Suomalaiskatolinen blogi

Kuten viime viikolla kerroin, tässä kuussa uudistan blogia, ja kuten blogin etusivulta jo näkyy, alkuun on päästy. Tässä artikkelissa kerron hieman tehdyistä muutoksista ja blogin tulevaisuudennäkymistä.

Vanhat pääsivut on kaikki muutettu tavallisiksi artikkeleiksi ja julkaistu blogin kronologisesti ensimmäisinä artikkeleina (maaliskuu 2007). Ne löytää siis helposti artikkeliarkistoista. Lisäksi niihin – samoin kuin käytännössä kaikkiin muihinkin vuosien mittaan julkaistuihin artikkeleihin – pääsee käsiksi myös uuden kategoriasysteemin kautta.

Uudet kategoriat strukturoivat nyt blogia paljon entistä paremmin. Ajankohtaiset ja aikasidonnaiset asiat julkaistaan Ajankohtaista-kategoriassa. Sen lisäksi on kolme pääkategoriaa. Näistä suurin on teologia, joka sisältää myös apologetiikan yhtenä sen osa-alueena. Muita teologian osa-alueita ovat mm. dogmatiikka, raamattuteologia, ekumenia ja etiikka.

Toinen pääkategoria on nimeltään Kristinusko nykymaailmassa, ja se sisältää aiemmin blogin alaotsikossa komeilleen uuden evankelioinnin. Se sisältää myös uutena alakategoriana kirjaesittelyt ja -arviot, joita on vuosien mittaan kertynyt valtaisa määrä. Lisäksi omina alakategorioinaan ovat lehdet, musiikki, usko ja järki sekä usko ja tiede.

Kolmantena pääkategoriana onkin sitten kokonaan uusi painotus, joka näkyy myös blogin uudessa alaotsikossa ja ulkoasussa (joka tätä kirjoittaessani ei vielä ole lopullinen, hienompaa on tulossa). Se on meidän rakas Suomemme, ja tästedes blogin projektina onkin olla entistä suomalaisempi, käydä keskustelua suomalaisen kulttuurin kanssa ja pitää esillä ”suomalaiskatolisuuden” arvoa.

Olen kategorisoinut kaikki yli 400 artikkeliani uusien kategorioiden mukaan. Tietysti sama artikkeli voi kuulua useampaan kategoriaan. Teologia, uusi evankeliointi ja suomalaisuus saattavat kohdata niin, että yksittäinen artikkeli kuuluu  kaikkiin kolmeen pääkategoriaan.

Alakategoriat, joita on parhaillaan kolmessa tasossa (esim. dogmatiikka-ekklesiologia-magisteriumin teologia), tarkentavat artikkelin fokusta kussakin pääkategoriassa. Tällä hetkellä teologiakategoriassa on reilusti eniten alakategorioita, mutta Suomi-kategorian alakategoriat tulevat lisääntymään ajan myötä.

Aihekategoriat näkyvät hierarkkis-aakkosellisessa järjestyksessä blogin oikeassa palkissa. Jokaisen kategorian jälkeen näkyy sulkeissa, montako artikkelia siihen yhteensä kuuluu. Artikkelikategorioiden alla on arkistot, josta artikkeleita voi etsiä vuosien ja kuukausien perusteella.

Sitten seuraa linkkilista, jonka olen myös päivittänyt. Kuolleet tai kovin vähän aktiiviset sivustot on poistettu, samoin aihepiiriltään liian etäiset. Toisaalta olen lisännyt joitain erinomaisia linkkejä. Linkkien alla näkyy statistiikka siitä, montako kertaa tätä blogia on yhteensä klikattu. (Se toimii noin minuutin viiveellä.)

Näkyvimpänä uudistuksena heti alkuun on Facebook-tykkäyspainike oikean palkin ylhäällä, ja sen alla nappula, josta voi tilata blogin sähköpostitse seurattavaksi. Molempia teitä pitkin blogia seuraa yli 200 henkeä, mutta tavoitteena tämän vuoden aikana olisi vähintään tuplata nämä luvut ja päästä yli 500 säännölliseen seuraajaan.

Artikkelikalenteri ja hakutoiminto ovat vanhaan tapaan yhä käytössä. Sen sijaan saatan ottaa entistä enemmän vapauksia postata ajankohtaisia asioita myös muina päivinä kuin maanantaina. Maanantaipostaus pysyy kuitenkin blogin selkärankana.

Palataan vielä lopuksi blogin uuteen alaotsikkoon. ”2000-luvun suomalaiskatolinen teologiablogi” kattaa ajatuksellisesti kaikki blogin pääkategoriat.

”2000-luvun” mainitseminen sisältää ajankohtaisuuden ja kristinuskon dialogin nykymaailman kanssa. ”Suomalaiskatolinen” viittaa Suomi-projektiin ja säilyttää samalla aina alaotsikossa olleen adjektiivin ”katolinen”. ”Teologiablogi” kertoo lopuksi blogin pääsisällön ja näkökulman: teologihan tätä kirjoittaa, ja teologiasta blogi saa elämänsä.

Jos joku vielä miettii, mitä ihmettä tämä suomalaiskatolisuus oikein meinaa, tai vaikkei miettisikään, niin kerron lopuksi hyviä uutisia juuri siitä. Academicum Catholicum ry ja Studium Catholicum ovat nimittäin tulevana syksynä  järjestämässä yhdessä luentosarjan Suomen katolisen historian suurnimistä 1400-luvulta 1900-luvulle. Luentosarja on juuri sitä, mitä ajan takaa.

AC&SC luentosarja syksy 2014

Tämä luentosarja vie meidät keskiajan suomalaiseen katolisuuteen (Budde); maltillisen reformaation katolis-luterilaisuuteen (Agricola); uuden ajan roomalaiskatolisuuteen (Von Christierson) ja lopulta ekumeeniseen luterilais-katolisuuteen (Teinonen). Suomen historia ja kulttuuri nivoutuvat ekumeeniseksi kokonaisuudeksi, ja puhujina on asiantuntijoita sekä katoliselta että luterilaiselta puolelta, sekä Turusta että Helsingistä, sekä ruotsiksi että suomeksi, sekä filologeja että teologeja.

Luennot ovat ilmaisia ja ne pidetään Studium Catholicumin tiloissa Ritarikadulla Helsingissä. Merkatkaapa päivämäärät ja kellonajat muistiin ja tulkaa paikalle. Kommentteja ja ideoita blogiuudistuksesta otetaan vastaan. Yksi idea, jota haluaisin alkaa toteuttaa, on retkien järjestäminen Suomen hienoimmille keskiaikaisille kivikirkoille. Paikan päällä voisi olla pieni luento, esitelmä tai keskustelu sekä piknik tai kahvilakäynti. Olisi hyvä murtautua sosiaalisesta mediasta ulos ”lihan ja veren” todellisuuteen. Mitä sanotte?

(P.S. Jos joku miettii tämänhetkisiä taustakuvia, niin banner on Nousiaisten kirkosta, jossa on P. Henrikin sarkofagi, kun taas sivuston tausta on Päijänteeltä. Mutta kuten sanottu, uutta on pian luvassa.)

Explore posts in the same categories: Ajankohtaista, Keskiajan Suomi, Suomalainen katolisuus, Suomalainen kulttuuri

One Comment : “Suomalaiskatolinen blogi”

  1. Alpo Says:

    Hei. Vinkkaapa tuosta seminaarista relevanteille tahoille, että tekevät luennoista fb-tapahtumia. Terveisin nimimerkki enosaakäyttääkalenteria87.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 285 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: