Lisää Puolimatkaa: Kasvatus, arvot ja tunteet
Taas on puoli vuotta ja 350 sivua Tapio Puolimatkaa takanapäin. Tällä kertaa sain luettua toisen painoksen kirjasta Kasvatus, arvot ja tunteet (Suunta-kirjat 2011). Jälleen kerran kirja on taattua Puolimatkaa. Viimeiseltä sivulta löytyvät tietenkin itsepetos ja J. Budziszewski.
Kirja on melkoisen raskas lukea. Se ei ole mikään mukaansatempaava populaariteos, jonka kuka tahansa jaksaisi lukea alusta loppuun. Kirjaan on koottu valtava määrä ajatuksia eri lähteistä jokseenkin luettelomaisesti, vähän niin kuin joissain muissakin Puolimatkan kirjoissa. Printti on melko pientä ja tiivistä.
Kirjan raskaus minulle johtunee osittain siitä, että käsillä oleva kirja on teologille aihepiiriltään astetta vieraampi kuin Puolimatkan usko ja tiede -trilogia tai viimeisin maailmankatsomusten vertailukirja. Lisäksi raskauteen lienee vaikuttanut sekin, että takana on jo tosiaan kolmisentuhatta sivua Puolimatkaa. Jollekin toiselle lukijalle kirja saattaa avautua toisin.
Esimerkiksi Tomas von Martens on kirjoittanut myönteisen arvion tästä kirjasta. Enkä minäkään mitään murska-arvioita aio kirjoittaa. Löytyyhän kirjasta hyviä ja syvällisiä argumentteja ja ajatuksia. Tietysti naturalismin kumoamiseksi ja kristillisen realismin puolustamiseksi.
Kirjan johdanto toteaa, että tarkoituksena on osoittaa naturalismin vievän pohjan ”inhimillisen tunne-elämän keskeisiltä ulottuvuuksilta” (s. 11). Loppusanojen ensimmäinen lause taas tiivistää kirjan pääpointin: ”Tunteet antavat ihmisille elintärkeää tietoa arvoista, ihmisistä ja jopa Jumalasta” (s. 347).
Puolimatka ankkuroi tunteiden merkityksen mm. Imago Dei -oppiin ja inkarnaatioon: ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, joten hän voi saada välitöntä tietoa Jumalasta ilman sen kummempia filosofisointeja, ja Jumala tuli Kristuksessa todelliseksi, tuntevaksi ihmiseksi.
Puolimatka selittää naturalistisen tiedeihanteen johtaneen tunteen ja järjen vastakkainasetteluun. On mielenkiintoista pohtia vaihteeksi kriittisesti melko yleisesti hyväksyttyä ajatusta siitä, että tunteet tulevat ja menevät eivätkä kerro mitään totuudesta, kun taas järki on sitä varten, että saataisiin selville asioiden todellinen laita.
Puolimatka antaa esimerkkejä. Lapsi, joka on maistanut hunajaa, tietää yhdessä mielessä enemmän hunajasta kuin tiedemies, joka osaisi selittää hunajasta kaiken muttei olisi koskaan maistanut sitä.
Metsässä vastaan tulevan karhun aiheuttama pelon tunne sisältää informaation ”karhu on vaarallinen”. Vaikka jyrkänteen reuna olisi 10 m päässä ja järki sanoisi, ettei putoamisvaaraa ole, pelon tunne on silti perusteltua ja kertoo aivan oikein siitä, että kuolemanvaara on lähellä.
Puolimatkan kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta useista ihmiselämään liittyvistä ilmiöistä kuten omastatunnosta, syyllisyydestä, häpeästä, katumuksesta, vihasta, kateudesta, mielihyvästä ja kärsimyksestä (luvut 2 ja 3). Pyrkimys on ymmärtää ihmistä, ja senhän pitäisi meitä kaikkia kiinnostaa.
Esimerkiksi omastatunnosta Puolimatka kirjoittaa seuraavaa: huono omatunto paljastaa, että ihmisen elämässä ”on jotakin perustavanlaatuisesti vialla”, se kertoo ”pahan läsnäolosta ihmisen elämässä” ja ilmaisee, että ”se pitäisi poistaa”. Lisäksi huono omatunto paljastaa ihmisessä olevan jakautuneisuuden kriisin, hyvän ja pahan taistelun, ja se viittaa epäsuorasti myös anteeksisaamisen, parantumisen ja pelastumisen mahdollisuuteen. (s. 149)
Kirjassa on paljon tärkeää Freud-kritiikkiä sekä omaatuntoa että seksuaalisuutta käsittelevissä osissa. Vaikka Freudin ajattelu ohjaa ”monien aikamme ihmisten käsitystä omastatunnosta”, siinä on ”sekä historiallisia että käsitteellisiä ongelmia” (s. 159). Freudin oidipuskompleksiteoriaan pätee sama: varteenotettavia todisteita ei ole, mutta teoria vetoaa mielikuvitukseen ja on siten päässyt osaksi yleistä tietoisuutta (s. 274, 282).
Puolimatka kritisoi myös tuttuun tapaansa erilaisia käsityksiä niiden sisäisestä ristiriitaisuudesta. Esimerkiksi postmodernismi on suuri kertomus siitä, ettei kukaan ole pystynyt kertomaan oikeaan osuvaa suurta kertomusta. Näin se kumoaa itse itsensä. (s. 71)
Neljännessä luvussa pohditaan tunteita ja tiedettä. Puolimatka esittää tieteenfilosofi Del Ratzschin listan kymmenestä perusolettamuksesta, jotka tiede joutuu tekemään lähtökohtaisesti ja uskonvaraisesti:
1. on olemassa ihmisen tajunnasta riippumaton ulkoinen maailma, 2. maailma on luonteeltaan järjestynyt, 3. maailmasta on mahdollista saada tietoa, 4. luonto on yhtenäinen, mikä tekee induktion mahdolliseksi, 5. logiikan lait ovat päteviä, 6. havainnot ja järjen päätelmät ovat luotettavia, 7. matemaattinen päättely on sovellettavissa luonnon tutkimiseen, 8. ihmisten luomat käsitteelliset luokittelut soveltuvat luonnon tutkimiseen, 9. on olemassa arvoja, 10. on olemassa joitakin annettuja tosiasioita. (s. 226)
Lopuksi mainitsen vielä mielenkiintoisen lapsuuden teeman käsittelyn 6. luvussa. Puolimatka kertoo, kuinka kristinusko toi ratkaisevan muutoksen siihen, kuinka lapsiin suhtauduttiin antiikin maailmassa. Ennen kristinuskoa lasta ei pidetty täysin ihmisenä vaan pikemminkin verrannollisena eläimiin.
Kristinuskon oppi Jumalan inkarnaatiosta Marian kohdussa toi kuitenkin mukanaan aivan uuden vision lapsen persoonallisesta arvosta. Mietipä: se, että emme tänään hyväksy lasten heitteillejättöä tai vauvojen surmaamista, perustuu kristilliseen uskoon Jumalan inkarnaatiosta.
Nyt pitäisi vain muistaa se, että kristinusko on aina lähtenyt liikkeelle Pojan sikiämisestä, ei vasta syntymästä. Eli jospa lopetettaisiin se syntymättömien vauvojen tappaminen. Seuraava Puolimatka-lukuprojektini onkin Mia Puolimatkan uutuuskirja Minkä arvoinen on ihminen?
Avainsanat: Tapio Puolimatka
You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.
Vastaa