Kolme uutta blogia

Tällä kertaa haluaisin vain ilmoittaa kolmesta uudesta blogista. Olen vihdoin päättänyt aloittaa kirjoittamisen myös englannin kielellä - maailmanlaajuiseen apologetiikkaan osallistumistani voi siis tästedes seurata englanniksi osoitteessa saunadebates.wordpress.com. Blogi on vielä aivan aluillaan, mutta eiköhän se kasva viikkojen ja vuosien kuluessa. Toistaiseksi olen suunnitellut sen fokuksen paljon kapeammaksi kuin Hyviä uutisia -blogin, sillä yleisluontoista apologiaa on englanniksi enemmän kuin tarpeeksi jo nyt.

Sauna debates -blogin kohteena ovat yksittäiset muita uskoja edustavat apologeetat, joiden spesifit argumentit kaipaavat käsittelyä ja vaativat vastausta. Näihin eivät yleiset apologetiikkasivustot ja -järjestöt yleensä pysty kiinnittämään paljoakaan huomiota. Ensimmäisiksi kohteikseni olen valinnut kalvinistiapologeetta James Whiten ja sedevakantistiapologeetta Peter Dimondin. Tulevaisuudessa saatan hyvinkin ottaa kantaa muihinkin englanninkielisiin apologeettoihin. Tämä on suuri ja tietyllä tavalla pelottavakin askel, minkä vuoksi lähestymistapani on alusta asti nöyrä ja rehellinen. En lähde niinkään sotaan kuin tutkimusmatkalle.

Kahdesta muusta blogista mainitsinkin jo uutiskirjeessä. Ne ovat vironkielinen Paavali-blogi Püha Paulus vallutab Eestit sekä suomenkielinen Abortti-blogi yhdessä Oskari Juurikkalan kanssa. Abortti-blogin kirjoittajiksi saa liittyä mukaan, ilmoittakaa jos olette halukkaita osallistumaan kirjoituksinenne. Paulus-blogi sen sijaan on hitaasti mutta toivottavasti varmasti edistyvä sarja lyhyitä kommentaareja tai tiivistelmiä Paavalin kirjeistä vironkielisille. Sanaa blogeista saa tietysti levittää eteenpäin sopiville henkilöille!

Explore posts in the same categories: Yleistä

One Comment on “Kolme uutta blogia”

  1. Jason Says:

    Excellent!


Comment: