Suomen kristillisen ylioppilasliiton (SKY) Etsijä-lehden tuplanumero 2–3/2013 numero keskittyy homoseksuaalisuuteen. SKY on ottanut myönteisen kannan samaa sukupuolta olevien liittoihin ja jopa avioliittoihin, mutta Etsijä-lehti otti teemanumeroonsa mukaan myös kolme SKY:n kanssa eri kannalla olevaa kirjoittajaa.
Kolmikko on harvinaisen mielenkiintoinen: Ari Puonti (jonka kirjasta kirjoitin jotain täällä), Petri Paavola (josta on juttua tällä blogilla mm. täällä) ja allekirjoittanut (Emil Anton). Tässä artikkelissa esittelen nämä kolme puheenvuoroa.
Taattua Paavolaa
Petri Paavolan artikkeli ”Homoseksuaalisuus ja Raamattu” on taattua Paavolaa. Paavola aloittaa kirkon piirissä esiintyvillä erimielisyyksillä ja esittää sitten ratkaisuksi Raamattua, joka on ”ainoa luotettava lähde, joka kertoo tästäkin asiasta totuuden”. Ai miten niin? Paavola ennakoi epäilyksen ja perustelee ensin, ”että Raamattu on todellakin Kaikkivaltiaan Jumalan sanaa”.
Tämän hän tekee ehkä maailmanhistorian hullunkurisimmalla argumenttiyrityksellä. Hän siteeraa yhtä Raamatun jaetta (Mark. 10:6 miehen ja naisen luomisesta) ja selittää sitten argumenttinsa, joka voidaan pukea loogiseen muotoon seuraavasti:
1) Tiedemiehet ovat kyenneet valmistamaan laboratoriossa keinotekoisen solun.
2) Tämän piti olla todiste evoluutioteorian puolesta, mutta päinvastoin se todistaa älykkäästä suunnittelusta, koska solu ei syntynyt itseohjautuvasti vaan tiedemiesten suunnittelun tuloksena.
3) ”Ainoa mahdollisuus on Raamatun ilmoitus ihmisestä Jumalan luomistyönä. Tämä ehdottoman varma todiste monien muiden todisteiden joukossa todistaa meille Raamatun olevan Jumalan sanaa.”
Tässä vaiheessa järkevyyteen ja uskottavuuteen pyrkivä kristitty ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Jos kristinusko on tällaista, niin ei ihme, että ihmiset eroavat kirkosta. Paavolan argumentti kelpaa tosin dialoginavaukseksi toisinajattelijoiden kanssa – voinemme lähes kaikki olla yhtä mieltä siitä, että ”ei näin”.
En ole varma, kuinka monta päättely- ja asiavirhettä Paavolan argumentissa on. Ensimmäinen premissikin taitaa olla epätosi. Kakkoskohdassa oletetaan, että evoluutio ja luominen sulkevat toisensa pois, mikä taas on aivan oma debattinsa.
Johtopäätöksessä eli kolmannessa kohdassa Paavola tekee kuitenkin ennätysmäärän virheitä. 3) ei ensinnäkään loogisesti mitenkään seuraa kohdista 1) ja 2). Paavola tekee valtavia loogisia loikkia yhdestä solusta valmiin miehen ja naisen luomiseen sekä yhden Raamatun jakeen totuudesta koko Raamatun inspiraatioon. Eikä Raamatun ilmoitus suinkaan ole ”ainoa” mahdollisuus – kenties Koraani tai Mormonin kirja, tai ehkä älykkäät avaruusoliot suunnittelivat ihmisen.
Vaikka Paavola on jo menettänyt uskottavuutensa artikkelin ensimmäisellä sivulla, täytyy hänelle antaa kunnia siellä, missä kunnia kuuluu. Hermeneuttisella huomiolla uuden liiton aikakaudesta hän sivuuttaa muualla lehdessä esitetyt antifundamentalistiset argumentit, jotka vetoavat Mooseksen lain erikoisiin käskyihin. Hän esittelee myös melko hyvin klassiset UT:n kohdat 1. Kor. 6:9 ja Room. 1:25–27.
Paavola muistuttaa myös lähimmäisenrakkaudesta ja sanoo, ettei homoseksuaaleja saa vihata eikä kohdella ”negatiivisella tavalla”. Homoa on rakastettava, mutta hänen syntiään ei saa hyväksyä. Paavola jättää tarkemmin erottelematta taipumuksen ja teon, mutta hän lähestyy olennaista kysymystä teosta lyhyellä ruumiinteologialla:
”Jumala loi miehen ja naisen sukupuolielimet erilaisiksi, mutta täydellisen sopiviksi miehen ja naisen välisen seksuaalisen rakkauden ilmaisuun. Luonnottomuus ei ole kykenevä ilmaisemaan Jumalan luomaa ja tarkoittamaa rakkautta, seksuaalista rakkautta.”
Katolinen näkökulma
Omassa artikkelissani ikään kuin aloitan siitä, mihin Paavola lopetti eli ”kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen välisen seksin moraalisesta arvioinnista”, koska ”vasta sitten on mielekästä arvioida taipumusta tai suuntautuneisuutta tällaista seksiä kohtaan”. Kolmen vastaväitteen käsittelyn (seksikeskeisyys, teon ja taipumuksen erottelu, moralisointi) jälkeen siirryn itse moraaliseen arviointiin.
Lähestyn asiaa omaelämäkerrallisesti: ”Muistan, kun ensi kerran lapsena kuulin kahden miehen välisestä seksistä. Ensin ihmettelin, että miten kaksi pippeliä oikein sopivat yhteen, kunnes kuulin anaaliyhdynnästä. En muista, mistä sen kuulin, mutta tieto ei tullut mistään homovastaisesta lähteestä, se esitettiin neutraalisti, enkä ollut altistunut minkäänlaiselle homofobiselle aivopesulle. Muistan vain, että moraalinen intuitioni reagoi vahvasti anaaliyhdyntää vastaan ja tekee niin tänäkin päivänä.”
Mutta riittääkö tällainen ”homofobia” argumentiksi? Jatkan: ”Moraalinen intuitio on nähdäkseni ensisijainen moraalisen tiedon lähde. Se ei ole erehtymätön, mutta elämme sillä oletuksella, että se on ainakin periaatteessa luotettava. Yksittäistapauksissa on pohdittava, vastaako subjektiivinen intuitiomme todella objektiivista todellisuutta, vai onko se kenties määrätyssä tapauksessa jostain syystä harhainen.
Toistaiseksi en ole saanut hyviä syitä pitää moraalista vaistoani harhaisena tässä käsillä olevassa kysymyksessä. Sen sijaan subjektiivinen intuitioni on saanut tukea järkiargumenteista ja ilmoituksesta, jotka olen kohdannut katolisen kirkon opetuksessa. Kirkon mukaan homoseksuaaliset teot ovat ’sisäiseltä olemukseltaan väärin suuntautuneita’, koska ne eivät ole lähtöisin sukupuolisesta täydentävyydestä (komplementaarisuudesta) ja koska ne sulkevat sukupuoliaktista pois elämän lahjan eli suvunjatkamisen mahdollisuuden (KKK 2357).”
Benedictus XVI-sitaatin jälkeen kiinnitän huomiota katolisen etiikan johdonmukaisuuteen valikoivaan protestanttiseen strategiaan nähden: ”jos seksuaalisuus on olemassa jotain varten, niin se on olemassa yhdyntää ja suvunjatkamista varten, ja tämän ykseyden rikkominen tai sitä vastaan hyökkääminen on väärin, on se sitten itsetyydytystä, ehkäisyä tai jonkinlaista yhdynnän imitaatiota (…) kysymys on yksinkertaisesti objektiivisesta periaatteesta siitä, mitä on oikea yhdyntä. Seksuaalinen suuntautuneisuus on vielä tässä vaiheessa irrelevantti: pointti on se, että kaksi miestä tai kaksi naista eivät kerta kaikkiaan voi olla keskenään varsinaisessa yhdynnässä.”
Tämän jälkeen voidaan käsitellä niitä, joilla on katekismuksen sanoin ”syvään juurtuneita homoseksuaalisia taipumuksia”. ”Sanoisin jopa, että kristityn jos jonkun pitäisi kunnioittaa ja rakastaa homoja, olla heidän ystävänsä, olla jopa valmis kuolemaan heidän puolestaan. Kristus teki niin, ja me olemme Kristuksen seuraajia.”
”Kristittyjen sanoma homoseksuaaleille on sama kuin muillekin: sen, mitä todella kaipaatte, saatte Kristuksessa, jossa voitte kohdata Jumalan persoonallisen rakkauden. Kirkossa, eukaristiassa saatte jopa hänen ruumiinsa, saatte tulla yhdeksi ruumiiksi hänen ja koko seurakunnan kanssa.”
Toisaalta on myös todettava, että ”jos kahden samaa sukupuolta olevan välinen seksi on väärin, silloin taipumus sitä kohtaan on ’objektiivisesti väärin suuntautunut’ (KKK 2358). Homoseksuaali on kaikkien muidenkin ihmisten tavoin kutsuttu oman säätynsä mukaiseen siveyteen, itsehillinnän harjoittamiseen ja sitä kautta sisäiseen vapauteen – olemaan himojensa herra eikä orja (ks. KKK 2359). Jos taipumus voidaan korjata ja jos homoseksuaali sitä haluaa, niin hyvä on, jos taas ei, niin sukupuolivietin energian voi ohjata hyvän tekemiseen, ja rakkaudelle voi etsiä ei-seksuaalisia ilmaisutapoja.”
Hyppään tässä yhteiskunnallisten pohdintojeni yli ja siirryn viimeiseen artikkeliin, sillä Ari Puonti jälleen jatkaa siitä, mihin tässä päädyin ja käsittelee homoseksuaalin ”mahdollisuutta muutokseen”.
Kiista homoseksuaalisuuden muutoksesta
Näin otsikoidussa artikkelissaan Puonti esittelee paljon samaa informaatiota, kuin mitä hän tarjoaa kirjassaan Suhteesta siunaukseen. 1800-luvun lopun homoliike alkoi käyttää termiä ”homoseksuaali”, ja se uskoi ”homoeroottisen kiinnostuksen synnynnäisyyteen ja muuttumattomuuteen”.
Puonti esitteee termin ”essentialismi”: ”Essentialisti uskoo, että homous on ihmisen aito olemus (lat. essentia) ja osa muuttumatonta minuutta. Essentialistin mukaan seksuaalisuuden muutosta kokeneet joko valehtelevat tai he eivät alun perin olleet aitoja homoja, vaikka niin luulivat.” Essentialismi elää edelleen homoliikkeessä ja biologien keskuudessa.
Puonti sanoo monien homojen ja lesbojen olevan essentialisteja, koska he ovat yrittäneet ”parantaa” itsensä ”tukahduttamalla homoeroottiset tunteensa tai jopa solmimalla heteroavioliiton”. Nämä ratkaisut ovat kuitenkin todellisuuden kieltämistä, ja valitettavasti ”monet luulevat, että edellä kuvatut ’eheytymisyritykset’ edustavat myös ex-gayliikkeen toimintaa”.
Puonti jatkaa, että yhteiskuntatieteiden homotutkimus otti 1990-luvulla essentialismista poikkeavan linjan: sosiaalinen konstruktionismi. Se tarkoittaa käsitystä, että yhteiskunnalliset olosuhteet määrittävät seksuaalisen suuntautumisenkin. ”Väitettiin jopa, että suuntautuminen voi olla valinta.” Tämä queer-tutkimuksena tunnettu ”homoliikkeen kauhukakara” on ”päästetty kaapista ulos vain siltä osin kun se on sopinut homopolitiikkaan”.
Puonti perustelee tämän SETA-aktiivi Olli Stålströmin väitöskirjalla, jossa kerrotaan, ”että homoliike on käyttänyt essentialistisia ’synnyin homoksi’ argumentteja kansalaisoikeustaistelussa, vaikka homotutkimuksen valtavirta kääntyi jo 1980-luvun lopulla sosiaaliseen konstruktionismiin”.
Postmodernin queer-ajattelun mukaan normaalin seksuaalisuuden määrittelijä on väistämättä vallankäyttäjä, koska lopullista totuutta ei ole. Kristillinen todellisuuskäsitys on vastakkainen: luonto ei ole siinä tilassa, johon Jumala sen loi, koska syntiinlankeemus vaurioitti ihmisyyttä ja seksuaalisuutta. Puonti siteeraa tässä Humen giljotiinia. Toisaalta Puonti sanoo ex-gayliikettä eräänlaiseksi queer-teoksi.
Ex-gay tarkoittaa ”homoseksistä kieltäytyvää ja homoliikkeen ajattelun hylkäävää uskovaista kristittyä”. Hänen queer-julistuksensa kieltäytyy kuuntelemasta poliittista homoliikettä ja sen lobbaamia mielenterveysalan järjestöjä. Ex-gay ei tarkoita, etteikö henkilö enää tuntisi mitään eroottisia tunteita samaa sukupuolta olevia kohtaan. On otettu käyttöön termi SSA (same-sex attraction). Identiteetin muodostaa kuitenkin Jumalan lapseus, ei seksuaalinen kiinnostus.
Puonti esittelee tämän jälkeen tilastoja muutoksen kokeneista ex-gay-henkilöistä ja asiaan liittyvää poliittista kamppailua. Lopuksi Puonti kertoo, että muutos voi tapahtua a) seksuaalisen käytöksen, b) seksuaali-identiteetin ja/tai c) eroottisen kiinnostuksen alueilla. Henkilö voi itse vaikuttaa seksikäytöksensä muuttumiseen ja siihen miten hän määrittelee itseään (a ja b).
Homoeroottinen kiinnostus (c) sen sijaan ei muutu tahdonvoimalla eikä jollain tekniikalla, vaan spontaanisti esim. hankalien ihmissuhteiden ja niihin liittyvien täyttymättömien tarpeiden tarkastelun hedelmänä. Muutos ei kuitenkaan ole mustavalkoinen, vaan se voi vähentyä asteittain. Silti yhtä arvokas kasvun päämäärä on ”elää tyytyväisenä selibaatissa”.
Viimeisimmät kommentit