Vähän Ratzingeria taas

Niin kuin keväällä Roomassa, olen myös nyt syksyllä Maltalla päässyt lukemaan uusia (tai pikemminkin vanhoja) Ratzinger-kirjoja. Tänään esittelen joitain ajatuksia kirjoista The Meaning of Christian Brotherhood, Behold the Pierced One ja Credo for Today.

Kristillisestä veljeydestä

The Meaning of Christian Brotherhood on Ratzingerin varhaisimpia kirjoja jo vuodelta 1960. Siinä hän tutkii yllättävän vähän käsiteltyä teologista teemaa, nimittäin kristillistä veljeyttä. Toisaalta yleisesti ottaen kyllä tiedostetaan, että kristityt ovat veljiä ja sisaria, mutta harvemminpa asiaan perehdytään sen syvällisemmin.

Ratzinger osoittaa ensinnäkin mielenkiintoisesti, että Uudessa testamentissa on paikoin läsnä vielä vanha juutalainen käytäntö kutsua veljeksi samaan uskontoon tai kansaan (jotka juutalaisuudessa tietysti menivät aika lailla päällekkäin) kuuluvaa henkilöä, mutta toisaalta esiin murtautuu jo uusi, leimallisesti kristillinen veljeyskäsitys.

Kristillinen veljeyskäsitys perustuu siihen, että Jumalan Poika yhdistää kristityt itsessään veljiksi. Jumala on Isä, koska hänellä on Poika, ja olemme Jumalan lapsia, koska olemme hänen Pojassaan. Kristuksessa kristityt ovat Isän lapsia ja toistensa veljiä - Kritus on ”esikoinen suuressa veljesjoukossa” (Room. 8:29).

Kirjan loppupuolella Ratzinger sanoo, että jumalanpalvelusyhteisöjen olisi oltava sen verran pieniä, että ihmiset voisivat tuntea toisensa ja vahvistaa veljeyttään. Tämä toteutuu aika hienosti neokatekumenaalisissa yhteisöissä, ja kelvollisesti myös Suomen pienissä seurakunnissa ja kirkkokahveilla, mutta paljon olisi vielä parannettavaa.

Ratzinger käsittelee myös kysymystä ”erossa olevista veljistä” eli ei-katolisista kristityistä. Hän toteaa vanhan ”heresian” kategorian olevan täysin käyttökelvoton ja selittää, että aikanaan harhaoppisina tuomituissa yhteisöissä on myöhemmin kehittynyt positiivinen kirkollinen todellisuus. Tässä suhteessa Ratzinger sanoo kääntävänsä päälaelleen Augustinuksen lauseen, jonka mukaan skismasta tulee ajan myötä heresia.

Jeesusta ja Mariaa

Behold the Pierced One käsittelee hengellistä kristologiaa. Jos dogmaattinen kristologia latelee konsiilien päätöksiä siitä, että Kristus on homoousios ja perfectus Deus, perfectus homo, niin Ratzingerin hengellinen kristologia lähtee liikkeelle rukouksesta.

Jeesuksen identiteetti avautuu meille hänen rukouksestaan käsin. Evankelistat ovat säilyttäneet meille Jeesuksen arameankielisen rukouksen avainsanan, ”Abba”, Isä. Jeesuksen rukouksesta opimme, että hän on Poika, joka on tiiviissä yhteydessä Isään. ”Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat” (Luuk. 9:29). Rukous paljastaa Jeesuksen tosi kasvot.

Ratzingerin mukaan homoousios (”samaa olemusta”) on vain raamatullisen sanan ”Poika” käännös kreikkalaisen filosofian kielelle. Monien jumalten maailmaan laajentuessaan kirkon oli tehtävä selväksi, että Jeesus on oikeasti Jumalan Poika, ei vain vertauskuvallisesti tai mytologisesti. Ratzingerin mukaan kirkko suojeli näin raamatullista sanomaa vieraalta hellenismiltä eikä suinkaan myynyt sitä sille.

Vastaavasti kirkkoa on syytetty siitä, että neitsyt Marian ylistäminen olisi lainattu pakanauskonnoilta. Kirjassa Credo for Today on hieno mariologinen essee, jossa Ratzinger meditoi Luukkaan evankeliumin Maria-aineistoa ja toteaa, että ainakin yksi kristinuskon juonne jo toisessa sukupolvessa ylisti Mariaa. Luukkaalla on täytynyt olla kirkollinen peruste säilyttää sanat kuten ”siunattu sinä naisista siunatuin!” (1:42)

UT:n kaanonin välityksellä Luukkaan tallettamasta Marian ylistyksestä tuli koko kristillisen kirkon yhteistä omaisuutta. Marian ylistäminen on osa kirkon elämää ja tehtävää, eikä se olisi itsensä, ellei se toteuttaisi sitä. Marian sanat ”tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi” (Luuk. 1:48) ovat sekä profetia että kutsu.