Poika joka palasi taivaasta

Jatkan taivaskokemuskirjojen esittelyä, ja tällä kertaa vuorossa on Kevin & Alex Malarkeyn kirja Poika joka palasi taivaasta: Tosikertomus ihmeistä, enkeleistä ja tuonpuoleisesta elämästä (Kuva ja Sana). Samoin kuin kirjassa 90 minuuttia taivaassa, Kuva ja Sana on liittänyt suomenkielisen version loppuun myös lyhyen kotimaisen tarinan.

Kirja kuuluu samaan genreen kirjojen 90 minuuttia taivaassa ja Taivas on totta kanssa. Kyseessä on selvästi kristillinen taivaskokemus, joka on peräisin amerikkalaisen evankelikaalisuuden piiristä. Kevin ja hänen poikansa Alex Malarkey olivat matkalla kotiin jumalanpalveluksesta uudella kotipaikkakunnallaan, kun he joutuivat rajuun auto-onnettomuuteen.

Kevin-isä lensi autosta ulos ojaan, kun taas kuusivuotias Alex löytyi takapenkiltä kuolleen näköisenä. Hänen kallonsa oli käytännössä irronnut selkärangasta, ja se roikkui vain  ihon, lihasten ja jänteiden varassa. Paikalle kiiruhtaneet naapurit ja ensiapuhoitajat rukoilivat Alexin puolesta, ja yksi heistä ”profetoi” Alexin äidille sairaalan pihalla, että Alex jäisi henkiin.

Lääkärit pitivät Alexin selviämistä lähes mahdottomana, ja vaikka hän selviäisi, hän ei pystyisi koskaan itse hengittämään, puhumaan eikä liikuttamaan raajojaan. Alexin äiti reagoi uutisiin ”profetoimalla” lääkärille päin naamaa, että Alex paranee kokonaan ja että hän tulee tuomaan toivoa tuhansille.

Kooma-aika ja kuntoutus

Malarkeyn perhe ja ystävät leiriytyivät lastensairaalan teho-osastolle ja muuttivat sen suoranaiseksi seurakunnaksi. Sana Alexista levisi mm. nettisivujen kautta, ja ihmisiä virtasi rukoilemaan pojan puolesta. Sairaalan lääkärit olivat ihmeissään, ja toivo alkoi levitä teho-osastolla laajemminkin.

Aika oli Malarkeyn perheelle erittäin rankkaa, heillä oli neljä pientä lasta  hoidettavanaan ja suuri määrä taloudellisia ongelmia. Eräänä päivänä myrskyn kaatama puu oli tuhonnut heidän kotinsa katon. Läpi kirjan Kevinin isällä Williamilla oli tehokas lohdutusstrategia: maailmassa on monia, jotka olisivat onnellisia, jos tämä olisi heidän suurin ongelmansa.

Piti nähdä hyvät puolet. Oli siunaus, ettei kukaan ollut puun kaatuessa kotona, ja nyt perhe saa joka tapauksessa korjauksen tarpeessa olleen katon tilalle vakuutuksen maksaman uuden katon! Lisäksi luonto oli nyt karsinut heikot puut tieltä, joten tontti oli nyt turvallisempi ja perhe sai iloita jäljellä olevista vahvoista puista.

Taloudelliset ongelmat ratkesivat yksi toisensa jälkeen, usein ihmeellisillä tavoilla. Joku vain tunsi kutsua hoitaa kaikki perheen laskut, tai jossain joku seurakunta päätti kerätä kolehdin Malarkeyn perheen puolesta, tai sitten jokin taho suostui maksamaan kaikki Alexin tähtitieteelliset sairaalakulut.

Yhdessä vaiheessa lääkärit harkitsivat Alexille nastoilla kalloon kiinnitettävää niskatukea, joka voisi edistää pahimman vamma-alueen parantumista mutta joka tekisi normaalin niskan liikuttamisen mahdottomaksi. Vuorokautta ennen leikkauksen määräpäivää Alexin puolesta rukoilemassa ollut nainen koki enkelien tulleen huoneeseen palvelemaan Alexia.

Toisaalla toinen nainen sai näyn samasta asiasta. Hän maalasi näkemästään kuvan, ja siinä enkelit seisoivat Alexin vuoteen takana kädet hänen kaulansa päällä. Nainen lähetti kuvan Malarkeyn perheelle, joka näytti sen ällistyneelle rukoilijaystävälle. Lääkärit peruivat leikkauksen tarpeettomana, vaikka he eivät osanneet selittää, mitä oli tapahtunut.

Lopulta Alex heräsi koomasta, ja hän pääsi kuntoutukseen ja viimein kotiin. Sairaalaan piti kuitenkin vielä palata useamman kerran. Alex pystyi ensin kommunikoimaan vain silmillään ja suun ilmeillä, mutta pikku hiljaa hän alkoi jälleen oppia puhumaan. Hän oli äärimmäisen päättäväinen ja toiveikas vaikeasta vammautumisesta huolimatta, ja hän sai jopa lääkärit ottamaan magneettikuvan pehmoleluistaan.

Taivastarina

Kun Alex pystyi puhumaan, hän kertoi äidilleen siitä, mitä hänelle oli onnettomuuden jälkeen tapahtunut. ”Jeesus tuli hakemaan minut autosta ja piti minua lähellään koko ajan. Olin kehoni yläpuolella ja katselin, miten minua yritettiin elvyttää. Jeesus puhui minulle koko ajan ja sanoi, että selviäisin kyllä, joten minua ei yhtään pelottanut.”

Alex oli nähnyt, kuinka enkelit olivat kantaneet hänen isänsä pois autosta ja kuinka hän oli herättyään huutanut Alexin nimeä ja soittanut puhelun vaimolleen Bethille eli Alexin äidille. ”Inhimillisesti katsottuna Alex ei pystynyt tietämään tätä asiaa mitenkään.”

Alex kertoo kirjassa taivaasta ja enkeleistä lyhyissä luvuissa aina vuorotellen Kevinin kirjoittamien päälukujen jälkeen. Ensimmäisessä puheenvuorossaan hän kertoo, että hän kulki kirkkaan tunnelin läpi, jossa soi ”surkeaa musiikkia”. Sitten hän pääsi taivaaseen, jonka voimakkaasta musiikista hän piti kovasti.

Kun Kevin kertoi Alexille Piperin kirjasta, Alex totesi, ettei mies ollut käynyt taivaassa. Hän oli ollut vain porttien ulkopuolella. Kevin vahvisti Piperin sanoneen juuri näin. Alex sanoi Piperin jääneen paitsi kaikesta mahtavasta kuten Jumalan ja enkelien näkemisestä. Alexin mukaan Jumalalla on ihmiskehon kaltainen keho, mutta paljon suurempi.

Alexinkin mukaan taivas on ihmeellinen, täydellinen, sanoinkuvaamaton, kirkas ja värikäs. Portin ulkopuolisessa ulommaisessa taivaassa on aukko, joka johtaa kadotukseen. Sisemmässä taivaassa on intensiivistä musiikkia, joka ei ole samanlaista kuin maanpäällinen musiikki. Alex piti erityisesti harpuista, jotka olivat suuren valkoisen portin sisäpuolella.

Taivaassa on Alexin mukaan puita, ruohokenttiä, järviä, jokia ja kaupunkeja, mutta kaikki on taivaassa täydellistä. Siellä on lisäksi paljon sellaista, mitä maan päältä ei löydy. Synti on haalistanut maailman niin, että väritkin ovat täällä haaleampia kuin taivaassa. Enkelit eivät ole kumpaakaan sukupuolta, vaan vitivalkoisia siivekkäitä olentoja. Jumala ei koskaan lähde temppelissä olevalta valtaistuimeltaan.

Alex onnettomuuden jälkeen

Onnettomuuden jälkeen enkelit jatkoivat Alexin luona käymistä. Enkelit auttoivat Alexia fyysisesti (mm. puhumaan) ja henkisesti (mm. lohduttamalla ja rohkaisemalla). Välillä Alex koki myös hyökkäyksiä paholaiselta tai muilta demoneilta. Riivaajat saatiin kuitenkin lähtemään rukoilemalla Jeesuksen nimessä. Erään kerran rukouksen jälkeen Alexin pikkuveli Aaron tokaisi Saatanalle: ”Heippa, käärmepoika!”

Alexin mukaan paholainen on rumin kuviteltavissa oleva olento, kolmipäinen harvahammas, jolla on hehkuvanpunaiset silmät ja luisevat raajat. Riivaajat ovat usein vihreitä, niiden hiukset ovat tulesta ja niiden kynnet ovat pitkät.

Taivasmatkoistaan ja henkitaisteluistaan huolimatta Alex on normaali poika, joka tykkää urheilusta, videopeleistä ja vitsikirjoista. Hänen tehtävänsä on kuitenkin kertoa ihmisille Jumalasta ja Jeesuksesta. Alex muistuttaa evankelikaaliseen tyyliin, että taivaaseen ei pääse hyvillä teoilla vaan uskomalla Jeesukseen.

Vuonna 2009 Alexille tehtiin uraauurtava ”Christopher Reeven leikkaus”. Tri Raymond Onders oli tehnyt tämän leikkauksen vuonna 2003 ensimmäistä kertaa teräsmiestä näytelleelle Christopher Reevelle. Alexista tuli ensimmäinen lapsi, jolle on tehty tämä leikkaus, jossa potilaan sisään asetetaan laite, joka mahdollistaa hengityksen ilman hengityskonetta.

Media seurasi leikkausta intensiivisesti, ja Alexista kirjoitettiin useissa lehdissä. Alex ja tri Onders väittelivät ennen leikkausta jalkapallosta: ”Alex teki selväksi, että Steelers oli parempi kuin Ondersin kannattama Browns.”

Leikkauksen jälkeen Onders sanoi Alexille kameroiden kuvatessa: ”Kannustin koko leikkauksen ajan Brownseja!” Tokkuroissaan oleva Alex vastasi heiveröisellä äänellä: ”Mutta pudotuspeleihin pääsivät Steelerit, eivät Brownsit.”

Kontroverssi kirjasta

Pienellä nettiselailulla kirjan takaa paljastuu erikoinen ja valitettava kiista. Alexin äiti Beth on nimittäin julkisesti sanoutunut irti tästä kirjasta mm. blogillaan,  Facebookissa ja Faith’s Corner -blogilla. Bethin mukaan Alexin nimeä käytetään kirjassa hyväksi ilman hänen suostumustaan, ja kirja levittää väärää raamatunvastaista opetusta taivaasta.

Kirjasta käy ilmi, että Alex ainakin epäröi kirjan julkaisemisen suhteen. Hän ei halunnut huomion keskittyvän häneen itseensä. Bethin mukaan Alex on itse Facebookissa sanoutunut irti kirjasta. Perheen isä Kevin Malarkey hoitaa yksin kirjan markkinointia TV-ohjelmissablogillaan ja kirjan nettisivuilla. Perhe on siis nähtävästi sisäisesti jakautunut.

Beth on antanut tukensa Phil Johnsonille, joka kirjoitti Grace to You -sivustolle kriittisen artikkelin ”Burpo-Malarkey -opista”. Hänen fundamentalistiset raamattuargumenttinsa eivät sellaisenaan ole kovin vakuuttavia. Kaikki vetoavat asiassa Raamattuun oman kantansa puolesta, itse kirjassa on lopussa pitkä Raamattu-liite mm. taivaasta ja enkeleistä.

Silti kirjan kuvaukset taivaallisessa temppelissä istuvasta ruumiillisesta Jumalasta herättävät kyllä ei-fundamentalistisessakin raamatunlukijassa kysymyksiä. Kirjan taivaskuvauksen uskottavuutta heikentää entisestään tieto siitä, että pojan äiti väittää itse Alexin irtisanoutuvan koko kirjasta. Bethin mukaan pelkkä Raamattu riittää.

Vaikka kirjan ympärillä ja takana on nähtävästi eripuraa ja kenties petostakin, se ei vähennä kirjan arvoa kauniina todistuksena mm. seurakuntayhteydestä, kristillisestä rakkaudesta, kestämisestä vaikeina aikoina, jne. Kirja on helppolukuinen, viihdyttävä ja koskettava, ja siitä voi saada rohkaisevia eväitä elämään. Kaiken kaikkiaan siis vakavin varauksin suositeltavissa.

Explore posts in the same categories: Kirjaesittelyt ja -arviot, Taivas

6 kommenttia : “Poika joka palasi taivaasta”


  1. Kirja itsessään saattaa olla iloksi ja avuksi jollekin, mutta itselleni sain aikaan hyvät naurut, varsinkin luettuani ”taustoista”. Perheen sukunimellä ”malarkey” on vanhahkossa englannissa oma merkityksensä. Nykyään sanottaisiin ”bull s*it”… :)

    • lukija Says:

      Daily Mailissa oli tänään artikkeli, jossa kerrottiin, että poika on tunnustanut valehdelleensa. Hän sanoo hakeneensa huomiota ja kehottaa nyt ihmisiä luottamaan yksin Raamattuun.

  2. epikuros Says:

    Poika ei käynytkään taivaassa, vaan halusi vain huomiota.

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015011619034467_ul.shtml

    • Emil Anton Says:

      Tietämättä tietenkään tarkemmin, olen saanut sekä äidin että pojan nettikirjoituksista sen vaikutelman, että he ovat vahvan amerikkalaisen fundamentalismin vaikutuspiirissä, jossa kyseenalaistetaan Raamattuun vedoten taivaskokemusten mahdollisuus tai autenttisuus. Poikahan ei tässä sano keksineensä kokemuksiaan, hän vain nähtävästi Raamatun auktoriteettia suojellakseen kieltää kokemustensa olleen yhtä kuin taivas. Olisi mielenkiintoista kuulla isän kommentit tähän.

      • Susan Says:

        Olen lukenut kirjan ja Se oli hyvin puhutteleva. En ollenkaan usko petokseen ja kokemuksen valehteluun. Jo kirjassa Alexilla on huoli siitä, että hän tulisi kirjan keskipisteeksi, ei Jumala. Kun kirja on nyt myynyt laajalti, voin hyvin kuvitella fundamentalismin piirissä kasvaneelle nousevan huolen kokemuksen ”epäjumaluudesta” eli liian tärkeäksi tulemisesta. On hyvin vaikea kuvitella, että kaikki olisi keksittyä, sen verran isoja asioita silloinen pieni poika kuvaa. Sitäpaitsi mukana on muitakin todistajia, Alex ei ole ainoa. Myös muu hengellinen anti on syvää. Olen suruissani ennemminkin siitä, että Alexin pitää nyt valehdella ja kumota kaunis kokemuksensa, joka on tuonut toivoa tuhansille. Tietenkään kokemus ei vedä (eikä saa) vertoja Raamatulle, mutta tosiasia on, että Jumala toimii yhtä hyvin tänä päivänä kuin apostolienkin aikaan. Taivaskokemuksiakin voi siis saada. Se, mitä taivaskokemuksen aikana nähdään, on varmasti hyvin henkilökohtaista. Jumala näyttää sen, mitä katsoo parhaaksi. Jos Hän halusi näyttäytyä pienelle pojalle ihmisen kaltaisena, miksi kokemus pitäisi tyrmätä? Eikö Jumala saa tehdä, niinkuin haluaa? Exoduksen aikana hän esiintyi pilvi- ja tulipatsaana, Mooseksen ohi hän kulki. Jeesuksessa Jumala on konkreettisesti ihmisenä. Jumala tietää, mitä ja miksi milloinkin tekee. Taivaskokemuksista ei tietysti kannata tehdä mitään uutta teologiaa, mutta minä ainakin arvostan niitä todistuksena ja rohkaisuna. Jumala on totta ja joskus hän haluaa raottaa verhoa myös meitä odottavaan Ikuiseen maailmaan.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 450 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: