Hyviä uutisia

Luin eilen yhdessä päivässä lyhyen ja ytimekkään kirjan “Miksi jätin adventismin”, kirjoittanut Toivo Hillberg ja julkaissut Suomen kirkon sisälähetysseura 1965. Lopussa sanottu vahvistettiin vielä “kahden tai kolmen” eli käytännössä useammankin todistajan lausunnoilla. Kyseessä on siis luterilainen adventismivastainen apologia. Kirja oli mielestäni ihan hyvä lukea.

Lakiuskonto?

Kirja ei ole systemaattinen analyysi adventismin opeista ja argumenteista, vaan lyhyt omaelämänkerrallinen ja opillinen varoitus vaarallisesta harhasta. Pääargumentti on sama kuin Paavalin argumentti galatalaiskirjeessä: Vapauteen Kristus meidät vapautti: älkää antautuko uudelleen orjuuteen (ks. Gal. 5:1).

Mietin, mikä kanta minun olisi asiaan otettava, sillä Hillberg voisi kenties kirjoittaa samantyylisen kirjan katolisuudesta, ja monia vastaavia tarinoita onkin olemassa. Enkä peitä sitä, että mielestäni Hillberg syyllistyy uuden liiton vääristelyyn korostaessaan Jeesusta yksin kaiken muun kustannuksella ja tehdessään vanhasta liitosta armottoman laki- ja ansiouskonnon niin, ettei ole helppoa ymmärtää, kuinka Vanhan testamentin Jumala voisi olla sama kuin Uuden.

Näiden huomioiden jälkeen ja niistä huolimatta otan Hillbergin kanssa yhteisen kannan adventismia vastaan evankeliumille vieraana vanhatestamentillisena lakiuskontona - jos Hillbergin esitykseen ja sitaatteihin adventismista voi luottaa. Teen tämän muutamalla erotuksella katolisuuteen: 1) Adventismi sekoittaa vanhan liiton uuteen toisin kuin katolisuus ja joutuu täten Paavalin kritiikin alle aivan toisin 2) Adventismin pyhitysoppi on aivan toisenlainen kuin katolisuuden ja johtaa päinvastaiseen suuntaan kuin evankeliumi.

Suuret erehdykset

Käyn läpi lyhyesti Hillbergin siteeraamisen arvoiset argumentit adventismia vastaan. Ensin hän huomioi adventismin “suuren pettymyksen” vuonna 1844, jolloin päivälleen ennustettua Jeesuksen paluuta ei tapahtunutkaan. Tässä ennustuksessa adventismi ei totellut Kristuksen sanaa, jonka mukaan vain Jumala tietää tuon päivän ajankohdan (Matt. 24:36).

Toinen erehdys seurasi siitä, kun adventismi ei suostunut luopumaan laskemastaan ajasta vaan tulkitsi sen uudelleen niin, että tuolloin Jeesus siirtyi taivaalliseen kaikkeinpyhimpään pannakseen toimeen ns. “tutkivan tuomion”. Jeesus käy läpi kuolleiden ja elävien syntiluettelon taivaassa, ja kun hän tulee nimemme kohdalle, meidän on oltava täydellisen pyhityksen tai “luonteen” tilassa, sillä sen jälkeen ei enää ole pelastusmahdollisuutta. Tämän tuhoaa Heprealaiskirje, jonka mukaan Jeesus astui taivaalliseen kaikkeinpyhimpään kertakaikkisesti jo 2000 vuotta sitten (Hepr. 9:12), ja tämän ansiosta Jumala ei uudessa liitossa anteeksi annettuja syntejä enää muista (Hepr. 8:12).

Järkyttävin oppi liittyy ahdistuksen aikaan, jolloin ihmiset joutuvat adventistien mukaan elämään vuoden ilman välimiestä ja pärjäämään Jumalan edessä omillaan täydellisen pyhityksensä tai kristillisen luonteensa nojalla! Tätä pelon evankeliumia vastaan pysyvät Jeesuksen sanat, joiden mukaan hän on kirkkonsa kanssa kaikki päivät maailman loppuun asti (Matt. 28:20, ks. myös. Hepr. 13:5-6).

Sapatti ja ruokakultti

Adventistit tunnetaan ehkä parhaiten sapatinvietosta ja ruokasäädöksistä. Hillberg ja muut kirjassa todistavat, jotka kaikki olivat pitkään itse adventisteja, todistavat laajasta ylemmyydentunteesta ja muiden tuomitsemisen hengestä adventistikirkossa näiden asioiden suhteen. Kumma kyllä, näissä suurissa erottavissa kysymyksissä Uusi testamentti puhuu jälleen aivan suoraan adventismia vastaan:

“Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä.” (Kol. 2:16) “Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin ‘älä tartu’, ‘älä maista’, ‘älä kosketa’?” (Kol. 2:20-21)

Sapattikysymystä olen käsitellyt laajemmin adventismiartikkelissani. Tässä haluaisin vain siteerata Hillbergin kirjasta puhuttelevaa kohtaa, jonka monien kokemus on vahvistanut ja jonka pitäisi antaa riittävän varoituksen jokaiselle kristitylle: “Ollessani heidän sapattikoulunsa opettajana huomasin olevani jatkuvasti ristiriidassa seurakunnan yleisen näkemyksen kanssa koettaessani korottaa Kristusta ja hänen vanhurskauttaan… Olin aina kuin joku muhamettilainen. Vaikka kuinka yritin puhua Jeesuksesta, niin aina päädyttiin sapattiin - kysymykseen, miksi olin lauantaina pois työstä… Lyhyesti sanottuna heidän keskeisin opinkappaleensa, sapatti, on minun käsitykseni mukaan ottanut paikan Kristukselta.” (s. 91)

This entry was posted on lokakuu 27, 2008 at 12:05 pm and is filed under Ei-katoliset uskot. You can subscribe via RSS 2.0 feed to this post's comments. You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.