Hyviä uutisia

Viime viikonloppuna järjestettiin harvinaislaatuisen korkeatasoinen teologinen konferenssi Helsingin Johanneksenkirkon srk-salissa. Sitä varten Suomeen oli matkannut jopa Cambridgen yliopiston ensimmäinen katolisen teologian professori sitten reformaation, dominikaani-isä Aidan Nichols. Muita huippuluennoitsijoita olivat mm. Antti Laato vaimoineen, Sven-Olav Back ja munkki Serafim. Tässä muutamia konferenssin inspiroimia ajatuksia.

Salatut Maria-opit

Sven-Olav Back aloitti viikonlopun mahtavalla luennolla Jeesuksen neitseellisestä sikiämisestä Mariassa. Hän argumentoi aivan päinvastaista kuin mitä teologisessa tiedekunnassa yleensä opetetaan, käyttäen silti samoja metodeja ja vähintään yhtä vakuuttavia eksegeettisiä argumentteja. Hän huomautti, että Jeesuksen neitseestäsyntyminen luo Matt. 1:ssä ongelman Daavidin jälkeläisyyden näkökulmasta - jos kerran Joosef ei ollutkaan Jeesuksen isä. Matt. 2 selittää sitten, kuinka Joosefista tuli Jeesuksen laillinen isä. Koska neitseestäsyntyminen oli Matteukselle tietyllä tavalla selityksiä kaipaava ongelma, se tuskin oli hänen keksintöään.

Neitseestäsyntymisen satumaisuutta opettavat eksegeetit vetoavat usein siihen, että neitseestäsyntymisoppi ei esiinny laajalti varhaiskristillisessä kirjallisuudessa. Back muistutti pakanallisen Kelsoksen (2. vuosisata) neitseestäsyntymiseen kohdistamasta pilkasta. Jos neitseestäsyntyminen oli omiaan tekemään kristinuskosta pilkan kohteen, siitä tuskin haluttiin pitää valtavaa meteliä. Samoin argumentoi Antti Laato, joka viittasi 1. Tim. 3:16:n olevan kenties vastaus väitteisiin kristinuskosta jumalattomuuden mysteerinä, jossa 1. Moos. 6:n tavoin jumalolento tulisi tekemään ihmistyttären raskaaksi.

Anni Maria Laato tarkasteli patristista mariologiaa ja esitti samansuuntaisen väitteen Marian äitiyden opista. Yleinen väite kun kuuluu, että kristityt alkoivat ”palvoa” Mariaa konstantinolaisen käänteen jälkeen pakanallisten jumalatarkulttien esimerkin mukaan. Laato taas toi esille sellaisen mahdollisuuden, että varhaisilla vuosisadoilla Mariasta ei julkisesti kirjoitettu tai puhuttu niin paljon äitinä yms. juuri pakanakultteihin sekottumisen välttämiseksi. Silti tekstejä on olemassa riittävästi voidaksemme ajatella, että opin substanssi oli olemassa jo kristillisyydessä - käänteen jälkeen korkeintaan kristillistettiin pakanallista taidetta yms.

Korkeaa mariologiaa

Korkeammissa sfääreissä liikuttiin Aidan Nicholsin ja munkki Serafimin esitelmissä Mariasta kanssalunastajattarena ja taivaallisena valtiattarena. Nichols esitteli kanssalunastajatar-opin variaatiot: minimalistinen (”fiat” ja inkarnaatioon osallistuminen) ja maksimalistinen (lunastustyöhön osallistuminen), subjketiivinen (Kristuksen uhrin hedelmien välittäminen/jakaminen) ja objektiivinen (itse Kristuksen uhriin osallistuminen). Nichols itse argumentoi näiden kaikkien puolesta.

Minimalistinen näkemys on helppo hyväksyä, sillä Marian vastaus enkelin kysymykseen on kirjoitettu Raamattuun ja se on tulkittu hyvin varhain (Justinus ja Ireneus) ihmiskunnan pelastuksen aikaansaavaksi syyksi. Maksimalistinen käsitys taas voidaan ymmärtää helpommin, kun se suhteutetaan varhaisten isien oppiin lunastavasta inkarnaatiosta. Jos inkarnaatio on lunastava niin että se on sisäisesti suuntautunut pääsiäissalaisuuteen, samalla periaatteella Marian yhteistyö inkarnaatiossa voidaan ymmärtää myös pääsiäissalaisuuteen laajentuvana.

Kirkkoisä Ambrosius opetti jo, että Maria ristin juurella tarjosi kärsimyksensä voidakseen edes hitusen edesauttaa syntisten pelastusta. Marian voidaan ajatella kuolleen sydämessään Jeesuksen kanssa, hän liittyi Kristuksen uhriin kuten mekin teemme messussa. Kanssalunastajataroppi täydentää uskonoppien kokonaisuutta tuomalla uuden Eevan selvemmin mukaan ensimmäisen Eevan lankeemuksen korjaamiseen, ja se täydentää myös aukon, joka on jäänyt kahden viimeisen Maria-dogmin välille ja selittää niiden sisäisen logiikan.

Marian asema taivaallisena valtiattarena on Serafim Seppälän mielestä enemmän käytännöllinen kuin teologinen kysymys. Munkki Serafim korosti kirkon liturgian heijastamaa kokemusta siitä, että Maria todella on taivaallinen valtiatar. Hän alleviivasi myös sitä, että tekstien löytyminen ei ole missään suorassa suhteessa taivaalliseen todellisuuteen niin, että varhaisemman tekstin löytyminen saisi Marian korkeammalle taivaan hierarkiassa. Silti Serafim kävi läpi monia tekstejä 200-luvulta lähtien, joissa Maria esitetään taivaallisessa asemassa, rukousten kohteena, ruumiineen ja sieluineen taivaaseen otettuna valtiattarena, kerubeja ja serafeja korkeampana.

Munkki Serafimilta on juuri ilmestynyt uusi valtava kirja Mariasta varhaiskristillisissä teksteissä. Tämä on todella merkittävä lisä suomalaiseen teologiseen kirjallisuuteen. Julkaisija on Maahenki ja kirjan nimi on Elämän äiti. Suositeltava opus, jos vain rahat, aika ja innostus riittävät. Lisäksi menneen Maria-konferenssin kaikki esitelmät julkaistaan tulevaisuudessa kirjana. Lisätietoja antaa Antti Laato.

This entry was posted on 19.4.2010 at 20:39 and is filed under Neitsyt Maria ja pyhät. You can subscribe via RSS 2.0 feed to this post's comments. You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.