Mannerheimit ja katoliset nunnat

Suomen historia jaksaa yllättää kiehtovilla tapauksilla. Viime aikoina olen tehnyt sellaisen löydön, että historian ”suurimmalla suomalaisellaCarl Gustaf Emil Mannerheimilla oli mielenkiintoisia yhteyksiä katolisuuteen. Kerron niistä tässä artikkelissa muutaman kirjan ja artikkelin pohjalta.

Eniten olen velkaa vuonna 2012 kuolleelle Kalevi Vuorelalle ja hänen kirjoilleen Finlandia Catholica (1989) ja Stella Maris: Westend, Espoo 1936-1964 (2009). Käytän myös Pertti Rajalan lyhyttä selkokielistä Mannerheim-elämäkertaa (2010).

Mannerheimin tytär, sisar ja isä

Keskivertosuomalainen tietänee kovin vähän Mannerheimin mielenkiintoisesta perheestä. Mannerheimilla oli kaksi lasta, Anastasie (t. Anastasia) ja Sophie (t. Sophia), jotka vanhempiensa eron jälkeen muuttivat yhdessä äitinsä kanssa maailmalle. Tyttäret kävivät Ranskassa katolista koulua. Vanhempi tyttäristä, Anastasie, kääntyi katolisuuteen, liittyi karmeliittasääntökuntaan ja toimi Englannissa nunnana lähes 20 vuotta!

Mielenkiintoinen tapaus oli myös Mannerheimin sisko Eva, joka meni naimisiin kreivi Louis Sparren kanssa. Sparre oli hyvä ystävä Suomen suurimpien taidemaalareiden Albert Edelfeltin ja Akseli Gallen-Kallelan kanssa.

Sparret ottivat vuonna 1896 lastenhoitajaksi Ingrid Hjerpe -nimisen tytön, josta tuli Mannerheimien elinikäinen ystävä (esim. tuleva marsalkka toi hänelle silkkihuivin tuliaisiksi Japanin sodasta) ja merkittävä henkilö katolisen kirkon historiassa maassamme.

Ingrid Hjerpe hoiti aluksi Eva ja Louis Sparren kahta lasta, mutta tutustuttuaan Evan (ja Carl Gustafin) sisareen, Sophieen, joka oli maamme sairaanhoitokoulutuksen uranuurtaja, Ingrid lähti sairaanhoito-opistoon vuonna 1906. Valmistuttuaan Ingrid sai tehtäväkseen hoitaa Sophien, Carl Gustafin ja Evan isää, vanhaa kreivi Mannerheimia, ”koska kukaan muu ei tähän työhön pystynyt”.

Ingrid piti huolta vanhuksesta tämän kuolemaan asti, ja tänä aikana Ingrid myös tutustui C.G.E. Mannerheimin tyttäriin. Yhtäkkiä Ingridillä oli lähipiirissään kaksi katolista käännynnäistä. Luostarikutsumuksen saaneen Anastasie Mannerheimin lisäksi Ingridin läheinen ystävä Siri Gripenberg oli liittynyt katoliseen kirkkoon toimiessaan Puolassa Punaisen Ristin palveluksessa ensimmäisen maailmansodan aikana.

Ingrid Hjerpen kääntymys ja luostarikutsumus

Eräänä päivänä Ingrid meni ystävänsä Sirin kanssa Pietarinkadulla Helsingissä sijainneeseen isä Wilfrid von Christiersonin katoliseen kappeliin. Ingrid itse kertoo: ”Istuin siinä hiljaisuudessa ja tiesin, että tässä on Jumala.”

Ingrid Hjerpe otettiin katolisen kirkon yhteyteen vuonna 1918, jolloin hän oli 41-vuotias. Sophie Mannerheim lähetti Ingridille onnittelunsa ja sanoi ”kadehtivansa” häntä. Kesäkuussa 1923 Ingrid matkasi Hollantiin luostariin, ja luostarinimekseen hän valitsi Sofia kunnioituksesta Sophie Mannerheimia kohtaan.

”Sisar Sofiasta” tuli ensimmäinen suomalainen Pyhän Sydämen sisar. Joulukuussa 1933 hän aloitti työn sisarkunnan ylläpitämässä lastenkodissa Helsingissä. Talvisodan aikana hän piti huolta niin lastenkodista, sisarten talosta kuin piispa Cobbenin taloudestakin.

Sisar Sofia oli tärkeä henkilö myös ns. vanhassa Stella Mariksessa Espoon Westendissä (uusi Stella Maris sijaitsee Lohjan Koisjärvellä), joka oli muistorikas kesänviettopaikka sisarten hoitamille ja opettamille lapsille. Yksi heistä, Raimo Painio, kertoo:

”Lastenkodissa tuli useiden nunnien joukosta lähimmäksi äitihahmokseni sisar Sofia. (…) Hän oli ankara mutta lämmin ja ymmärtäväinen ihminen, joka tuki minua kaikin tavoin ja jonka huoneessa yleensä luin läksyjäni.”

Tapaaminen marsalkka Mannerheimin kanssa

Kerran sattui niin, että marsalkka Mannerheim tuli tapaamaan sisar Sofiaa. Painio oli paikalla ja meni koputtamaan Sofian ovea, mutta vastausta ei kuulunut. ”Silloin sanoin Mannerheimille, että sisar on luultavasti yläkerrassa toisten sisarten luona. Kun kysyin, menenkö hakemaan hänet, niin Mannerheim sanoi, ettei tarvitse; hän tulee joskus toisen kerran.”

Vuonna 1947, kun Mannerheim täytti 80 vuotta, järjestyi Stella Mariksen sisarille ja lapsille ikimuistoinen tapaaminen Mannerheimin kanssa. Hollantilainen sisar Ignace merkitsi tapahtuman muistiin:

”Marsalkan tytär oli luonamme Stella Mariksessa muutaman päivän ajan. Kaksikymmentä vuotta sitten hänestä tuli katolilainen ja hän asuu nykyisin Englannissa. Hän tuli Suomeen viettääkseen isänsä 80-vuotissyntymäpäivää. (…) Hän sai puhelun isältään, joka sanoi tulevansa noutamaan hänet autolla. Koska vieraiden on vaikea löytää tie Stella Marikseen, päätimme, että joku sisarista saattaisi neiti Mannerheimin tiettyyn kohtaan valtatien varrelle. ’Otetaan kaikki lapset mukaan, isäni rakastaa lapsia’, hän sanoi.

Pesimme heti lasten kasvot, ja paljain jaloin he kävelivät ison tien varteen tapaamaan suurta marsalkkaansa. Kun he saapuivat sovittuun paikkaan, he näkivät komean auton ja sotilaskuskin, mutta… ei ketään muuta! ’Luulen, että he ymmärsivät väärin’, neiti Mannerheim sanoi. Niin hyvästelimme hänet. Hän ajoi pois ja me kävelimme lasten kanssa eteenpäin. Kävelimme vain noin 50 metriä paikkaan, jossa lapset kerääntyivät ihailemaan kananpoikia. Silloin huohottava vieraamme tuli juosten hakemaan meitä takaisin. Hänen isänsä oli ollut kävelemässä tien varrella sisarensa, Tukholmassa asuvan kreivitär Sparren kanssa. Kun hän kuuli, että lapset olivat tulleet hänen tyttärensä kanssa, hän halusi välttämättä nähdä heidät.

Niinpä juoksimme takaisin. Sitten näimme sotamarsalkan, joka huolimatta 80 ikävuodestaan oli edelleen pitkä ryhdikäs henkilö. Esittäydyimme hänelle ja kaikki lapset kättelivät häntä. Hän kiitteli meitä, koska lapset näyttivät niin terveiltä ja hyvin hoidetuilta. Tuskin hän saattoi uskoa, että useimmat heistä olivat köyhiä lapsia. (…) Marsalkka oli myös hyvin hämmästynyt, kun puhuimme suomea ja kreivitär Sparren kanssa ruotsia ja englantia, samoin kuin siitä, että meillä oli hoidossamme myös protestanttisia lapsia. Tapaaminen oli hyvin viehättävä ja vapautunut.

Kaikissa kouluissa ja useimmissa kodeissa on marsalkan kuva. En osaa kuvitella ketään, joka olisi suositumpi ja rakastetumpi kuin tämä vanha sotilas ja johtaja, jota kaikki suomalaiset palvovat. Meille ja lapsillemme oli todellinen kunnia saada tavata hänet henkilökohtaisesti ja puhua hänen kanssaan. Tämä oli unohtumaton elämys.”

Sisarten ja Mannerheimin perintö

Vuonna 1949 sisar Sofian ollessa 72-vuotias hän sai muuttaa Turkuun viettämään eläkepäiviään. Hollantilaiset Pyhän Sydämen sisaret muuttivat ikääntyessään takaisin kotimaahansa, ja he luovuttivat lastentarhansa puolalaisten ursuliinisisarien hoitoon. Ursuliinisisarten lastentarha Tehtaankadulla Pyhän Henrikin katedraalin kupeessa toimii tänäkin päivänä.

Pyhän Sydämen sisarilla oli yhteisö ja lastenkoti myös Turussa. Sinne siis sisar Sofia muutti ”eläkepäivään” viettämään. Tosin hän korkeasta iästään huolimatta osallistui tarmokkaasti lastenkodin työhön. Kun hän vuonna 1967 täytti 90 vuotta, tapausta juhlittiin seurakunnassa ja paikallisessa lehdistössäkin.

Sisar Sofia kuoli 18.4.1968, ja hänet haudattiin Turun katoliselle hautausmaalle. Vuonna 1986 Pyhän Sydämen sisarten Turun taloon tulivat tilalle birgittalaissisaret, joilla on siellä edelleen toimiva majatalo.

Vuonna 2000 Vantaan Lauri raportoi sisar Sofian siskon lapsenlapsesta, joka kiinnostui etsimään tietoa tuntemattomaksi jääneestä sukulaisestaan. ”Helmer Forsström muistaa lapsena kuulleensa vanhempiensa häpeillen kuiskutelleen sukulaisesta, joka oli kääntynyt katolilaiseksi.”

Artikkeli tietää myös kertoa, että Mannerheim opetti sisar Sofian välityksellä ”stellisläisille” käytöstapoja:

”Marsalkka Mannerheim kävi tapaamassa sisar Sofiaa Stella Mariksessa. Marsalkan soittaessa sinne ennen vierailuaan, hänelle vastattiin puhelimeen ’haloo’. Tästä huonosta käytöstavasta Mannerheim nuhteli sisar Sofiaa ja pyysi häntä opettamaan talon asukkaille, kuinka puhelimeen vastataan kohteliaasti.”

Mannerheimilla on opetettavaa myös meille nykysuomalaisille. Muistelmiensa lopussa Mannerheim luo uskoa Suomen tulevaisuuteen ja kirjoittaa ”niistä arvoista, jotka tähän päivään asti ovat olleet Suomen vapauden perustana”.

”Nämä arvot ovat: isiltä peritty usko, isänmaanrakkaus, päättäväinen ja uhrivalmis puolustustahto. Kun näistä arvoista pidämme kiinni, niin Suomen kansa voi lujasti luottavaisena katsoa tulevaisuuteen.”

scan031 9516927858

Explore posts in the same categories: Kääntymiskertomukset, Kirjaesittelyt ja -arviot, Suomalainen katolisuus

Avainsanat: ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 502 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: