Jeesuksen jumaluus
Yksi tärkeimmistä kysymyksistä, johon jokaisen ihmisen tulisi etsiä vastauksensa, tulee Jeesus Nasaretilaiselta. Hän esitti sen n. vuonna 30 apostoleille, ja tässä artikkelissa etsimme siihen vastausta. Kysymys on yksinkertainen: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” (Matt. 16:15) Kristinusko opettaa Jeesuksen olevan ihmiseksi tullut Jumala, tosi ihminen ja tosi Jumala, kun taas Jehovan todistajat (ja monet uskostaan tietämättömät kristityt) eivät pidä häntä Jumalana, vaan Jumalan Poikana. Muslimit puolestaan pitävät Jeesusta Jumalan lähettämänä profeettana. Tämän artikkelin tarkoitus on osoittaa, että Jeesusta edeltäneet profeetat ennustivat hänen jumaluudestaan, Jeesus itse tiesi ja väitti olevansa Jumala, ja myös hänen opetuslapsensa uskoivat hänen jumaluuteensa. Näin ollen jokaisen Jeesukseen tänään uskovan on loogisesti myös hyväksyttävä Jeesuksen jumaluus.
Väittikö Jeesus olevansa Jumala?
Jeesukseen uskovien mutta hänen jumaluutensa kieltäjien mukaan Jeesus ei koskaan väittänyt olevansa Jumala. Koska Jeesuksen sanat ja teot ovat häneen uskoville ihmisille ratkaisevimmassa asemassa, osoitamme ensiksi, että Jeesus todella väitti olevansa Jumala useita kertoja mitä erilaisimmilla tavoilla.
Jeesus aloitti ihmisten hämmentämisen antamalla syntejä anteeksi. Halvaantuneelle hän sanoi: ”Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi.” (Luuk. 5:20) Syntien anteeksiantaminen on hyvin selvä väite jumaluudesta, sillä vain loukkauksen kohde voi antaa loukkauksen anteeksi, ja synti on loukkaus Jumalaa kohtaan. Jeesusta ympäröineiden juutalaisten reaktio kertoo paljon: ”Mikä mies tämä on? Hän herjaa Jumalaa, kun puhuu noin. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” (Luuk. 5:21) He ymmärsivät, että väite syntien anteeksiantamisesta on väite jumaluudesta. Täten Jeesus oli joko Jumala tai jumalanpilkkaaja eikä mitään siltä väliltä.
Jeesus teki myös selväksi, että hän ei puhunut yleisesti Jumalan anteeksiannosta, vaan omasta vallastaan antaa syntejä anteeksi: ”Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi”. (Luuk. 5:24) Jeesuksen itsestään usein käyttämä nimitys ”Ihmisen Poika” on itse asiassa jo toinen väite hänen jumaluudestaan. Monesti tämän nimityksen on ajateltu tukevan Jeesuksen ihmisyyttä ja todistavan, ettei Jeesus pitänyt itseään Jumalana, mutta asia on todellisuudessa päinvastoin.
Nimitys tulee Vanhan testamentin profeetta Danielin näystä: ”Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, kuin ihmisen poika. Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.” (Dan. 7:13–14) Kutsumalla itseään Ihmisen Pojaksi Jeesus siis väittää olevansa ikuinen kuningas, jolla on ikuinen valta. On siis selvää, että kyse on Jumalasta, joka oli juutalaisille kuningas (Ps. 47:7–8), eikä ihmisestä, sillä kenenkään ihmisen kuninkuus ei ole ikuinen.
Kukaan profeetta ei ole koskaan väittänyt olevansa ikuinen kuningas, mutta Jeesus teki päinvastoin puhuessaan Pilatuksen kanssa: ”’Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä.’ ’Sinä siis kuitenkin olet kuningas?’ Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: ’Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta.’” (Joh. 18:36–37)
Jumalan Poika
Syntien anteeksiantamisen jälkeen Jeesus herätti pian lisää pahennusta juutalaisissa parantamalla miehen sapattina. Juutalaisten syytöksiin Jeesus vastasi jällen kovilla jumaluusväitteillä: ”Ihmisen Poika on sapatin herra.” (Luuk. 6:5) ”Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä.” (Joh. 5:17) Jeesus siis väitti olevansa Jumalan lain yläpuolella, tai paremminkin sen tekijä, ”herra”. On selvää, että vain Jumala voi totuudenmukaisesti sanoa itsestään tällaista.
Sen lisäksi Jeesus kutsui tässä Jumalaa Isäkseen. Myöhemmin Jeesus vahvisti toistuvasti olevansa Jumalan Poika. Jotkut pitävät tätä todisteena siitä, ettei Jeesus ole Jumala, sillä kukaan ei heistä voi loogisesti olla sekä Jumala että Jumalan Poika yhtä aikaa. Toisten mukaan Jumala on vertauskuvallisesti kaikkien isä, eikä Jeesus ole poikkeus. Johannes kuitenkin jatkaa kertomustaan todistaen päinvastaista. Hän kertoo juutalaisten reaktioista Jeesuksen sanoihin Jumalan isyydestä seuraavasti: ”Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen…” (Joh. 5:18)
Jos kerran Vanhassa testamentissakin on viittauksia Jumalan isyyteen (Jes. 64:8), miksi juutalaiset halusivat ottaa Jeesuksen hengiltä? Vastaus on, että Jumalaa oli pidetty vertauskuvallisesti Israelin kansan isänä, mutta kukaan ei ollut koskaan kutsunut Jumalaa henkilökohtaiseksi isäkseen. Jeesus nimenomaan väitti Jumalan olevan hänen oma isänsä tavalla, jolla hän ei ollut muiden isä.
Jeesuksen seuraavat sanat tekevät tämän selväksi: ”Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee… Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo. Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle, jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää. Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet lähettänyt.” (Joh. 5:19–23)
Aiemmin Jeesus oli sanonut Nikodemokselle kuuluisat sanat: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16) Alkukielessä tässä jakeessa käytetään sanaa ”ainosyntyinen” (kr. monogene), joka paljastaa, että Jumala ei ole luonut Jeesusta, vaan synnyttänyt hänet (vrt. Ps. 2:7–9,12). 300-luvulta peräisin oleva kristillinen nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus ilmaisee tämän totuuden toteamalla, että Jeesus on ”syntynyt eikä luotu” ja ”samaa olemusta kuin Isä”. Luomisen ja synnyttämisen ero on ratkaiseva: luodut asiat ovat tekijänsä luonnon ulkopuolella, mutta synnytetty henkilö jakaa synnyttäjänsä luonnon.
Ihminen tekee (”luo”) veistoksen (jolla luonnollisesti ei ole ihmisluontoa), mutta synnyttää ihmisen (jolla on ihmisluonto), kala synnyttää kalan, kissa kissan. Jumala luo asioita, mutta mikään Jumalan luomus (esim. avaruus, maailma, ihminen) ei ole Jumala. Koska Jeesus on kuitenkin syntynyt eikä luotu, jakaa hän Isänsä jumalallisen luonnon ja on täten itse Jumala. Jeesus voi siis olla ja onkin samaan aikaan sekä Jumala että Jumalan Poika, eikä kyseessä ole ristiriita (jokainen mieskin on sekä mies että miehen poika).
Koska Jumala (tai jumalallinen luonto) on kuitenkin rajaton, jakamaton ja yksi, eivät Isä ja Poika ole kaksi jumalaa vaan yksi Jumala. He ovat täydellisesti osallisia samasta yhdestä jumalallisesta luonnosta. Poika Jumala ei myöskään ole Isä Jumalaa vähäisempi, vaan kuten Johannes selittää, juutalaiset suuttuivat Jeesukselle juuri siksi, että hän ”sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen”. (Joh. 5:18)
Jeesuksen opetus siitä, että hän on Jumalan ainoa Poika ja samalla tosi Jumala syventyy ja selventyy entisestään hänen myöhemmissä sanomisissaan. Jeesus väitti saaneensa kaiken (siis myös jumaluuden) Isältään ja olevansa ainoa, joka tuntee Jumalan (mikä myös tekee hänestä Jumalan): ”Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Ei kukaan muu kuin Isä tiedä, kuka Poika on. Eikä sitä, kuka Isä on, tiedä kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” (Luuk. 10:22)
Jeesus sanoi myös tulevansa Jumalan luota ja kutsui puhettaan Jumalan puheeksi: ”Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan… Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.” (Joh. 8:42, 46–47) Kukaan profeetta ei ole koskaan puhunut näin. Juutalaiset ymmärsivätkin jumaluusväitteen ja päätyivät ainoaan jäljelle jäävään vaihtoehtoon, jos Jeesus ei ole Jumala (mitä he eivät halunneet uskoa): ”Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki.” (Joh. 8:48)
Jumala taivaasta vai paha henki helvetistä?
Myöhemmin Jeesus teki jumaluutensa selväksi opetuslapsilleen: ”’Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.’ Filippus sanoi hänelle: ’Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.’ Jeesus vastasi: ’Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: ’Anna meidän nähdä Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.’” (Joh. 14:7–14) Myöhemmin Jeesus sanoi vielä rukouksessaan: ”Isä, kirkasta sinä nyt minut, ota minut luoksesi ja anna minulle se kirkkaus, joka minulla oli sinun luonasi jo ennen maailman syntyä… Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun.” (Joh. 17:5,10)
Vanhassa testamentissa profeetta Jesaja oli ennustanut Messiaasta: ”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” (Jes. 9:5) Nämä nimitykset viittaavat selvästi jumaluuteen, ja joitain niistä käytetäänkin muualla Raamatussa Jumalasta (vrt. Jes. 10:21, 28:29).
Toinen messiaaninen jumaluustodiste tulee Jeesukselta itseltään, kun hän sanoo juutalaisille: ”Daavid itse sanoo Psalmien kirjassa: ’Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät korokkeeksi jalkojesi alle.’ Daavid siis kutsuu Messiasta herraksi.” (Luuk. 20:42–44) Jeesus myöntää herruutensa myös opetuslapsilleen: ”Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen.” (Joh. 13:13)
Juutalaisille sana ”Herra” korvasi Jumalan nimen (JHVH eli Jahve), jota ei sen pyhyyden takia lausuttu ääneen. Tämä johdattaakin meidät Jeesuksen suorasanaisimpaan jumaluusväitteeseen. Vanhassa testamentissa Jumala ilmoitti nimensä kansalleen, kun Mooses kysyi Jumalalta: ”Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: ’Mikä on hänen nimensä?’ Mitä minä heille silloin sanon?” Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen se joka olen.” Hän sanoi vielä: ”Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.'” (2. Moos. 3:13–14).
Jumalan nimi oli juutalaisille pyhä, eikä sitä saanut lausua turhaan, joten Jeesuksen aikana sen käyttö oli jo kokonaan korvattu sanalla Herra. Juutalaisten laki määräsi kivitettäväksi sen, joka käyttää väärin Jumalan nimeä (3. Mos. 24:16). Kreikaksi käännetty Vanha testamentti, jota apostolit käyttivät, kääntää Jumalan nimen sanoilla Ego eimi eli ”Minä olen”. Kreikaksi kirjoitettu Uusi testamentti puolestaan kertoo, kuinka Jeesus päästi suustaan maailmanhistorian järkyttävimmät sanat ja otti itselleen Jumalan lausumattoman pyhän nimen.
Keskustelu juutalaisten kanssa alkoi ikuisesta elämästä ja Abrahamista. Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.” Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: ’Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa.’ Sinäkö muka olet suurempi kuin isämme Abraham? Hän on kuollut, ja niin ovat kuolleet myös profeetat. Mikä sinä luulet olevasi?”…”Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.” Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi – MINÄ OLEN.” Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä, mutta Jeesus poistui heidän näkyvistään ja lähti temppelistä.” (Joh. 8:51–53,56–59)
Vaikka jotkut käännökset yrittävät vähätellä Jeesuksen jumaluusväitettä kääntämällä Jeesuksen sanat ”minä olin” tai ”minä olen ollut”, on alkukielen teksti selvästi ego eimi (minä olen). Juutalaiset ymmärsivät heti, että Jeesus otti itselleen Jumalan nimen. Tämä ilmenee siitä, että he alkoivat kerätä kiviä kivittääkseen Jeesuksen juutalaisen lain mukaan (Joh. 8:59, 3. Moos. 24:16). Jeesus käytti Jumalan nimeä muissakin tilanteissa, joista erityisen voimakas esimerkki on Jeesuksen pidätys Getsemanen puutarhassa. Kun aseistautuneet miehet sanoivat etsivänsä Jeesusta, Jeesus sanoi: ”MINÄ OLEN”. Itse paikalla ollut evankelista Johannes kertoo, millainen vaikutus Jumalan nimellä oli vangitsijoihin: ”Kun Jeesus sanoi: ’MINÄ OLEN’ (ego eimi), he kaikki perääntyivät ja kaatuivat maahan.” (Joh. 18:6)
Jeesus ei kuitenkaan lopettanut juutalaisille esittämiään jumaluusväitteitä Jumalan nimen ottamiseen. Jo hetken päästä hän puhui jälleen juutalaisille pitkästi lampaista ja paimenista (Joh. 10:1–16): ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta… Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut…” (Joh. 10:11,14) Kuultuaan tämän monet sanoivat: ”Hänessä on paha henki, hän on järjiltään.” (Joh. 10:20) Miksi vertaus hyvästä paimenesta oli niin järkyttävä? Vastaus löytyy Vanhasta testamentista, jonka Jeesus ja hänen kuulijansa tunsivat hyvin. Hesekielin kirjassa Jumala oli sanonut: ”Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita.” (Hes. 34:11,16) Tämäkin vertauskuva oli siis väite jumaluudesta, ja Jeesuksen kuulijat ymmärsivät sen.
Jeesus vei väitteensä vielä pidemmälle ja sanoi erottelevansa lampaat ja vuohet tuomiopäivänä: ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.’ Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.’” (Matt. 25:31–34,41) On selvää, että vain Jumalalla on oikeus tuomita ihmiset tuomiopäivänä, mutta Jeesus väittää olevansa tuo tuomari.
Yhtä Isän kanssa
Jeesus jatkoi puhettaan lampaista ja sanoi juutalaisille: ”Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.” (Joh. 10:26–30) Sana ”yhtä” on tässä kreikaksi neutrimuoto hen, joka ilmaisee, että Isä ja Poika ovat yksi ja sama asia. Jotkut sanovat Jeesuksen tarkoittavan, että hän on yhtä Isän kanssa tahdossaan tai tarkoitusperässään, mutta Jeesus ei sanonut ”tahdomme yhtä” eikä ”tarkoitamme yhtä”, vaan ”olemme yhtä”.
Jeesuksen juutalaiset kuulijat ymmärsivät jälleen, että Jeesus väitti olevansa Jumala, sillä heti Jeesuksen sanojen jälkeen he ”alkoivat taas kerätä kiviä kivittääkseen Jeesuksen” (Joh. 10:31). Jeesus sanoi heille: ”Minä olen teidän nähtenne tehnyt monta hyvää tekoa, jotka ovat lähtöisin Isästä. Mikä niistä antaa teille aiheen kivittää minut?” Juutalaiset vastasivat: ”Emme me sinua minkään hyvän teon tähden kivitä, vaan jumalanpilkan tähden. Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen.” (Joh. 10:32–33)
Jos Jeesus ei olisi väittänyt olevansa Jumala, hän olisi voinut korjata juutalaisten väärinymmärryksen. Sen sijaan hän vain vahvisti väitettään: ”Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan. Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Jumalaa, kun sanon olevani Jumalan Poika? Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos teen, uskokaa tekojani, vaikka ette minua uskoisikaan. Silloin te opitte ymmärtämään, että Isä on minussa ja minä olen Isässä.” (Joh. 10:36–38) Tämän seurauksena juutalaiset ”yrittivät taas ottaa Jeesuksen kiinni, mutta hän ei jäänyt heidän käsiinsä.” (Joh. 10:39)
Kun juutalaiset olivat lopulta saaneet Jeesuksen tapetuksi, todisti hän jumalallisen voimansa nousemalla kuolleista. Hän ilmestyi opetuslapsilleen ja sanoi: ”’Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.’ Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ’Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.’” (Luuk. 24:44–47)
Jeesus siis opettaa, että hänen kärsimyksensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa ansiosta ihmiset voivat saada syntinsä anteeksi, mutta kuinka äärellinen ja rajallinen luotu olisi voinut maksaa ääretöntä ja rajatonta Jumalaa vastaan tehtyjen syntien hinnan? Vain Jumala pystyi siihen. Jeesus myös teki selväksi sen, että hänen ja Mooseksen lain (Tooran), Psalmien sekä profeettojen välillä on suuri ero. Jälkimmäiset kaikki ennakoivat Jeesusta ja valmistivat ihmiskuntaa hänen tuloonsa.
Jeesus vahvisti eron itsensä ja profeettojen välillä myös sanoessaan: ”Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne.” (Luuk. 16:16) Jeesuksen perustama Jumalan valtakunta, kirkko, pysyisi ikuisesti, ja hänen opetuksensa pysyisi voimassa ikuisesti: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” (Luuk. 21:33) Jeesus sanoi myös: ”Minä olen tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6). Hän ei sanonut: ”Minä näytän totuuden” eikä ”minulla on elämä” (kuten enkeli tai profeetta voisi totuudenmukaisesti sanoa) - hän väitti itse olevansa totuus ja elämä, eikä kukaan muu kuin Jumala voi valehtelematta esittää moista väitettä.
Viimeisen todistuksen jumaluudestaan Jeesus antoi ilmestyksessään Johannekselle taivaaseenastumisen jälkeen. Hän sanoi: ”Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti.” (Ilm. 1:17–18) ”Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.” (Ilm. 22:13) Sekä ”ensimmäinen ja viimeinen” että ”A ja O” ovat muualla Raamatussa Jumalan nimiä (vrt. Jes. 44:6 ja Ilm. 1:8), joten Jeesus tekee tässäkin selväksi väitteensä siitä, että hän on todella itse Jumala.
Uskoivatko Jeesuksen aikalaiset hänen olleen Jumala?
Toinen väite Jeesuksen jumaluutta vastaan on, etteivät hänen ympärillään olleet ihmiset ajatelleet hänen olevan Jumala, tai että Jeesuksen opetuslapset eivät uskoneet hänen jumaluuteensa. On kuitenkin helppo osoittaa, ettei Jeesuksen jumaluus ole kirkon myöhempi keksintö, vaan että Jeesuksen seuraajat alusta asti uskoivat hänen jumaluuteensa. Tämä on tärkeää todistusaineistoa, sillä jos Jeesuksen seuraajat uskoivat hänen jumaluuteensa, Jeesus ei voinut olla suuri profeetta eikä hyvä opettaja, koska hän ei edes onnistunut opettamaan opetuslapsilleen kaikista keskeisintä asiaa eli totuutta hänestä itsestään.
Ensimmäinen todistuksemme on peräisin ajalta, jolloin Jeesus ei vielä ollut syntynyt. Jeesusta odottava Neitsyt Maria vieraili serkkunsa Elisabetin luona, ja nähdessään Marian Elisabet huudahti hänelle: ”Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani.” (Luuk. 1:43–44) Elisabet ja hänen kohdussaan ollut Johannes Kastaja tunnustivat Pyhän Hengen vaikutuksesta Jeesuksen herruuden jo ennen hänen syntymäänsä (ks. Luuk. 1:41).
Johannes todistaa, että Jeesus on peräisin taivaasta ja että hänen puheensa on Jumalan puhetta: ”Hän, joka tulee ylhäältä, on kaikkien yläpuolella. Joka on maasta, on maan tomua ja puhuu tämän maailman asioista. Hän, joka tulee taivaasta, todistaa siitä, mitä on nähnyt ja kuullut, mutta kukaan ei ota vastaan hänen todistustaan. Joka ottaa hänen todistuksensa vastaan, tunnustaa, että Jumala puhuu totta.” (Joh. 3:31–33)
Kun Jeesus oli aloittanut julkisen elämänsä ja alkanut opettaa Jumalan sanaa ja tehdä ihmeitä osoittaen hallitsevansa luontoa ja jopa henkimaailmaa, ihmiset huomasivat, ettei kyseessä ole ihan tavallinen opettaja. He ”olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan, sillä hän puhui niin kuin puhuu se, jolla on valta”. (Luuk. 4:32) ”Kaikki olivat ymmällä ja sanoivat toisilleen: ’Mitä tämä puhe oikein on? Hän käskee saastaisia henkiä vallalla ja voimalla, ja ne lähtevät tiehensä.’” (Luuk. 4:36) Natanael sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!” (Joh. 1:49)
Pian yhä useammat ihmiset sanoivat: ”Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” (Joh. 4:42) Myöhemmin Jeesuksen ystävä Martta todisti uskonsa Jeesukseen Messiaana: ”Jeesus sanoi: ’Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?’ ’Uskon, Herra’, Martta vastasi, ’minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.’” (Joh. 11:25–27)
Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, hänen opetuslapsensa huusivat: ”Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä!” (Luuk. 19:38) Kun fariseukset käskivät Jeesuksen kieltää opetuslapsiaan huutamasta moista, Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.” (Luuk. 19:40) Juuri ennen Jeesuksen kuolemaa opetuslapset tunnustivat uskonsa Jeesuksen kaikkitietävyyteen ja jumalalliseen alkuperään: ”Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.” (Joh. 16:30)
Kun Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen ilmestyi apostoleilleen, Tuomas sanoi hänelle: ”Minun Herrani ja Jumalani!” (Joh. 20:28) Tuomas siis uskoi Jeesuksen jumaluuteen, mutta jos Jeesus ei olisi ollut Jumala, hänellä olisi ollut tässä hyvä tilaisuus moittia Tuomasta epäjumalanpalveluksesta, kuten enkeli moitti Johannesta (Ilm. 19:10). Sen sijaan Jeesus tunnusti tämän uskon ja julisti autuaaksi ne, jotka sen omaksuvat (Joh. 20:29).
Kun Jeesus ilmestyi apostoleilleen vielä juuri ennen taivaaseenastumistaan, ”he kumarsivat häntä” (Matt. 28:17). Kreikan verbi tässä on proskyneo, jonka merkitys on paljon rikkaampi kuin suomen sanalla ”kumartaa”. Se merkitsee myös palvomista ja rukoilemista (esim. vuoden 1992 kirkkoraamatussa kohdassa Joh. 4:20 se käännetään ”rukoilla”, ja monet englanninkieliset Raamatut kääntävät sen johdonmukaisesti sanalla worship, ”palvoa”). Apostolien teoissa kerrotaan myös ensimmäisen kristillisen marttyyrin Jeesukselle osoittamasta rukouksesta: ”Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: ’Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.’” (Ap.t. 7:59)
Siispä Jeesuksen aikalaiset ja seuraajat sanoivat Jeesuksen olevan Jumalan Poika, Messias, Israelin kuningas, kaikkitietävä sekä Herra ja Jumala. He uskoivat, että Jeesus oli tullut taivaasta ja että hän kykeni sovittamaan maailman synnin. He kumarsivat häntä palvoen ja rukoilivat häntä. Nämä asiat voidaan liittää vain Jumalaan, joten ei ole epäilystäkään siitä, uskoivatko he hänen olevan tosi Jumala.
Muut raamatulliset todisteet
Raamattu kertoo myös henkiolentojen tietäneen, kuka Jeesus on. Jeesuksen syntymän yhteydessä enkelit todistivat hänestä sanoen: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2:11) Jeesuksen syntymän Marialle ilmoittanut enkeli Gabriel sanoi: ”Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua…lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.” (Luuk. 1:31–33,35)
Myös pahat henget tunsivat Jeesuksen: ”Voi, mitä sinä meistä tahdot, Jeesus Nasaretilainen? Oletko tullut tuhoamaan meidät? Minä tiedän, kuka sinä olet, Jumalan Pyhä!” (Luuk. 4:34)
”Monista lähti myös pahoja henkiä, jotka huusivat: ’Sinä olet Jumalan Poika!’” (Luuk. 4:41) Raamattu kertoo myös Jumalan itse todistavan Jeesuksesta: ”Kun myös Jeesus oli kastettu, niin taivas aukeni hänen rukoillessaan ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: ’Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.’” (Luuk. 3:21–22) Jeesuksen kirkastumisen yhteydessä pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” (Luuk. 9:35)
Heprealaiskirjeessä kerrotaan, että kun ”Jumala jälleen tuo Esikoisensa maailmaan, hän sanoo: ’Kaikki Jumalan enkelit kumartakoot häntä’…Pojastaan hän sanoo: ’Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan, ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka’…Ja myös näin: ’Sinä, Herra, laskit alussa maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat.’” (Hepr.1:6-10)
Apostolien kirjoitukset tarjoavat myös arvokasta todistusaineistoa Jeesuksen jumaluudesta ja siitä, että hänen välittömät seuraajansa todella uskoivat siihen. Johanneksen evankeliumin kuuluisassa prologissa sanotaan: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä…Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,
mutta se ei tuntenut häntä. Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan…Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme…Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa…Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainosyntyinen Jumala, joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.” (Joh. 1:1–3,10–11,14,18)
Roomalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa juutalaisista: ”Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen!” (Room. 9:5) Hän sovelsi Jumalaan viittaavaa Vanhan testamentin kohtaa (Joel 3:5) Jeesukseen: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.” (Room. 10:13, ks. 10:9) Kolossalaiskirjeessä apostoli toteaa, että Kristuksessa on ”jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään” (Kol. 2:9), ja Titukselle hän kirjoittaa, että kristityt odottavat ”suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä”. (Tit. 2:13)
Pietari puolestaan aloittaa toisen kirjeensä seuraavasti: ”Simon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, tervehtii teitä, joille Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus vanhurskaudessaan on suonut saman kalliin uskon kuin meille.” (2. Piet. 1:1) Johannes kirjoittaa vielä kirjeessään: ”Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.” (1. Joh. 5:20)
Raamatun tekstien todistus on kiistattoman selvä. Jeesus väitti olevansa Jumala, Jeesuksen seuraajat uskoivat hänen olevan Jumala, koko näkymätön maailma tietää hänen olevan Jumala, ja hän totta totisesti on Jumala. Siispä uskokoon jokainen sen ja pelastukoon, sillä ”Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ’Jeesus Kristus on Herra.’” (Fil. 2:10–11)
Explore posts in the same categories: Kristillinen apologetiikka, Kristologia
Vastaa