Evankeliumi ja eksklusivismi
Tänään haluaisin kirjoittaa aiheesta, johon aina välillä törmää ja joka on viime aikoina saanut minut pohtimaan. Se liittyy evankelioimiseen ja eksklusivismiin, tarkkaan ottaen niiden sotkemiseen toisiinsa. Joissain suomalaisissa kristillisissä piireissä (ja mitä varmimmin myös ei-suomalaisissa) nimittäin kuulee valitettavan usein “evankeliumia”, joka on oikeasti kummallinen sekoitus evankeliumia ja eksklusivistista uskontoteologiaa.
Se menee jotenkin näin: “Jumala rakastaa sinua, Jeesus on kuollut syntiesi puolesta, Jeesus on ainoa tie taivaaseen, vain usko Jeesukseen pelastaa”. Julistus alkaa hyvällä uutisella (“Jumala rakastaa sinua”) mutta päättyy eksklusivistiseen uskontoteologiseen näkemykseen, jonka mukaan ainoastaan kristitty (t. eksplisiittisesti Jeesukseen uskova/kastettu) voi päästä taivaaseen.
Kristillinen eksklusivismi on tietysti yksi kunnioitettava, perinteinen ja vaikutusvaltainen uskontoteologinen näkemys. Mutta se on kuitenkin vain yksi uskontoteologinen näkemys inklusivismin ja pluralismin rinnalla (itse asiassa jokaista näistä on vielä useampaa alalajia, ks. siitä esim. Gavin D’Costan kirja Christianity and World Religions, jossa hän esittelee eri kantoja ja niiden edustajia).
Mutkat suoriksi, inklusivismin mukaan Kristus on kyllä ainoa tie, mutta hän voi välittää pelastuksen monin tavoin, tuntemattominkin, niin että muutkin kuin kristityt voivat pelastua hänen kauttaan. Pluralismin mukaan Kristus on vain yksi pelastuksen välittäjä muiden rinnalla. Ja nyt huomio: kaikilla näillä kolmella näkemyksellä on arvovaltaisia kannattajia niin katolisessa kuin protestanttisessakin maailmassa.
“Mutta kun Raamatun mukaan…”
Pointtini on siis tämä: kristinuskossa on monenlaisia uskontoteologisia näkemyksiä, eikä kristinuskoa siksi voi helposti samastaa vain yhteen niistä. Tyypillisesti tämä on juuri eksklusivistien kiusaus - inklusivismista ja pluralismista ollaan vain hämärästi tietoisia, ja ne sivuutetaan kenties liberalismina tai jopa luopumuksena.
Protestanttisessa maailmassa eksklusivistien tavallisin peruste on Raamattuun vetoaminen, ja siellä kuuluisimmat kohdat tässä yhteydessä ovat Joh. 14:6 ja Ap.t. 4:12. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan sulje pois inklusivismia - Jeesus voi olla ainoa tie Isän luo ja ainoa pelastava nimi, ja silti hän voi pelastaa ja johtaa Isän luo monin tavoin - mitään ei spesifioida tavasta, jolla Jeesus pelastaa ja johtaa Isän luo.
Monet muut eksklusivistien lempiargumentit nousevat teksteistä, joiden konteksti on lähetysteologinen (Mark. 16:16, Ap.t. 17:30). Kohtien soveltaminen niihin, joiden luokse lähetystyöntekijät eivät koskaan ehdi, on tulkinnallinen hyppy. Tekstit eivät myöskään ota kantaa siihen, mitä tapahtuu niille, jotka kuulevat ja omaksuvat vääristellyn version evankeliumista. Vastaa tähän sitten x tai y, seuraa jatkokysymys: kuinka vähän tai paljon vääristelty kelpaa?
Rohkenisin väittää, että eksklusivismin sekoittaminen evankeliointiin on itsessään vääristeltyä evankeliumin julistamista. Kun Jeesus julisti evankeliumia, hän sanoi: “Kääntykää, sillä Jumalan valtakunta on lähellä!” Kun apostolit julistivat evankeliumia, he sanoivat: “Jeesus on Herra, Jumala on herättänyt hänet kuolleista”, “Jeesus kuoli syntiemme puolesta, hänet haudattiin, hän nousi kuolleista kolmantena päivänä”.
He eivät julistaneet: “Usko Jeesukseen on ainoa tapa pelastua, vain kristityt pääsevät taivaaseen!” Vaikka eksklusivismi olisikin totta, se on vain seurausta evankeliumin sanomasta, ei osa sitä. Nykyisessä globaalissa tilanteessa - ja tämä huomattiin jo valistuksen aikana - eksklusivismin sekoittaminen evankeliumiin tekee hyvästä uutisesta huonon uutisen.
Ei-kristitty teisti kuulee sen näin: “Hyviä uutisia! Jumala on rakkaus ja kiduttaa kaikkia uskontosi helmassa kuolevia ikuisessa tulessa!” Muiden uskontojen edustajat kenties näin: “Hyviä uutisia! Esi-isäsi, joita olet tähän asti kunnioittanut, ovat kaikki kärsimässä ikuista rangaistusta, koska eivät uskoneet Jeesukseen, josta eivät koskaan kuulleetkaan!” Sekularisti kenties näin: “Hyviä uutisia! Jos ei usko Jeesukseen, niin joutuu helvettiin! Eli suurin osa kavereistasi.”
Sitten valitetaan, että ihmiset eivät usko tai halua uskoa, että uskovia vainotaan tai pilkataan, ja tämä pannaan sielunvihollisen tiliin. Entä jos vika olisikin tavassa, jolla itse esitämme uskon?
Vatikaanin II kirkolliskokous sanoi viisaasti, että “uskovilla voi olla huomattava osuus ateismin syntyyn, mikäli voidaan sanoa, että he laiminlyövät uskonsa kasvattamisen, selittävät oppia väärällä tavalla tai antavat uskonnollisessa, moraalisessa ja sosiaalisessa elämässään huonon esimerkin ja siten pikemminkin peittävät Jumalan ja Kirkon todelliset kasvot kuin paljastavat ne.” (GS 19)
Raamatullista vastapainoa eksklusivismille
Mutta takaisin Raamattuun. Ei-eksklusivistiset raamatunkohdat ovat huonosti tunnettuja vahvan eksklusivistisen tulkintaperinteen vuoksi. Niitä on silti melko paljon, ja niistä on juuri äskettäin ilmestynyt suomeksi Jyri Komulaisen hieno artikkeli professori Miikka Ruokasen juhlakirjassa Opin poluilla (STKSJ 275). Poimin siitä tähän muutamia mielenkiintosia kohtia.
Ensin Komulainen huomioi Luojan universaalin hyväntahtoisuuden teeman kulkevan läpi kaanonin. “Erityisen vahvana teema esiintyy viisauskirjallisuudessa, joka yleisinhimillisellä luonteellaan luo siltoja heprealaisten kirjoitusten ja ympäröivien kansojen traditioiden välille.” (s. 150)
Profeettateksteissäkin madalletaan paikoin “muuria Jumalan valitun kansan ja ympäröivien kansojen välillä”. Esimerkiksi Aamoksen kirjassa (9:7) muistutetaan, että nubialaiset ovat Jumalalle yhtä tärkeitä kuin israelilaisetkin ja korostetaan, että “Jahve ei johdattanut vain Israelin exodusta vaan myös filistealaisten ja syyrialaisten kansainvaelluksia” (s. 151).
Uudestakin testamentista löytyy vastaavaa materiaalia. Jumala on tehnyt pakanallisille Lystran asukkaille hyvää ja jopa täyttänyt heidät ilolla (Ap.t. 14). “Jumalan hyväntahtoisuus kohdistuu myös niihin, jotka eivät ymmärrä hänen olevan jotain muuta kuin sellaiset tekstissä mainitut ‘turhanpäiväiset’ jumaluudet kuin Zeus ja Hermes.” (s. 151-152)
Areiopagin puhe (Ap.t. 17) jatkaa samaa linjaa: Paavali kunnioittaa pakanoiden uskonnollisuutta, samaistaa heidän tuntemattoman jumalansa julistamaansa tosi Jumalaan ja siteeraa heidän runoilijaansa, joka kuvasi Jumalaa osuvasti. “Näin ollen pakanat tavoittelevat oikeaa Jumalaa ja jossain määrin myös onnistuvat pyrkimyksessään.” (s. 152)
Komulainen puhuu myös Jean Daniélouta seuraten “pakanapyhimyksistä”, jotka eivät kuuluneet Jumalan näkyvään kansaan, he siis elivät Abrahamin kanssa tehdyn liiton ulkopuolella. Heihin voidaan lukea “vaikkapa Mooseksen appi Jetro (2. Moos. 18:1-27) sekä Saban kuningatar (1. Kun. 10:1-13) ja mahdollisesti myös Job” (s. 155) - tärkein on kuitenkin Melkisedek, jonka merkitys palautunee Nooan kanssa tehtyyn kosmiseen liittoon (1. Moos. 9:8-10).
Persian kuningas Kyyros saa Jesajan kirjassa (44:28-45:1) suorastaan messiaanisia arvonimiä, hän on Herran kuninkaaksi voitelema paimen, ja pakanalliseen Bileamiin, jonka oli tarkoitus kirota Israelia, meni lopulta Jumalan henki (4. Moos. 22-24). Uudessa testamentissa Kornelius (Ap.t. 10, ks. erityisesti 10:34-35) on esimerkki pyhästä ja Jumalalle otollisesta pakanasta, ja Jeesus asettaa uskon esikuviksi pakanoita, kanaanilaisia ja samarialaisia (Luuk. 4:27, 7:9, 10:37, Matt. 15:21-28).
Komulainen lopettaa artikkelinsa viittaamalla kohtaan, jota myös Johannes Paavali II käytti jatkuvasti inklusivisminsa raamattuperusteena (“Henki puhaltaa, missä tahtoo”): “Jumalan toiminta ylittää hänen valitun kansansa rajat ja sisältää tietyn yllätysmonentin (Joh. 3:8). Tästä Jumalan vapaudesta aukenee paitsi mahdollisuus myös velvollisuus dialogiin ja kohtaamiseen.” (s. 163)
Lopuksi
Ennen kuin joku eksklusivisti ryhtyy kumoamaan joitakin edellä esitetyistä raamattuperusteista, palautan mieleen tämän artikkelin päätarkoituksen. Päätarkoitus ei ole sinänsä vastustaa eksklusivismia ja puolustaa inklusivismia (vaikka se lienee myös sivutarkoitus), vaan osoittaa, että eksklusivismi on uskontoteologinen näkemys, jolla on kuitenkin varteenotettavia kristillisiä vaihtoehtoja.
Nyt valitettavasti tietyt kristilliset tahot ovat tehneet eksklusivismista lisäpykälän evankeliumin julistukseen, kenties vastareaktiona yhä yleistyneelle relativismille. Relativismin diktatuuria on toki vastustettava (tämä oli yksi paavi Benedictus XVI:n pääteemoista, vaikka hän oli selvästi inklusivisti), mutta se on tehtävä harkitulla tavalla.
Evankeliumi on pidettävä hyvänä uutisena ylösnousseesta Kristuksesta, Jumalan rakkaudesta, joka on ihmissydämiä suurempi ja pahuutta ja kuolemaa vahvempi. Pietarin helluntaisaarnan sanoin se koskee “myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä — keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu” (Ap.t. 2:39). Kutsuvieraslistaan ehdimme tutustua sitten taivaassa - sitä ennen tehtävämme on kertoa ihmisille hyviä uutisia.
toukokuu 23, 2013 klo 22:42
Emil Anton: “Päätarkoitus ei ole sinänsä vastustaa eksklusivismia ja puolustaa inklusivismia (vaikka se lienee myös sivutarkoitus), vaan osoittaa, että eksklusivismi on uskontoteologinen näkemys, jolla on kuitenkin varteenotettavia kristillisiä vaihtoehtoja.”
Onko todellakin varteenotettavia vaihtoehtoja Raamatun mukaan?
Mitä tämä sitten tarkoittaa?
Apt 4:12 “…Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.”
Apt 10:43 “…Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta.”
Mk 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Joh 3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Ja vastaava sanoma löytyy monesta muusta kohdasta Raamatusta.
Minusta ehdottoman eksklusiivista. Vai mitä sanot?
toukokuu 24, 2013 klo 11:27
Kiitos kommentista!
Kyllä, kuten sanottu, muita varteenotettavia vaihtoehtoja on, ja postauksessa oli siitä pieni makupala Komulaisen artikkelista.
Ap.t. 10:43:ssa ei ole mitään eksklusiivista, se ei sisällä mitään negaatiota. Ap.t. 4:12:een vastasin jo artikkelissa: tapaa ei spesifioida, ainoastaan pelastaja. Varteenotettavimmat kohdat ovat ehdottomasti nuo kaksi viimeistä. Niihin vastaisin artikkelissa mainitsemallani missionaarisella kontekstilla: suoraan ei käsitellä niitä, joilla ei ole mahdollisuuttakaan kuulla. Toinen vaihtoehto olisi myöntää näiden kohtien olevan eksklusivistisia, mutta toisten (ja lukuisempien) olevan inklusivistisia niin, että Raamatun balanssi kuitenkin kallistuu inklusivismin tai jopa pluralismin puolelle. “Raamatun mukaan” on niin epäselvä lause, kun sillä oikeasti tarkoitetaan lopulta omien lempijakeiden omaa tulkintaa. Raamatussa on lukemattomia jakeita, jotka sanovat kaikenlaisia juttuja. Pitää ottaa kaikki huomioon ja tehdä sitten johtopäätöksensä. Siispä vastakysymyksenä: mitä nämä sitten tarkoittaa:
-Mt. 5:n vuorisaarna - ikuisen elämän perivät eivät ole yhtä kuin kristityt, vaan rauhantekijät, nöyrät, vanhurskauden etsijät…
-Mt 25:n tuomio - ikuisen elämän perivät eivät ole yhtä kuin kristityt, vaan ne, jotka ovat käyneet vankiloissa ja sairaiden luona…
-Room. 2:n tuomio - ikuisen elämän perivät eivät ole yhtä kuin kristityt, vaan ne, jotka ovat etsineet kuolemattomuutta ja tehneet hyvää
-Ap.t. 10:n sanoma - Jumala hyväksyy jokaisen, joka noudattaa hänen tahtoaan ja pelkää häntä
-Lisäksi Johanneksen evankeliumissa on pari kohtaa, joissa sanotaan fariseusten olevan syyllisiä siksi, että he näkivät mutteivät uskoneet, jos taas he eivät olisi nähneet, niin heissä ei olisi vikaa… ja tietysti Herran tuntemat lauman ulkopuoliset lampaat Joh. 10:ssä.
-Puhumattakaan VT:n lukuisista kohdista, joista osa jo tulikin artikkelissa. Joka tapauksessa aineisto on suuri, ja tietysti näitä voi yrittää harmonisoida eksklusivismiin, mutta se ei enää olekaan niin yksinkertaisesti “Raamatun mukaan” vaan harmonisoijan mukaan, kun toisenlaisetkin ratkaisut ovat ihan mahdollisia.
toukokuu 24, 2013 klo 17:24
Erinomaisen mielenkiintoinen ja pohdintaan kirvoittava kirjoitus, täytyy myöntää. Siinä oli ilmaistuna paljon samaa mitä olen itse miettinyt jo pidemmän aikaa. Erityisesti nautin osiosta, jossa pohdit sitä miten ei-kristityt kuulevat eksklusivistisen julistuksen sanoman. Tuskinpa kovin moni kokee hyväksi uutiseksi sitä, miten Jeesus “pelastaa tulevalta vihalta” (1 Tess. 1:10) ja uskon kannustimeksi maalaillaan uhkakuvia Pietarin apokalypsin tyyliin. Useimpien ihmisten mielestä (piina)helvetti ja rakastava Jumala eivät oikein sovi samaan muottiin. Tästä on Kuula kirjoittanut kirjankin, joka on varsin hyvä esitys aiheesta suomeksi.
Joudun kyllä esittämään myöskin kriittisen kommentin. Olisit voinut ehkä problematisoida aihetta enemmän perinteisen uskontulkinnan suhteen. Tunnut tässä liputtavan aika avoimesti inklusivismin puolesta. Myönnettäköön tosin, että olen asiasta samaa mieltä kanssasi, kuten myös pyhä Iisak Niniveläinen. Olisin siis kaivannut tähän hieman enemmän sitä kantaa joka tulee ilmi muissa kirjoituksissasi: kirkko on totuuden perustus ja kirkossa on totuuden täyteys.
Kirjoituksessa olisi siis voinut myös olla hieman syvemmin esiteltynä kristillinen eksklusivismi tai partikularismi. Nyt se näyttäytyy vain vanhentuneena tai vähintäänkin ongelmallisena käsityksenä, jonka inklusivismin raikas tuuli pyhkäisee alas tornistaan. Olisin myös kaivannut jotain konkreettista konstruktiivista linjaa, sen lisäksi että evankeliumi on pidettävä hyvänä uutisena. Jos evankeliumin julistaminen ei ole “perinteisen” eksklusiivispainotteista (tuskin käy kieltäminen, että Ut:n materiaali ei paljonkaan pohdi ajatusta muiden pelastumisesta, vaan painotus käytännössä on kasteella, uudestisyntymällä ja uskolla Kristukseen sekä kristilliseen liikkeeseen kuulumisella), niin mikä sitten on oikea tapa julistaa? Jos saarnataan Jumalan rakkautta ja armoa, lähtisin liikkeellee Serafim Sarovilaisen kuuluisasta sanonnasta “saavuta sisäinen rauha, niin tuhannet ympärilläsi pelastuvat” ja sen käytäntöön soveltamisesta.
Joka tapauksessa tämä oli erittäin antoisa artikkeli.
toukokuu 24, 2013 klo 18:38
Kristinusko on väärä todistus. On vain yksi Jumala. Kansa on esikoinen.
Laittomuus ja epäjumalat ovat maailman ongelma. Oikeudenmukaisuus on maailman valo.
Miksi odottaa maailman tuhoutuvan silmien edessä ja syytellä muita? Syytellä esim. juutalaisia antikristukseksi, luopioiksi yms.
Tässä esimerkki:
(Ilm. 3:9) “Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja he ymmärtävät silloin, että sinä olet minun valittuni.”
Onko tämä oikein, herätys!
Kuuntelisitte mikä heidän viesti on. Siksi olen ex-kristitty. Se viesti löytyy Heprealaisesta Raamatusta.
toukokuu 25, 2013 klo 14:36
Miksi asiallinen kommenttini, jossa puolustin juutalaisia poistettiin? Miksi juutalaisten puolustajat halutaan hiljentää? Eikö heillä ole oikeus omaan uskoonsa?
Luulin että tässä blogissa argumentoidaan vapaasti. Ainakin sellaisen käsityksen saa, sillä tämä blogi argumentoi vapaasti kaikenlaisia “harhaoppeja” ja “harhaoppisia”.
Mutta ilmeisesti kirjoitukseni ei miellyttänyt, vaikka se oli puolustus vainottua kansaa kohtaan, joista saa kirjoittaa ihan mitä tahansa.
Olen loukkaantunut. Luulin että edes tämä blogi kunnioittaisi heitä.
toukokuu 26, 2013 klo 11:29
Ei sitä mihinkään poistettu, ei vain ollut vielä ehditty huomata ja hyväksyä. Katolinen kirkko otti Vatikaani II:ssa positiivisen kannan juutalaisuuteen:
http://katolinen.net/?page_id=729
Kirkon salaisuutta tutkiessaan pyhä kirkolliskokous muistaa sidettä, joka yhdistää Uuden liiton kansan hengellisesti Aabrahamin sukukuntaan.
Kristuksen Kirkko tunnustaa, että Jumalan pelastussalaisuuden mukaisesti sen uskon ja valituksi tulemisen alkujuuret ovat jo olemassa patriarkoilla, Mooseksella ja profeetoilla. Se tunnustaa, että kaikki kristityt, jotka ovat Aabrahamin lapsia uskon tähden,[6] ovat saaneet kutsumuksensa tämän patriarkan kutsumisessa ja että Kirkon vapahdus on kätketyin merkein ilmaistu valitun kansan vaelluksessa orjuuden maasta. Sen tähden Kirkko ei voikaan unohtaa, että se sai Vanhan testamentin ilmoituksen tämän kansan välityksellä, kansan, jonka kanssa Jumala sanomattomassa armossaan näki hyväksi solmia Vanhan liiton, ja että se saa ravintonsa sen hyvän öljypuun juurista, johon pakanain muodostama villi öljypuu on oksastettu.[7] Kirkkohan uskoo, että Kristus, meidän rauhamme, on ristillään sovittanut juutalaiset ja pakanat ja itse tehnyt molemmista yhden ainoan kansan.[8]
Kirkko pitää niin ikään aina mielessään apostoli Paavalin sanat hänen sukunsa jäsenistä: “Heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta” (Room. 9:4-5), Neitsyt Marian poika. Se muistaa myös, että apostolit, Kirkon perustus ja tukipylväät, sekä useimmat niistä ensimmäisistä opetuslapsista, jotka julistivat Kristuksen evankeliumia maailmalle, polveutuivat juutalaisten suvusta.
Niin kuin Pyhä kirja todistaa, Jerusalem ei tuntenut etsikkoaikaansa[9] eikä suuri osa juutalaisista ottanut vastaan evankeliumia, monet vieläpä vastustivat sen levittämistä.[10] Silti juutalaiset apostoli Paavalin todistuksen mukaan yhä ovat Jumalalle erittäin rakkaita isiensä tähden, sillä hän ei ota takaisin armolahjojaan eikä kutsuaan.[11] Yhdessä profeettojen ja saman apostolin kanssa Kirkko odottaa sitä päivää, jonka yksin Jumala tuntee ja jona kaikki kansat yhteen ääneen rukoilevat Herraa ja “palvelevat häntä yksimielisesti” (Sef. 3:9).[12]
Koska siis kristittyjen ja juutalaisten yhteinen hengellinen perintö on niin runsas, tahtoo pyhä kirkolliskokous edistää ja suosittaa keskinäistä tuntemusta ja arvonantoa, jotka ennen kaikkea ovat raamatullisten ja teologisten tutkimusten sekä veljellisen vuoropuhelun tulos.
Vaikka juutalaisten viranomaiset ja heidän kannattajansa vaativat Kristuksen kuolemaa,[13] ei hänen kärsimyksensä tapahtumia silti voi panna erotuksetta kaikkien silloin eläneiden juutalaisten eikä nykyistenkään juutalaisten syyksi. On kyllä totta, että Kirkko on Jumalan uusi kansa, mutta silti ei juutalaisia saa sanoa Jumalan hylkäämiksi ja tuomitsemiksi, ikään kuin se kävisi ilmi Pyhästä kirjasta. Sen tähden on kaikkien huolehdittava siitä, ettei kukaan uskonnonopetuksen yhteydessä tai julistaessaan Jumalan sanaa opeta sellaista, mikä ei ole sopusoinnussa evankeliumin totuuden ja Kristuksen hengen kanssa.
Tuntien perinnön, joka sillä on yhteinen juutalaisten kanssa, Kirkko, joka tuomitsee kaikki ihmisiin kohdistuvat vainot, ei poliittisista syistä vaan evankeliumin hengellisen rakkauden elähdyttämänä, valittaa kaikkia vihanpurkauksia ja vainoja, kaikkia juutalaisvastaisia mielenosoituksia, milloin ja kuka sellaisia sitten juutalaisiin onkin kohdistanut.
Sitä paitsi Kristus on, kuten Kirkko aina on opettanut ja yhä opettaa, vapaaehtoisesti, kaikkien ihmisten syntien tähden, ottanut kantaakseen kärsimyksensä ja kuolemansa loputtomassa rakkaudessaan, jotta kaikki saavuttaisivat vapahduksen. Siten on Kirkon saarnatehtävänä julistaa Kristuksen ristiä Jumalan kaiken käsittävän rakkauden merkkinä ja kaiken armon lähteenä.
toukokuu 28, 2013 klo 08:11
Me kaikki olemme yhtä perhettä, jokainen luotiin alun perin Jumalan yhteyteen. Nooa ja hänen jälkeläiset tunsivat sen Jumalan, jonka juutalaiset tuntevat. Mutta jossain vaiheessa kansat eksyivät oikealta tieltä, siksi Jumala teki liiton Israelin kanssa (kansojen valoksi). Jotta me (Suomi) ja muut kansat muistaisimme kuka on Herra. Kyseessä ei ole mikään kansojen tai uskontojen välinen kilpailu, vaan vakava tosiasia.
Me voimme kyllä palata takaisin Jumalan yhteyteen, olimmepa juutalaisia tai ei-juutalaisia, sillä ei ole väliä kun kaikki ovat samanarvoisia. Tunnustaisimme että Israelin Jumala on yksi (5. Moos. 6:4, 6:13-15). Ei kolminaisuus, ei ihminen, eikä hänellä ole vihollisia (dualismi), sillä Jumala on kaikkivaltias ja kaiken luoja.
En kirjoittele täällä huvikseen, enkä ole kristinuskoa pilkkaamassa. Kirjoitan sen mitä ole Raamatusta löytänyt. Uusi Testamentti on ihan eri uskonto kuin Tanak. Kristinusko on kääntänyt ja tulkinnut virheellisesti Tanakia, omaan teologiaansa sopivaksi kunnioittamatta alkutekstejä. Uusi Testamentti pohjautuu dualismiin, polyteismiin ja Tanakista poimittuihin, yksittäisiin asiayhteydestään irrotettuihin jakeisiin.
On raskasta puhua yksin kansalle, joka ei kuule. Mutta mieluummin sekin, kuin että eläisin valheessa syyttäjän paikalla. Sillä entinen uskontoni oli syyttäjä.
Mitä lunastukseen tulee, se on tarkoitettu koko ihmiskunnalle. Ei millekään tietylle kansalle tai uskovaisten joukolle.
Siunausta ja valoa elämän tiellä
toukokuu 27, 2013 klo 15:39
Oh, pyydän anteeksi. Erehdys. En huomannut yläreunan tekstiä. Kirjoitin liian nopeasti.