Helvetillä pelottelua
Viime aikoina olen esitellyt paljon taivaskirjoja, niin ajattelin nyt esitellä yhden helvettikirjankin. Kyseessä on jesuiittaisä F. X. Schouppen kirja The Dogma of Hell: Illustrated by Facts Taken From Profane and Sacred History. Kuten joku saattoi jo otsikosta arvata, kirja on 1800-luvulta, tarkkaan ottaen vuodelta 1883.
Tuolloin ei siis ollut vielä Vatikaani II:n Unitatis Redintegratiota eikä Kari Kuulan Helvetin historiaa. Että näillä varauksilla eteenpäin. Tästedes esittelen Schouppen kirjaa ainoastaan sen omilla ehdoilla.
Reilut 100 sivua pitkä kirjanen pyrkii nimensä mukaisesti havainnollistamaan helvettiä tositarinoilla. Kirjan alkuun Schouppe toteaa helvetin olevan uskomme ”kauhein totuus”. Sitä tukevat sekä ilmoitus että järki: se on ”ilmoitettu ihmisille alusta alkaen”, ja sen ovat aina tienneet kaikki kansat. Vasta nykyajan ateistit ovat keksineet kieltää helvetin, koska he tietävät, että jos se on olemassa, niin he joutuvat sinne.
Helvetinkieltäjät eivät tiedä mitään teologiasta, vaan heidän ainoat argumenttinsa ovat: 1) En usko helvettiin, 2) Tuonpuoleisuus on suuri kysymysmerkki, 3) Kukaan ei ole palannut kertomaan, mitä rajan tuolla puolen on.
Schouppe vastaa, että 1) ei tee helvettiä olemattomaksi, 2) on väärässä, koska Jumala on ilmoittanut asian erehtymättömässä sanassaan, ja 3) ei poistaisi helvettiä, vaikka olisikin totta, mutta itse asiassa monet ovat palanneet kertomaan.
Kauhutarinoita
Ensimmäinen tarina tulee pyhän Francesco de Geronimon kanonisaatioprosessista. Monet todistivat valan alla seuraavasta. Vuonna 1707 mainittu pyhimys saarnasi helvetistä Napolissa, kun eräs prostituoitu rupesi häiritsemään saarnaa metelöimällä. Pyhimys varoitti Jumalan rankaisevan naista kahdeksan päivän päästä. Kahdeksan päivän päästä saarnaaja oli taas samalla paikalla, mutta nainen oli hiljaa: hän oli kuollut muutamaa tuntia aiemmin.
Pyhimys meni naisen luo, rukoili, poisti lakanan ruumiin päältä ja sanoi: ”Katariina, kerro meille, missä olet nyt.” Nainen nosti päänsä ja sanoi valittaen: ”Helvetissä, olen helvetissä.” Heti tämän jälkeen hän palasi jälleen kuolleen tilaan. Yksi silminnäkijöistä kertoi kuulevansa nämä sanat mielessään aina kulkiessaan tuon onnettoman talon ohi. (Father Bach, Life of St. Francis Jerome)
Firenzen arkkipiispa pyhä Antonius (1389-1459) kertoo kirjoituksissaan tapahtumasta, joka levitti kauhua koko Pohjois-Italiaan 1400-luvun puolivälissä. Eräs nuorimies oli 17-vuotiaana salannut kuolemansynnin ripissään ja käynyt sitten ehtoollisella kuolemansynnin tilassa. Vaikka hän meni luostariin ja sairastui, hän ei saanut aikaiseksi vilpitöntä rippiä, ja kuolema korjasi hänet. Hänen ulkoinen maineensa oli hyvä, ja hänen ruumiinsa tuotiin luostarin kirkkoon juhlallisesti hautajaisia odottamaan.
Seuraavana päivänä ennen hautajaisseremonian alkua yksi luostariveljistä sai kauhean näyn, jossa kuollut veli ilmestyi hänelle tulenpalavissa kahleissa sanoen: ”Älkää rukoilko puolestani, olen täällä koko ikuisuuden.” Sitten hän kertoi pyhäinhäväistyksestään ja jätti jälkeensä koko luostarin täyttäneen yököttävän lemun ikään kuin todisteeksi kertomuksestaan. Kun esimiehet saivat tietää näystä, ruumis vietiin pois, eikä sille suotu kirkollista hautaamista.
Helvetillä pelottelu toimii
Schouppe kertoo myös tarinan eräästä upseerista Pariisissa vuonna 1837. Upseeri ei ollut uskova, mutta hän halusi mennä huvikseen ripille, kun näki papin rippituolissa. Pappi sai pian selville upseerin olevan pilkkaaja, ja hän käytti tilaisuuden hyväkseen kyselläkseen hieman miehen tulevaisuudensuunnitelmista. Mies luetteli sotilasarvoja, joita hän haluaisi vielä saavuttaa ja kertoi aikovansa naimisiin.
”Entä sen jälkeen?” Upseeri ei osannut vastata. Pappi täydensi loput: ”Sen jälkeen kuolet, sinut tuomitaan, ja jos jatkat elämistä niin kuin tähän asti, joudut kadotukseen, palat helvetissä; niin sinulle käy sen jälkeen.” Kun upseeri yritti livahtaa pois, pappi käski miestä toistamaan kahdeksan päivän ajan ennen nukkumaanmenoa seuraavaa:
”Eräänä päivänä kuolen, mutta minä nauran koko ajatukselle. Kuolemani jälkeen minut tuomitaan, mutta minä nauran koko ajatukselle. Tuomioni jälkeen joudun kadotukseen, mutta minä nauran koko ajatukselle. Palan ikuisesti helvetissä, mutta minä nauran koko ajatukselle!”
Illalla mies ei uskaltanut lisätä sanoja ”mutta minä nauran koko ajatukselle”, ja ennen kuin viikko oli kulunut, hän palasi kirkkoon ja ripittäytyi vilpittömästi. Hän tuli ulos rippituolista kasvot märkinä kyynelistä, mutta hänen sydämensä oli täynnä iloa.
Helvetti ja protestantit
Schouppe luettelee kirjassaan kaikki Jeesuksen sanat helvetistä ja toteaa: ”Helvetin totuus on niin selvästi ilmoitettu, että harhaoppi ei ole koskaan kieltänyt sitä. Protestantit, jotka ovat tuhonneet melkein kaikki dogmit, eivät ole uskaltaneet koskea tähän dogmiin.”
Kirjan lopussa Schouppe kertoo amerikkalaisen protestanttinaisen kääntymyksestä katoliseen kirkkoon helvettinäyn ansiosta. Kyseessä oli tunnetun sotakenraalin vaimo, ja yksityiskohdat tarinasta ovat peräisin Bostonin piispalta Monsignor Fitzpatrickilta vuodelta 1862.
Kenraali oli kääntynyt katoliseen uskoon ja voittanut monia ystäviä puolelleen, mutta hänen vaimonsa oli edelleen itsepäinen protestantti. Vaimo sairastui, ja kenraali kutsui neljä irlantilaista palvelusneitoa rukoilemaan kanssaan ruusukkoa vaimon pelastuksen puolesta. Vaimo oli jonkin aikaa koomassa, minkä jälkeen hän heräsi ja pyysi paikalle katolista pappia.
”Jumala on näyttänyt minulle helvetin ja paikan, joka odotti minua ikuisessa tulessa, ellen tulisi katolilaiseksi.” Näin sairas nainen palasi onnellisesti kirkon helmaan.
Avainsanat: helvetti
You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.
Vastaa