Ohjeita uskontodialogiin
Kuten viime viikolla kävi ilmi, Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen Nostra Aetate -julistus (NA) avasi uuden kauden katolisen kirkon suhtautumisessa muihin uskontoihin. NA on kuitenkin hyvin suppea ja yleisluontoinen julistus, ja pian kaivattiin tarkempaa ohjeistusta siihen, kuinka muiden uskontojen edustajia tulisi kohdata.
Vatikaani II:n aikaan 1960-luvulla Vatikaaniin perustettiin sihteeristö, jonka tehtävänä oli hoitaa uskontodialogiin liittyviä asioita. 1980-luvulta alkaen tämä Pyhän istuimen virasto on tunnettu nimellä ”Paavillinen uskontojenvälisen vuoropuhelun neuvosto”, englanniksi Pontifical Council for Interreligious Dialogue, joka lyhentyy kätevästi muotoon PCID.
PCID on tuottanut kirkolliskokouksen jälkeen kaksi asiakirjaa uskontodialogin ja lähetystyön tai kristillisen julistuksen välisestä suhteesta: Dialogue and Mission (DM, 1984), kun NA:n julkaisusta tuli kuluneeksi 20 vuotta, ja Dialogue and Proclamation (DP, 1991) NA:n 25-vuotisjuhlan kunniaksi. Näistä DP on pidempi, perusteellisempi ja painavampi.
DP:n takana oli kaksi johtavaa nimeä katolisen uskontoteologian ja -dialogin maailmassa, PCID:n tuolloinen puheenjohtaja Michael L. Fitzgerald ja paavillisen Gregoriana-yliopiston professori Jacques Dupuis. DP:tä voi lukea rinta rinnan ja vertaillen vuonna 1990 ilmestyneen Johannes Paavali II:n ensyklikan Redemptoris Missio kanssa.
Dialogi ja missio - vuoropuhelu ja lähetystyö
Uskontodialogin ensimmäinen haaste on sen suhde lähetystyöhön. Eikö uskontodialogi ole lähetyskäskyn pettämistä? Vai onko uskontodialogi vain peitenimi käännytystyölle? DM 13 selittää, että kirkon missio on moniulotteinen todellisuus, johon kuuluu mm. kristillisen elämän todistus, kirkon läsnäolo, liturginen elämä, katekeesi, dialogi, yhteiskunnallinen työ ja evankeliumin julistus.
DP tarkentaa termejä ja puhuu ”evankelioivasta missiosta” tai ”evankelioinnista” laajassa merkityksessä, siis sisältäen kaikki edellä mainitut realiteetit. Kun siis joissain kirkon asiakirjoissa (kuten Redemptoris Missio ja Dominus Iesus) sanotaan, että dialogi on osa ”evankelioivaa missiota”, se ei tarkoita sitä, että dialogi on vain käännytysstrategia, vaan sitä, että se on osa kirkon moniulotteista missiota.
Sen sijaan termillä ”julistus” viitataan siihen, mitä monet ovat tottuneet ajattelemaan, kun puhutaan lähetystyöstä tai evankelioinnista: uskoon ja kasteeseen tähtäävästä evankeliumin julistuksesta. DM ja DP toistavat evankeliumin julistamisen olevan velvollisuus eikä mikään vapaaehtoinen ekstralisä.
Julistusta ei kuitenkaan tarvitse mieltää toreilla huuteluksi eikä hengellisten uhkavaatimusten esittämiseksi. (”Please don’t go to hell, believe in Jesus Christ.”) Ei myöskään ole sanottua, miten dialogi ja julistus on konkreettisissa tilanteissa harmonisoitava: sopivaa evankelioimisen tapaa on harkittava olosuhteiden mukaan.
”Kääntymyksestä” DM ja DP huomauttavat, että ensi sijaisesti kaikki on kutsuttu kääntymään jatkuvasti Jumalan puoleen. Tätä kääntymystä voi tapahtua eri uskontojen sisällä, mutta joskus se saattaa myös sisältää uskonnon vaihtamisen. Dialogi ei siis suoranaisesti pyri ”käännyttämiseen”, mutta se saattaa hyvinkin johtaa kääntymykseen.
Dialogin monet muodot
Evankelioivan mission laajan ymmärtämisen lisäksi DM ja DP auttavat näkemään uskontodialogin itsensäkin moniulotteisena ilmiönä. Asiakirjat hahmottelevat neljä uskontodialogin muotoa: elämän dialogi, tekojen dialogi, teologinen dialogi ja uskonnollisen kokemuksen dialogi.
Elämän dialogi on yksinkertaista yhdessä elämistä, toisen kunnioittamista sekä avoimuuden ja lähimmäisenrakkauden osoittamista. Tekojen dialogi merkitsee yhteistä toimintaa yhteiskunnallisten arvojen edistämiseksi. Teologinen dialogi on enemmän spesialistien puuhaa, kun taas kaikki voivat jakaa kokemuksia omasta hengellisestä elämästään.
Uskontodialogi ei siis ole vain virallisia neuvotteluja eri uskontojen johtajien kesken, eikä sen pyrkimyksenä ole kaikkien maailman uskontojen yhdistäminen. Uskontodialogi alkaa arjen asenteena, avoimuutena oppia uutta ja jakaa omastaan. Emme omista totuutta kuin jotain tavaraa, vaan voimme loputtomasti kasvaa sen paremmassa ymmärryksessä.
Samalla kun pidämme oman identiteettimme, voimme omaksua asioita muiden uskontojen positiivisista puolista ja korjata ennakkoluulojen värittämiä mielipiteitämme. Dialogi voi jopa auttaa puhdistamaan ja syventämään ymmärrystä omasta uskosta, ja voimme kasvaa vakaumuksessamme ja läheisyydessä Jumalan kanssa.
Dialogi ja julistus kohtaavat tämän päivän maailmassa monia haasteita: tietämättömyyttä ja ymmärtämättömyyttä, suvaitsemattomuutta ja sananvapauden puutetta, välinpitämättömyyttä ja vainoa. Silti ne ovat välttämättömiä tehtäviä, joihin kaikkien kristittyjen on syytä varustautua. DM ja DP auttavat siinä hyvään alkuun.
Avainsanat: uskontodialogi
You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.
Vastaa