Kaste
Vapaiden suuntien kristilliset seurakunnat ovat viime aikoina lisänneet suosiotaan ja kasvaneet huimasti. Yhä useammin voi tavata uskonnollisesta innosta palavia ”uudestisyntyneitä”, jotka todistavat Jeesuksen muuttaneen heidän elämänsä, kun he ”ottivat hänet vastaan henkilökohtaisena pelastajanaan”.
Vaikka päätös Jeesuksen anteeksiannon vastaanottamisesta ja hänen seuraamisestaan onkin mitä kunnioitettavin, se on vapaakristillisissä piireissä nostettu kasteen asemaan hetkeksi, joka aiheuttaa uskovassa uudestisyntymisen, vanhurskauttamisen, syntien anteeksiannon, pelastumisen, Pyhän Hengen saamisen sekä kirkkoon (t. seurakuntaan) eli uskovien yhteisöön liittymisen. Tämän teologian mukaan kaste tulee uskoontulon jälkeen ja edustaa symbolisesti sitä, mitä usko on sielussa vaikuttanut. Tämän takia myöskään vauvoja ei kasteta, sillä vauvoilla ei voi vielä olla henkilökohtaista uskoa. Raamattuun ja apostolien oppiin nojaten perinteinen kristillisyys on kuitenkin eri mieltä.
Uudestisyntyminen ja pelastus kasteessa
Raamattuseminaareja järjestävät tai kaduilla evankeliointitraktaatteja jakavat evankeliset kristityt kiinnittävät usein huomiota Jeesuksen sanoihin Nikodemokselle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.” (Joh. 3:3) Tämän jälkeen he kehottavat vastaanottamaan Jeesuksen henkilökohtaisena vapahtajana ja näin syntymään uudesti. He jättävät huomiotta sen, että Jeesus itse selitti uudestisyntymisen kovin eri tavalla heti Nikodemoksen hämmentyneen kysymyksen jälkeen: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.” (Joh. 3:5)
Evankelisten kristittyjen uudestisyntymiseen ei liity vesi, mikä on heille sen verran ongelmallista, että tämä raamatunkohta jätetään uudestisyntymiskeskusteluissa usein huomiotta. Joskus ”vesi” yritetään selittää symboliseksi kuvaksi Jumalan sanasta tai uskosta verraten sitä Johanneksen evankeliumin seuraavan luvun keskusteluun Jeesuksen ja samarialaisen naisen välillä. Asiayhteys tekee kuitenkin selväksi, että Jeesus puhui kasteesta, sillä heti keskustelun jälkeen ”Jeesus lähti opetuslapsineen Juudeaan. Hän viipyi siellä heidän kanssaan jonkin aikaa ja kastoi ihmisiä.” (Joh. 3:22) Ensimmäisten kristittyjen kirjoitukset todistavat, että he ymmärsivät Jeesuksen puhuneen kasteesta, eikä yksikään kirkkoisä tulkitse kyseistä raamatunkohtaa millään muulla tavalla.
Paavalin kirjoituksista käy selväksi, että hänkin ymmärsi uudestisyntymisen kasteen vaikutukseksi. Titukselle hän kirjoitti, että Jumala ”pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.” (Tit. 3:5) Korinttilaisille hän kirjoitti, että kristityt on ”pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä” (1. Kor. 6:11). Kasteeseen viittaava peseminen tulee kummassakin Paavalin lauseessa ensimmäisenä, ja sen seurauksina Paavali luettelee uudestisyntymisen, Pyhän Hengen uudistuksen, pyhittämisen ja vanhurskauttamisen.
Jos Paavali olisi ollut evankelinen kristitty, hän olisi kääntänyt järjestyksen toisinpäin. Pietari tekee myös selväksi omassa kirjeessään, että apostolit pitivät kasteen pesua (käytäntönä oli koko ruumiin upottaminen veteen) pelastavana. Kenelläkään kristityllä ei pitäisi olla epäselvyyttä siitä, pelastaako kaste todella vai onko se vain symboli, kun Pietari tekee sen näinkin selväksi: ”teidät pelastaa nyt kaste, joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta” (1. Piet. 3:21).
Samalla käy ilmi, ettei kaste ole Jeesuksen pelastustyöstä erillinen armonlähde, vaan juuri se kanava, jonka välityksellä tulemme osallisiksi Jeesuksen pelastustyöstä. Kastepelastusta vastaan esitetään joskus raamatunkohtia, jotka sanovat, että usko tai Jeesuksen veri pelastaa uskovat, mutta näissä ei puhuta mitään kasteesta tai sitä vastaan, sillä uskon ja kasteen välinen suhde ei ole ”joko-tai”, vaan ”sekä-että”. Jeesushan nimenomaan sanoi: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu” (Mark. 16:16). Kasteessa pelastutaan ”Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta” (1. Piet. 3:21).
Syntien anteeksianto ja Pyhä Henki kasteessa
Raamattu ei voisi paljon selvemmäksi tehdä, että kaste antaa synnit anteeksi ja että kasteessa vesi ja Henki toimivat yhdessä. Vesi on näkyvä merkki siitä, että uskova saa näkymättömän Hengen. Jo Vanha testamentti ennakoi tässä suhteessa kastetta ja sen sakramentaalista voimaa useaan otteeseen. Jo Raamatun toinen lause mainitsee veden ja Hengen: ”Jumalan henki liikkui vetten yllä.” (1. Moos. 1:2) Kasteveden syntejä puhdistavaa voimaa ennakoivat sotapäällikön ihmeellinen spitaalista puhdistuminen, kun hän oli kastautunut Jordanin vedessä (2. Kun. 5:14) sekä profeetan ennustus: ”Daavidin suvulle ja Jerusalemin asukkaille puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta” (Sak. 13:1).
Vanhan testamentin vaikuttavimmat sanat kasteesta tulevat kuitenkin Jumalalta itseltään, ja ne mainitsevat sekä puhdistumisen että Hengen: ”Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.” (Hes. 36:25–27)
Uusi testamentti täyttää nämä ennustukset heti Jeesuksen kasteesta lähtien: ”Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen.” (Matt. 3:16) Ensin kaste, sitten Henki, eikä toisinpäin. Samoin opetti Pietari saarnatessaan juutalaisille: ”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.” (Ap.t. 2:38)
Jos Pietari olisi edustanut vapaita suuntia, sanoma olisi kuulunut seuraavasti: ”Kääntykää ja ottakaa vastaan Jeesus Kristus, niin syntinne annetaan anteeksi ja saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Kastautukaa sitten merkiksi uskoontulostanne.” Mutta Pietarin sanoma on toinen: kääntymyksen seuraus on kaste, kasteen vaikutusta taas ovat syntien anteeksianto ja Pyhän Hengen lahja.
Paavali on Pietarin kanssa samoilla linjoilla. Hän kertoo, kuinka Ananias kehotti häntä ottamaan vastaan kasteen ja syntien anteeksiannon: ”anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois” (Ap.t. 22:16). Hän itse kirjoitti kasteen vaikutuksista ja vaatimuksista pitkästi roomalaisille. Hän sanoo, että kasteessa (Room. 6:4) kristitty on kuollut pois synnistä (6:2), päässyt pois synnin orjuudesta ja vallasta (6:6,7), yhtynyt Jeesuksen kuolemaan (6:3) sekä saanut lupauksen uudesta elämästä ja ylösnousemuksesta (6:4,5,8,11). Pelkkä vesi tai symboli tuskin saisi aikaan moisia vaikutuksia.
Lapsikaste ja perisynti
Kysymys Pyhän Hengen ja syntien anteeksiannon saamisesta kasteessa liittyy tiukasti kysymykseen lapsikasteesta. Lapsikasteen vastustaminen sopii kuvaan, jos kastetta pidetään kristityn julkisena ja symbolisena osoituksena uskoontulosta. Vauva ei osaa uskoa eikä pyytää kastetta, joten häntä ei pitäisi kastaa. Olemme kuitenkin nähneet, ettei kaste ole symboli uskosta, vaan pelastuksen, uudestisyntymisen, vanhurskauttamisen ja syntien anteeksiannon sakramentti. Miksi lapsilta tulisi kieltää nämä Jumalan lahjat? Jumalahan haluaa, että kaikki pelastuisivat (1. Tim. 2:4). Mutta ovatko vauvat syntisiä, tarvitsevatko he pelastusta? Keskustelu siirtyy oppiin perisynnistä.
Vaikka vauva ei ole tehnyt henkilökohtaista syntiä, on jokainen ihminen ensimmäisten vanhempiemme syntiinlankeemuksen takia perisynnin alla. Tämä totuus on selvästi raamatullinen. Daavid sanoi kuuluisassa psalmissaan: ”Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.” (Ps. 51:7) Paavali selventää perisynnin teologiaa roomalaiskirjeessä puhuessaan Aadamin syntiinlankeemuksesta ja sen seurauksista: ”Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset… Yhden ainoan ihmisen rikkomus on… tuottanut kaikille kuoleman… Yhden ihmisen rikkomus aiheutti sen, että kuolema pääsi hallitsemaan tämän yhden vuoksi… yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion… yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä” (Room. 5:12,15,17–19).
Perisynti ei siis ole varsinainen henkilökohtainen synti, vaan Jumalasta erossa olemisen tila, johon jokainen syntyy ja josta Kristus kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan pelastaa. Kun kerran on nähty, että Kristuksen armosta ja pelastuksesta tullaan osallisiksi kasteen kautta, miksi kristityt vanhemmat kieltäisivät lapsiltaan tämän pelastuksen? On totta, ettei lapsi voi itse ilmaista mielipidettään eikä uskoaan, mutta sama pätee myös muihin asioihin. Emme voi tietää, haluaako vauva jatkaa elämistä vai tulla myrkytetyksi kuoliaaksi, koska vauva ei osaa vielä ajatella. Annamme hänelle kuitenkin elämän, koska tiedämme sen paremmaksi. Sama pätee kasteeseen, joka on paras lahja, jonka vanhemmat voivat lapselleen antaa.
Lapsi kastetaan vanhempien ja kirkon uskossa, vanhemmat ja kirkko lausuvat uskontunnustuksen lapsen puolesta ja lupaavat kasvattaa hänet pyhään ja pelastavaan uskoon. Tämä oli todistettavasti ensimmäisten vuosisatojen kristittyjen usko. Lähes kaikki kristityt pitävät esikuvanaan ensimmäisten vuosisatojen alkukirkkoa, joka ei ollut vielä saavuttanut valtiouskonnon asemaa vaan nojautui yksinomaan apostoleilta saatuun opetukseen.
Tältä ajalta on säilynyt vahvoja todisteita siitä, että alkukirkko uskoi lapsikasteeseen ja harjoitti sitä. Hippolytus kirjoitti vuonna 215: ”Kastakaa… lapset, ja jos he osaavat puhua omasta puolestaan, antakaa heidän puhua. Muussa tapauksessa antakaa heidän vanhempiensa tai muiden sukulaisten puhua heidän puolestaan.” (Apostolinen traditio 21:16) Origenes kirjoitti vastaavasti: ”Kirkko on saanut apostoleilta tavan suorittaa kaste myös lapsille. Sillä he, jotka olivat varustetut jumalallisten sakramenttien salaisuuksilla, tiesivät oikein hyvin, että kaikilla on synnynnäisiä synnin tahroja, jotka on pestävä pois vedellä ja hengellä.” (Roomalaiskirjeen kommentaari 5:9)
Raamatun opetus lapsikasteesta
Jää kuitenkin yksi vastalause: miksi Raamattu ei käske lapsikastetta eikä mainitse yhtään tapausta, jossa lapsi olisi kastettu? Evankeliset kristityt vetoavat siihen, että Raamatun mukaan Jeesus ei kastanut vaan siunasi lapsia ja että apostolit kastoivat vain uskoon tulleita aikuisia. Tämä argumentti on heikko monestakin syystä. On totta, että Raamattu ei käske lapsikastetta, mutta se ei myöskään kiellä sitä. On siis siirrettävä katse apostolien opetukseen ja käytäntöön sekä heidän opetuslastensa ja taas heidän seuraajiensa käytäntöön. Kuten huomasimme, ensimmäiset kristityt todistivat lapsikasteen puolesta.
Tämän lisäksi ei ole yllätys, että Raamatussa kastettavilla usko edeltää kastetta. Tämä on kirkon käytäntö edelleen, kun kyseessä on kristinuskoon kääntyvä aikuinen. Uskosta on oltava selvillä ja se on tunnustettava ennen kuin kaste voidaan antaa. Mutta mitä tapahtui, kun vuosia kului ja kristinuskoon kääntyneet aikuiset alkoivat saada lapsia tai kun kokonaiset perheet kääntyivät? Apostolien teoissa todistetaan, että kokonaisia perhekuntia kastettiin (Ap.t. 16:15,33, ks. myös 1. Kor. 1:16), ja on mitä todennäköisintä, että näihin perhekuntiin kuului myös pieniä lapsia. Pietari sanoi saarnassaan kasteesta: ”teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu” (Ap.t. 2:39). Paavali puolestaan kirjoitti, että lapset voivat olla joko ”epäpuhtaita” tai ”pyhiä”, mikä saattaa viitata eroon ei-kastetun ja kastetun lapsen välillä (1. Kor. 7:14).
Ehkä tärkein raamatullinen avain lapsikasteen ymmärtämiseksi on kuitenkin Paavalin opetus siitä, että kaste on korvannut ympärileikkauksen merkkinä, jonka kautta ihminen tulee Jumalan kansan jäseneksi. On ymmärrettävä, että Paavalin mukaan kirkon eli Kristuksen ruumiin (Kol. 1:18, Ef. 1:23) jäseneksi tullaan kasteen eikä pelkästään uskon kautta: ”Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.” (1. Kor. 12:13)
Vanhassa liitossa ympärileikkaus oli merkkinä Jumalan liittoon kuulumisesta (1. Moos. 17:10–13), mutta uudessa liitossa meidät yhdistää Kristukseen ”ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa.” (Kol. 2:11–13) Kysymys kuuluu: tehtiinkö kastetta ennakoinut ympärileikkaus vasta aikuisille vai jo lapsille? Halusiko Jumala sisällyttää lapset liittoonsa? Vastaus on kiistatta myönteinen – ympärileikkaus tehtiin juutalaiselle lapselle kahdeksantena päivänä syntymästä (1. Moos. 17:12).
Paavali kirjoitti Abrahamista: ”Hän sai ympärileikkauksen merkin sen sinetiksi, että hänet oli hyväksytty vanhurskaaksi jo, kun hän ympärileikkaamattomana uskoi.” (Room. 4:11) Samoin uudessa liitossa kaste annetaan sinetiksi niille, jotka uskovat. Tästä huolimatta Abrahamin jälkikasvun ei odotettu tekevän henkilökohtaista uskontunnustusta ennen ympärileikkauksen sinetin antamista. On siis selvää, että uusi ympärileikkaus, kaste, joka tekee ihmisestä Jumalan kansan jäsenen, on myös tarkoitettu lapsille. Ei ole mitään syytä olettaa, että uuden liiton armo olisi vauvoilta kielletty. Ensimmäiset kristityt ymmärsivät tämän, ja heidän väittelynsä kasteesta keskittyivätkin siihen, pitäisikö kasteen kanssa odottaa kahdeksan päivää vai ei, eikä suinkaan siihen, pitäisikö lapsikastetta hyväksyä lainkaan.
Kyprianus kirjoitti 250-luvulla Fidukselle: ”Mitä pikkulapsiin tulee: sanoit, ettei heitä tulisi kastaa toisena tai kolmantena päivänä syntymästä, että vanha ympärileikkauksen laki täytyy ottaa huomioon… Kokouksessamme… kukaan ei ollut samaa mieltä kanssasi. Olemme pikemminkin kaikki sitä mieltä, että Jumalan armoa ja laupeutta ei tulisi kieltää yhdeltäkään syntyneeltä.” (Kirjeitä 64:2)
Kun Jeesuksen luokse oltiin tuomassa pieniä lapsia (Luuk. 18:15), Jeesus ei vastustellut eikä vaatinut lapsilta henkilökohtaista päätöstä, vaan julisti heidän olevan täysin sopivia Jumalan valtakuntaan. Keitä me olemme kieltämään lapsilta kasteen sakramentin tarjoaman pelastuksen ja yhteyden Kristukseen, kun hän itse sanoi: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Luuk. 18:16)
Vain upotuskaste?
Joskus suurten kirkkojen käytäntöä kastaa lapsia vuodattamalla vettä heidän otsalleen kritisoidaan sillä perusteella, että alkukirkossa kastekäytäntönä oli upotuskaste. Upotuskastetta ainoana oikeanlaisena kasteena pitävät huomauttavat, että sana ”kastaa” (kr. baptizo) merkitsee ”upottaa”, ja että vain upotuskaste sopii Roomalaiskirjeen kuvaukseen siitä, että kasteessa meidät haudataan ja nostetaan kuolleista Kristuksen kanssa (vrt. Room. 6:3–4). Tässä kannassa on kuitenkin useita epäkohtia. Vaikkakin on totta, että baptizo usein merkitsee ”upottaa”, sen merkitys on Uudessa testamentissa laajempi (ks. esim. Luuk. 11:13, 12:50). Jeesus puhuu kasteesta ”Pyhällä Hengellä” (Ap.t. 1:5), joka tapahtui helluntaina (Ap.t. 11:15–16). Kyseessä ei ollut upottaminen, vaan vuodattaminen (Ap.t. 2:17–18).
Aiemmin olemme nähneet Hengen ja veden tiiviin yhteyden. Pyhän Hengen vuodattaminen ja veden vuodattaminen kasteessa tarjoaa vastapainoa argumentille siitä, että vain upotus on sopiva symboli kuvaamaan kasteen merkitystä. Upotus toki kuvastaa parhaiten kuolemaa ja ylösnousemusta (ja upotuskaste onkin yleisesti käytössä idän riiteissä), mutta vuodattaminen kuvastaa parhaiten Pyhän Hengen vuodattamista sieluumme.
Myös monet käytännönseikat aiheuttavat ongelmia. Joitakuita ei voida lääketieteellisistä syistä upottaa veteen, toisilla taas ei ole upotuskasteeseen tarvittavaa vettä saatavilla. Mitä tällaisten tapausten kanssa tulisi tehdä? Fundamentalisti, joka uskoo kasteen olevan määrätty muttei pelastukselle tarpeellinen, saattaa tehdä monille kasteen mahdottomaksi kaikessa kuuliaisuudessa Jumalan laille (niin kuin hän sen ymmärtää). Sen sijaan kristitty, joka uskoo kasteen antavan armoa ja olevan normatiivisesti pelastukselle tarpeellinen, ymmärtää, ettei Jumala vaatisi sellaista kasteen muotoa, joka on joillekin ihmisille mahdoton.
Didakhe, joka on mahdollisesti ensimmäinen Uuden testamentin ulkopuolinen kristillinen dokumentti (kirjoitettu todennäköisesti ensimmäisellä vuosisadalla joidenkin apostolien vielä eläessä), tarjoaa vahvan todistuksen kristittyjen sakramentaalisesta uskonharjoittamisesta apostolisella ajalla. Kasteesta dokumentti antaa seuraavat ohjeet: ”Mitä kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun olette lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa vettä, kasta muuhun veteen… valele päähän kolmesti vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” (7:1–3)
Dokumentti todistaa siis vuodatuskasteen hyväksyttävyyden lisäksi myös oikeasta kastekaavasta kolminaisen Jumalan nimeen. Tämä perustuu Jeesuksen käskyyn (Matt. 28:19) ja osoittaa vääräksi ”Jeesuksen nimeen” tms. tehdyt kasteyritykset, joita jotkut pienet lahkot harjoittavat. Tekstin tärkein tieto on kuitenkin se, että vuodatuskaste oli käytössä jo apostolien aikana, eikä se siksi voi olla väärin.
Tämän lisäksi ensimmäisten vuosisatojen kristillinen taide puhuu myös vahvasti vuodatuskasteen puolesta. Mosaiikit muinaisissa kirkoissa ja maalaukset katakombeissa kuvaavat vuodatuskastetta. Jos kastettava on joessa, hän seisoo siinä, ja hänen päälleen ollaan kaatamassa vettä. Nasaretista on myös löydetty toiselta vuosisadalta peräisin oleva kastemalja, joka on liian pieni mahduttaakseen ihmisen sisäänsä. Tämäkin arkeologinen todistuskappale puoltaa vuodatuskastetta.
Kasteen välttämättömyys
Jeesus itse todistaa, että kaste on välttämätön pelastukselle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.” (Joh. 3:5) Se on välttämätön niille, joille on saarnattu evankeliumi ja joilla on mahdollisuus ottaa vastaan tämä sakramentti: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva.” (Mark. 16:15–16) Vesikasteen tarpeellisuus on siis normatiivinen eikä absoluuttinen, sillä siihen on olemassa poikkeuksia. Kaikki ei-kastetut eivät automaattisesti joudu helvettiin, sillä on olemassa myös verikaste ja tahtomuskaste.
Verikasteen kautta pelastuvat ne, jotka tapetaan kristinuskonsa takia ennen kuin he ovat saaneet vesikasteen, kun taas tahtomuskaste pelastaa ne, joilla on suora tai jopa epäsuora tahto saada kaste, mutta jotka kuolevat ehtimättä saada sitä. Katolisen kirkon katekismus toteaa: ”Ne, jotka kuolevat uskon tähden, samoin katekumeenit ja kaikki ihmiset, jotka armon liikkeellepanemina – vaikka eivät tunne kirkkoa – etsivät vilpittömästi Jumalaa ja pyrkivät täyttämään hänen tahtonsa, voivat saavuttaa pelastuksen, vaikka eivät ole saaneet kastetta. Mitä kastamattomina kuolleisiin lapsiin tulee, kirkon liturgia ohjaa meitä luottamaan Jumalan laupeuteen ja rukoilemaan heidän pelastuksensa puolesta.” (KKK 1281,1283)
Vaikka kaste siis onkin pelastukselle välttämätön, ei Jumala ole sakramenttiensa rajoittama. Hän voi toimia vapaasti myös niiden ulkopuolella. Tästä raamatullisena esimerkkinä mainittakoon Pyhän Hengen vuodattaminen pakanoihin (Ap.t. 10:44–45). Pietari ei kuitenkaan ajatellut Hengen tulemisen riittävän, vaan käski heti kastaa kyeiset ihmiset (Ap.t. 10:48).
Johanneksen kaste ja kristillinen kaste
Uskovien kastetta harjoittavien kristittyjen kaste muistuttaa kovasti Johannes Kastajan kastetta: ”Minä kastan teidät vedellä parannukseen” (Matt. 3:11). Vapaiden suuntien kristityt puhuvat kyllä kasteesta ja parannuksesta, kuten Johanneskin, mutta Johannes jatkoi: ”Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi… Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä.” (Mark. 1:7–8)
Apostolien teot tarjoaa äärimmäisen mielenkiintoisen tarinan Paavalin elämästä. ”Apolloksen ollessa Korintissa Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia ja kysyi heiltä: ’Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?’ ’Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä’, nämä vastasivat.” (Ap.t. 19:1–2) Jos Paavali olisi edustanut vapaita suuntia, hän olisi nyt kysynyt jotain tämäntapaista: ”Oletteko varmasti ottaneet Jeesuksen Kristuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajananne ja pyytäneet Jumalaa lähettämään teihin Henkensä?”
Tapahtuu kuitenkin jotain aivan muuta. ”’Millä kasteella teidät sitten on kastettu?’ kysyi Paavali.” (Ap.t. 19:3) Kun Paavali siis kuuli, ettei uskovilla ollut Pyhää Henkeä, hän halusi heti saada selville, olivatko he saaneet kristillistä vesikastetta. Tarina jatkuu: ”He vastasivat: ’Johanneksen kasteella.’ Silloin Paavali sanoi: ’Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen.’ Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen, ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin” (Ap.t. 19:3–6). Jotta uskovat saisivat Pyhän Hengen, Paavali antaa heille kasteen ja vahvistuksen (kätten päälle panemisen) sakramentit, kuten katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa nykyäänkin tehdään.
Yhteenvetona on siis todettava, että Raamatun todistus on hyvin vahvasti perinteisen kristillisen kastenäkemyksen puolella, eikä se missään tue kasteen pelkkää symbolisuutta. Vapaiden suuntien kokemuspohjainen pelastusnäkemys pikemminkin pakottaa heidät tulkitsemaan kasteen symboliseksi Raamatun selvästä päinvastaisesta todistuksesta huolimatta. Totuus on, että kasteen kautta tullaan Jeesuksen opetuslapsiksi, kasteen kautta liitytään hänen ruumiiseensa, ja täten kasteen kautta myös pelastutaan, sillä Jeesuksen ylösnousseessa ruumiissa on pelastuksemme. Tämän kaiken takia Jeesus sanoi: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” (Matt. 28:19).
Explore posts in the same categories: Sakramentologia
Vastaa