Hyviä uutisia

Viimeviikkoinen postaukseni Timo Soinin katolilaisuudesta sai odotetusti aikaan sekä myönteisiä että kielteisiä reaktioita. Aiheesta sopii jatkaa useastakin syystä. Ensinnäkin Soinilta on ilmestynyt toinenkin kirja, jossa hän käsittelee uskoaan ja arvojaan, ja toiseksi Soini on nyt eduskuntavaalien jälkeen ja uutta hallitusta muodostettaessa erittäin ajankohtainen hahmo.

Soinin uusi kirja on nimeltään Peruspomo (WSOY 2014), ja siinä hän käsittelee Maisterisjätkän jälkeisiä tapahtumia eli vuoden 2008 kuntavaaleja, europarlamenttiin pääsyä, vuoden 2011 jytkyä, vuoden 2012 presidentinvaaleja sekä EU-kriisiä. Kirja on viihdyttävästi kirjoitettu ja täynnä asiaa, ja jälleen kerran yksi kokonainen luku (luku 9: ”Omantunnonkysymyksiä”) on omistettu syvällisemmille asioille.

Muistutan vielä, että katson olevani pätevä kommentoimaan ainoastaan niitä Soinin esittämiä näkökulmia, jotka koskevat uskoa ja moraalia. Politiikasta tiedän minimaalisen vähän, eikä minulla ole juuri minkäänlaisia poliittisia mielipiteitä.

Siksi en ota vastaan syytöksiä perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikan tukemisesta tms. Sitä paitsi Soini vastaa maahanmuutto- ja rasismisyytöksiin avoimesti Peruspomon 5. luvussa. Lukekaa sieltä. Siteeraan tästäkin asiasta vain kohtaa, joka liittyy suoraan katolisuuteen:

”Helmikuussa 2013 sain kutsun tulla haastateltavaksi BBC:n Hard Talk-ohjelmaan. Tiesin jo etukäteen, että haastattelussa kysytään maahanmuuttovastaisuudesta. Vastasin, että minun on ihan mahdotonta katolisena kristittynä vihata ihmistä. Sanoin, että ’Määritelmällisesti roomalaiskatolilainen ei voi olla rasisti’. ’No, eihän tuo ole mikään vastaus!’ Kysyin, että ’Mikäs siinä on väärin?’ Sanoin, että se on ainoa vastaus, jonka tulet saamaan. Ei muukalaista saa vihata, Raamatussakin sanotaan, että se on väärin. Muukalaisen vihaamisesta  puuttuu kaikki siunaus ja kohtuus.” (s. 137)

Homoja vastaan vai avioliiton puolesta?

Rasismin lisäksi Soinia on syytetty homofobiasta ja homovastaisuudesta. Soini kantaa sanojensa mukaan ”joka päivä homofobisen viittaa, vaikkei minulla ole homoja vastaan mitään” (s. 203).

Kerran Soini kysyi Suomi-USA-jääkiekkopelin jälkeen vastapäätään istuneelta mieheltä mielipidettä pelistä, mutta mies vastasi, ettei Soini varmasti haluaisi keskustella hänen kanssaan, sillä hän oli homo. ”Mitä se haittaa, ei minua kiinnosta mikä sinä olet, minua kiinnostaa, että mitä tykkäsit pelistä.” (s. 199)

Syy, miksi Soini on leimattu homofobiksi, on tietysti se, että hän kannattaa perinteistä avioliittoa miehen ja naisen välisenä instituutiona. Vuonna 2013 Soini osallistui Ranskassa marssiin avioliiton puolesta ja kirjoitti siitä Plokillaan. ”Hetihän Suomessa nousi häly: ’Oo, Soini marssi homoja vastaan.'” (s. 204)

Soini selittää kannattavansa miehen ja naisen välistä avioliittoa, joka on maailmanlaajuinen käytäntö ja tällä hetkellä osa Suomen lainsäädäntöä. Lisäksi se on (katolisessa ja ortodoksisessa) kristinuskossa ollut vuosisadasta toiseen pyhä sakramentti.

”Nyt yhtäkkiä, kun joku uskaltaa puolustaa perinteistä avioliittoa, siitä nousee hirveä meteli. En hyväksy, että pienet porukat tai media saavat määritellä avioliittoinstituution uudestaan. Avioliiton puolesta puhuvat traditio, biologia, terve järki ja teologia. Eivät minua kiinnosta kenenkään makuukamariasiat, vaan avioliitto yhteiskunnallisena instituutiona.” (s. 199)

Soini ei säästä poliitikkoja, piispoja eikä mediaa kritiikiltään tässä asiassa. Piispoista ja muista poliitikoista hän sanoo (hieman yliampuvasti), että ”kukaan ei uskalla sanoa mitään”, ”minua ja Päivi Räsästä lukuun ottamatta yksikään poliitikko ei uskalla enää sanoa vastaan” (s. 200). Soinin ei tarvitsisi puhua asiasta, ”jos meillä olisi kirkko, joka sen tekisi. Ne lapaset eivät puhu mitään” (s. 207). (Marraskuisen äänestyksen jälkeen tosin puhuivat.)

Media taas elää Soinin mukaan ”tässä asiassa aivan totalitaarisessa ympäristössä”. ”Olen kysynyt medialta, onko toimituksissa yhtään kusitolppaa, joka uskaltaa sanoa, että hän on toista mieltä. En ole saanut vastausta.” (s. 200)

Soini on saanut kannastaan odotetusti paljon palautetta, sekä hyvää että huonoa. ”Senkin homofobinen paska” -sisältöiseen kirjeeseen Soini vastasi: ”Voitko lopettaa vihapuheen lähettämisen minulle, mutta kiitos kuitenkin kannanotosta”. Sen sijaan Toni-niminen nuori homomies (!) kirjoitti Soinille Ranskan-marssin jälkeen: ”Ihan oikein teit, avioliitto on avioliitto.” (s. 205)

Soini selittää, että perussuomalaisten kanta avioliittokysymykseen on ilmaistu selvästi puolueen vaaliohjelmassa. Soini myöntää olevansa tässä ”kova” ja ”varmaan vähän ikävä”, mutta hän katsoo oikeudekseen ”olla lujana” tässä asiassa, jossa yksikin ääni saattaisi ratkaista lain kohtalon. ”Arja Juvoselle tämä tuntuu olevan kovin paikka, mutta on siellä pari muutakin, joille tämä kysymys on hankala.” (s. 203)

Samaa sukupuolta olevien avioliitto ei siis ole perussuomalaisille kansanedustajille omantunnonvapauden alaan kuuluva kysymys, vaan puolueen sitova linja. (s. 201) Toisin on abortin laita, jossa tilanne on suorastaan päinvastainen. ”Puolue ei ole abortista mitään mieltä, se on omantunnonkysymys. Minulle riittää se, ettei tämä puolue ole ohjelmissaan elämää vastaan. Minun kannallani ei ole meidän ryhmässämme tässä asiassa kuin Mika Niikko.” (s. 195)

Usko, arvot ja tulevaisuus

”Halusin tässä kirjassa kertoa kristittynä tuntemukseni uskosta, abortista ja avioliitosta. Minulla on nyt sananvalta sanoa tässä opuksessa mitä ajattelen, mihin uskon ja miksi. Rukous ei muuta Jumalaa, se muuttaa sinut ja on muuttanut minut.” (s. 305)

Soini ei peittele uskoaan, ja hänen esimerkkinsä kannustaa muitakin rohkeuteen. Tervettä globaalia perspektiiviä tuo musliminäkökulma: arabit ”tietävät heti, että ’Ai jaa, tämä on se katolinen jätkä’. (…) Sellainen vettynyt länsimainen lurjus, joka ei usko mihinkään, ei herätä heissä mitään muuta kuin säälin tunnetta.” (s. 198)

Kun kirjoittaja on tarpeeksi kova jätkä, niin kyllä se Suomen suurin sekulaarikustantamokin painattaa täysin katolista tekstiä. Soini saa vapaasti todistaa uskostaan, ja hän valottaakin vielä hieman edellistä kirjaa enemmän mystistä kääntymiskokemustaan Irlannissa:

”En ole kenellekään koskaan kertonut, mitä irlantilaisessa katedraalissa tapahtui, mutta siellä tärähti niin kovaa, että pelot häipyivät. Tulin eri miehenä ulos. Olen miettinyt psykologisella tasolla, oliko se jokin hallusinaatio tai hulluuskohtaus, mutta kuka sen tietää? Vai oliko se sitä mitä aistinkin? Elämä ennen tapausta ja sen jälkeen ei ollut sama, ja se kokemus on aina mukanani vaikka mitä tapahtuisi.” (s. 207)

Katolisuuteen kääntyminen ja luterilaisuuden jättäminen eivät olleet Soinille helppoja päätöksiä: ”oli hankala paikka repäistä itseni irti valtakulttuurista ja isiemme uskosta”. Pettymys luterilaiseen kirkkoon oli kuitenkin niin suuri, ”että minun oli pakko jättää se, enkä ole paluuta harkinnut” (s. 206).

Soinin mukaan nykypiispat vievät luterilaista kirkkoa ”ihan väärään suuntaan” (s. 207), ja hän ennustaa, että 5-10 vuotta uuden avioliittolain hyväksymisen jälkeen asia hyväksytään kirkossakin, ja 10-20 vuoden päästä ”papit, jotka eivät vihi homopareja, saavat potkut” (s. 201).

Asia siis menee ”aivan samalla tavalla kuin naispappeuden kohdalla”. (s. 201) Soini ihmettelee vain, ”miten jo 1980-luvun puolivälissä tällainen lähiössä laahustava luuviulu näki, että polkumme eroavat” (s. 207).

Entä mitä perussuomalaisille tapahtuu, kun Soinin aika on ohi? ”Olennainen kysymys kuuluu, onko tämä arvomaailma puolueen arvomaailma vai Timo Soinin arvomaailma?” (s. 194)

Soini sanoo, että demokratiasta, oikeusvaltiosta ja kristinuskon traditiosta on pidettävä kiinni. ”Jos tästä luovutaan ja lähdetään populistis-ksenofobiseen (!) tyyliin, tämä puolue putoaa viiteen prosenttiin ja sietääkin mennä. Kuka sellaista puoluetta tarvitsee? Minusta tuntuu suoraan sanoen paskamaiselta, jos tätä perintöä ei tajuta ja se hukataan.” (s. 194)

Soini tosin lupaa pysyvänsä politiikassa ”vielä pitkään”. Kun lähdön aika tulee, se tulee ”kuin salama kirkkaalta taivaalta”. ”Edesmennyt irlantilainen ystäväni sanoi: ’Timo, elä rohkeasti, make most of it.'” (s. 307)

This entry was posted on 11.5.2015 at 00:01 and is filed under Ajankohtaista, Homoseksuaalisuus, Kirjaesittelyt ja -arviot, Suomalainen katolisuus. You can subscribe via RSS 2.0 feed to this post's comments.

Avainsanat: avioliitto, perussuomalaiset, Timo Soini