Polykarpos Smyrnalainen

Sarjamme jatkuu ja tutustumme tällä kertaa äärimmäisen mielenkiintoiseen apostoliseen isään nimeltä Polykarpos Smyrnalainen. Polykarpoksesta tekee erityisen ennen kaikkea se, että hän tunsi henkilökohtaisesti apostoli Johanneksen ja oli hänen opetuslapsensa. Polykarpoksen opetuslapsi Ireneus Lyonilainen kirjoitti oppi-isästään kauniisti ja hauskasti toisen vuosisadan loppupuolella Florinukselle, joka oli myös kuunnellut Polykarposta mutta harhautunut sitten väärille teille:

”Nuo opit, Florinus, eivät osoita, lausuakseni ajatukseni lievästi, tervettä näkemystä. Nuo opit eivät pidä yhtä kirkon oppien kanssa. Ne syöksevät niitä ihmisiä, jotka niitä uskovat, mitä suurimpaan jumalattomuuteen… Noita oppeja eivät meitä edeltäneet presbyteerit, jotka olivat apostolien seuralaisia, ole jättäneet sinulle… Kun olin vielä poika näin sinut… Polykarpoksen luona… Muistan noiden päivien tapahtumat paremmin kuin viimeaikaiset… kuinka hän kertoi seurustelustaan Johanneksen kanssa ja muiden Herran nähneiden kanssa… Kuuntelin silloin Jumalan minulle antamasta armosta tätä tunnollisesti. Merkitsin sen muistiin, en paperille vaan sydämeeni. Voin vakuuttaa Jumalan edessä, että jos hän, tuo autuas ja apostolinen kirkonopettaja olisi kuullut mitään esittämäsi kaltaista, hän olisi huudahtanut, tukkinut korvansa ja tapansa mukaisesti sanonut: ‘Voi, hyvä Jumala, mihin aikoihin oletkaan säästänyt minut, että tällaisia asioita joudun kestämään!’ Hän olisi paennut siitä paikasta, istui hän sitten tai seisoi, kuullessaan moisia sanoja. Tämä voidaan selvästi todistaa niistä kirjeistä, jotka hän lähetti joko naapurikirkoille vahvistaakseen heitä tai tietyille veljille nuhdellakseen tai rohkaistakseen heitä.” (Kirje Florinukselle, Eusebiuksen kirkkohistoria 5:20:4-8)

Polykarpokselta on säilynyt meille toisen vuosisadan puolivälin tienoilta yksi kirje, joka on osoitettu filippiläisille kristityille, joille myös pyhä apostoli Paavali oli aiemmin kirjoittanut Uuteen testamenttiinkin sisältyvän kirjeen. Tämän lisäksi on säilynyt muinainen Polykarpoksen marttyyrio, joka kertoo Polykarpoksesta ja hänen kuolemastaan. Molemmat tekstit on luettavissa aiemminkin mainitusta julkaisusta “Apostoliset isät”.

Polykarpoksen marttyyrio kuvaa pyhimystä seuraavasti: ”Polykarpos, meidän aikoinamme elänyt apostolinen ja profeetallinen opettaja, Smyrnan katolisen seurakunnan piispa.” (16:2) Marttyyrio todistaa, että jo apostolisina aikoina katolisessa kirkossa kunnioitettiin suuresti kirkon johtajia ja tästä elämästä pois siirtyneiden pyhien reliikkejä: “kaikki uskovat aina kilpailivat, kuka ensinnä pääsisi koskettamaan hänen ruumistaan. Hän oli näet kaikessa arvossapidetty hyvän vaelluksensa tähden jo ennen marttyyrikuolemaansakin.” (13:2) ”Näin ollen me saatoimme myöhemmin ottaa huostaamme hänen luunsa, arvokkaammat kalliita kiviä ja kultaa koetellummat. Ne me talletimme niiden arvoa vastaavaan paikkaan.” (18:2)

Polykarpoksen kirje filippiläisille sisältää useita teologisesti merkittäviä opetuksia. Polykarpos muistuttaa Paavalin tavoin, ettei pelastus perustu tekoihimme vaan Jumalan armoon ja valintaan Kristuksessa Jeesuksessa: “tehän tiedätte, että armosta te olette pelastetut, ette teoista, vaan Jumalan tahdosta Jeesuksen Kristuksen kautta” (Fil. 1:3) Polykarpos ei tee tästä kuitenkaan protestanttisia johtopäätöksiä tekojen merkityksettömyydestä lopullisen pelastuksen kannalta, vaan opettaa seuraavasti: ”Mutta hän, joka herätti Jeesuksen Kristuksen kuolleista, on herättävä meidätkin, jos teemme hänen tahtonsa ja vaellamme hänen käskyjensä mukaan…” (Fil 2:2) “Muistakaamme, mitä Herra sanoi, kun hän opetti: ´Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan…’” (Fil. 2:3)

Polykarpos viittaa seuraavaksi Paavaliin ja vahvistaa katolisen opin siitä, että usko on pelastuksen alku, muistuttaen kuitenkin samaan hengenvetoon, että myös toivolla ja ennen kaikkea rakkaudella on osansa vanhurskaudessamme. Polykarpos opettaa katolisen teologian tavoin, että pelastunut ihminen on se, jolla on yliluonnollinen rakkaus sydämessään.

“Enhän minä eikä kukaan muukaan voi vetää vertoja kunnianarvoisalle Paavalille, joka teidän keskuudessanne ollen henkilökohtaisesti silloin eläneille ihmisille tarkoin ja varmasti opetti totuuden sanaa. Ja kun hän oli poissa teidän luotanne, hän kirjoitti teille kirjeitä; jos syvennytte niihin, te voitte rakentua teille annetussa uskossa. Sehän on kaikkien meidän äitimme, sitä seuraa toivo, ja rakkaus Jumalaan ja Kristukseen ja lähimmäiseen kulkee edellä. Jos näet joku on näiden piirissä, hän on täyttänyt vanhurskauden käskyn. Sillä se, jolla on rakkaus, on kaukana kaikesta synnistä.” (Fil. 3:2-3)

Polykarpos vahvistaa myös katolisen näkemyksen siitä, että me voimme ja meidän tulee armon tilassa miellyttää Jumalaa ja täten saada palkinnoksi ikuinen elämä. Uskon lisäksi meidän on myös vaellettava Kristuksen arvon mukaisesti: “Jos olemme hänelle mieliksi tässä maailmanajassa, tulemme saamaan osaksemme myös tulevan maailman, niin kuin hän on meille luvannut herättää meidät kuolleista samoin kuin antaa meidän yhdessä hänen kanssaan hallita, jos vaellamme myös hänen arvonsa mukaisesti, jos kerran uskomme.” (Fil. 5:2)

Paavalin tavoin Polykapos varoittaa siitä, että synti voi johtaa kristitynkin pelastuksen ulkopuolelle. Polykarpoksen sanat on suunnattu erityisesti nuorille ja koskevat ennen kaikkea puhtauden ja kuuliaisuuden hyveitä, joissa nuorisolla lienee kaikilla vuosisadoilla parantamisen varaa: “Samoin nuoriso olkoon nuhteetonta kaikessa pyrkien ennen muuta tapojen puhtauteen… sillä kaikki himot sotivat henkeä vastaan; eivät huorintekijät… saa periä Jumalan valtakuntaa, eivät myöskään ne, jotka harjoittavat säädyttömyyttä. Sen tähden nuorison kuuluukin pidättyä kaikesta tällaisesta ja olla kuuliaiset presbyteereille ja diakoneille niin kuin Jumalalle ja Kristukselle.” (Fil. 5:3)

Polykarpos palaa vielä soteriologiaan ja muistuttaa Paavalin tavoin, että myös kristityt joutuvat vielä Jumalan tuomioistuimen eteen tekemään tiliä teoistaan. Emme voi tuudittautua absoluuttiseen pelastusvarmuuteen, emme saa unohtaa kilvoittelua, meidän on pysyttävä armossa ja armeliaisuudessa: “Jos siis anomme Herralta, että hän antaisi meille anteeksi, olemme mekin velvolliset anteeksi antamaan. Me näet elämme Herran ja Jumalan silmien edessä, ja kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen ja meidän jokaisen on tehtävä tili itsestämme. Näin siis palvelkaamme häntä pelolla ja kaikella arkuudella niin kuin hän itse on käskenyt, samoin myös apostolit…” (Fil. 6:2-3)

Esimerkkeinä loppuun asti uskollisina kilvoitelleista kristityistä Polykarpos mainitsee muutamia pyhiä ja vahvistaa ensimmäisten kristittyjen uskon siihen, että kuoleman jälkeen pyhien sielut siirtyvät suoraan taivaaseen: ”Minä kehotan kaikkia teitä olemaan kuuliaisia vanhurskauden sanalle ja osoittamaan kaikessa kestävyyttä, sellaista jota olette omin silmin nähneet autuaiden miesten, Ignatiuksen ja Zosimuksen ja Rufuksen noudattavan; eikä vain heidän, vaan muidenkin teidän omassa keskuudessanne sekä itsensä Paavalin ja muiden apostolien. Tehkää näin vakuuttuneina siitä, etteivät nämä kaikki ole turhaan juosseet, vaan uskossa ja vanhurskaudessa, ja että he nyt ovat siellä, minne heidän pitikin päästä, Herran luona, hänen jonka kanssa he yhdessä kärsivät.” (Fil 9:1–2)

Varoittavana esimerkkinä Polykarpos mainitsee entisen presbyteerin, jonka hän selvästikin uskoo ainakin toistaiseksi menettäneen pelastuksensa ahneuden synnin vuoksi. Polykarpos ei kuitenkaan tee kalvinistista johtopäätöstä, jonka mukaan kyseinen henkilö ei olisi koskaan ollutkaan pelastettu, päinvastoin hänen suhtautumisensa tilanteeseen on hyvin katolinen: “Varsin murheelliseksi olen tullut Valensin tähden, josta aikoinaan on tullut teidän presbyteerinne… kehotankin teitä pysmään kaukana ahneudesta… Jos joku ei pysy erillään ahneudesta, hänet saastuttaa epäjumalanpalvelus ja häntä täytyy pitää pakanain vertaisena, jotka eivät Herran tuomiota tunne… Olen näin ollen hyvin murheissani Valensin ja hänen vaimonsa tähden; Herra antakoon heille oikean katumuksen. Olkaa tekin ymmärtäväiset tässä asiassa. Älkää kuitenkaan pitäkö sellaisia vihollisina, vaan kutsukaa heitä takaisin pitäen heitä kärsivinä ja harhassa kulkevina jäseninänne, jotta pelastaisitte ruumiin, jonka te kaikki muodostatte.” (Fil. 11:1-4)

Ottakaamme lopuksi vaari Polykarpoksen lopputervehdyksestä ja pitäkäämme mielessä, että tärkein asia meille on armon tilassa eläminen, pysyminen ja kuoleminen: “Voikaa hyvin Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, armossa eläen, te ja kaikki teikäläiset. Aamen.” (Fil. 14)

Explore posts in the same categories: Ensimmäiset kristityt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 247 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: