Hyviä uutisia

Sain ripeästi luettua jo viime postauksessa mainitsemani Jaakko Heinimäen ja Jussi K. Niemelän väittelykirjan Kamppailu Jumalasta (Helsinki-kirjat 2011). Verrattuna viikko sitten käsiteltyyn Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan dialogiin, kyseessä on selkeämmin debatti kuin dialogi.

Jos kirjasta pitää sanoa jotain yleistä hyvää, niin ainakin se herättää tunteita ja ajatuksia uskonnollisista aiheista. Uskonasiat kuuluvat julkisellekin sektorille keskusteltaviksi, ne eivät saa rajoittua pelkkiin yksityisiin ja kätkettyihin iltarukouksiin. Suomessa jokainen askel tähän suuntaan on hyvä merkki.

Yritys hyvä kymmenen…

Kirja on alaotsikoitu “12 erää uskosta”, ja takakansi lupaa debattiaiheiksi mm. homokeskustelua, pornotempausta, Suvivirttä, fundamentalismia sekä Jumalan ja Jeesuksen totuutta. Yritys oli hyvä, toteutus olisi voinut olla paljon parempi. Ensimmäiset kolme erää vievät näet jo puolet kirjasta, loput yhdeksän ahtautuvat sitten toiseen puoliskoon.

Verrattuna Pihkalan ja Valtaojan dialogiin tämän kirjeenvaihdon puheenvuorot ovat huonommin mietittyjä, usein kuin lonkalta heitettyjä, epäsäännöllisen pituisia, vähemmän ystävällisiä ja kunnioittavia, vähemmän oppineita ja sisällöllisesti köyhempiä. Dialogiin liberaali kirkonmies vielä sopii, debattiin ei.

Liberaalit lipsahdukset

Kun liberaalipappi yrittää leikkiä apologeettaa, kristinuskolle koituu lähinnä harmia. Heinimäelle kristinusko tuntuu olevan jokin epämääräinen sanoma Jumalasta ja rakkaudesta, joka on annettu eteenpäin Jeesuksen ajoista asti. Kristuksen ruumiillista ylösnousemusta hän ei mainitse eikä puolusta kertaakaan, vaikka UT esittää tämän tapahtuman uskontotuuksien todisteena ja pohjana (ks. Ap.t. 17:31, 1. Kor. 15:17).

Kumpikaan väittelijöistä ei tunne parasta kristillistä apologetiikkaa, esim. William Lane Craigin Jumala-todistusten, Kristuksen ylösnousemuksen ja evankeliumien luotettavuuden puolustusta. Niemelä esittää hölmöjä väitteitä, jotka Craig tuhoaisi väittelyssä 6-0 aivan niin kuin hän teki Niemelän edeltäjälle Robert Brotherukselle 1990-luvun loppupuolen debatissa Turussa.

Heinimäki puolestaan antaa Niemelälle periksi aivan liian helposti: filosofisten Jumala-todistusten perusteella kukaan muka ei käänny (miten kävikään kuuluisassa Craig-Zindler -debatissa?), pahan ongelmaan ei ole ratkaisua, evankeliumit ovat pitkälti fiktiivisiä, jne. Tässäkään väittelyssä ei aina tiedä, kumpaa osapuolta on kulloinkin lukemassa.

Konservatiivit ja fundamentalistit saavat tietysti molemmilta kyytiä. Tällä kertaa kohteeksi joutuu ennen kaikkea Päivi Räsänen. Heinimäki itse yrittää esiintyä perinteisen kristinuskon puolustajana (viittauksia varhaisiin konsiileihin kristologian ja Raamatun kaanonin yhteydessä), mutta vetää vähän väliä maton jalkojensa alta yhtymällä perinteisen kristinuskon kanssa vastakkaiseen liberalismiin.

Esimerkiksi kelpaavat evankeliumit, jotka eivät Heinimäen mukaan tule apostoleilta, eivät siis silminnäkijöiltä. Ne eivät ole historiankirjoitusta, eivät elämäkertoja, vaan “hurskasta perinnettä”. Kun Niemelä sitten syyttää kaanonia mielivaltaisuudesta, Heinimäki rientääkin puolustamaan apostolisuuden kriteeriä! (s. 71-73)

Vapaa-ajattelijan argumentteja

Useat Niemelän argumentit jäivät ilmaan roikkumaan, koska Heinimäki ei osannut ottaa niitä kunnolliseen käsittelyyn. Vastaan tässä vain omaan erikoisalaani liittyviin kysymyksiin, jotka saavat toimia esimerkkeinä siitä, kuinka hataralla pohjalla Niemelän quasi-tieteelliset väitteet useimmiten ovat.

Kaanonin mielivaltaisuudesta Niemelä ottaa esimerkiksi kirkkoisä Irenaeuksen argumentin, jonka mukaan evankeliumeja on oltava neljä, koska on myös neljä ilmansuuntaa, neljä tuulta jne. Niemelä kääntää Irenaeuksen tekstin englannista, jonka hän lienee löytänyt kontekstittomana sitaattina joltain ateistisivustolta.

Jos Niemelä olisi nimittäin lukenut koko Harhaoppeja vastaan -teoksen, hän tietäisi, että pääsyy neljän evankeliumin hyväksymiselle on niiden apostolisuus: ne ovat oikeasti Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit (toisin kuin Niemelän toistama liberaalimyytti väittää - “nimettömistä” käsikirjoituksista ei ole oikeasti jälkeäkään). Muut evankeliumit ovat myöhäisempiä ja epäapostolisia.

Jos Niemelä olisi lukenut Irenaeus-tutkimusta, kuten Eric Osbornia, hän tietäisi, että tärkeä tulkinta-avain Irenaeuksen teologisen estetiikan ymmärtämisessä on to prepon, se mikä on “sopivaa”. Tämä sana esiintyykin Niemelän sitaatissa: kyse ei siis ole perustavanlaatuisesta loogisesta argumentista, vaan syventävästä esteettisestä pohdiskelusta.

Niemelä menee vielä pidemmälle ja ilmaisee kannattavansa teoriaa Paavalin gnostilaisuudesta. Heinimäki argumentoi vastaan, mihin Niemelä vastaa Elaine Pagelsin olevan eri mieltä. Heinimäki ei ollut lukenut Pagelsia. Minä olen, ja voin sanoa Niemelän olevan väärässä: Pagels nimenomaan toteaa, ettei missään tapauksessa väitä Paavalin oikeasti olleen itse gnostilainen.

Vapaa-ajattelijoiden älyvapaus

Kirjan mielenkiintoisinta antia oli ehkä se, kuinka Niemelä ruoti Vapaa-ajattelijain liittoa, jonka puheenjohtajuudesta hän erosi kirjaväittelyn aikana. Antaa sitaattien puhua puolestaan.

“Erosin lopen kyllästyneenä liitossa rehottavaan hörhöilyyn. Vapaa-ajattelijain liitto on poikkeuksellisen riitaisa hörhölahko, siellä riidellään pikkuasioistakin verisesti. Kaunaa kannetaan, kaikki pitää kostaa. Klikit sotivat toisiaan vastaan ja takkeja käännetään koko ajan.” (s. 63)

“Erosin myös Humanistin päätoimittajan paikalta enkä maksa edes Humanistiliiton jäsenmaksua, koska siellä toimii samoja hörhöjä kuin Vapaa-ajattelijain liitossa. Ne viimeisetkin järkevät, jotka siellä toimii, ovat joko täysin kypsiä tai niin tottuneet riitelyyn sekä muuhun hörhöilyyn, etteivät edes halua toimintaan mitään muutosta.” (s. 192)

“Vasemmistoliiton kunnanvaltuutetut käyttävät Vapaa-ajattelijain liittoa korruption ja nepotismin edistämiseen. Että sellaista järkiperäisen maailmankuvan edistämistä… Vapaa-ajattelijain liitto ja sen ympärillä pörräävät muut hörhölahkot ovat karmiva osoitus järjen totaalisesta konkurssista.” (s. 233)

“[Vapaa-ajattelijat] demonisoivat uskovaisia ja pitävät näitä tyhminä. Se on todella surkuhupaisaa, koska tuntemani tapaukset todistavat omalla käytöksellään jatkuvasti olevansa täysin päättömiä… Sääliksi heitä kävisi, elleivät he olisi niin vahingollisia itselleen ja ympäristölleen. Teologien kanssa ei ole ollut vastaavia kokemuksia, kaikki tuntemani jumaluusoppineet ovat sivistyneitä ja ystävällisiä ihmisiä.” (s. 242)

This entry was posted on marraskuu 14, 2011 at 06:13 and is filed under Liberalismi, Usko ja tiede. You can subscribe via RSS 2.0 feed to this post's comments. You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.