Gnosiksen paluu
Käsitys “yhtenäisestä”, “yhdestä” tai “yhteisestä” kirkosta ennen vuotta 1054 on parhaillaan yksinkertaistus ja pahimmillaan harha. Kristinuskon erilaisia tulkintoja on ollut tarjolla alusta saakka, ja erot muodostuivat kirkko(j)a jakaviksi jo aivan alussa.
Kiista kristinuskon todellisesta sisällöstä kukoisti jo ajanlaskumme toisella vuosisadalla, kun vastakkain olivat kirkkoisät ja gnostilaiset. Perinteisesti kaikki kristityt ovat olleet yhtä mieltä siitä, että gnostilaisuus oli epäkristillinen harha.
Gnostilaisuuden sisällöstä
Gnostilaisuuden sisältö paljastaa, miksi kukaan Raamattuun ja Kolminaisuuteen uskova nykykristitty ei voi pitää gnostilaisuutta todellisena kristinuskona. Gnostilaiset uskoivat kaikenlaisiin aioneihin ja emanaatioihin, joista lopulta tuli Demiurgi, Luoja-Jumala. Sen sijaan Kristuksen Isä oli toinen Jumala kuin Vanhan testamentin Luoja-Jumala.
Ihmiset ovat syntymänsä perusteella kolmessa ryhmässä, fyysiset, psyykkiset ja pneumaattiset. Ensimmäiset eivät voi pelastua, toisiin kuuluvat tavalliset kirkon jäsenet, ja heillä on vapaus valita, kolmanteen taas kirkon valaistuneet eliittijäsenet eli pelastuvat gnostilaiset.
Gnostilaisilla oli ylimääräinen salainen sakramentti, “lunastus”, heillä oli väitettyä salaista tietoa apostoleilta (jonka mukaan Luoja-Jumala ei ollut Jeesuksen Isä), he väheksyivät ruumiillisuutta ja sallivat sen takia tavallisilta kristityiltä kiellettyjä moraalittomuuksia.
Valheellinen tieto
Gnostilaisuus tulee kreikan sanasta gnosis, joka tarkoittaa tietoa. Jo 2. kirje Timoteukselle kirjoittaa valheellisesti “tiedoksi” kutsuttua oppia vastaan. Toisen vuosisadan lopulla kirkkoisä Irenaeus sai tästä inspiraation viisiosaisen antignostilaisen teoksensa nimeen.
Irenaeus oli apostoli Johanneksen opetuslapsen piispa Polykarpoksen opetuslapsi. Hän tukeutui argumentaatiossaan aiempien kristittyjen kuten Klemens Roomalaisen, Ignatios Antiokialaisen, Hermaan ja Justinos Marttyyrin kirjoituksiin.
Olen valmistelemassa tutkimussuunnitelmaa väitöskirjaa varten Irenaeuksen argumentaatiosta gnostilaisia vastaan ja erityisesti Paavali-tulkinnan osuudesta tässä kiistassa. Jo tässä varhaisessa vaiheessa kiistasta on paljastunut erikoisia yksityiskohtia.
Protestanttisuuden paluu - minne?
Protestantismi esitti jo varhaisessa vaiheessa olevansa paluu varhaisen kirkon todelliseen katoliseen uskoon, kirkkoisien uskoon, ensimmäisten “yhteisen kirkon ajan” konsiilien uskoon, joka oli turmeltu keskiajalla.
Gnostilaiskiistan tutkiminen on kuitenkin paljastanut mielenkiintoisia yhtymäkohtia nimenomaan gnostilaisuuden ja protestantismin välillä. Onko protestantismi sittenkin paluuta gnostilaisuuteen eikä kirkkoisiin?
Jos protestantit ovat katolisen kirkon kanssa samaa mieltä siitä, että kirkkoisät olivat oikeassa ja gnostilaiset väärässä, kuinka he voivat oikeuttaa olemassaolonsa, jos kirkkoisien argumentit gnostilaisia vastaan ovatkin yhtä lailla argumentteja heitä itseään vastaan?
Esimerkkejä
Tämän alustavan teesin tarjoan tässä vaiheessa vain mietittäväksi muutaman esimerkin kera. Ensiksi Marcionin eräs pääajatus oli tiukka lain ja evankeliumin erottaminen - samoin Luther - kun taas Irenaeus puolusti vahvasti lain ja evankeliumin ykseyttä.
Toiseksi gnostilaisten näkemys kirkosta oli hengellinen, kun taas kirkkoisien argumentti oli jatkuvasti näkyvän kirkon ykseys, apostolinen traditio, piispojen suksessio, presbyteerien auktoriteetti. Gnostilaisten tavoin protestantit nostivat uskomuksensa näkyvää hierarkiaa vastaan.
Gnostilaisten näkemys pneumaattisten pelastusvarmuudesta muistuttaa myös kalvinistista ja myöhemmin evankelikaalista “kerran pelastettu, aina pelastettu” -oppia. Tähän liittyy negatiivinen kuva pahasta luomakunnasta ja materiasta, jolla on seurauksia sakramentologiaan.
Ignatios ja Irenaeus puolustivat Kristuksen ja uskovien ruumiillista ylösnousemusta ja linkittivät tähän eukaristian, jossa Kristus antaa meille ruumiinsa syötävksi lupauksena ylösnousemuselämästä.
Jos siirrytään tunnustuksellisesta ajasta nykyaikaan, on protestanttisuus mennyt yhä enemmän gnostilaiseen suuntaan. Gnostilaiset nimittäin sallivat naisten toimia pyhissä viroissaan, kun taas Tertullianus vastusti tätä kiivaasti. Ja jos kerran ruumiin teot eivät voi vaikuttaa kielteisesti hengen pelastukseen, homoaktitkin ovat suotavia.
Mietinnän paikka
Siltä varalta, että gnostilaisuus alkaisi jotakuta kristittyä tässä vaiheessa viehättää, on muistettava, että gnostilaiset kielsivät Kristuksen kärsineen ja kuolleen ristillä. Heidän mukaansa Kristus nauroi taivaassa, kun tyhmät kristityt luulivat tapettua Jeesusta Kristukseksi.
Monet nykytutkijat yrittävät selittää gnostilaisuuden olleen vain vaihtoehtoinen kristillisyyden muoto. Termeistä oikeaoppisuus, harhaoppi ja gnostilaisuus halutaan luopua. Ei haluta tunnustaa, että apostolit oikeasti opettivat ja auktorisoivat tiettyjä henkilöitä.
Gnostilaisuus tekee paluuta. Suomeenkin on perustettu gnostilaisuuden seura - gnosis.fi. Islamilaiset apologeetat ovat innostuneet gnostilaisista yrittäessään todistaa alkuperäisten kristtityjen kieltäneen Jeesuksen ristinkuoleman. Da Vinci-koodi herkuttelee gnostilaisuudella kirkkoa vastaan.
Kristityillä on mietinnän paikka. Katolilaisilla ei ole mitään pelättävää, mutta faktat on tunnettava. Protestanttien sopii miettiä tarkkaan, kummalla puolella he todella ovat ja haluavat olla - kirkkoisien vai gnostilaisten. Gnosista vastaan kun tehoaa ainoastaan katolinen lääke.
kesäkuu 22, 2010 klo 10:45 am
Hei Emil!
Kiitos taas rohkeasta kirjoituksesta. On hyvä käydä keskustelua siitä, missä määrin protestanttisuus voi katsoa seisovansa vanhan kirkon ja kirkkoisien perustuksella.
Mielestäni kuitenkin esille ottamasi esimerkit protestanttisuuden ja gnostilaisuuden yhteyksistä ovat aika kaukaa haettuja. Lutherin laki-evankeliumi -jaottelussa ei ole käsittääkseni ollenkaan samasta asiasta kyse kuin gnostilaisuuden vastaavassa. Lutherilta voi kyllä löytää yksittäisiä lauseita, joissa asiat ovat aika räikeästi ja mustavalkoisesti sanottuja, mutta laki-evankeliumi -jaottelussa on jostain aivan muusta hänen kohdallaan kyse kuin VT:n ja UT:n “jumalien” erottamisesta. Luther arvosti VT:a Jumalan sanana.
“Kerran pelastettu, aina pelastettu” -oppi ei käsittääkseni ole protestanttisuudessa eikä evankelikaalisuudessa mikään enemmistönäkemys. Suomessa opilla on mutu-tuntumalla erittäin vähän kannattajia (voin olla väärässäkin).
Sekin tuntuu käsittämättömältä, että protestanttisuuteen yhdistetään ajatus pahasta luomakunnasta. Ehkä joillain ääripietisteillä saattoi olla sen tyyppistä ajattelua, mutta että protestanttisuus olisi jotenkin maailmankielteisempää kuin katolisuus, tuntuu käsittämättömältä. Kyllä kirkkoisät ovat lähempänä maailmakielteisyyttä kuin nykyiset protestantit (edes evankelikaalit). Ks. esim. Augustinuksen Tunnustukset tai Tuomas Kempiläisen (okei, ei kirkkoisä) Kristuksen seuraamisesta. Ongelmana protestanttisuudessa on pikemminkin liiallinen “maallistuminen” ja sen unohtaminen, että hyvän luomakunnan lahjoja tulee käyttää kohtuudella.
En ole myöskään mitenkään vakuuttunut, että protestantismin matala sakramenttiteologia liittyisi luomakunnan aliarvostamiseen. Ja muistakaamme myös, että esim. luterilaisuus edustaa verrattain korkeaa sakramenttiteologiaa. (Onko luterilaisuus protestantismia, se onkin sitten toinen kysymys.)
Ei protestanttisuus ole gnostilaisuutta. Jos haluat osoittaa, ettei protestantismi jatka vanhan kirkon perinnettä, olisi ehkä hedelmällisempää keskustella vanhurskauttamisopista ja kirkko- ja virkateologiasta.
Kesäisin terveisin,
Matti
kesäkuu 22, 2010 klo 11:28 am
Ai niin, ja onnea ja menestystä jatko-opintoihin!
Matti
kesäkuu 25, 2010 klo 7:36 pm
En voi olla reagoimatta. Koska tämä on jo liikaa.
Aika katolinen kirkko erottelee sukupuoleja, vaikka EI OLE MIESTÄ EIKÄ NAISTA.
On aineellista luomakuntaa, ja Kristus oli kuollut pahana, aineelisena miehenä, ja antanut ymmärtää että Jumalaa jonka sana oli luonut alussa maailmaan - se jumala on Rex Mundi- tämän maan vallananastaja. Ja häneltä on mieskin tuo katolilinen pahaa kirkko, joka syrjyy ihmisiä, allentaa naisia, syrjyy homoseksuaaleja ja transeksuaaleja ja muita eriäisiä ihmisiä. Ettekö tajuaa, mitä tuo paha kirkko teki juuri Kataareille?
Koska aine on itsestään pahaa, Jeesuksessa, oikeassa Jeesuksessa ei ollut mitään aineellista, mutta hän oli vaan puhdas henki, ja puhtaan hengen ei voida riistinaulitta. Jeesus-mies, oli aivan samaa profetta kun muutkin, kuolevainen olento, joka kuoli ristissa ja siinä ristissä ei ole mitään mystista, siksi ristissä ei ole mikään merkkitystä.
Ja tiedätkö mitä? Kun Bernard jotka sanoitte “pyhä” oli matkustanut v 1145 Languedociin, oli kauhistunut vähämään Kataareista, kun oman katolisen kirkon turmeltuneisuutta. Kataarit tekivät häneen selvästi suuren vaikuttuksen.
Oli selvää että Roma oli säikähtinyt ja tekosyy oli Pierren de Castelnaun murhaa, v 1208, jotka tekivät kirkonvastaisen kapinaliset, joilla ei mitään tekeemistä Kataarien kanssa.
Anteeksi mun suomen gramattiikka, mutta ei ole suomalainen ja teologiaa ja historiaa on vaikea kirjoittaa vieraalla kielellä.
Niin, ja sit Paavi Innocenc III. antoi heti ristirekti käsky, kirkko pani murhajoukkoja liikkeelle, ja Kataarisuus pití loppullisesti hävittämään. Onneksi se ei ole totta. Ja kataarilaisuus elää edelleen.
Apotti Citeau X in johdolla varustettiin valtava armeijaa, joka oli johtanut Simon de Montforte, ja häntäoli auttanut fanaanikko Domingo de Guzman, joka perusti v 1216 sääntökunnan, ja vihasi Kataareja aivan raivokkaasti. Vuonna 1231 Innocenc pesrutanut vielä pahimman laitoksen- pyhän inkvisiition. Kataarit eivät olleet sen ainoat uhrit, mutta myös kataarien auttajat. Simon de Montfort sai surmansa v 1218 Toulousessa, mutta Languedocin hävitys jatkui vuoteen 1243. Katolilaiset hyökkääjät pirittivät 10kk Montesegirin linnaa ja linnoitus antautui maaliskuussa v 1244. Mutta kataarilaista aatetteitta ei voi koskaan tukahduttaa!!!!!!!!
kesäkuu 27, 2010 klo 2:40 pm
Hei Emil, kiitos erittäin kiinnostavasta kirjoituksesta! Aihe on tosiaan äärimmäisen ajankohtainen. Rukoilen, että työsi sen parissa kantaisi paljon hedelmää.
Luonnollisesti kommenttisi gnostilaisuuden ja protestantismin yhtymäkohdista herättävät kuumia kommentteja. Niistä(kin) on silti tärkeä puhua.
kesäkuu 28, 2010 klo 3:04 pm
Inger, saahan sitä nyt uskoa vaikka joulutonttuun, eipä kukaan varmaan ole kataareja tai ketään muitakaan nyt kukistamassa. Asioista saa keskustella ja selvittää historiallisia lähteitä, tietoa ym. ja sen perusteellakin silti ihmisillä on eri mielipiteitä.
Keskiajan elämä oli varmaankin monessa suhteessa todella paljon kovempaa ja raaempaa kuin elämä nykyisin keskimäärin. Olkaamme iloisia, että ihmisoikeudet -tai edes pyrkimys niihin -nykyisin käsitetään melkolailla universaalisti ja kansakunnasta riippumatta samankaltaisesti.
Kirkonmiesten tekemät vääryydet kautta aikojen kannattaakin siksi asettaa aina perspektiiviin ajan muuta kuvaa vasten.
Nykyisin katolinen kirkko, kuten monet muutkin uskonnolliset yhteisöt, taistelee eturintamassa pienten ja sorrettujen puolesta -vaikkapa syntymättömien.
Hyvää kesää!