Tiedekeskustelun avoimuuskoe

Professori Tapio Puolimatka on kuin elävä kirjoituskone. Olen nyt lukenut lähemmäs 2000 sivua miehen tekstiä, kun sain loppuun yli 500-sivuisen kirjan Tiedekeskustelun avoimuuskoe (Helsinki: Uusi Tie 2010). Kirja on tavallaan Usko ja tiede -trilogian jatko-osa tai jälkipyykki - trilogian aiemmat osat olen arvioinut täällä, täällä ja täällä (Ensimmäisen osan arvioinnista on vierähtänyt jo kolme vuotta!)

Vastauksia ja argumentteja

Tiedekeskustelun avoimuuskokeessa Puolimatka käsittelee julkisuudessa käytyä keskustelua hänen julkaisuistaan ja vastaa naturalistisille kriitikoilleen kuten Kari Enqvistille, Petter Portinille ja Markku Myllykankaalle sekä kristilliselle kriitikolle Aku Visalalle.

Puolimatka viittaa usein ateistifilosofi Thomas Nagelin ja kristillisen filosofin Alvin Plantingan ajatteluun. Pääajatuksena on se, että kaikessa tieteentekemisessä on mukana vaikuttamassa perustavanlaatuisia oletuksia maailmankaikkeudesta, sen alkuperästä/Luojasta ja järjestyksestä tai niiden puutteesta. Oletukset johtavat myös erilaiseen todistusaineiston tulkintaan.

Tästä havainnosta Puolimatka johtaa pääväitteensä: tieteentekemisessä olisi tiedostettava alkuolettamukset ja oltava valmiita asettamaan ne alttiiksi kritiikille. Puolimatka kannattaa ns. “dialogista pluralismia”, jossa tieteen kentällä erilaiset maailmankatsomukset voisivat avoimesti kilpailla ja kritisoida toisiaan.

Naturalismin monopolia vastaan

Puolimatka kritisoi siis nykyään vallalla olevaa naturalismin monopolia tieteessä. Hän argumentoi mittavasti, että naturalismin olettaminen neutraaliksi lähtökohdaksi kyseenalaistaa tiedekeskustelun avoimuuden ja tieteen itsekriittisyyden. Lisäksi Puolimatka kritisoi itse naturalismia sen epäjohdonmukaisuudesta ja heikosta selitysvoimasta.

Kirjan kuudennen luvun pommitus naturalismia vastaan näyttää seuraavalta: naturalismi ei selitä tietoisuutta, tahdon vapautta, henkistä minuutta, järjellistä ajattelua, moraalista vastuuta eikä ihmisoikeuksia. Lopuksi naturalismi kumoaa itsensä: “Jos itse totuuden käsite on pelkästään ‘suuren hermosolukokoelman ja siihen liittyvien molekyylien käyttäytymistä’, mikä merkitys totuudella enää on ja miten se eroaa epätotuudesta?” (s. 487)

Vahva on myös viidennen luvun esitys luomisuskon ja evoluution yksinkertaistavan vastakkainasettelun naiiviudesta. Puolimatka esittelee sivuilla 337-338 jopa kahdeksan erilaista tulkintavaihtoehtoa siitä, miten evoluutio/luominen on tapahtunut. Kysymyksen moniulotteisuutta ei useinkaan oteta riittävästi huomioon.

Toivomisen varaa

Kaikki Puolimatkan argumentit eivät kuitenkaan ole huippuvakuuttavia. Menemättä yksityiskohtiin on todettava, että joskus Puolimatka tuntuu siteeraavan hieman kritiikittömästi melkein mitä tahansa oman kantansa tueksi. Lisäksi Puolimatka toistaa paikoin puuduttavasti samoja teemoja kerta toisensa jälkeen.

Viimeisenä kriittisenä kommenttina toteaisin, että Puolimatkan argumentaatiossa vastustajan menettely selitetään välillä mielestäni epäreilulla psykologisoinnilla, jossa vastapuolen motiivit tunnetaan paremmin kuin vastapuoli itse (vaikka näin olisikin, tällainen spekulaatio pitäisi mielestäni jättää pääsääntöisesti julkaisematta).

Tähän asti ja tästä eteenpäin

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin kiistatonta, että Puolimatka on vakiinnuttanut asemansa yhtenä etunenän kristillisistä keskustelijoista Suomessa. Lähemmäs 2000 sivun mittaista argumentaatiota ei voi kovin kevyesti sivuuttaa, vaan haaste on otettava vakavasti.

Puolimatka on sanansa sanonut. Omien jättiläisteostensa jälkeen hän on viettänyt aikaa käännöstyön parissa. Äskettäin ilmestyi Puolimatkan kääntämänä katolisen J. Budziszewskin kirja Tätä emme voi olla tietämättä (Uusi tie 2011). Eiköhän siitäkin kuulla vielä joskus lisää tälläkin blogilla.

Explore posts in the same categories: Usko ja tiede

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 231 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: