Benedictus XVI:n apostoliset kehotuskirjeet
Tämä artikkeli jatkaa Benedictus XVI:n paaviuden saavutusten tarkastelua. Viimeksi tutustuttiin kiertokirjeisiin, nyt ovat vuorossa apostoliset kehotuskirjeet. Apostoliset kehotuskirjeet syntyvät piispainsynodin tekemien ehdotusten pohjalta.
Benedictus XVI ehti kirjoittaa neljä tällaista kirjettä: Sacramentum Caritatis eukaristiasta, Verbum Domini Raamatusta, Africae munus kirkosta Afrikassa ja Ecclesia in Medio Oriente kirkosta Lähi-Idässä. Uutta evankeliointia käsitelleen piispainsynodin pohjalta ei ehtinyt ilmestyä uutta kehotuskirjettä ennen Benedictus XVI:n eroa, se jäänee Franciscuksen tehtäväksi.
Koska Afrikkaa ja Lähi-Itää koskevat kirjeet eivät luonnollisesti sen koommin koske Suomen tilannetta, käsittelen tässä artikkelissa kahta ensimmäistä kehotuskirjettä, joiden suomennokset kuuluvat Rakkauden sakramentti ja Herran sana. Näistä vain jälkimmäinen eli Verbum Domini on käännetty suomeksi ekumeenisena projektina. Sitä voi tilata katolisesta kirjakaupasta 12 eurolla.
Sacramentun Caritatis
Ehtoollisessa Jeesus rakastaa meitä “loppuun asti” (Joh. 13:1). Se on rakkauden sakramentti, jossa Kristus antaa meille itsensä lahjaksi ja ilmoittaa Jumalan loputtoman rakkauden meitä kohtaan (SC 1).
Eukaristian todellisuus ylittää inhimillisen ymmärryksen. Sen viettäminen sekä ilmaisee että vahvistaa uskoa. Siinä meidät otetaan kolmiyhteisen Jumalan rakkauden salaisuuteen. (SC 6-8)
Eukaristia on, kuten Johannes Paavali II usein toisti, sulhasen ja morsiamen sakramentti. Benedictus XVI peräänkuuluttaa eukaristian ja avioliiton sakramenttien sisäisen yhteyden ymmärtämisen syventämistä. (SC 27)
Eukaristia on myös eskatologisen täyttymyksen esimaku, lahja pyhiinvaeltavalle ihmiselle. Jokaisessa eukaristian vietossa toteutuu eskatologinen Jumalan kansan kokoontuminen. Se ennakoi lopullista juhla-ateriaa taivaassa. (SC 30-31)
Benedictus XVI korostaa myös liturgian huolellista viettoa. Katedraalin tulee olla esimerkkinä muille seurakunnille. Sanan liturgia on valmisteltava hyvin ja saarnojen laatua on parannettava Jumalan sanan vakavuuden tähden. (SC 39-46)
Seuraavaksi paavi muistuttaa aktiivisen osallistumisen tärkeydestä - messussa ei tule olla kuin hiljainen katsoja. Aktiiviseen osallistumiseen kuuluu myös Kristuksen rakkauden vieminen kirkosta ulos - eli missio, evankeliointi. (SC 52-55)
Benedictus XVI kirjoittaa myös mystagogisen katekeesin eli sakramenttiopetuksen tärkeydestä (SC 64) sekä siitä, ettei sunnuntain merkitys Herran päivänä saisi hämärtyä (SC 73).
Lopuksi paavi kääntää vanhan katolisen tavan mukaan katseensa Neitsyt Mariaan (SC96), “eukaristiseen naiseen”, joka rukoili yhdessä alkukirkon kanssa ja osallistui “leivän murtamiseen” (Ap.t. 1-2). Marian yhteys eukaristiaan on läheinen. Ave verum corpus - natum de Maria Virgine. Eukaristiahan on Mariasta syntynyt Kristuksen ruumis.
Verbum Domini
Jos eukaristia on kirkon elämän lähde ja huippu, niin Jumalan sana on kirkon perusta. Kirkko syntyy ja elää siitä (VD 3). Synodin aikana apostoli Paavalin todistus oli erityisen lähellä. Room. 1:16-sitaatin saattelemana paavi sanoo, ettei Paavalia voi olla ajattelematta, kun pohditaan Jumalan sanaa kirkon elämässä ja missiossa (VD 4). Kehotuskirjeensä johtotähdeksi paavi valitsee kuitenkin Johanneksen evankeliumin ja erityisesti sen prologin (VD 5).
Raamatun hermeneutiikasta Benedictus XVI muistuttaa, että kirkon elämä on raamatuntulkinnan oikea paikka ja koti: tämä on itse Raamatun ja sen syntyprosessin vaatimus (VD 29). Tekstin voi lopulta ymmärtää oikein vain se, joka on itse kokenut sen, mistä teksti puhuu (VD 30).
Paavi ottaa suhteellisen myönteisen kannan historiallis-kriittisen eksegeesin saavutuksiin. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei eksegeettien tehtävä lopu siihen, että osoitetaan tekstien lähteet ja syntytilanne, vaan on muistettava, että teksti on myös Jumalan sanaa, ja osattava tulkita sitä niin, että se on edelleen ajankohtainen Jumalan sana (VD 32-33).
Paavi suosittelee kanonista eksegeesiä eli koko Raamatun huomioivaa tulkintaa sekä uskon hermeneutiikkaa. Sekulaarihermeneutiikka jättää Raamatun historiaan, positivistinen hermeneutiikka kieltää jumalallisten elementtien historiallisuuden. Tällainen ei voi muuta kuin vahingoittaa kirkon elämää (VD 34-35).
Paavi kirjoittaa myös avoimesti Raamatun “pimeistä puolista” (VD 42) ja kehottaa oppineita selittämään niitä kansalle Kristuksen mysteerin valossa. Fundamentalistinen raamatuntulkinta saa osakseen kritiikkiä siitä, ettei se ota huomioon historiallista kontekstia vaan pitää koko Raamattua sana sanalta Pyhän Hengen sanelemana (VD 44).
Kirjeen toisessa osassa käsitellään Jumalan sanaa kirkossa. VD 56 puhuu “sanan sakramentaalisuudesta”, sen performatiivisesta luonteesta. Tämä tullee lähelle sitä, mitä luterilaiset tarkoittavat puhuessaan sanasta armonvälineenä.
Kirjeen kolmas osa käsittelee Jumalan sanaa ja kirkon missiota maailmalle. Paavi toistaa evankelioinnin ja uuden evankelioinnin tarpeen sekä muistuttaa jokaisen kastetun vastuusta missiossa. Piispainsynodin isät korostivat erityisesti ns. uusia tiedotusvälineitä kuten Internetiä ja sanan näkyvyyttä siellä (VD 113).
Ennen kuin paavi taas lopuksi kohdistaa katseensa Mariaan, Sanan äitiin, hän esittää viimeiset kehotuksensa ja rukouksensa. Benedictus XVI:n mukaan “oman aikamme on oltava yhä enemmän Jumalan sanan kuulemisen ja uuden evankelioimisen leimaamaa”. Hän toivoo, että Henki herättäisi “nälän ja janon Jumalan sanaa kohtaan sekä palavia evankeliumin sanansaattajia ja todistajia” (VD 122).
Loppusanat
Benedictus XVI oli siitä hyvä paavi, että hän keskittyi olennaiseen. Hän julisti Paavalin juhlavuoden ja Uskon vuoden. Hän kirjoitti toivosta ja rakkaudesta, eukaristiasta ja Jumalan sanasta. Hän palasi kerta toisensa jälkeen evankeliumiin, Kristukseen, ytimeen.
Amerikkalainen teologi Scott Hahn sanoi minulle kerran, että kannattaa keskittyä sen palvelemiseen, mikä pysyy. Raamattu ja eukaristia ovat tällaisia asioita. Kaikenlaiset asiat tulevat ja menevät, mutta kirkko pysyy, Raamattu pysyy, liturgia pysyy.
Vastaa