Uskon vuosi ja piispainsynodi

Kirkossa tapahtuu nyt hyvin mielenkiintoisia ja historiallisia asioita. Torstaina 11.10. alkoi virallisesti paavi Benedictus XVI:n julistama Uskon vuosi, Vatikaanin II kirkolliskokouksen avajaisten 50-vuotispäivänä ja Katolisen kirkon katekismuksen julkaisemisen 20-vuotispäivänä.

Vain muutamaa päivää aiemmin, 7.10. alkoi Vatikaanissa piispainsynodi, jonka teemana on uusi evankeliointi, sekä Johannes Paavali II:lle että Benedictus XVI:lle hyvin tärkeä ja ajankohtainen aihe. Suomesta synodiin lensivät vieraiksi ortodoksinen arkkipiispa Leo ja luterilainen Lapuan piispa Simo Peura.

Materiaaleja

Uskon vuosi on otettu kirkossa innokkaasti vastaan, ja siihen voi syventyä useiden hyvien asiakirjojen avulla. Paavi Benedictuksen apostolinen kirje Porta Fidei (Uskon ovi) on käännetty suomeksi, eilen kaikissa katolisissa kirkoissa Suomessa luettiin piispa Teemu Sipon paimenkirje uskon vuoden avajaisiksi, ja Katolinen tiedotuskeskus on päättänyt lähettää kaikkiin seurakuntiin kirjasia, joissa nämä kaksi tekstiä on painettu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Katedraaliseurakunnassamme järjestetään lisäksi 20.10. retretti johdatuksena uskon vuoteen. Myös Fides-lehti on varannut kokonaisen palstan Uskon vuosi-aiheisille tapahtumille ja teksteille.

Paavin hienot saarnat sekä piispainsynodin että uskon vuoden avajaismessuista ovat luettavissa internetissä, tosin ei vielä suomeksi. Uskon vuoden aaton keskiviikkoaudienssissaan paavi muisteli ja pohdiskeli Vatikaani II:n merkitystä. Piispainsynodin jälkeen paavilta on luonnollisesti odotettavissa apostolinen kehotuskirje uudesta evankelioinnista.

Kaikkein tärkeimpiä materiaaleja uskon vuoteen syventymiseksi ja uuteen evankeliointiin valmistautumiseksi ovat kuitenkin itse Vatikaani II:n dokumentit ja Katolisen kirkon katekismus. Jälkimmäistä Johannes Paavali II kutsui varmaksi ohjeeksi uskonelämälle, edellisistä paavi Benedictus viittasi keskiviikkoaudienssissaan erityisesti konstituutioihin, jotka on julkaistu suomeksi yksissä kansissa (sekä netissä).

Hyviä uutisia uskon vuonna

Kuinka uskon vuosi sitten tulee näkymään tällä blogilla? Ennen kaikkea vuosi tulee olemaan tiivistä Vatikaanin II kirkolliskokouksen teologian, sen merkityksen ja sen oikean tulkinnan pohtimisen aikaa. Lisäksi vuosi tulee olemaan todellakin hyvien uutisten kertomista eli uutta evankeliointia. Blogitekstien lisäksi on muitakin ideoita, joista kohta lisää.

On helppo ymmärtää, ettei “Vatikaani II” kuulosta maailman mielenkiintoisimmalta asialta keskivertosuomalaiselle, edes katolilaiselle. On kuitenkin syytä kysyä, miksi koko maailman rakastama tai ainakin tunnustama suuri paavi Johannes Paavali II ja tämän hetken maailman tunnetuin uskonnollinen johtaja Benedictus XVI ovat toistuvasti “fanittaneet” Vatikaani II:sta niin kovasti - viitanneet siihen jatkuvasti saarnoissaan, kirjoissaan, puheissaan ja kiertokirjeissään.

Mikä tämä “Vatikaani II-juttu” oikein on? Tämä katolisen kirkon viimeisin ekumeeninen kirkolliskokous on saanut osakseen suuria ylistyssanoja, mutta myös ankaraa kritiikkiä. Sen tulkinnasta on käyty kovaa kiistaa, ja siihen suhtaudutaan eri piireissä hyvin eri tavoin. Mistä on kyse? Tulevina viikkoina asiaan käydään kiinni tällä blogilla juuria myöten.

Mutta kuten sanottu, bloggailu ei riitä. Jos Luoja suo, kirjoitan uskon vuoden aikana kirjan Vatikaanin II kirkolliskokouksen aikaansaannoksista ja niiden seurauksista - siis siitä, millaista on nykyinen katolisuus. Luvassa on varmasti itse kullekin paljon yllätyksiä ja pähkinöitä purtavaksi.

Lisäksi haluaisin seurata Scott Hahnin ja muiden esimerkkiä ja laajentaa toimintaa Youtubeen. Ongelma on vain se, ettei minulla toistaiseksi ole videokameraa eikä kameramiestä eikä muutakaan tarvittavaa “henkilökuntaa”. Siksi haluaisinkin esittää avoimen pyynnön ja kutsun yhteistyöhön blogin lukijoille: jos olisit kiinnostunut auttamaan lyhyiden videopätkien suunnittelemisessa, kuvaamisessa, mahdollisessa editoinnissa  ja/tai julkaisemisessa, ota yhteyttä!

Explore posts in the same categories: Ajankohtaista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 134 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: