Lisää ansiosta - Jumalan mielen mukainen elämä
Protestantit argumentoivat usein katolista pelastusnäkemystä vastaan huomauttamalla, että mitkään ihmisen teot eivät kestä Jumalan tuomioistuimen edessä täydellisen pyhyyden ja oikeudenmukaisuuden testiä. Tämän vuoksi vain usko Kristukseen ja meidän osaksemme luettu Kristuksen vanhurskaus voi pelastaa meidät. Tässä ajattelussa on perustavanlaatuinen virhe, sillä samalla periaatteella Jumala ei myöskään voisi hyväksyä uskoamme. Protestantit itse opettavat, että uskon täytyy olla ”pelastavaa uskoa” eikä ”kuollutta uskoa”, Jumala siis hyväksyy tietynlaisen tarpeeksi laadukkaan uskon. Jos Jumala kuitenkin tuomitsee meidät pyhyytensä vaatiman täydellisyyden mittapuun perusteella, ei kenenkään usko läpäisisi testiä - kenenkään usko ei olisi täydellisen luja.
Siispä on pääteltävä, että Jumala ei tuomitse uskoa täydellisyyden ja pyhyyden saavuttamattoman mittapuun mukaan, vaan armollisen Isän näkökulmasta. Jumala hyväksyy epätäydellisyytemme armonsa tähden, armon, jonka Kristus on meille hankkinut. Jos Jumala kuitenkin tuomitsee uskomme armollisuuden näkökulmasta, miksi hän ei toimisi samoin tekojemme suhteen? Protestantti saattaa argumentoida, että usko on ”lahja” eikä mikään oma ansiomme, mutta tämä erottelu on perusteeton, sillä Raamattu opettaa, että kaikki pelastuksessa on lahjaa, niin usko kuin teotkin (Fil. 2:12-13, Ef. 2:8-9).
Koska Jumala on persoonallinen Isä eikä pelkkä tunteeton tuomari, hän vaatii meiltä kuuliaisuutta, mutta toisaalta myös hyväksyy ja armahtaa heikkoutemme. Hän rakastaa meitä sellaisina kuin olemme, mutta toisaalta hän rakastaa meitä liikaa jättääkseen meidät sellaisiksi kuin olemme. Siispä meidän on uskon lisäksi elettävä Jumalan mielen mukaisesti, ja onnistumisemme tai epäonnistumisemme siinä vaikuttaa lopulliseen pelastukseemme. Seuraavassa tutkimme Raamatun useita kohtia, jotka heijastavat tätä totuutta.
”Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista.” (Ef. 5:10)
”Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli - niin hänestä todistetaan - elänyt Jumalan mielen mukaisesti. Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.” (Hepr. 11:5-6)
”Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti [kreikan sana on yhteydessä verbiin ”miellyttää”], kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein, sillä meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli.” (Hepr. 12:28-29)
”Siksi myös pyrimme noudattamaan hänen mieltään, olimmepa jo perillä hänen luonaan tai vielä sieltä poissa. Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa.” (2. Kor. 5:9-10)
”Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi…Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” (Room. 12:1-2)
”Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen.” (Hepr. 13:16)
”Minulla on kaikkea yllin kyllin nyt, kun olen saanut Epafroditokselta teidän lähettämänne lahjan, joka on hyvältä tuoksuva, otollinen, Jumalan mielen mukainen uhri.” (Fil. 4:18)
”Koska Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia, me emme puhuessamme pyri olemaan mieliksi ihmisille vaan Jumalalle, joka tutkii sydämemme.” (1. Tess. 2:4)
”Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa.” (Kol. 1:10)
”Lapset, totelkaa kaikessa vanhempianne, sillä se on Herralle mieleen.” (Kol. 3:20)
”Ja mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista.” (1. Joh. 3:22)
”Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.” (Room. 8:8)
Explore posts in the same categories: Soteriologia
7.5.2007 klo 21:25
”Protestantit itse opettavat, että uskon täytyy olla “pelastavaa uskoa” eikä “kuollutta uskoa”, Jumala siis hyväksyy tietynlaisen tarpeeksi laadukkaan uskon.”
Mielestäni yleistät liikaa. ”Protestantteja” on paljon, ja heidän kantansa eivät ole lainkaan noin yhtenevät. Itse en äkkiseltään muista ainakaan missään Suomen luterilaisessa seurakunnassa tai liikkeessä kuulleeni opetusta pelastavan uskon laatuvaatimuksista. Yhteinen kanta tuntuu sen sijaan ainakin luterilaisten kesken olevan siitä, että meille tärkeää ei ole uskon määrä, tai laatu (joita me ihmiset emme edes osaa mitata, ja joka kaikilla ihmisillä on heikkoa), vaan sen KOHDE: se, että uskon kohteena on Kristus.
Siksi yhdynkin siihen, mitä sinäkin kirjoitit:
”Jos Jumala… tuomitsee meidät pyhyytensä vaatiman täydellisyyden mittapuun perusteella, ei kenenkään usko läpäisisi testiä - kenenkään usko ei olisi täydellisen luja.”
Ja kyllä, meitä kristittyjä kehotetaan Jumalan mielen mukaiseen elämään…
8.5.2007 klo 13:23
Totta, protestantteja on paljon eikä heillä ole mitään yhtenäistä näkemystä. Silti yleisin kalvinistinen ja luterilainen selitys esim. Jaakobin kirjeen 2. luvusta on nimenomaan se, että ”kuollut” usko ei pelasta, lieneehän suurin osa protestanteista samaa mieltä siitä, että ihminen, joka sanoo uskovansa Kristukseen mutta elää aivan toisin kuin Raamattu käskee, ei ole todellisessa ”pelastavassa” uskossa. Tähän erotteluun törmää usein, mutta olet oikeassa siinä, että konkreettisiin kriteereihin ei pahemmin paneuduta, sillä sehän juuri paljastaisi koko protestanttisen soteriologian (ehkä suurimman) ongelman ja absurdiuden (kielletään, että pelastuakseen pitäisi tehdä mitään, mutta jos loogisesti seurataan opetusta loppuun asti, huomataan, että pitäisi tehdä kaikenlaista, jotta olisi varmasti ”pelastavassa” uskossa - omien tekojen vanhurskauden ongelma siirtyisi vain yhden askeleen eteenpäin).
Protestantit myöntävät usein, että meitä kehotetaan Jumalan mielen mukaiseen elämään, mutta tämä on täysin erillään pelastuskysymyksestä - jos emme onnistu, ei se silti vaaranna pelastustamme. Se on jonkinlainen vapaaehtoinen extra pelastuksen jälkeen, vaikkakin vahvasti suositeltava sellainen. Kuitenkin esim. edellä siteeratut 2. Kor. 5:9-10 ja Hepr. 12:28-29 viittaavat selvästi siihen, että kyseessä on asia, jolla on väliä viimeisellä tuomiolla.
8.5.2007 klo 18:33
Hmm.. en minäkään pidä siitä, miten protestantit niputetaan yhteen. Jo jaottelu ”pelastava usko” ja ”kuollut usko” kertoo paljon että nyt ei liikuta suomalaisessa valtadiskurssissa. Suomen ev.lut. kirkko on oma yksikkönsä, muut kirkot omiaan. Mielestäni parempi kuin yleisessä mielessä vertailla ”protestanttista” tulkintaa uskon ulottuvuuksista katoliseen, on katsoa siihen, mitä kirkot yhdessä ovat voineet asiasta sanoa. Tässä esimerkiksi Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta on varsin hedelmällinen dokumentti.
- Ut unum sint -
8.5.2007 klo 23:32
”Totta, protestantteja on paljon eikä heillä ole mitään yhtenäistä näkemystä. Silti yleisin kalvinistinen ja luterilainen selitys esim. Jaakobin kirjeen 2. luvusta on nimenomaan se, että “kuollut” usko ei pelasta”
Onko? Se olisi uusi tieto minulle. Olen siksi epäilevällä mielellä. Voisitko kertoa minulle esimerkkejä merkittäviltä luterilaisista vaikuttajilta, jotka näin opettavat tai ovat opettaneet?
Jaakobin kirjeen toisessa luvussa sanotaan, pahat hengetkin uskovat, että on yksi Jumala. Mutta mitä muuten on ”kuollut usko”? Onko kyseessä sellainen tilanne, jossa jo olemassa ollut usko on sammunut (katso vaikkapa Matt.25:1-13) - ja jossa tällainen ihminen kuitenkin silti nimittää itseään yhä kristityksi? Vai tarkoitetaanko sillä kenties ulkokultaisuutta: sitä, että vain näyttelee kristittyä? Vaiko tarkoittaisiko se kenties sitä, että joku uskoo vaikkapa Jumalan olevan olemassa, ja vaikkapa jopa Kristuksen ylösnousseen, mutta ei anna asian vaikuttaa mitenkään elämässään?
Jaakob nimittää ”kuolleeksi” uskoksi joka tapauksessa jotain sellaist, joka ei mitenkään ilmene ja vaikuta ihmisen käyttäytymisessä.
Esim. SLEY:n netissä olevassa Raamattuopetuksessa opetetaan asiasta näköjään näin (katsoen ”kuolleen uskon” tarkoittavan ”filosofista totenapitämistä”):
”Jaakob väittää, ettei filosofinen totenapitäminen (= kuollut usko) pelasta. Pelastavaa uskoa on vain elävä usko. Mutta mistä me tunnemme elävän uskon? Siitä, että sitä seuraa teot. Usko ilman tekoja ei pelasta, koska se on väärää uskoa. Pelastavaan uskoon kuuluvat myös teot. Mutta teot eivät ole pelastuksen perusta, vaan usko on pelastuksen perusta ja teot uskon seurausta.”
ja
”Voi sanoa, että koko jakson ongelmallisuus johtuu siitä, että Jaakob käyttää sanoja ”teko” ja ”usko” eri merkityksessä kuin Paavali esimerkiksi Roomalaiskirjeen kolmannessa ja neljännessä luvussa.”
http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Jaakob/02PH.htm
Ajatus on siis, että usko synnyttää eräällä tavalla automaattisesti myös jonkinlaisia tekoja. Mutta pelastus ei perustu tekoihin, vaan vain uskoon. Teot eivät siis tämän ajattelutavan mukaan ole pelastuksen syy, vaan ne ovat uskon seuraus. Ja pelastus voi siten tämän ajattelutavan mukaan seurata yksin uskosta.
Kirjoitit:
”lieneehän suurin osa protestanteista samaa mieltä siitä, että ihminen, joka sanoo uskovansa Kristukseen mutta elää aivan toisin kuin Raamattu käskee, ei ole todellisessa “pelastavassa” uskossa.”
Tämä ajatus kuuluu mm. lestadiolaisuuteen, mutta edes kaikki luterilaiset herätyskristityt eivät allekirjoittaisi tuota väitettä. Saati sitten kansankirkollinen luterilaisuus. En siis yhdy väitteeseesi siitä, että suurin osa protestanteista välttämättä näin ajattelisi ja opettaisi.
”Protestantit myöntävät usein, että meitä kehotetaan Jumalan mielen mukaiseen elämään, mutta tämä on täysin erillään pelastuskysymyksestä - jos emme onnistu, ei se silti vaaranna pelastustamme.”
Kyllä, (etenkin) ne protestantit, jotka EIVÄT opeta että uskon lisäksi pelastuminen edellyttäisi ihmiseltä jotain erityisiä tekoja, esittävät usein näin. Tästä ei kuitenkaan seuraa sitä, etteikö teoilla voisi olla ja olisi MITÄÄN merkitystä.
Moni ”protestantti” opettaakin, että teoilla voi olla seurauksensa taivaassa. Teoilla ei opeteta tällöinkään pelastuttavan, mutta ajatuksena on esim. se, että pelastuneilla saattaa olla taivaassa erilaiset tilanteet, riippuen siitä, miten he ovat maan päällä elämänsä käyttäneet. En tiedä, miten näit Heprealaiskirjeen ylipäätään liittyvän asiaan, kun viittasit siihen. Vaikka katsoin kohtaa, en ymmärtänyt, minkä yhteyden kohdalla asiaan olit nähnyt. Korinttolaiskirjeen kohta puolestaan, josta mainitsit, on yhteensopiva yllä esitetyn tulkinnan kanssa. Kyseessä on siis asia, jolla on väliä ja merkitystä viimeisellä tuomiolla. Teoilla on siis väliä. Teot ovat se asia, joka uskon vaikutuksista näkyy: itse uskohan on sinänsä muilta näkymättömissä.
9.5.2007 klo 09:39
Kiitos kommenteistanne! Olen useassa asiassa samaa mieltä, voisinkin muuttaa sanamuotoani hieman, jottei kuulostaisi yleistämiseltä. Kirjoitukseni ei tietenkään koskenut suurta osaa protestanteista, mutta toisenlaista suurta osaa kylläkin. Suomen ev.lut. kirkossa samoin kuin eri herätysliikkeissä sekä vapaissa suunnissakin esiintyy paljon vaikutteita amerikkalaisesta evankelikaalisuudesta ja erilaiset argumentit ja raamattukäsitykset kukoistavat. Sivuuttakoon kukin ne asiat, joiden ei näe omaa uskoaan koskevan. Iloitsen kaikesta siitä, mistä voidaan olla samaa mieltä, ja tämä on ensisijaista, mutta tuon esiin myös konkreettisempia ja yksityiskohtaisempia kysymyksiä. Esim. yhteinen julistus vanhurskauttamisesta ei käsittele Jaakobin 2. kirjeen kieltä lainkaan. Analyysin siteeraama SLEY:n esimerkki on hyvä osoitus siitä, mitä tarkoitin yleisellä protestanttisella tulkinnalla. Vastasit siis omaan pyyntöösi. Mitä 2. Kor. 5:10 kohtaan tulee, pidän erityisesti siitä, että jotkut protestantit tulkitsevat sen viittaavan taivaassa saataviin palkkioihin, kuten edellä esitit, sillä se on juuri nimenomaan sitä, mitä katolinen kirkko tarkoittaa ansio-opillaan. Voimme siis löytää yksimielisyyden tästä asiasta. Hepr. 12:28-29 on mielestäni selvästi varoitus Jumalan tuomiosta tottelemattomia (ei-Jumalaa-miellyttävästi-eläviä kristittyjäkin) kohtaan. Jos katsotaan hieman kontekstia, niin ko. kohdan jälkeen varoitetaan: ”Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja avionrikkojat.” (Hepr. 13:4) Samoin ko. kohtaa ennen on varoitettu pelastuksen menettämisestä vakavalla synnillä (Hepr. 10:26-31), ja kohta loppuu sanoihin, jotka muistuttavat viittauksesta Jumalaan tuhkaksi polttavana tulena: ”On kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin.” (Hepr. 10:31)
Kiitos hyvästä keskustelusta!