Uskontojen ja kulttuurien kohtaamisen näkökulmasta Suomen historian ehdottomasti mielenkiintoisimpiin hahmoihin kuuluu Georg August Wallin (tai suomalaisemmin Yrjö Aukusti Wallin), Ahvenanmaalla vuonna 1811 syntynyt ”Arabian salaperäinen vaeltaja”, niin kuin hänestä vuonna 2001 julkaistun lastenkirjan nimi kuuluu. Helsingistä Edinburghiin siirtynyt prof. Jaakko Hämeen-Anttila mainitsi Wallinin eräässä haastattelussaan, ja siitä innostuin etsimään miehestä lisätietoa.
Löysin ja luin Wallinista neljä kirjaa: J. Krohnin Yrjö Aukusti Wallin ja hänen matkansa Arabiassa (1880), K.L. Tallqvistin Yrjö Aukusti Wallin (1903), Yrjö Karilaan Wallin, erämaan mies (1932) ja edellä mainitun Markku Löytösen ja Miisa Waismaan reippaasti uudemman lastenkirjan. Lisäksi sain käsiini Kaj Öhrnbergin artikkelin kirjasta Matka-arkku: suomalaisia tutkimusmatkailijoita (1989).
Muualta Internetistä Wallin-tietoutta löytyy ainakin Wikipediasta, Biografiakeskuksesta, Kansallismuseolta, Yleisradiolta, yliopistolta, Maailman historiasta ja Pentti Murolen blogilta sekä englanniksi Arab Newsilta.
Kalliosta löytyy Wallinin mukaan nimetty Wallininkatu, Helsingin yliopiston opettajien lehtisalissa on hänen muotokuvansa (ks. kuva alla) ja Hietaniemen hautausmaalla voi käydä katsomassa Wallinin hautakiveä, johon on kirjoitettu myös hänen arabiankielinen nimensä.
Wallinin matkan taustoja
Wallin kiinnostui lapsena Raamatun pyhistä seuduista ja halusi joskus isona päästä niitä paikan päälle katsomaan. Helsingin yliopistossa hän opiskeli prof. Geitlinin ohjauksessa arabian ja persian kieliä ja väitteli vuonna 1839 klassisen ja modernin arabian eroista. Wallin jatkoi arabian ja persian opiskelua natiiviopettajien johdolla Pietarissa ja sai hakemansa apurahan uskaliasta Arabian-tutkimusmatkaa varten.
Wallinin suuri tutkimusmatka kesti seitsemisen vuotta (1843-1850) ja suuntautui nykyisen Egyptin, Saudi-Arabian, Israelin, Jordanian, Syyrian, Libanonin, Irakin ja Iranin alueelle. Ennen lähtöään Wallin opiskeli lääketiedettä voidakseen esiintyä matkallaan lääkärinä, niin kuin hän sitten tekikin. Lisäksi Wallin opetteli islamilaisille tavoille, jotta hänen henkensä ei vääräuskoisuuden takia vaarantuisi ja jotta hän pääsisi tutustumaan beduiinikulttuuriin sisältäpäin.
Wallin matkusti poliittisesti mielenkiintoisina ja vaarallisinakin aikoina. Muodollisesti Ottomaanien imperiumiin kuulunut Egypti oli saavuttanut Muhammad Alin alla käytännössä itsenäisyyden, ja Ali pyrki laajentamaan valtaansa Arabian niemimaalle. Siellä puolestaan hallitsivat Rashidit ja Saudit, jotka olivat omaksuneet tuolloin leviävän sunni-islamilaisen puhdasoppisuusaatteen, wahhabismin.
Poliittis-uskonnollinen tilanne johti siihen, että Wallinia epäiltiin mm. Muhammad Alin vakoojaksi Arabian niemimaalla sekä siihen, että hän joutui useampaan otteeseen muuttamaan peitenimeään - esimerkiksi Wallinin tunnetuin arabinimi ”Abdul-Wali” ei sopinut wahhabiittien uskoon, joten viimeisellä erämaamatkallaan hänen nimensä oli Abdul-Maula.
Wallin ei myöskään voinut jäädä kiinni tutkimusmuistiinpanojen tekemisestä. Ongelman ratkaisemiseksi Wallin kehitti salakielen: hän kirjoitti ruotsia arabialaisilla aakkosilla. Tällä kielellä hän saattoi harjoittaa myös julkista ammattiaan: usein beduiinit halusivat lääkkeiden lisäksi loitsuja tautien parantamiseksi, ja he olivat ikionnellisia Wallinin heille jättämistä ruotsinkielisistä taikaloruista.
Wallinin matkat voidaan jakaa eri lailla kahdesta viiteen. Hän suoritti kaksi varsinaista aavikkotutkimusmatkaa, jotka molemmat alkoivat Kairosta ja muuttivat yllättävästi suuntaa Hai’lista hengenvaaran takia. Ensimmäisellä vaelluksellaan kurssi kääntyi kohti Medinaa ja Mekkaa, toisella kerralla kohti Bagdadia. Wallin oli tiettävästi ensimmäinen Ha’ilissa käynyt eurooppalainen.
Näiden matkojen välissä Wallin suoritti pyhiinvaellusmatkan Siinaille ja Jerusalemiin (tätä kutsutaan joskus toiseksi matkaksi), ja lisäksi hän teki Kairosta käsin Niiliä pitkin kaksi tutustumisretkeä muinaisen Egyptin tärkeille paikoille. Wallinia oli pyydetty hankkimaan ja toimittamaan Helsingin yliopistolle kirjojen ja käsikirjoitusten lisäksi eläinten luurankoja. Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmista löytyy yhä hänen toimittamansa dorkasgaselli.
Euroopan läpi Egyptiin
Wallinin suuri tutkimusmatka oli alusta asti täynnä draamaa. Kun laiva lähti Helsingin satamasta, Wallin huomasi palvelijattarensa mokanneen pakkauksessa pahanpäiväisesti: missä olivat nuuskat, teet, yönuttu, Koraani ja pyssy? Laivan kapteeni korvasi sentään nuuskat, ja kuuluisa Maamme-laulun säveltäjä Pacius teki Wallinille hyvää matkaseuraa.
Ranskassa Wallinin seuraan lyöttäytyi tuntematon mies, joka teki vaikutuksen näennäisellä ystävällisyydellään ja arabian kielen taidollaan. Seuraavan kerran Wallin kuitenkin heräsi sairaalasta: hänet oli löydetty kadulta puolikuolleena ja lähes alastomaksi ryöstettynä.
Ensimmäinen pysäkki Afrikan mantereella oli Aleksandria, jossa Wallin vielä saattoi esiintyä kristittynä. Arabien toisenlainen maailma tosin hieman pelotti häntä: kirjaviisaus ei enää auttanut, nyt hänen oli toden teolla opeteltava ”arabialaisten kaikki tavat ja temput tervehtiessä ja puhellessa, istuessa ja syödessä, pestessä ja rukoillessa”. Runsas ajanvietto šeikkiystävien kanssa aiheutti myös jonkin verran vastareaktioita muslimien keskuudessa: ”Joka päivä tuo nasaretilainen on luonasi!”
Aleksandriasta Wallin matkusti Kairoon, josta tuli hänen tukikohtansa. Siellä hän esiintyi jo Venäjän tsaarin alaisena muslimina, Kazanin tataarina, jonka nimi oli Wali. Koska tämä nimi painosta riippuen merkitsi joko pyhimystä tai yhtä Jumalan nimistä, Wallin joutui muuttamaan sen muotoon Abdul-Wali (tai Abd al-Wali, arabiaa kun on vähän hankala translitteroida), joka merkitsee Jumalan palvelijaa.
Kairossa Wallin tutustui ihmisiin, keskusteli ja joi kahvia heidän kanssaan sekä kohensi arabiantaitojaan: ”niin paljon kuin olenkin täällä ja Pietarissa kilvoitellut arabian kielen kimpussa, kuulen kuitenkin vielä melkein joka minuutti sanan, jota en ole ennen kuullut ja jota en ymmärrä”.
Tätä hämmästyttävämpää on, että vaikka Walliniin aina välillä kohdistui epäilyksiä, ei hän koskaan jäänyt kiinni. Hänet otettiin vastaan muslimioppineena, jota pyydettiin jopa johtamaan rukoushetkiä ja vihkimään nuoriapareja.
Koraanin resitaation opettelemisesta oli eräs yllättävä hyöty tulevan aavikkomatkan kannalta. Koraania luettaessa nimittäin päätä ja vartaloa heilutettiin juuri samassa tahdissa, jossa kameli keinutti ratsastajaansa Arabian erämaassa. Wallin oppi myös nopeasti beduiinien suuresti arvostamat kamelin selkään hyppäämisen ja ratsastaessa nukkumisen taidot.
Ensimmäinen ja toinen matka
Aavikon arki koostui kamelin selässä vaeltamisesta tai sen vierellä kävelemisestä aamusta iltaan, päivästä toiseen. Wallin rakasti tätä beduiinielämää kaikista sen vaaroista ja epämukavuuksista (hiekkamyrskyt, kuumat päivät, kylmät yöt, nälkä ja jano, rosvovaara…) huolimatta.
Beduiinikulttuurin erikoisuuksiin kuului se, että iltaisin sai mennä vieraaksi kenen tahansa leiriin. Vieraalle tarjottiin aina kahvia ja kenties teurastettiin lammas, kun taas samojen beduiinien kohtaaminen päiväsaikaan aavikolla olisi saattanut merkitä ryöstetyksi tulemista. Yösija tehtiin kaivamalla kuoppa hiekkaan.
Wallinin naimattomuus oli pantu paheksuvasti merkille jo Kairossa, missä hänelle suositeltiin naimisiinmenoa tai ainakin orjattaren hankkimista. Autiomaassa Wallin sepitti tarinoita vaimoistaan ja lapsistaan. Ha’ilissa eräs kuuluisa runoilija tarjosi Wallinille 15-vuotiasta tytärtään vaimoksi sillä ehdolla, että Wallin asettuisi kaupunkiin asumaan.
Kuten aiemmin mainitsin, Wallinin suunnitelmat muuttuivat Ha’ilissa - ei tosin avioliiton vaan rosvovaaran takia. Wallin päätti epäröinnistä huolimatta liittyä suureen Medinaan menevään pyhiinvaelluskaravaaniin. Lisähaasteena oli se, että Wallinin piti vältellä karavaanin johtajaa, sillä hänellä ei olisi ollut rahaa maksaa kallista maksua pyhiinvaellusmatkasta.
Medinaan ja Mekkaan matkaaminen oli eurooppalaiselle riskialtista puuhaa. Paljastuminen olisi merkinnyt käytännössä varmaa kuolemantuomiota. Wallin oli noin 20. länsimaalainen kristitty, joka onnistui valepuvussa suorittamaan pyhiinvaelluksen islamin pyhimmille paikoille Medinaan ja Mekkaan. Mekassa Wallin osallistui kaikkiin vaadittuihin rituaaleihin epäilyksiä herättämättä:
”Kaaban ovella, rakennuksen koillissivulla seisoi mustia orjia, jotka virtahepopampuilla päättömästi huitoivat ihmisjoukkoa, milloin tungos kiven ympärillä muodostui liian sankaksi. Tästä huolimatta onnistuin monta kertaa suutelemaan mustaa kiveä ilman että ainoakaan isku minuun osui.”
Wallinin toinen erämaa- ja pyhiinvaellusmatka suuntautui Kairosta Siinain kautta Jerusalemiin, ja se oli enemmän turismia kuin tiedettä, sillä Jerusalemin paikat tunnettiin lännessä jo hyvin. Siinainvuoren juurella sijaitsevaan ortodoksiluostariin Wallin pääsi sisään puhumalla venäjää, mutta sen kuuluisasta kirjastosta hän lähti valitettavasti äkkiä pakoon tukehduttavan pölyn takia.
Jerusalemia Wallin lähestyi tuntien ”eräänlaista pyhää ja tyyntä iloa”, sillä siellä oli ”uskontomme kehto ja sen sivistyksen perustus, jota nyt nautimme”. Pyhät kaupungit ja pyhiinvaeltajien kansanhurskaus eivät kuitenkaan loppujen lopuksi tehneet Walliniin kovinkaan myönteistä vaikutusta:
”Jumala varjelkoon minua kaikista pyhistä kaupungeista! Minulla on ollut kunnia käydä kolmessa itämaiden pyhimmässä kaupungissa, nimittäin Mekassa, Medinassa ja Jerusalemissa, mutta missään muualla maailmassa en ole nähnyt niin ilkeätä, alhaista, turmeltunutta väkeä kuin juuri niissä. (…) Toinen menee Mekkaan ja peseytyy Zamzamin kirkkaassa, mutta karvaassa vedessä, toinen Palestiinaan kylpeäkseen Jordanissa. Toinen tekee ristinmerkkejä jollakin haudalla, toinen kiertää vanhaa rumaa tornimaista taloa ja suutelee mustaa kiveä. Kumpi heistä on parempi? Allahu a’lam (Jumala tietää parhaiten).”
Kolmas matka
Kolmannelle matkalleen Wallin oli saanut kotimaasta uuden apurahan. Sitä ennen hän oli elänyt jännityksessä ja epätoivossa, sillä postin kulku oli hidasta ja epävarmaa. Wallin käski lähettää rahojaan eri kaupunkeihin, jotta hänellä aina olisi jotain ryöstön varalta tallessa. Tämäkään keino ei ollut takuuvarma, kuten matkan aikana vielä osoittautuisi.
Kolmas matka suuntautui jälleen kohti tuttua Ha’ilia, tällä kertaa uutta reittiä Tabukin ja Taiman kautta. Tabukissa suomalaisen beduiinilääkärin puheille tuli 18-vuotias avio-ongelmista kärsinyt nainen, johon Wallin rakastui. Wallin laati suunnitelman: he karkaisivat yhdessä toisen heimon leiriin, pakottaisivat miehen eroon, menisivät naimisiin ja asettuisivat sitten takaisin naisen omaan heimoon onnellisena avioparina.
”Mitä tekemistä minulla enää oli Euroopassa, josta olin melkein täysin vieraantunut? Voinhan viettää lopun ikääni aavikon poikien seurassa hankkien kameleja ja lammaslaumoja sekä viihtyä aavikon yksinkertaisissa oloissa, kaukana Euroopan turhuudesta ja ylihienostuneesta sivistyksestä.”
Wallinin järki voitti kuitenkin tunteet, eikä suunnitelmasta tullut mitään. Matkan seuraavalla etapilla Wallin sai väitellä petollisten beduiinioppaittensa kanssa, jotka yrittivät luikerrella irti tehdyistä sopimuksista ja saada Wallinin maksamaan heille ylimääräistä palkkaa. ”Beduiiniin ei ole koskaan luottamista.” Lisäksi Wallin kritisoi beduiineja sivistyksen puutteesta ja siitä, etteivät he pesseet likaisia ruoka-astioitaan melkein koskaan.
Dramaattinen käänne koettiin jälleen Ha’ilissa, jossa Wallin oli päässyt tapaamaan vanhoja tuttujaan. Emiiri Ibn al-Rashidin veli antoi Wallinille majatalon isännän välityksellä varoituksen suunnitellun reitin vaarallisuudesta. Viestiin sisältyi Wallinin maailmaa järisyttävä tieto: ”Sano hänelle lopuksi, että me tiedämme, että hän on kristitty! Mutta hän on kunnian mies - siksi me kunnioitamme häntä ja siksi lähetän hänelle nämä ystävälliset neuvot.”
Wallin suuntasi tämän jälkeen suoraan pohjoiseen kohti Bagdadia, entistä Abbasidien dynastian ja nykyistä Irakin pääkaupunkia, mistä hän jatkoi turistikierrokselle Persiaan. Badgad oli Wallinille pettymys, mutta niin oli Persiakin.
”Persialaisparka on luopunut loistavasta muinaisuudestaan, kielestään ja uskonnostaan, on hernerokan hinnasta myynyt esikoisoikeutensa arabialaisille ja pureskelee yhä vielä noita keittämättömiä herneitä, joita hänen vatsansa ei jaksa sulattaa.”
Kaikkein kurjinta Wallinilla oli kuitenkin isäni syntymäkaupungissa Basrassa. Siellä paikallinen konsuli ei suostunut antamaan Wallinille hänelle varattua rahaa, vaan väitti Wallinin valtakirjaa väärennökseksi. Tämän seurauksena Wallin joutui elämään äärimmäisessä köyhyydessä ja kurjuudessa. Wallin kiittii Luojaa, ettei sentään sairastunut, sillä sanonnan mukaan ”se, joka Basrassa kallistaa päänsä, ei enää nouse.”
Eräänä päivänä Basraan saapui englantilainen kauppalaiva, jonka kapteenin puheille surkea Wallin kiiruhti. Kapteeni oli ensin epäileväinen tämän kerjäläisen nähdessään, mutta Wallin yllätti hänet sujuvalla englannilla. Kapteeni suostui ottamaan Wallinin mukaansa, ja Bagdadista suomalaismatkaaja sai lainattua tarvittavat varat kotimatkalleen.
Matkalla Bagdadista kohti Damaskosta Wallin sai kokea sen, mikä hänen aavikkokokemuksistaan vielä puuttui: ryöstö. Aseistetut beduiinit pysäyttivät Wallinin ja postimiehen, jonka mukana hän matkusti, ja riisuivat heidät putipuhtaiksi. Pian kävi kuitenkin ilmi, että sekä postimies että Wallin olivat ryöstäjäheimon ”veljiä”, eikä rosvoilla näin ollen ollut beduiinilain mukaan oikeutta ryöstää heitä.
”Allah kirotkoon isäsi, sinä koiran pentu!” Tällaisissa tunnelmissa beduiinirosvot vastahakoisesti joutuivat palauttamaan postimiehelle ja sitten Wallinille ryöstetyt tavarat. Wallinia koko juttu huvitti, ja muutama ryöstössä kadonnut tavara ei ollut hänelle hullumpi hinta siitä, että sai nähdä ja kokea aidon aavikkoryöstön.
Kotiinpaluu ja perintö
Wallin ei palannut suoraan Suomeen vaan hakeutui Lontooseen, jonka British Museumissa hän saattoi tutkia tärkeitä arabialaisia käsikirjoituksia ja valmistella professorinväitöskirjaansa Ibn al-Faridin runosta, islamin ”korkeasta veisusta”. Wallin piti Lontoossa esitelmiä ja laati artikkeleita matkoistaan, ja hänestä tuli hetkessä eurooppalaisessa tiedeyhteisössä aikansa merkittävin orientalisti.
Esimerkiksi assyrologian isäksi kutsuttu sir Henry Rawlinsonin mukaan Wallin oli ”ainoa nykyään elävä eurooppalainen, joka voi vaikeuksia ja vastuksia pelkäämättä kulkea halki tämän niemimaan”. Lontoossa kovasti masentunut Wallin alkoikin heti ajatella seuraavaa Arabian-matkaansa: ”Niin, tunkio on koko maailma, Old England ja samoin Suomi! Oi jos Herra soisi että kerran saisin laskea luuraukkani levolle erämaan hiekkaan.”
Suomessa Wallinin ystävät tunnistivat hänet samaksi rehelliseksi mieheksi kuin ennenkin, tosin harvapuheisemmaksi ja surumielisemmäksi. Wallinin ystäviin kuului mm. J.L. Runeberg, joka kovasti nautti hänen seurastaan. Wallin nimitettiin prof. Geitlinin avoimeksi jättämään Helsingin yliopiston itämaisen kirjallisuuden professorin virkaan 1.1.1851.
Vuosina 1851-52 Wallin ehti pitää luentoja innokkaille opiskelijoille ja suunnitella seuraavaa Arabian-matkaansa. Matkan rahoituksen järjestämisessä ilmeni ongelmia, samoin Wallinin terveydessä. Lokakuun 23. päivänä 1852, päivää ennen kuin tuore professori olisi täyttänyt 41 vuotta, Wallin kuoli yllättävästi kotonaan.
Wallinin akateeminen ura jäi näin ollen pahasti kesken. Muiden oli toimitettava Wallinin muistiinpanot julkaisukuntoon, eivätkä he aina tehneet työtään kovin mallikkaasti. Ruotsinkieliset päiväkirjat ja kirjeet jäivät kielimuurin taakse: kansainvälisellä tiedeyhteisöllä on ollut vain pari englannin- ja saksankielistä artikkelia. Kaj Öhrnberg toteaa:
”Wallin ei julkaisuissaan tehnyt oikeutta itselleen eivätkä sitä ole hänelle tähän mennessä tehneet hänen jäämistönsä julkaisijat. On epätodennäköistä että missään maailman kolkassa, minkään kielimuurin ’kätkössä’ olisi yleiseen tietoisuuteen tuloaan odottamassa yhtä runsaita ja yksityiskohtaisia kuvauksia.”
Aivan viime vuosina tilanteeseen on saatu hieman parannusta. Kaj Öhrnberg on toimittanut ja Jaakko Anhava suomentanut Wallinin päiväkirjat ja kirjeet teokseen Aavikon vaeltaja: elämä ja päiväkirjat (Otava 2007), ja uusi ruotsinkielinen artikkelikokoelma Wallinista on julkaistu myös englanniksi: Dolce far niente in Arabia. Edellisestä löytyy suomenkielisiä esittelyjä ainakin täältä ja täältä. Itse toivon tutustuvani näihin myöhemmin; tässä artikkelissa on menty alussa esitellyillä materiaaleilla.
Lopuksi totean Wallinin voivan olla inspiroiva hahmo myös 2000-luvun suomalaisille. Suomalaisen on mahdollista oppia arabian kieli suorastaan täydellisesti, ja suomalainen voi oppia ymmärtämään ja rakastamaan arabialaisia elämäntapoja. Basralaisen poikana tiedän, että sama pätee myös toisinpäin.
Suomalaiset ja arabit voivat tänäkin päivänä rikastuttaa toisiaan niin materiaalisesti, henkisesti kuin hengellisestikin. Esimerkiksi kristityillekin tuttu luottamus Jumalan kaitselmukseen sai Wallinille uutta syvyyttä beduiinien keskuudessa. Englannista hän kirjoitti kauniit ja enteelliset sanat:
”Elämän päivämatkalla oli minulla yksi päämäärä: ehtiä ennen auringonlaskua etäällä erämaassa sijaitsevalle lähteelle; mutta ajojuhtani oli nälästä näännyksissään, sen kyttyrä tyhjä rasvasta, kangastus matkan varrella eksytti minut; sen tähden minä nälkäisenä ja janoisena, beduiinin tyyneydellä ja kiitollisin sanoin al-hamdu lillah, Jumalalle olkoon kiitos, laskeudun levolle siihen paikkaan, missä yö on minut yllättänyt, siihen kuoppaan, jonka olen kaivanut hiekkaan, odottaakseni, mitä Herra on lähettävä minulle nousevan aamun mukana: elon taikka kuolon.”
Viimeisimmät kommentit