Hyviä uutisia

Noin 76 % suomalaisista kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kirkon jäsenmäärä on kuitenkin ollut tasaisessa laskussa 70-luvulta alkaen. Viime vuosina luterilaisesta kirkosta on eronnut yli 30 000 ihmistä joka vuosi, mikä on noin kolme kertaa katolisen kirkon jäsenmäärä Suomessa. Luterilaisen kirkon jäsenistä vain noin 3 % käy viikoittain jumalanpalveluksessa. Maailman kristityistä luterilaisia on n. 3 % ja koko väestöstä heitä on n. 1%. Tässä artikkelissa katsahdamme luterilaisuuden syntyyn ja nykytilaan ja pyrimme antamaan luterilaisessa ympäristössä kasvaneille mahdollisuuden katsoa tuttua kirkkoa hieman eri näkökulmista.

Reformaatio ja luterilaisuuden synty

Martin Luther oli katolinen munkki, jota vaivasi katolisessa kirkossa yleiseksi käynyt tekopyhyys ja erityisesti aneisiin liittyneet väärinkäytökset. Lutheria vaivasi myös omatunto, kunnes hän löysi Paavalin kirjoituksista totuuden vanhurskauttamisesta uskon perusteella. Luther vähätteli paavin ja kirkon opetusviran painottamista ja sanoi jokaisen kristityn voivan löytää tarvittavat uskontotuudet yksin riittoisasta ja tarpeeksi selvästä Raamatusta, jolla kirkon traditioita pitäisi mitata. Keskustelun herättämiseksi hän julkaisi vuonna 1517 kuuluisat 95 teesiään, ja Lutherin kirjoitukset ja ajatukset levisivät kehittyneen kirjanpainotekniikan ansiosta nopeasti laajalle alueelle. Monet Lutherin ajatuksista olivat kuitenkin kirkon uskon vastaisia, ja paavi Leo X joutuikin vuonna 1520 vastaamaan Lutherin kirkon ykseyttä uhanneisiin toimiin kovin sanoin bullassaan Exsurge Domine, josta seuraavassa otteita.

”Nouse, Herra, ja tuomitse asiasi. Kuule rukouksemme, sillä ketut ovat nousseet tuhoamaan viinitarhaa… Voimme hätämme ja mielemme murheen keskellä tuskin ilmaista, mitä korviimme on kantautunut jo jonkin aikaa luotettavien ihmisten ja yleisen huhun välityksellä; valitettavasti olemme jopa omilla silmillämme nähneet ja lukeneet monia erilaisia virheitä… jotkut näistä virheistä olemme päättäneet sisällyttää tähän dokumenttiin – niiden sisältö on seuraavanlainen… (13.) Katumuksen ja syntien anteeksiannon sakramentissa paavi tai piispa ei tee enempää kuin vähäisin pappi; itse asiassa, siellä missä ei ole pappia, jokainen kristitty, jopa nainen tai lapsi, voi samoin tehdä aivan yhtä paljon… (25.) Paavi, Pietarin seuraaja, ei ole Kristuksen sijaisena kaikkien koko maailman kirkkojen johdossa… (31.) Jokaisessa hyvässä teossa vanhurskas tekee syntiä… (35.) Kukaan ei ole varma, ettei hän aina ole tekemässä kuolemansyntiä…

Kukaan tervejärkinen ei ole huomaamatta, kuinka tuhoisia, turmiollisia, häpeällisiä sekä hurskaita ja yksinkertaisia sieluja harhaanjohtavia nämä erinäiset virheet ovat, kuinka ne ovat täysin pyhän roomalaisen kirkon, joka on kaikkien uskovien äiti ja uskon opettaja, rakkauden ja kunnioituksen vastaisia… Olemme tulleet siihen tulokseen, että nämä virheet tai teesit eivät ole katolisia… vaan pikemminkin ne ovat katolisen kirkon opin ja tradition vastaisia, ja kirkon antaman pyhien kirjoitusten oikean tulkinnan vastaisia… Sillä näiden virheiden mukaan… kirkko, joka on Pyhän Hengen johtama, on väärässä ja on aina ollut väärässä. Tämä on sitä vastaan, mitä Kristus taivaaseenastumisensa hetkellä lupasi opetuslapsilleen (kuten pyhässä Matteuksen evankeliumissa lukee): ’Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti’…

Kaikkivaltiaan Jumalan, autuaiden apostolien Pietarin ja Paavalin, ja omalla arvovallallamme me tuomitsemme, hylkäämme ja torjumme täydellisesti kaikki nämä virheet joko harhaoppisina, häpeällisinä, valheellisina, hurskaita korvia loukkaavina tai yksinkertaisia sieluja harhaanjohtavina, ja katolisen totuuden vastaisina… määräämme ja julistamme, että kaikkien uskovien… on pidettävä niitä tuomittuina, hylättyinä ja torjuttuina… koska edeltävät ja monet muut virheet sisältyvät Martin Lutherin kirjoihin tai kirjoituksiin, samoin tuomitsemme, hylkäämme ja torjumme täydellisesti mainitun Martinin kirjat ja kaikki kirjoitukset ja saarnat… joihin sisältyy mainitut virheet tai jokin niistä…

Kiellämme jokaista uskovaa… pyhän kuuliaisuuden nojalla ja mainittujen rangaistusten uhalla lukemasta… saarnaamasta, ylistämästä… julkaisemasta tai puolustamasta niitä… Toivomme on… että hän kokee sydämen muutoksen… palaa, ja kääntyy pois virheistään. Otamme hänet vastaan kuin tuhlaajapojan, joka palaa kirkon syleilyyn. Sillä aikaa kuitenkin velvoitamme Martinia lakkaamaan saarnaamasta…”

Luther vastasi tähän kirjeeseen polttamalla sen julkisesti. Hän ei perunut opetuksiaan, vaan jatkoi katolista uskoa uhmaavia kirjoituksiaan, kuten kyseiseltä ajalta peräisin oleva pappeutta koskeva katkelma osoittaa: “Jos pieni joukko hurskaita kristittyjä maallikoita otettaisiin vangeiksi ja vietäisiin autiomaahan, ja jos heidän joukossaan ei olisi piispan vihkimää pappia, ja jos he suostuisivat valitsemaan yhden heistä kastamaan, viettämään messua, antamaan synninpäästön ja saarnaamaan, tämä mies olisi yhtä totisesti pappi kuin jos kaikki piispat ja kaikki paavit olisivat vihkineet hänet.” (Saksan kansan aatelistolle, 1520)

Tottelemattomuudellaan Luther asetti itsensä paavin yläpuolelle. Lutherin aikana kirkko varmasti tarvitsi reformia, ja monet pyhät uudistivatkin ja ”puhdistivatkin” kirkon uskoa. He tekivät sen kuitenkin kirkon sisällä ja uskollisina kirkolle, kun taas Luther päätyi valitettavasti kapinan tielle ja sitä kautta kirkon ulkopuolelle. Leo X joutui panemaan täytäntöön ekskommunikaation, josta hän oli varoittanut.

Paavi kirjoitti bullassaan Decet Romanum Pontificem, että monet Lutherin seuraajista palasivat katoliseen uskoon paavin kirjeen ansiosta, mutta että “Martin itse – ja tämän sanominen aiheuttaa meille syvää surua ja murhetta – on katsonut arvoaan alentavaksi perua virheensä… ei… hän ei ole pelännyt kirjoittaa ja saarnata entistä pahempia asioita meitä ja tätä pyhää istuinta ja katolista uskoa vastaan… Hänet on nyt julistettu harhaoppiseksi, ja niin myös muut, jotka eivät ole piitanneet pelastuksestaan vaan ovat julkisesti kaikkien nähden tulleet Martinin turmiollisen ja harhaoppisen lahkon jäseniksi… he saavat kaikkialla osakseen hänen rangaistuksensa ja nimensä, ’luterilainen’…”

Reformaatio osoittautui kuitenkin hyväksi tilaisuudeksi kirkon kanssa vallasta kilpailevien valtiomiesten näkökulmasta. Protestanttisuus ja paaviuden kieltäminen antoi valtiolle mahdollisuuden periä itselleen kirkon omaisuutta, ja tähän tilaisuuteen Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa tarttui sillä seuraamuksella, että Suomi muuttui katolisesta luterilaiseksi. Kuninkaan kanslerin sanojen mukaan piispoille tärkeintä oli kuninkaan vaatimus, että he olisivat ”evankelisia eikä paavilaisia piispoja”. Oli syntynyt uusi, erillinen kirkko, ja seuraavaksi tutkimme tuon kirkon vaiheita ja hedelmiä sen n. 500-vuotisen olemassaolon ajalta.

Lutherin ajatuksia

Yksi reformaation moottoreista oli Lutherin vakuuttuminen siitä, että ihminen vanhurskautetaan uskosta ja armosta eikä hänen omien tekojensa ansiosta. Tämä on raamatullinen totuus: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.” (Ef. 2:8) Luther vei käsityksensä kuitenkin liian pitkälle. Hän kirjoitti: ”Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä.” (Kirje 1.8.1521)

Olisi ehkä hyödyksi verrata tätä Raamatun sanoihin: ”Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä?” (Room. 6:1–2) ”Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat.” (Hep. 10:26–27)

Reformaation tunnuslauseeksi nousi sola fide – (vanhurskauttaminen) yksin uskosta. Tämä oppi johti pian siihen, ettei synnin uskottu enää voivan vaarantaa pelastusta, ja sitten siihen, ettei pelastusta voi menettää mitenkään, jos vain uskoo Jeesukseen. Raamattu kuitenkin mainitsee sanat sola fide vain kerran – Lutherin kannalta nolossa yhteydessä: ”ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta” (Jaak. 2:24).

Luther päätyi seuraaviin kommentteihin koko Jaakobin kirjeestä: ”Pyhän Jaakobin kirje on tosiasiassa todella vähäarvoinen kirje… sillä siinä ei ole mitään evankeliumin luontoista…” (Esipuhe Uuteen testamenttiin, 1546) ja “Ensinnäkin se on täysin pyhää Paavalia ja muuta Raamattua vastaan, kun se lukee vanhurskauden tekojen ansioksi… Sitä paitsi hän [kirjeen kirjoittaja] viskoo asioita yhteen niin kaoottisesti, että minusta tuntuu, että hän oli joku hyvä, hurskas mies, joka otti muutaman sanonnan apostolien opetuslapsilta ja heitti ne sitten paperille. Tai ehkä joku kirjoitti sen hänen [Jaakobin] saarnaamisensa perusteella.” (Esipuhe p. Jaakobin ja p. Juudaksen kirjeisiin, 1546).

Luther ei pitänyt myöskään mm. Ilmestyskirjasta. Hän kirjoitti, että monet seikat saavat hänet ajattelemaan, ettei kirja ole apostolinen eikä profeetallinen. ”En voi mitenkään löytää siitä Pyhän Hengen kädenjälkeä… henkeni ei mukaudu tähän kirjaan. Minulle siinä on tarpeeksi syytä olla pitämättä sitä korkeassa arvossa: Kristusta ei opeteta eikä tunneta siinä” (Esipuhe Johanneksen Ilmestykseen, 1522).

Raamatun kirjojen kritisoinnin lisäksi Luther otti itselleen vapauden lisätä sana “allein” (lat. sola, suom. yksin) saksankieliseen raamatunkäännökseensä sanan ”uskosta” eteen (Room. 3:28). Tämän jälkeen hän kirjoitti, että ”jos paavilainen ystäväsi haluaa tehdä ison jutun sanasta ’yksin’ (sola), sano hänelle näin: ’Martin Luther haluaa sen olevan niin ja hän sanoo, että paavilainen ja aasi ovat sama asia’… Kirjaimet s-o-l-a eivät ole siinä, ja nämä älypäät tuijottavat niitä kuin lehmät uutta porttia, eivätkä he ymmärrä, että se välittää tekstin merkityksen.” (Kirje 8.9.1530)

Samassa kirjeessä hän vertailee vielä itseään katolilaisiin: “Osaan tulkita psalmeja ja profeettoja, ja he eivät. Osaan kääntää, ja he eivät. Osaan lukea Raamattua, ja he eivät. Osaan rukoilla, he eivät. Osaan heidän dialektiikkansa ja filosofiansa paremmin kuin he kaikki yhteensä. Sen lisäksi tiedän, ettei yksikään heistä ymmärrä Aristotelesta. Itse asiassa, jos yksikin heistä pystyy ymmärtämään oikein yhdenkin osion tai luvun Aristotelesta, syön hattuni!” (Kirje 8.9.1530)

Katolilaiset eivät olleet ainoita, jotka saivat Lutherin kritiikin osakseen. Vuonna 1543 Luther julkaisi surullisen kuuluisan antisemitistisen esseen, jossa hän kirjoitti mm. seuraavaa: “Sokeat juutalaiset ovat totisesti typeriä narreja… katso nyt näitä kurjia, sokeita ja järjettömiä ihmisiä… heidän sokeutensa ja ylimielisyytensä ovat vahvoja kuin rautavuori… Mitä meidän kristittyjen on tehtävä tämän hylätyn ja tuomitun kansan, juutalaisten, kanssa? Ensiksi heidän synagogansa tai koulunsa on sytytettävä tuleen ja kaikki palamaton on haudattava ja peitettävä lialla… tämä tulee tehdä Herramme ja kristinuskon kunniaksi, jotta Jumala näkisi meidän olevan kristittyjä…” (Juutalaiset ja heidän valheensa, 1543)

Vaikka itse Lutherin ajatukset eivät sinänsä todista mitään luterilaisuuden totuudesta, on hyödyllistä pohtia, millaiset juuret kullakin puulla on. Täten voidaan myös ennustaa, millaisia hedelmiä kyseinen puu voi tuottaa. Vaikka luterilainen kirkko ei virallisesti opeta kaikkea sitä, mitä Luther sanoi, Lutherin kommentit osoittavat, että luterilaisuuden perustana on syntinen mies ja hänen erehtyväiset ajatuksensa, kun taas katolisuus voidaan jäljittää synnittömään Jeesukseen, jonka kaikki kristityt tunnustavat erehtymättömän totuuden opettajaksi.

Luterilaisuus tänään

Kun paavin ja kirkon opetusviran auktoriteetti oli hylätty, ovet avautuivat mitä moninaisimmille raamatuntulkinnoille, ja protestanttisuus jakautui hyvin pian useisiin tunnustuskuntiin, joita on nykyään tuhatmäärin, joita syntyy jatkuvasti lisää ja jotka jakaantuvat toistuvasti erimielisyyksien takia pienempiin osiin. Luterilaisuus on jakautunut Yhdysvalloissa useisiin kirkkoihin, siellä vaikuttavat esimerkiksi ELCA (Evangelical Lutheran Church in America), LCMS (Lutheran Church Missouri Synod), WELS (Wisconsin Evangelical Lutheran Synod), ILC (Illinois Lutheran Conference) ja monet muut.

Suomessa luterilaisuuden eri haaroja edustavat esimerkiksi Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko ja kansankirkon sisällä toimiva Luther-säätiö sekä kaikenlaiset erilaiset herätysliikkeet. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on täynnä erilaisia toistensa kanssa samanarvoisia mielipiteitä uskosta ja moraalista, eikä ole helppo tietää, mikä kirkon kanta moniin avainkysymyksiin todella on, jos sitä on lainkaan.

Uusi, vuonna 1999 kirkolliskokouksessa hyväksytty Katekismus ja sen epäselvyys havainnollistavat hyvin sitä, kuinka ”kelluvia” monet keskeiset kysymykset ovat Suomen luterilaisessa kirkossa. Esimerkiksi abortista, esiaviollisesta seksistä, helvetistä, kuolemansynnistä, homoudesta ja naispappeudesta vaietaan täysin kyseisessä Katekismuksessa. Näyttää siltä, ettei Suomen luterilainen kirkko varsinaisesti pidä auktoritatiivista moraaliopetusta tehtävänään, mikä panee ajattelemaan, miten esimerkiksi Paavali tulisi toimeen luterilaisena piispana.

Uusi Katekismus antaa kuitenkin jonkinlaisia moraalisia ohjeita esimerkiksi kuudennen käskyn yhteydessä. Ainoa ongelma on se, että eräs ohjeisiin sisältyvä toteamus on täydessä ristiriidassa Kristuksen opetuksen kanssa, mikä on aika nurinkurista kirkolle, joka väittää olevansa kristillinen. Katekismus toteaa: ”Päätös uudelleen avioitumisesta on vastuullinen ja vakava. Sen tuominen Jumalan ja ihmisten eteen ei kysy vain tahtoa sitoutua vaan myös armoa ja anteeksiantamusta.”

Jeesus puolestaan sanoi: ”Mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako… Se, joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on aviorikkoja ja tekee väärin vaimoaan kohtaan Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen.” (Mark. 10:7–9,11–12)

Luterilainen kirkko muutti opetustaan eronneiden vihkimisestä lähinnä yhteiskunnan painostuksesta. Samoin tapahtui ehkäisyn sallimisen kanssa, ja myöhemmin naispappeuden kanssa. Nyt keskustelunaiheena on homoliittojen vihkiminen. Kirkko, joka on ensin opettanut, että vain mies voi olla pappi, että homoseksuaaliset aktit, esiaviollinen seksi, ehkäisyn käyttö ja abortti ovat aina syntiä, ja joka myöhemmin opettaa näistä kaikista päinvastoin tai yksinkertaisesti vaikenee epätietoisuudessa, on monien mielestä menettänyt uskottavuutensa Jumalan ikuisen totuuden opettajana.

Kristuksen kirkon tuntomerkit

Katekismuksen määritelmä kirkon ykseydestä onkin kovin kiehtova: ”Kristillinen kirkko on yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen. Kirkko on yksi, koska sillä on yksi Herra ja yhteinen usko.” Mitä tarkoitetaan kristillisellä kirkolla? Tuskin luterilaista kirkkoa, sillä kirkon määritelmä (yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen) on nikealais-konstantinopolilaisesta uskontunnustuksesta 300-luvulta ajalta, jolloin luterilaisuutta ei ollut olemassakaan.

Katekismus ei myöskään sano mitään siitä, etteivät muut kristilliset kirkkokunnat kuuluisi tähän kristilliseen kirkkoon, joten on oletettavissa, että ”kristillinen kirkko” tarkoittaa tässä yleisesti kaikkia kastettuja kristittyjä tai jotain epämääräistä kirkkojen ryhmää, johon kuulunevat ainakin katolinen, ortodoksinen, luterilainen sekä anglikaaninen kirkko ja kenties joitain muita.

Joka tapauksessa tämä johtaa Katekismuksen pahaan loogiseen ristiriitaan, sillä tällaisella ”kristillisellä kirkolla” ei ole mitään yhteistä uskoa. Uskooko tämä kirkko paaviuteen? Pyhien esirukouksiin? Kiirastuleen? Apostoliseen suksessioon? Sola scripturaan? Kristityt ja kristilliset yhteisöt ovat näistä asioista eri uskossa. Mitään ”kristillistä kirkkoa” ei ole olemassakaan, mitään yhteisöä, johon Katekismus näillä sanoilla viittaa, ei kyseisellä nimellä yleisesti tunneta.

Katekismus jatkaa: ”Kirkko on pyhä, koska Pyhä Henki vaikuttaa sen keskuudessa.” Pyhä Henki varmasti vaikuttaa kaikkialla, mutta minkä kirkon Pyhä Henki on Jeesuksen lupauksen mukaisesti johtanut ”tuntemaan koko totuuden” (Joh. 16:13)? Uskaltaako kukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon edustaja väittää kyseisen kirkon nykytilassaan tuntevan koko totuuden? Jos tämä kirkko tuntee koko totuuden, miksi sen piispat eivät tiedä, haluaako Jumala siunata homoliittoja vai ei? Jos se opettaa totuutta, miksi sen opetus on muuttunut monissa kohdin aiempaan nähden päinvastaiseksi? Eikö Kristus ole sama ikuisesti, muuttuuko epätosi ajan myötä todeksi ja päinvastoin?

Katekismus jatkaa: ”Kirkko on yhteinen ja yleinen eli katolinen, koska se on lähetetty palvelemaan Jumalan sanalla kaikkia kansoja.” Mikä kirkko on yleinen ja katolinen ja kaikille kansoille lähetetty? Eikö se ole se, jonka Pyhä Henki perusti helluntaina, se, jota jo apostolista ajoista asti kutsuttiin katoliseksi kirkoksi? Suomen evankelis-luterilainen kirkko puolestaan palvelee vain Suomea eikä luterilaisuus ole koskaan yltänyt kaikille kansoille. Katekismus kuvittelee kai luterilaisen kirkon olevan osa katolista kirkkoa, mitä se ei yksinkertaisesti ole, ei opillisesti eikä hallinnollisesti.

Katekismus jatkaa: ”Kirkko on apostolinen, koska se elää Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten välittämästä evankeliumista.” Luterilainen kirkkoko, jossa piispa voi suhteellisen vapaasti olla homoliittojen puolesta tai niitä vastaan, ajatella kuuluvansa katoliseen kirkkoon tai pitää paavia antikristuksena, jossa pastori voi opettaa kaikkien menevän taivaaseen, tai jossa uskovat saavat rauhassa pitää aborttia, haureutta, tanssimista, kortinpeluuta, harhaoppia tai ehkäisyä joko synnillisinä tai sallittuina oman harkintansa mukaan?

Elääkö tämä kirkko siitä apostolisesta evankeliumista, jota Paavali julisti ja josta hän sanoi: ”Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme – vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli – hän olkoon kirottu”? (Gal. 1:8) Uskaltaisiko luterilainen kirkko koskaan toistaa julkisesti näitä Paavalin sanoja viitaten niillä omaan opetukseensa?

Raamatussa on kuitenkin kohtia, jotka sopivat melkoisen hyvin luterilaisuuteen kuten moniin muihinkin Kristuksen totuuden rinnalle asetettuihin uskoihin. Yksi niistä on seuraava Paavalin aina pätevä profetia: ”Tulee… aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.” (2. Tim. 4:3–4) Pietarilta saamme vastapainoksi lohduttavan ja toiveikkaan muistutuksen: ”mutta Herran sana pysyy iäti” (1. Piet. 1:25).

Rukoilkaamme, että luterilaiset, jotka rakastavat Herran sanaa ja jotka ovat kaikesta huolimatta säilyttäneet suuren osan apostolisesta ja Jumalan ilmoittamasta pyhästä uskosta, löytäisivät pian tiensä Kristuksen kirkon täyteen ykseyteen. Suomessa ekumenia luterilaisten ja katolilaisten välillä on poikkeuksellisen kehittynyttä ja suotuisaa ykseyden kehittämiselle - parantakoon Herra kiireesti menneisyyden haavat ja johtakoon hän kaikki lapsensa yhteen laumaan.

This entry was posted on 4.3.2007 at 10:55 and is filed under Katolinen apologetiikka, Luther ja luterilaisuus. You can subscribe via RSS 2.0 feed to this post's comments. You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.