Paavin kohuhaastattelun helmiä
Sain juuri luetuksi mediakiinnostustakin herättäneen paavin haastattelukirjan Maailman valo (Licht der Welt. Der Papst, die Kirche und die Zeichen der Zeit). Saksankielinen alaotsikko kertookin kirjan käsittelevän paavia, kirkkoa ja ajan merkkejä eli nykyaikaa. Itse luin kirjan puolankielisenä versiona, jossa alaotsikkona on vain “sensaatiomainen haastattelu paavin kanssa”.
Haastattelijana toimi Peter Seewald, joka on aiemmin toimittanut kaksi vastaavaa haastattelukirjaa tuolloisen kardinaali Ratzingerin kanssa - Maan suola ja Jumala ja maailma. Yhtäkään näistä kirjoista ei ole käännetty vielä suomeksi (toisin kuin edellisen paavin Johannes Paavali II:n vastaavanlainen haastattelukirja Uskalla toivoa), mutta ne ovat helposti saatavissa esimerkiksi englanniksi.
Sensaatio?
Sanat “sensaatio” ja “kohu” ovat tietysti ennen kaikkea mainoskikkoja. Suurimman mediahuomion sai paavin kommentti ehkäisystä, joka päättää 11. luvun keskustelun paavin lähetysmatkoista. Siinä paavi sanoo kondomin käytön voivan olla perusteltua joissain tapauksissa. Olen käsitellyt tätä jo aiemmassa postauksessa, johon haluaisin lisätä vain sellaisen korjauksen, että ainoa paavin mainitsema esimerkki on prostituutio, ja kontekstina on AIDS. Sovellus esiaviolliseen seksiin ja raskauden ehkäisyyn olisi siis pitkälle viety tulkinta.
Mielestäni sensaation nimen ansaitsee pikemminkin paavin vilpittömyys ja aito huoli maailmasta myös AIDS-keskustelun yhteydessä. Hän huomauttaa viisaasti, että koko ongelmaa ei todellakaan voi typistää pelkkään kondomien jakeluun. Faktahan on, että kondomit ovat joka tapauksessa saatavilla.
Kaikesta tästä riippumatta jäljellä ovat kuitenkin ihmiset, lapset ja aikuiset, terveet ja sairaat. On kokonainen liuta töitä tehtävänä: ehkäisevä, kouluttava ja hoitava työ. Kirkko enemmän kuin kukaan muu auttaa ihmisiä paikan päällä. Ongelman typistäminen kondomeihin johtaa ihmisten ja seksuaalisuuden esineellistämiseen.
Paavi ja ihminen, kristitty ja teologi
Koskettavinta kirjassa on mielestäni se, kuinka paavin persoona avautuu kaikessa inhimillisyydessään ja samalla ihailtavuudessaan. Joseph Ratzinger ei todellakaan halunnut tulla paaviksi, hän oli täysin vakuuttunut siitä, että hänen kutsumuksensa on olla teologi, ei paavi. Konklaavissa hän rukoili kuten Jeesus Getsemanessa, että Isä antaisi tämän maljan kulkea hänen ohitseen. Olo oli kuin giljotiinin alla.
Paavi antautui kuitenkin hyvän Jumalan käsiin ja totesi, että nyt kaikki on todella Jumalan käsissä, nyt Jumalan on pakko auttaa ja toimia. Benedictus kertookin kokevansa jonkinlaista paavinviran armoa, huomaavansa jatkuvasti, että hän ei pystyisi tähän kaikkeen yksin. Näin avautuu paavin sielunmaisema ja rukouselämä: hänen “tuttavallinen” keskustelunsa Herran Jeesuksen kanssa sekä pyhimyksille osoitetut avunpyynnöt. Paavin pyhimysystäviin kuuluvat Augustinus, Bonaventura, Tuomas Akvinolainen. (luku 1).
Paavi ja apologetiikka
Haastattelu paljastaa hyvin oppineen ja vakaumuksellisen paavin, joka ei ole sen paremmin liberaali kuin fundamentalistikaan. Olen iloinen voidessani todeta paavin linjan vastaavan hyvin pitkälle sitä, mihin suuntaan haluan Hyviä uutisia -apostolaatissakin pyrkiä. Keskeisenä teemana on kristinuskon ja nykymaailman kohtaaminen. Kolikossa on kaksi puolta: aidosta kristillisyydestä kiinnipitäminen ja toisaalta terve kriittityys.
Luku 14 käsittelee näitä kirkon ja nykymaailman törmäyskohtia kuten avioeroa, naispappeutta, pappisselibaattia, homoseksuaalisuutta, ehkäisyä ja aborttia. Paavi käsittelee aiheita kuin paraskin apologeetta, käyttäen sekä perinteisiä että moderneja argumentteja, pitäen kiinni jumalallisesta totuudesta mutta tunnustaen samalla uusien haasteiden tuomat todelliset ongelmat.
Avioliitto: paavin mukaan meillä on periaatteellinen varmuus siitä, että Herra sanoo uskossa solmitun avioliiton olevan purkamaton, emmekä voi manipuloida tätä totuutta, vaikka yhteiskunta olisi eri mieltä. Toisaalta paavi tunnustaa, että kirkossa on pitkään oletettu puolisojen tiedostavan avioliiton luonteen astuessansa siihen. Tämä ei enää usein pidä paikkaansa, jolloin on kysyttävä, miten pätevä avioliitto tunnistetaan.
Paavi ottaa hyvin pastoraalisen kannan uudelleenavioituneisiin katolilaisiin, jotka eivät kirkon lain mukaan voi ottaa vastaan ehtoollista (mistä laista paavi ei tässä lähde tinkimään). Paavin mukaan tällaisille ihmisille on saatava läpi sanoma, että he ovat silti Kristuksen rakastamia kristittyjä, ja siksi heidän tulisi myös haluta pysyä kirkossa, löytääkseen yhä paremmin Kristuksesta tuen ja turvan.
Abortti ja ehkäisy: Paavi lähestyy näitä kysymyksiä hyvin mielenkiintoisilla argumenteilla. Abortista paavi sanoo, että joskus tulisi kysyä, kuinka monta uutta Mozartia yhteiskunta on tappanut aborteillaan. Kuinka suuren inhimillisen potentiaalin maailma tuhoaa itseltään tappamalla lapsensa?
Ehkäisystä paavi vahvistaa profeetallisen Humanae Vitae -kiertokirjeen sanoman: kun seksuaalisuus ja hedelmällisyys erotetaan periaatteellisesti toisistaan, seksuaalisuudesta tulee jotain täysin mielivaltaista. Silloin kaikki seksuaalisuuden muodot tulevat samanarvoisiksi. Ehkäisyä seuraa pian homoseksin arvostus.
Homoseksuaalisuus: Paavi tekee selvän eron homoseksuaalisten ihmisten ja seksuaalisuuden sisäisen logiikan välille. Homot ovat ihmisiä iloineen ja ongelmineen, ja heitä pitää kunnioittaa, ei syrjiä. Ihmisarvo on perustavanlaatuinen ja ratkaiseva asia. Toinen asia on seksin sisäinen logiikka. Paavin argumentti on käännöksen ja siteerauksen arvoinen:
“Voisi sanoa, jos joku haluaa asian näin ilmaista, että evoluutio tuotti sukupuolisuuden lainjatkamisen tähden. Näin asian näkee myös teologia. Seksuaalisuuden tarkoitus on miehen ja naisen lähentyminen, jonka kautta ihmisyydelle annetaan jälkikasvu, tulevaisuus. Tämä on sisäinen määritys, joka sisältyy seksuaalisuuden olemukseen. Kaikki muu on vastakkaista sen sisäsyntyisen tarkoituksen kanssa.”
Naispappeus ja pappisselibaatti: Naispappeudesta paavi toteaa edeltäjänsä tavoin, että kyse on Jeesuksen asetuksesta, jota kirkolla ei ole valtaa muuttaa. Tämä on tärkeä pointti: kyse ei ole halun vaan vallan puutteesta, mikä osoittaa, ettemme ole kirkkona itsevaltainen hallitus. Pitäydymme Herraan, joka valitsemalla 12 miestä apostoleikseen vastusti sekä pakanauskontojen naispappeuskulttuuria että ilmaisi jatkuvuuden Israelin uskonnon kanssa.
Pappisselibaatti on paaville (Jeesusta seuraten) merkki luopumuksesta Jumalan valtakunnan tähden. Täten selibaatti on hyvin erityinen merkki. Paavi kääntää vastustuksen positiiviseksi merkiksi siitä, että maailmassa on yhä ihmisiä, jotka uskovat selibaatin logiikkaan. Pedofiliaskandaalit saavat myös paljon huomiota (ja nuhteita) osakseen paavilta, joka osoittautuu päättäväiseksi kirkon uudistajaksi ja puhdistajaksi tässä asiassa.
Paavi ja modernismi
Paavin vastauksissa perinteisiin vastaväitteisiin näkyy jo selvästi paavin toistuvasti peräänkuuluttama ohjelma evankeliumin julistamisesta tälle maailmalle ymmärrettävällä tavalla ja kielellä. Paavi osoittautuu kaikkea muuta kuin fundamentalistiseksi traditionalistiksi, kun hän sivumennen käsittelee dogmihistoriaa ja modernia raamattututkimusta.
Paavi tunnustaa olevansa sotienvälisen Raamatun ja kirkkoisien uudelleenlöytämisen ajan lapsi. Häntä ohjaa Raamattu-keskeinen ajattelu ja Kristus-keskeinen hengellisyys. Paavi tunnustaa mahdollisuuden, että vaikka jonkin asian oltaisiinkin joskus ajateltu kuuluvan kristinuskon ytimeen, se olisikin oikeasti vain tietyn aikakauden ajattelun ilmentymä. Tämän vuoksi paavi käskee palaamaan jatkuvasti evankeliumiin (luku 13).
Paavi joutuu toppuuttelemaan haastattelijan hieman fundamentalistishenkisiä kommentteja historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta vastaan. Paavi ottaa historiallisen tutkimuksen vakavasti, koska uskomme Jeesuksen todella tulleen historiaan. Hän tunnustaa jatkuvan yksityiskohtia koskevan debatin oikeutuksen. Omasta erehtymättömyydestään hän ei tee suurta numeroa, vaan sivuuttaa sen dogmihistoriallisena kehityksenä.
Paavin magnum opus, Jeesus Nasaretilainen , ilmentää hienosti paavin linjaa. Hän ei tahallaan halunnut tehdä siitä opetusviran auktoritatiivista dokumenttia. Sen sijaan hän halusi astua sisään teologiseen debattiin ja näyttää, kuinka on mahdollista tehdä hyvää eksegetiikkaa uskon näkökulmasta. Paavi haluaa osoittaa, että evankeliumien Jeesus, uskon Jeesus (ei demytologisoivien tutkijoiden Jeesus), on todella ainoa historiallinen Jeesus. (luku 17).
Paavi, Jeesus ja Paavali
Paavi haluaa ohjata ihmiset Jeesuksen luokse. Hän kirjoitti Jeesus-kirjansa auttaakseen ihmisiä ja iloitsee siitä, jos hänen paaviutensa ansiosta useampi ihminen voi tulla autetuksi. Tässä tunnen jakavani täysin paavin tuntemukset. Sama pätee siihen, kuinka paavi ohjaa lukijan Paavaliin, erityisesti 1. Kor. 11:een ja 15:een, joiden teksteissä eukaristiasta ja evankeliumista olemme kirjaimellisesti 30-luvulla. Paavi sanoo Paavalin juhlavuoden muistuttaneen evankeliumista sen alkuperäisessä elinvoimassaan.
Muita paavin pääteemoja ovat liturgia, uskon ja järjen ykseys, Vanhan ja uuden testamentin jatkuvuus, kristittyjen ykseys ja ekumenia sekä dialogi islamin kanssa. Myös muita mantereita ja kulttuureja käsitellään. Kirjassa on liikaa mielenkiintoista materiaalia yhdelle blogijulkaisulle. Toivottavasti tämä pieni johdatus saa aikaan sen verran kiinnostusta lukijoissa, että paavin ääni tulisi kuuluvammaksi myös Suomessa. Tässä on mies, joka todella välittää maailman menosta ja jolla on tarjota joitain tienviittoja kohti kestäviä vastauksia.
Explore posts in the same categories: Paavi ja kirkko
