90 minuuttia taivaassa
Jatko-osana taivaskokemuskirjalle Taivas on totta! esittelen nyt toista suomeksi käännettyä vastaavaa kirjaa, baptistipastori Don Piperin 90 minuuttia taivaassa.
Kirjassa on mielenkiintoisia yhtymäkohtia edelliseen, mutta myös tärkeitä eroja. Piperin tarina kertoo taivaan lisäksi vaikeasta toipumisprosessista, joka tarjoaa kuitenkin lopulta rohkaisevia opetuksia.
Kolari ja kuolema
Don Piper joutui rajuun kolariin, jossa rekka-auto litisti hänen henkilöautonsa. Ensihoitajat julistivat hänet kuolleeksi heti onnettomuuspaikalle saavuttuaan.
Pulssia ei ollut, ja Piper oli pahasti murskaantunut. Vasemman käsivarren luut olivat murskana, reisiluusta puuttui 11 senttiä, kasvot olivat täynnä lasinsirpaleiden tekemiä reikiä, rintakehä oli murskaantunut, ja verta valui silmistä, korivsta ja nenästä.
Kolari aiheutti liikenneruuhkan, johon pysähtyi myös toinen baptistipastori Dick Onerecker. Hän esittäytyi poliisille pastorina ja kysyi, voisiko rukoilla jonkun puolesta. Kaksi selvinnyttä henkilöä oli kunnossa eikä tarvinnut apua, kolmas (Don) taas oli kuollut. Pastori Dick sai erikoisesti Jumalalta oman teologiansa vastaisen kehotuksen rukoilla kuolleen miehen puolesta.
Pastori kömpi autoon takakautta ja asetti kätensä Donin olkapäälle. Hän tunsi, että hänen olisi rukoiltava, että mies säästyisi aivovaurioilta ja sisäisiltä vammoilta. Pastori alkoi laulaa hengellistä laulua, ja yhtäkkiä kuollut mies alkoi laulaa hänen kanssaan.
”Hän elää! Hän ei ole kuollut!” Huudot kaikuivat ensin kuuroille korville, kukaan ei ottanut pastoria vakavasti. Lopulta yksi ensihoitaja suostui uudestaan kokeilemaan pulssia. Don saatiin ulos autosta ja sairaalaan. Alkoi äärimmäisen kivulias toipumiskausi.
Kun Dick Onerecker tuli tapaamaan Piperia kahden viikon kuluttua, Don saattoi kertoa, ettei hänellä ole mitään aivo- tai sisäisiä vaurioita, vaikka lääkärien mukaan niitä olisi pitänyt olla. Dick kertoi Donille, että juuri tämän puolesta Jumala oli käskenyt häntä rukoilla.
Taivas
Kirjan luvut 2 ja 3 käsittelevät Donin aikaa taivaassa. Kertomuksessa on useita yksityiskohtia, jotka vastaavat Colton Burpon kokemusta taivaasta: kuolleiden sukulaisten ja ystävien tapaaminen, kauniit värit ja musiikki.
Don kuvaa, että häntä vastassa oli väkijoukko, josta hän ensimmäisenä tunnisti isoisänsä. Sitten hän tapasi isoisoisänsä. ”Hän ja kaikki muut ylistivät Jumalaa ja kertoivat, kuinka iloisia he olivat nähdessään minut, ja toivottivat minut tervetulleeksi joukkoonsa.”
Isoisoäiti, jolla oli ollut osteoporoosi, ei enää kävellyt kumarassa, ja kaikki rypyt olivat hävinneet hänen kasvoiltaan. ”Katsellessani hänen säteileviä kasvojaan tajusin, ettei iällä ollut taivaassa mitään merkitystä.”
Colton Burpon tavoin Don Piper kertoo taivaassa olevan lukemattomia värejä, joita emme osaa edes kuvitella. ”Turhaudun kertoessani, millainen taivas oli, koska en löydä sanoja kuvaamaan sitä, miltä se näytti, miltä se kuulosti ja miltä se tuntui.”
Eniten hän osaa kuitenkin sanoa musiikista. Se jäi hänen elävimmäksi muistikuvakseen. ”Se oli kuin laulu joka ei koskaan lopu.” Ei kuitenkaan yksi tavallinen laulu, vaan ”satoja lauluja laulettiin yhtaikaa”, kuitenkin niin, että ”kykenin aivan selvästi erottamaan kaikki laulut”.
Laulujen joukossa oli vanhoja tuttuja virsiä ja kuorolauluja (vastaavasti kuin Burpon tarinassa enkelit lauloivat tuttuja virsiä), mutta myös paljon tuntemattomia. Vanhat ja nykyaikaisilta kuulostavat ylistyslaulut tuottivat sellaisen rauhan ja ilon, jota Don ei ollut koskaan aikaisemmin kokenut.
Musiikin keskeltä kuului huudahduksia kuten ”Halleluja!”, ”Kiitos!”, ”Kunnia Jumalalle!”, ”Ylistys Kuninkaalle!”, ja ylistyssävelet ”täyttivät koko taivaan”. Maan päälle palaamisen jälkeen Don muistaa musiikin yhä ja odottaa kiihkeästi paluuta taivaaseen: ”ennen kaikkea haluan jälleen kuulla nuo ihanat laulut”.
Toipuminen
Taivaskokemus on vain yksi pieni osa kirjaa. Yhtä lailla vaikuttavaa on kaikki se, mitä tapahtui myöhemmin maan päällä Piperin toipumisaikana. Hänelle asennettiin Ilizarovin tuki, fiksaattori, jonka tehtävänä olisi pelastaa Donin jalka amputoinnilta. Ainoa vain, että takeita onnistumisesta ei ollut, ja vehje oli äärimmäisen kivulias.
Ilizarovin tukea asennettaessa ”suunnilleen pianonkielen paksuiset teräslangat pujotetaan ihon ja luun lävitse”. Piper halusi tietää, kauanko hän joutuisi laitetta kärsimään, mutta vastausta ei voitu antaa. Lopulta kehikko poistettiin n. vuoden kuluttua. Piper selittää tilaansa seuraavasti:
”Kuvitelkaa itsenne sänkyyn makaamaan. Metallisauvat kulkevat käsivarsienne lävitse, metallilangat jalkojenne lävitse ja makaatte selällänne. Ette pysty kääntymään. (…) Yritys liikuttaa itseänne vain sentinkin tuntuu siltä, kuin ruumiiseenne työnnettäisiin satoja tikareita. Olette täysin liikuntakyvytön.”
Kun Donin äiti tuli katsomaan poikaansa, hän pyörtyi. Kun muut potilaat näkivät hänet, he sanoivat: ”Teidät nähtyänne voin paljon paremmin.” Don Piper oli erittäin masentunut ja halusi Jumalan ottavan hänet takaisin taivaaseen. Vastaus oli kielteinen.
Piper ei halunnut keskustella psykiatrien kanssa, eikä hän halunnut seurakuntalaisten vaivaavan itseään hänen takiaan. Lopulta eräs pastoriystävä käski häntä ankarasti parantamaan tapansa. Pitkän väittelyn ydin oli seuraava: ”Sinä ryöstät heiltä mahdollisuuden ilmaista sinua kohtaan tuntemaansa rakkautta.”
Don tajusi lopulta olleensa ylpeä ja antoi vihdoin muille mahdollisuuden auttaa, tuoda hänelle lehtiä ja pirtelöitä yms. Heti leveät hymyt nousivat seurakuntalaisten ja ystävien kasvoille. ”Olen iankaikkisesti kiitollinen tuosta opetuksesta, joka sai aikaan sen, että annoin ihmisten täyttää tarpeeni.”
Todistus
Kotiinpaluunsa jälkeen Donille alkoi pikku hiljaa valjeta, miksi hän sai kokea taivaan ja palata takaisin maan päälle. Hän ei ollut ensin halunnut kertoa kokemuksestaan. Hän ei halunnut saada hullun leimaa. Kerran hän kuitenkin avautui läheiselle ystävälleen Davidille, joka rohkaisi kertomaan kokemuksesta muille luotettaville henkilöille. Kaikki halusivat kuulla lisää.
Lopulta Don rohkaistui kertomaan kokemuksestaan seurakunnissa, ja pian hänestä tehtiin jo nauhoja ja TV-ohjelmiakin. Hänen todistuksensa kautta lukemattomat ihmiset saivat lohdutusta läheisen menetykseen, ja eräs nainen tuli jopa kuolinvuoteella uskoon Donin todistusnauhan kuultuaan.
Don sai myös toimia välikätenä muiden Ilizarovin tuen kanssa kamppailevien lohduttamisessa ja auttamisessa. Kerran hän näki suuressa auditoriossa pojan, jolla oli Ilizarovin tuki. ”Minun nimeni on Don, ja olet juuri tavannut jonkun, joka ymmärtää kipusi ja masentuneisuutesi.”
Toisen kerran Doniin otti yhteyttä nainen, joka oli nähnyt hänet TV:ssä. Hänen veljellään oli fiksaattori, ja mies huusi ja kiroili koko ajan. Don soitti hänelle ja päätteli puhelimessa saatujen tietojen perusteella, että miehen jalka on tulehtunut. Näin mies ehdittiin kiidättää sairaalaan ja hänen jalkansa pelastaa. Lopulta Don tapasi miehen, ja hän antoi elämänsä Jeesukselle Kristukselle.
Jos haluaa nähdä Don Piperin elävänä kertomassa kokemuksestaan, Youtube tarjoaa siihen useita mahdollisuuksia. Kirjan päätteeksi Piper pohtii rajakokemuksia ja toteaa vain omasta puolestaan seuraavaa: ”Minä tiedän, että taivas on totta. Minä olen ollut siellä ja palannut sen jälkeen takaisin.”
Vastaa