A-studio: Kuka pääsee alttarille?

Tuttuja televisiossa! Katsoin viimetorstaisen A-studion, jossa kirkollisesta kuumasta perunasta eli samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä oli keskustelemassa neljä ”tuttua”: vastustavalla kannalla dogmatiikan dosentti Juha Ahvio ja STI:n pääsihteeri Ville Auvinen, puoltavalla kannalla pastorit Laura Mäntylä ja Heikki Leppä.

Ensimmäinen kosketukseni keskusteluun tuli Facebookista, jossa olen sekä Ville Auvisen että Heikki Lepän kaveri. Huomasin saman minkä Auvinen blogissaan, nimittäin että kummallakin puolella kaverit juhlivat selkeää voittoa toisesta osapuolesta. Jossain määrin ulkopuolisena katselijana pidin keskustelua melko tasaisena.

Puoltavan kannan pointteja

Ensin haastateltiin puoltavaa kantaa, joten aloitetaan siitä. Ensinnäkin täytyy todeta, että sekä Laura että Heikki esittivät kiitettävästi nimenomaan teologisia, kirkollisia ja pastoraalisia perusteita kannalleen, eiväkä suinkaan pelkkiä subjektiivisia tunneargumentteja.

Pastorit viittasivat siihen, että kirkkojärjestys vaatii vihittäviltä kirkon jäsenyyttä ja konfirmaatiota, ei muuta, ja vasta-argumenttiin vihkikaavan ”sulhasesta ja morsiamesta” Laura pystyi vetoamaan normaaliin pastoraaliseen käytäntöön, jossa mm. kastekaavan ”isää ja äitiä” joudutaan kiertämään, kun kyseessä onkin yksinhuoltaja, tms.

Eksegeettinä (raamatuntutkijana) Heikki Leppä osasi puhuttelevasti käsitellä luomiskertomuksen tulkintaa: luemmeko sitä poissulkevasti (i.e. Jumala loi heteromiehen ja heteronaisen lisääntymään) vai sisäänsulkevasti (Jumala siunasi koko luomakunnan yhteisöineen, sukupuolisuuksineen ja erilaisuuksineen).

Vastineena Juha Ahvion metafyysiselle avioliittonäkemykselle Leppä peräänkuulutti inhimillisempää lähestymistapaa, joka lähtee liikkeelle arvostamisen käsitteestä: arvostanko yhtä lailla Lauran liittoa kuin omaani, jne. Laura totesi kirkolla olevan tuhannen taalan paikka osoittaa, että jokainen on Jumalan kuva ja siunauksen arvoinen.

Kielteisen kannan pointteja

Ville Auvinen aloitti ennalta-arvattavasti vetoamalla Raamattuun, luterilaiseen tunnustukseen ja pappisvalaansa, joiden valossa hän ei näe papin voivan vihkiä samaa sukupuolta olevaa paria kirkolliseen avioliittoon. Ahvio tähdensi Raamattuun perustuvaa klassista kristillistä avioliittokäsitystä, johon kirkko on tunnustuspykälässään sitoutunut.

Vahvuutena tässä argumentaatiossa oli se, että se asetti raamatuntulkinnan laajempaan, nimenomaan kirkolliseen kontekstiin. Kyllä, kaikenlaisia raamatuntulkintoja tai mielipiteitä voi olla, mutta nyt kyseessä on se, mitä kirkon tulisi tehdä, mihin kirkko on sitoutunut, ja lopulta se, mikä kirkko on. Onko se demokraattinen klubi, vai onko sillä Herra?

Ahvio esitti vastapuolelle vaikean kysymyksen siitä, millä perusteella he rajoittaisivat avioliiton kahden ihmisen väliseksi liitoksi, jos kerran kyse on ennen kaikkea tasavertaisesta rakkauden siunaamisesta. Eikö tällöin loogisesti tule myös siunata kolmen tai enemmän liitto? Vastapuoli ei antanut syytä ajatella, etteikö tämä olisi mahdollinen seuraus.

Loppupuolella Ville Auvinen toi hyvin esiin sen, että kirkko voisi pikku hiljaa alkaa profiloitua varhaisten vuosisatojen tapaan vaihtoehdoksi yhteiskunnassa yleisesti hyväksytyille arvoille. Kaikki tuntuivat olevan melko lailla samaa mieltä siitä, mihin suuntaan kehitys on vääjäämättä kulkemassa, mutta nähtäväksi jää, jakautuuko kirkko, joutuvatko papit raastupaan ja perustetaanko katolis-luterilainen personaaliordinariaatti.

Vanha, väsynyt ja ummehtunut?

Keskustelussa oli puolustajien ja vastustajien lisäksi myös kolmas osanottaja, nimittäin yleisö. Sosiaalisen median välityksellä tavalliset katsojat saattoivat tuoda näkemyksensä julki, ja ne olivatkin välillä lähetyksen viihdyttävintä (ja myös huolestuttavinta) antia.

Ensimmäisenä merkitsin muistiin Jaana Pelkosen kommentin siitä, kuinka kiva oli katsoa muitakin kuin poliitikkoja vaihteen vuoksi keskustelemassa A-studiossa. Kirkollinen viitekehys avasi varmasti yhdelle jos toisellekin aivan uusia näköaloja, ja keskustelu sivusikin huikeita teologisia teemoja antropologiasta (ihmiskäsityksestä) ekklesiologiaan (kirkko-oppiin).

Toisaalta panin merkille monien varsinkin nuorempien katsojien kommentit siitä, että kirkko vaikuttaa heistä kovin vanhalta, väsyneeltä ja ummehtuneelta laitokselta, jonka tukemiseen ei tule kovin monta hyvää syytä mieleen. Tässä taitaa olla yhteinen haaste pöydän molemmille puolille, vielä avioliittolakiakin suurempi sellainen.

Joku Facebook-käyttäjä sanoi Lauran olleen ainoa keskustelija, joka hymyili. Katsoin tarkkaan ja paikansin kyllä jokaiselta keskustelijalta hymyhetkiä, mutta ne olivat silti aivan liian harvassa, vaikka sinänsä vakavasta asiasta onkin kyse. Tarvitaan aimo annos lisää paavi Franciscus-tyylistä iloista, innostavaa, uskollista ja kiinnostavaa kristillisyyttä!

astudio

Explore posts in the same categories: Kristinusko nykymaailmassa, Suomalainen kulttuuri, Teologia

Avainsanat: , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

2 kommenttia : “A-studio: Kuka pääsee alttarille?”

  1. Juha Arko Says:

    Tarvitaan aimo annos lisää paavi Franciscus-tyylistä iloista, innostavaa, uskollista ja kiinnostavaa kristillisyyttä!

    Samaa hymyilevää ja lempeää tyyliä edustaa myös Spoleton (Italia) kirkkoherra Don Matteo :)

  2. Jarmo Says:

    Katolisen kirkon kannan jo tiedämmekin joka on sama kuin ortodoksi kirkon kanta. Sinällään varmaan helpottavaa kommentoida sivusta kun oma kirkkokunta ei ole polttopisteessä tässä tai muissa hengellisissä kysymyksissä.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: