanoneen juuri näin. Alex sanoi Piperin jääneen paitsi kaikesta mahtavasta kuten Jumalan ja enkelien näkemisestä. Alexin mukaan Jumalalla on ihmiskehon kaltainen keho, mutta paljon suurempi.

Alexinkin mukaan taivas on ihmeellinen, täydellinen, sanoinkuvaamaton, kirkas ja värikäs. Portin ulkopuolisessa ulommaisessa taivaassa on aukko, joka johtaa kadotukseen. Sisemmässä taivaassa on intensiivistä musiikkia, joka ei ole samanlaista kuin maanpäällinen musiikki. Alex piti erityisesti harpuista, jotka olivat suuren valkoisen portin sisäpuolella.

Taivaassa on Alexin mukaan puita, ruohokenttiä, järviä, jokia ja kaupunkeja, mutta kaikki on taivaassa täydellistä. Siellä on lisäksi paljon sellaista, mitä maan päältä ei löydy. Synti on haalistanut maailman niin, että väritkin ovat täällä haaleampia kuin taivaassa. Enkelit eivät ole kumpaakaan sukupuolta, vaan vitivalkoisia siivekkäitä olentoja. Jumala ei koskaan lähde temppelissä olevalta valtaistuimeltaan.

Alex onnettomuuden jälkeen

Onnettomuuden jälkeen enkelit jatkoivat Alexin luona käymistä. Enkelit auttoivat Alexia fyysisesti (mm. puhumaan) ja henkisesti (mm. lohduttamalla ja rohkaisemalla). Välillä Alex koki myös hyökkäyksiä paholaiselta tai muilta demoneilta. Riivaajat saatiin kuitenkin lähtemään rukoilemalla Jeesuksen nimessä. Erään kerran rukouksen jälkeen Alexin pikkuveli Aaron tokaisi Saatanalle: ”Heippa, käärmepoika!”

Alexin mukaan paholainen on rumin kuviteltavissa oleva olento, kolmipäinen harvahammas, jolla on hehkuvanpunaiset silmät ja luisevat raajat. Riivaajat ovat usein vihreitä, niiden hiukset ovat tulesta ja niiden kynnet ovat pitkät.

Taivasmatkoistaan ja henkitaisteluistaan huolimatta Alex on normaali poika, joka tykkää urheilusta, videopeleistä ja vitsikirjoista. Hänen tehtävänsä on kuitenkin kertoa ihmisille Jumalasta ja Jeesuksesta. Alex muistuttaa evankelikaaliseen tyyliin, että taivaaseen ei pääse hyvillä teoilla vaan uskomalla Jeesukseen.

Vuonna 2009 Alexille tehtiin uraauurtava ”Christopher Reeven leikkaus”. Tri Raymond Onders oli tehnyt tämän leikkauksen vuonna 2003 ensimmäistä kertaa teräsmiestä näytelleelle Christopher Reevelle. Alexista tuli ensimmäinen lapsi, jolle on tehty tämä leikkaus, jossa potilaan sisään asetetaan laite, joka mahdollistaa hengityksen ilman hengityskonetta.

Media seurasi leikkausta intensiivisesti, ja Alexista kirjoitettiin useissa lehdissä. Alex ja tri Onders väittelivät ennen leikkausta jalkapallosta: ”Alex teki selväksi, että Steelers oli parempi kuin Ondersin kannattama Browns.”

Leikkauksen jälkeen Onders sanoi Alexille kameroiden kuvatessa: ”Kannustin koko leikkauksen ajan Brownseja!” Tokkuroissaan oleva Alex vastasi heiveröisellä äänellä: ”Mutta pudotuspeleihin pääsivät Steelerit, eivät Brownsit.”

Kontroverssi kirjasta

Pienellä nettiselailulla kirjan takaa paljastuu erikoinen ja valitettava kiista. Alexin äiti Beth on nimittäin julkisesti sanoutunut irti tästä kirjasta mm. blogillaan,  Facebookissa ja Faith’s Corner -blogilla. Bethin mukaan Alexin nimeä käytetään kirjassa hyväksi ilman hänen suostumustaan, ja kirja levittää väärää raamatunvastaista opetusta taivaasta.

Kirjasta käy ilmi, että Alex ainakin epäröi kirjan julkaisemisen suhteen. Hän ei halunnut huomion keskittyvän häneen itseensä. Bethin mukaan Alex on itse Facebookissa sanoutunut irti kirjasta. Perheen isä Kevin Malarkey hoitaa yksin kirjan markkinointia TV-ohjelmissa, blogillaan ja kirjan nettisivuilla. Perhe on siis nähtävästi sisäisesti jakautunut.

Beth on antanut tukensa Phil Johnsonille, joka kirjoitti Grace to You -sivustolle kriittisen artikkelin ”Burpo-Malarkey -opista”. Hänen fundamentalistiset raamattuargumenttinsa eivät sellaisenaan ole kovin vakuuttavia. Kaikki vetoavat asiassa Raamattuun oman kantansa puolesta, itse kirjassa on lopussa pitkä Raamattu-liite mm. taivaasta ja enkeleistä.

Silti kirjan kuvaukset taivaallisessa temppelissä istuvasta ruumiillisesta Jumalasta herättävät kyllä ei-fundamentalistisessakin raamatunlukijassa kysymyksiä. Kirjan taivaskuvauksen uskottavuutta heikentää entisestään tieto siitä, että pojan äiti väittää itse Alexin irtisanoutuvan koko kirjasta. Bethin mukaan pelkkä Raamattu riittää.

Vaikka kirjan ympärillä ja takana on nähtävästi eripuraa ja kenties petostakin, se ei vähennä kirjan arvoa kauniina todistuksena mm. seurakuntayhteydestä, kristillisestä rakkaudesta, kestämisestä vaikeina aikoina, jne. Kirja on helppolukuinen, viihdyttävä ja koskettava, ja siitä voi saada rohkaisevia eväitä elämään. Kaiken kaikkiaan siis vakavin varauksin suositeltavissa.

Kategoriat: Kirjaesittelyt ja -arviot, Taivas

Comments: 1 kommentti

Lauri Järvilehto: Upeaa työtä!

10.2.2014

Katolinen bestsellerfilosofi Lauri Järvilehto, jonka esikoisteoksen arvioin joulukuussa 2012, iski jälleen vuonna 2013 kirjalla nimeltä Upeaa työtä! Näin teet itsellesi unelmien työpaikan (Tammi). Kirjaan voisi soveltaa sitä, mitä HS sanoi Järvilehdon edellisestä: se soveltuu niille, joilla on ”yhä ennakkoluuloja elämäntaito-oppaita kohtaan”. Tämä on omanlaistaan, erilaista self-help -kirjallisuutta.

C.S.Lewis sanoi joskus, ettemme tarvitse niinkään paljon kirjoja kristinuskosta kuin kristittyjen kirjoittamia kirjoja kaikesta mahdollisesta. On upeaa lukea kirjaa työnhausta, jonka arvomaailmaa ei ohjaa raha eikä vallanhimo vaan persoonan arvo, onnellisuus jne.

Järvilehto aloittaa puhumalla ensimmäisessä luvussa kutsumuksesta. Ehkä koko kirjan voimakkain ajatus, joka ei voi olla jäämättä mieleen, on se, että käytämme puolet aikuiselämämme valveillaoloajasta työhön, joten kannattaa siis tehdä jotain sellaista, mistä on oikeasti innoissaan.

Kutsumuksellisen työn kolme tukipilaria ovat Järvilehdon mukaan vapaus, virtaus ja vastuu. Vapaudesta hän kirjoittaa viisaasti: se ei tarkoita sitä, että voit tehdä ”mitä tahansa”, vaan sitä, että voit tehdä ”niitä asioita, jotka ovat juuri sinulle parhaaksi” (s. 32). Virtaus tuo keskusteluun yhden Järvilehdon lempikäsitteistä eli flow-tilan, johon tutkimusten mukaan yllättäen pääsee useammin töissä kuin vapaalla (s. 36). Vastuu puolestaan edellyttää eettistä toimintaa ”eli että tekojesi seuraukset ovat myös hyväksi muille” (s. 38).

Tässäkin kirjassa Järvilehto muistuttaa siitä, että huipuksi pääsee harjoittelemalla: löydä juttusi ja tee sitä 10 000 tuntia, niin olet huipulla. Syntyessään ihminen osaa ”lähinnä pitää meteliä” (s. 53). Arjen supersankarit syntyvät, kun ihmiset rakastavat sitä, mitä tekevät ja tekevät sitten riittävästi töitä tullakseen alallaan superhyviksi (s. 56).

Mutta miten sitten voi lyödä lempihommallaan rahoiksi? Tässä vaiheessa eli toisessa luvussa Järvilehto muistuttaa, ettei raha rahan vuoksi paljon auta, mutta jos taas tietää, mitä haluaa, ”ei rahaa tarvita kuin riittävästi” (s. 82). Luvussa käydään läpi visiointia ja erehdysten hallintaa sekä kehotetaan oppimaan mentoreilta ja esikuvilta.

Itse asiassa Järvilehto jatkaa aiemmasta kirjasta tuttua mallia, jossa joka luvun lopussa on tiivistelmä kaikista luvun aikana esitellyistä käytännön keinoista tai menetelmistä, kuten esim. 2. luvussa ”tee kutsumuskartasta miellekartta”, ”etsi itsellesi mentor”, ”rakenna visio” jne. Nämä (joskus triviaalitkin) ohjeboksit ovat usein käteviä ja inspiroivia, ja niihin on helppo palata.

Kolmas luku keskittyy työnhakuun projektina. Tässäkin luvussa asenne ratkaisee. Jos on työtön, työttömyyteen ja työnhakuun voi asennoitua niin kuin se olisi täyspäiväistä työtä. Järvilehdon esimerkkien, tarinoiden ja ohjeiden jälkeen homma ei kuulosta lainkaan hassummalta.

Esimerkiksi loputtoman mailauksen sijaan kannattaa soittaa kiinnostavien firmojen pomojen sihteereille ja yrittää saada puolen tunnin audienssi. Sitten kannattaa vain kertoa olevansa todella innoissaan alasta ja kysellä siihen liittyviä asioita. Lopuksi voi pyytää vinkkejä muista alan ihmisistä, joiden kanssa voi jutella, ja jättää yhden sivun CV:n ilman että suoraan pyytää työtä. Pian tiedot ja verkostot ovat niin hyvät, että työn saaminen lienee vain ajan kysymys.

Kirja on täynnä Järvilehdon taattua huumoria (joka yhtä taatusti menee aina välillä vähän yliyrittämiseksi). Esimerkki CV-luvusta: ”Kenelläkään ei ole aikaa syynätä sivukaupalla pikkupränttiä kendoharrastuksesta ja Sata-Hämeen aikuisopistossa suoritetusta vompatinhoidon kirjekurssista.” (s. 159)

Neljäs luku käsittelee yrityksen perustamista, mutta koska kaikki byrokratia puistattaa minua (Järvilehto neuvoo kyllä ulkoistamaan kirjanpidon ja laskutuksen), skippaan tämän luvun. Viidennen luvun otsikkona on ”Toimi nyt”. Se alkaa Kungfutse-sitaatilla: ”Valitse työ, jota rakastat, ja sinun ei tarvitse tehdä päivääkään töitä.”

Utopiasta realismiin: ”Myös täysin kutsumuksellisen ihmisen elämään sisältyy ajoittain rankkoja päiviä.” (s. 200) Ne ovat kuitenkin poikkeus eikä sääntö, ja jos ne alkavat olla sääntö, kannattaa harkita alan vaihtoa. Työttömänä ”voit tutkia kaikessa rauhassa sitä, mitä oikeasti haluat tehdä” (s. 206). ”Kokeile kaikkea. Riko rajoja. Tiedät kyllä, kun löydät oman kutsumuksesi.” (s. 210)

Nämä ovat kirjan melkein viimeiset sanat. Olisivat saaneet olla viimeiset. Valitettavasti niiden jälkeen tulee vielä yksi rivi, joka päättyy hieman kliseiseen (ja vähän harhaoppiselta haiskahtavaan) lauseeseen: ”Älä tyydy vähempään kuin mitä juuri sinä ansaitset.” Emme me mitään ansaitse. Kutsumus kun on lahja. Mutta  toki se pitää löytää ja avata.

Joka tapauksessa hyvä kirja. Sillä on muuten nettisivut, ja se on arvosteltu pääosin myönteisesti monella sivustolla ja blogilla kuten täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä. Ja sen voi ostaa vaikkapa tästä.

Kategoriat: Kirjaesittelyt ja -arviot

Comments: Be the first to comment

Systemaattinen teologia tieteenä

3.2.2014

Aina välillä vapaa-ajattelijat tai muut väittävät, ettei teologia ole tiedettä ja että se pitäisi poistaa yliopistosta. Asia on ollut mielessäni viime aikoina, kun olen ollut assistenttina dogmatiikan graduseminaarissa, ja siellä on käyty läpi systemaattisen teologian metodia eli systemaattista analyysiä. Missä mielessä teologia on tiedettä?

Olemme Helsingin yliopistossa käyttäneet nykyisen Kuopion piispan Jari Jolkkosen Joensuun yliopiston teologiseen tiedekuntaan kirjoittamaa metodiopasta nimeltä Systemaattinen analyysi tutkimusmetodina. Tämä erinomainen teksti uhkaa jäädä esoteeriseksi pienen teologipiirin tiedoksi, joten ajattelin tuoda sen blogini välityksellä laajemman lukijapiirin ulottuville.

Milloin tutkimus on tieteellistä?

Jolkkonen selittää, että tieteellinen tutkimus pyrkii ”objektiiviseen tietoon”, jonka tulisi olla totta ”ajasta, henkilöstä ja paikasta riippumatta”. Jokaisen tutkijan omien subjektiivisten ennakko-oletusten takia tällaisen yleispätevän tiedon hankkiminen on vaikeaa, ”joidenkin tietoteoreetikkojen mielestä jopa mahdotonta”, mutta silti sitä pidetään tiedeyhteisön tehtävänä.

”Luonnontieteitä ja humanistisia tieteitä [joihin teologia kuuluu] yhdistää muun muassa pyrkimys 1) tehdä uutta tietoa etsiviä kysymyksiä, 2) antaa argumentteihin perustuvia vastauksia sekä – ja tämä on tärkeää – 3) testata annettuja vastauksia tieteellisen metodin avulla. Tieteelliseksi hyväksytyn metodin yhtä aikaa kurinalainen ja luova käyttö on tieteen yleisimmin hyväksyttyjä tunnusmerkkejä.”

Luonnontieteet ja humanistiset tieteet kysyvät kuitenkin erilaisia kysymyksiä, mikä johtaa siihen, että niissä etsitään myös vastauksia eri paikoista. Esimerkiksi kysymyksiin ”oliko Agricolan äidinkieli ruotsi” tai ”hyväksyikö Jeesus avioeron” on turha lähteä etsimään vastauksia laboratoriosta.

”Luonnontieteissä vastauksia etsitään havaittavasta todellisuudesta”, esim. geeniperimästä, ja apuna käytetään kokeita ja havaintoja. Humanistisissa tieteissä vastauksia etsitään useimmiten teksteistä, esim. Agricolan kirjoituksista tai evankeliumeista. ”Hypoteeseja testataan puolestaan tulkinnan ja analyysin kautta kysymällä, onko tämä oikea tulkinta tästä tekstistä.”

Tulkinta etenee ns. ”hermeneuttisessa kehässä” seuraavasti: 1) esiymmärrys (vrt. hypoteesi), 2) tekstin ymmärtävä lukeminen (vrt. aineiston analysointi), 3) esiymmärryksen korjaaminen ja uskottavan kokonaistulkinnan esittäminen (vrt. tutkimustulosten esittäminen).

Tieteellisenä metodina systemaattista teologiaa koskevat tieteen yleiset tunnusmerkit, kuten pyrkimys (1) objektiivisuuteen, (2) kriittisyyteen, (3) julkisuuteen, (4) autonomisuuteen ja (5) itsekorjaavuuteen. Tieteellinen tutkimus pyrkii siis yleispätevään tietoon, jossa säilytetään kriittinen etäisyys tutkimuskohteeseen. Tulokset on alistettava eturyhmien paineista vapaan tiedeyhteisön arvioitavaksi, ja se voi aina korjata niitä paremmalla teorialla.

Referoiminen

”Systemaattisen teologian edellytys on kyky referoida tekstiä ymmärrettävästi ja luotettavasti.” Referointi tarkoittaa vahvasti lyhennettyä mutta uskollista selostusta tekstin sisällöstä. Referointi ei vielä ole analyysiä, vaan sen pohja. Referointikyvyn puuttuminen kertoo ymmärtämisvaikeuksista, eikä edellytyksiä varsinaiseen analyysiin ole.

Hyvä referaatti ei synny tuosta vain, vaan esimerkiksi seuraavanlaisen prosessin tuloksena:

1) Lue referoitavan teoksen johdanto ja sisällysluettelo sekä referoitava osa. Lue sitten teksti uudestaan tarkasti ja muistiinpanoja tehden niin, että ”yrität koko ajan selvittää villakoiran ydintä eli punaista lankaa”. Mihin kaikki perustuu, mikä taas on seurausta siitä ja mikä kehällistä? Kiinnitä huomiota kohtiin, joissa kirjoittaja ”paljastaa itsensä” eli esittää hypoteesejä, väitteitä, argumentteja tai johtopäätöksiä.

2)  Kuvaa ydinajatukset omin sanoin. Voit vahvistaa tekstiäsi suorilla sitaateilla, mutta niitä ei saa olla liikaa. Sitaatit eivät saa jäädä kokonaan ”ilmaan” niin, että kaikki tulkinta jää lukijalle. Lukijalle on synnyttävä käsitys, että referoija on ymmärtänyt asian oikein niin, että hän ”pitäytyy omien mieliajatustensa sijasta kuvaamaan puolueettomasti itse tekstin maailmaa”.

Referaatti voi muodostua puutteelliseksi seuraavista syistä:

1. Väärinymmärrys: tekstin ydinsisältö on ymmärretty väärin. 2. Copypaste -menetelmä: referoija on vain poiminut lauseita sieltä täältä hahmottamatta kokonaisuutta. 3. Sitaattikokoelma: referaatti on pelkkiä suoria sitaatteja, jolloin jää kyseenalaiseksi, onko referoija ymmärtänyt ydintä itsenäisesti.

4. Väärä painotus: referoija on ymmärtänyt tekstin painopisteet väärin. 5. Epäselvä roolitus: tekstin ja referoijan omat ajatukset menevät sekaisin. 6. Etupuolisuus: alussa referointi on perusteellista, mutta lopussa ydinasiat sivuutetaan parilla lauseella. Tämä kertoo kiireestä. 7. Puolueellisuus: referointi on kohdetekstiin nähden joko ihannoivaa tai ylikriittistä.

Systemaattinen analyysi

”Systemaattinen analyysi on luonteeltaan joukko toisiinsa liittyviä tekstianalyyttisia menetelmiä.” Jolkkonen erottelee siitä neljä tasoa: käsitteiden, väitteiden, argumenttien ja edellytysten analyysi. Käsiteanalyysi pyrkii ymmärtämään, mitä avainkäsitteet tarkoittavat, mitä niillä on haluttu sanoa. Teologisten käsitteiden historia on usein pitkä ja sisältö ladattu.

Keskeiset käsitteet löytyvät esim. etsimällä usein toistuvia ja korostettuja termejä. Käsitteiden sisältö avautuu myös miettimällä, esiintyvätkö ne osana käsiteparia, missä suhteessa nämä parin käsitteet ovat keskenään, onko käsite tavanomaisessa vai metaforisessa merkityksessä, miten käsite suhteutuu muihin merkitykseltään läheisiin termeihin, jne. Usein konteksti eli asiayhteys auttaa.

Väiteanalyysi pyrkii selvittämään, mitä tekstissä varsinaisesti väitetään. Analyysissä voi auttaa ns. puheaktiteoria, jonka mukaan väitteellä on sisältö (lokuutio), minkä lisäksi se pyrkii tekemään jotain (illokuutio) kuten kuvaamaan, kysymään, valittamaan tms. Lopuksi väitteellä pyritään saamaan aikaan jokin vaikutus (perlokuutio) vastaanottajassa, esim. uskon vahvistuminen, paheksunnan herättäminen, konkreettisiin tekoihin ryhtyminen tms.

Väitteiden analysoimisessa kiinnitetään huomiota myös siihen, onko väite suora vai epäsuora (eksplisiittinen vai implisiittinen), miten voimakas se on, onko väite kirjoittajan oma vai muualta lainattu, miten se suhtautuu perinteisiin teologisiin ja filosofisiin ratkaisuihin, jne.

Argumentaatioanalyysi rakentuu edellisten pohjalle ja keskittyy esitettyihin perusteluihin. Argumentaatioanalyysissä kysytään mm., ovatko argumentit eksplisiittisiä vai implisiittisiä, miten väitteet on dokumentoitu vai onko ollenkaan, minkätyyppisiä argumentteja käytetään eli mihin vedotaan (Raamattu, traditio, kokemus, järki?), ovatko argumentit päteviä ja muodostavatko ne keskenään johdonmukaisen kokonaisuuden.

Edellytysten analyysi selvittää, millaisilla ajatuksillisilla lähtökohdilla tarkasteltava teksti voidaan parhaiten selittää. Kirjoittajan näkemykset pyritään siis selittämään jonkin taustalla olevan (usein lausumattoman)  filosofisen tai teologisen mallin avulla. Huomiota kiinnitetään kirjoittajan suhteeseen erilaisiin koulukuntiin, hänen todellisuuskäsitykseensä, tieto-oppiinsa, jumalakäsitykseensä, jne.

Kaksi avaintermiä systemaattisessa analyysissä ovat systeemi-immanenttisuus ja strukturoiva prinsiippi. Näistä edellinen viittaa siihen, että tutkittavaa järjestelmää pyritään tarkastelemaan ”sisältä käsin” tekstin omilla ehdoilla. Jälkimmäinen taas merkitsee jonkinlaista perusrakennetta tutkittavan henkilön ajattelussa, ydinintressiä tai näkökohtaa, joka valaisee ja jäsentää kaikkea muuta.

Jolkkonen esittää seuraavan analyysin tekemisen tekniikan. 1. Hanki lähdemateriaalit. 2. Lue päälähteet kursorisesti ja tee tarvittaessa muistiinpanoja. 3. Laadi ”harava” eli käsitteellinen hakusanasto tai käsitekartta keskeisistä käsitteistä. 4. Käy haravan avulla materiaali tarkasti läpi, tee muistiinpanoja.

5. Analysoi olennaisimpia yksityiskohtia lähteiden, muistiinpanojen ja tutkimuskirjallisuuden avulla. 6. Laadi yleissuunnitelma siitä, mitä aiot kirjoittaa. 7. Kirjoita teksti ja muokkaa se lopulliseen muotoonsa. 8. Puhtaaksikirjoita teksti eli korjaa kirjoitusvirheet yms.

Systemaattisteologisessa tutkimuksessa ilmoitetaan ensin työn tehtävä ja metodi, esitellään lähteet ja aiempi tutkimus sekä selitetään työn eteneminen. Johdantoluvun jälkeen tulee tavallisesti teologianhistoriallinen taustaluku, minkä jälkeen syvennytään tutkimuskohteeseen ja itse aiheeseen. Johtopäätösluvussa kootaan ja tiivistetään vielä tutkielman tärkeimmät löydöt.

Käyttääkseni professori Miikka Ruokasen esittämää vertausta: systemaattinen analyysi on parhaimmillaan kuin Röntgen-kuva. Se paljastaa tutkimuskohteesta sellaista, mikä ei heti päällepäin näy, jopa sellaista, mitä kohde itse ei osaisi sanoiksi pukea. Systemaattinen analyysi tuottaa näin aidosti uutta tieteellistä tietoa.

Kategoriat: Teologia, Usko ja tiede

Comments: 3 kommenttia

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 295 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: