Hyviä uutisia

Viimeisen vuoden aikana suomalaiset vanhemmat ovat tappaneet puolisojaan ja lapsiaan sellaisella tahdilla, että voidaan jo puhua ilmiöstä. Kaikki kauhistelevat - oikeutetusti - mutta harvat vetävät viivoja pisteiden välille. Etsitään kaikenlaisia sosiaalisia syitä ja yhteiskunnallisia ratkaisuyrityksiä, mutta ihmisen sieluun ei katsota, oikean ja väärän kysymykseen ei kosketa, eikä totuutta uskalleta kohdata.

Jo yli puolen vuosisadan ajan tämän maan äidit ovat saaneet laillisesti tappaa lapsensa ”sosiaalisista syistä”. Jos vanhemmat eivät ole käyttäneet tätä oikeuttaan raskausvaiheessa, mikä estää heitä käyttämästä sitä muutamaa vuotta myöhemmin? Jos moraaliabsoluutteja ei ole, ei perhesurmassakaan ole mitään varsinaisesti väärää.

Perhesurmatutkija Anne Kaupin kommentit kertovat paljon. Hänen mukaansa ”absoluuttista totuutta korostava kasvatus on vahingollista”. Hän on ”huolissaan siitä, että nykyään yhä useampi katsoo, että lapselle pitäisi antaa vain totuudenmukaisia vastauksia”.

Ensin maa osoittaa menettäneensä viimeisetkin rippeet moraalitajustaan tekemällä maailman turvallisimmista paikoista (äidin kohtu, oma perhe) hengenvaarallisia. Sitten lääkkeeksi esitetään moraalirelativismia ja valehtelua. Nyt on herätyskellojen alettava soida.

Kaupin tarkoitusperät ovat toki hyviä. Mutta hänen peräänkuuluttamansa ”lapsen oikeus turvalliseen kuvaan maailmasta” ei vaadi keksittyjä ”tonttuja ja jumalia”. Sen sijaan se vaatii tosi Jumalaa ja vanhempien kääntymystä.

(Tonttusatujakin voi tietysti lukea, mutta samalla voisi opettaa seuraavalle sukupolvelle, ettei tonttujen olemassaolon puolesta ole kosmologisia, moraalisia ja ontologisia argumentteja.)

Kaupin mukaan pitää ”mukauttaa todellisuutta” ja sanoa perhesurmista kyselevälle lapselle, että ”meidän perheessä sellaista ei voi tapahtua eikä lähipiirissäkään”. Kaupin maailmankuva ei kuitenkaan tarjoa mitään pohjaa tälle vakuuttelulle. Hänen neuvonsa edistävät valheen kulttuuria, jossa vanhemmilla ei ole moraalista velvollisuutta pitää kiinni lohduttavista turvallisuudenvakuutteluistaan.

Kristitty vanhempi tunnustaa ensin, että murhaaminen on vakava vääryys, kauhea synti. Kun lapsi ymmärtää, että vanhemmat todella tuomitsevat pahan, hän saa myös aidon tunteen siitä, että vanhemmat ovat hyvän puolella eivätkä moista pahaa tekisi. He voivat myös selittää, kuinka tärkeää on osata erottaa hyvä ja paha ja kuinka yksi paha asia on juuri se, että monet ovat tämän kyvyn menettäneet.

Kristityt vanhemmat voivat antaa moninkertaisen pohjan lapsen luottamukselle: he voivat puhua Jumalan luoman ihmisen mittaamattomasta arvosta, Jumalan käskyistä, Kristuksen pelastavasta kuolemasta ja ylösnousemuksesta, ikuisen elämän toivosta, jne. He voivat myös realistisesti puhua synnin vaarasta joka ikisen kohdalla mutta muistuttaa heti perään Jumalan kaitselmuksesta ja hyvyydestä, rukouksen ja Pyhän Hengen voimasta, jne.

Suomen on aika herätä, avata silmänsä ja katsoa totuutta silmiin. Valvovien ja näkevien on avattava myös suunsa, ja puhuvien on myös alettava rukoilla. Ehkä jonain päivänä jonkun pimeydessä vaeltavan kädet päätyvät revolverin sijasta ristiin, ja hänen perheensä elämä ei päätykään pistoolin pamaukseen vaan pyhitykseen ja pelastukseen.

This entry was posted on 23.4.2012 at 19:40 and is filed under Suomalainen kulttuuri. You can subscribe via RSS 2.0 feed to this post's comments. You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.