Lauri Järvilehto: Upeaa työtä!
Katolinen bestsellerfilosofi Lauri Järvilehto, jonka esikoisteoksen arvioin joulukuussa 2012, iski jälleen vuonna 2013 kirjalla nimeltä Upeaa työtä! Näin teet itsellesi unelmien työpaikan (Tammi). Kirjaan voisi soveltaa sitä, mitä HS sanoi Järvilehdon edellisestä: se soveltuu niille, joilla on ”yhä ennakkoluuloja elämäntaito-oppaita kohtaan”. Tämä on omanlaistaan, erilaista self-help -kirjallisuutta.
C.S.Lewis sanoi joskus, ettemme tarvitse niinkään paljon kirjoja kristinuskosta kuin kristittyjen kirjoittamia kirjoja kaikesta mahdollisesta. On upeaa lukea kirjaa työnhausta, jonka arvomaailmaa ei ohjaa raha eikä vallanhimo vaan persoonan arvo, onnellisuus jne.
Järvilehto aloittaa puhumalla ensimmäisessä luvussa kutsumuksesta. Ehkä koko kirjan voimakkain ajatus, joka ei voi olla jäämättä mieleen, on se, että käytämme puolet aikuiselämämme valveillaoloajasta työhön, joten kannattaa siis tehdä jotain sellaista, mistä on oikeasti innoissaan.
Kutsumuksellisen työn kolme tukipilaria ovat Järvilehdon mukaan vapaus, virtaus ja vastuu. Vapaudesta hän kirjoittaa viisaasti: se ei tarkoita sitä, että voit tehdä ”mitä tahansa”, vaan sitä, että voit tehdä ”niitä asioita, jotka ovat juuri sinulle parhaaksi” (s. 32). Virtaus tuo keskusteluun yhden Järvilehdon lempikäsitteistä eli flow-tilan, johon tutkimusten mukaan yllättäen pääsee useammin töissä kuin vapaalla (s. 36). Vastuu puolestaan edellyttää eettistä toimintaa ”eli että tekojesi seuraukset ovat myös hyväksi muille” (s. 38).
Tässäkin kirjassa Järvilehto muistuttaa siitä, että huipuksi pääsee harjoittelemalla: löydä juttusi ja tee sitä 10 000 tuntia, niin olet huipulla. Syntyessään ihminen osaa ”lähinnä pitää meteliä” (s. 53). Arjen supersankarit syntyvät, kun ihmiset rakastavat sitä, mitä tekevät ja tekevät sitten riittävästi töitä tullakseen alallaan superhyviksi (s. 56).
Mutta miten sitten voi lyödä lempihommallaan rahoiksi? Tässä vaiheessa eli toisessa luvussa Järvilehto muistuttaa, ettei raha rahan vuoksi paljon auta, mutta jos taas tietää, mitä haluaa, ”ei rahaa tarvita kuin riittävästi” (s. 82). Luvussa käydään läpi visiointia ja erehdysten hallintaa sekä kehotetaan oppimaan mentoreilta ja esikuvilta.
Itse asiassa Järvilehto jatkaa aiemmasta kirjasta tuttua mallia, jossa joka luvun lopussa on tiivistelmä kaikista luvun aikana esitellyistä käytännön keinoista tai menetelmistä, kuten esim. 2. luvussa ”tee kutsumuskartasta miellekartta”, ”etsi itsellesi mentor”, ”rakenna visio” jne. Nämä (joskus triviaalitkin) ohjeboksit ovat usein käteviä ja inspiroivia, ja niihin on helppo palata.
Kolmas luku keskittyy työnhakuun projektina. Tässäkin luvussa asenne ratkaisee. Jos on työtön, työttömyyteen ja työnhakuun voi asennoitua niin kuin se olisi täyspäiväistä työtä. Järvilehdon esimerkkien, tarinoiden ja ohjeiden jälkeen homma ei kuulosta lainkaan hassummalta.
Esimerkiksi loputtoman mailauksen sijaan kannattaa soittaa kiinnostavien firmojen pomojen sihteereille ja yrittää saada puolen tunnin audienssi. Sitten kannattaa vain kertoa olevansa todella innoissaan alasta ja kysellä siihen liittyviä asioita. Lopuksi voi pyytää vinkkejä muista alan ihmisistä, joiden kanssa voi jutella, ja jättää yhden sivun CV:n ilman että suoraan pyytää työtä. Pian tiedot ja verkostot ovat niin hyvät, että työn saaminen lienee vain ajan kysymys.
Kirja on täynnä Järvilehdon taattua huumoria (joka yhtä taatusti menee aina välillä vähän yliyrittämiseksi). Esimerkki CV-luvusta: ”Kenelläkään ei ole aikaa syynätä sivukaupalla pikkupränttiä kendoharrastuksesta ja Sata-Hämeen aikuisopistossa suoritetusta vompatinhoidon kirjekurssista.” (s. 159)
Neljäs luku käsittelee yrityksen perustamista, mutta koska kaikki byrokratia puistattaa minua (Järvilehto neuvoo kyllä ulkoistamaan kirjanpidon ja laskutuksen), skippaan tämän luvun. Viidennen luvun otsikkona on ”Toimi nyt”. Se alkaa Kungfutse-sitaatilla: ”Valitse työ, jota rakastat, ja sinun ei tarvitse tehdä päivääkään töitä.”
Utopiasta realismiin: ”Myös täysin kutsumuksellisen ihmisen elämään sisältyy ajoittain rankkoja päiviä.” (s. 200) Ne ovat kuitenkin poikkeus eikä sääntö, ja jos ne alkavat olla sääntö, kannattaa harkita alan vaihtoa. Työttömänä ”voit tutkia kaikessa rauhassa sitä, mitä oikeasti haluat tehdä” (s. 206). ”Kokeile kaikkea. Riko rajoja. Tiedät kyllä, kun löydät oman kutsumuksesi.” (s. 210)
Nämä ovat kirjan melkein viimeiset sanat. Olisivat saaneet olla viimeiset. Valitettavasti niiden jälkeen tulee vielä yksi rivi, joka päättyy hieman kliseiseen (ja vähän harhaoppiselta haiskahtavaan) lauseeseen: ”Älä tyydy vähempään kuin mitä juuri sinä ansaitset.” Emme me mitään ansaitse. Kutsumus kun on lahja. Mutta toki se pitää löytää ja avata.
Joka tapauksessa hyvä kirja. Sillä on muuten nettisivut, ja se on arvosteltu pääosin myönteisesti monella sivustolla ja blogilla kuten täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä. Ja sen voi ostaa vaikkapa tästä.
Vastaa